Onko nuorisopsykiatrian poliklinikan potilaskunta muuttunut lähetemäärien kasvaessa? Lähtökohdat Nuorisopsykiatristen palvelujen kysyntä on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Selvitimme, onko poliklinikkapotilaiden oirekuva samalla muuttunut. Pauliina Reinsalo, Riittakerttu Kaltiala Alkuperäistutkimus 36/2019 Kommentteja
Kuukautiskierron häiriöt on syytä selvittää Kuukautiskierron häiriöt ovat yleinen syy hakeutua vastaanotolle. Paula Kuivasaari-Pirinen Katsausartikkeli 36/2019 Kommentteja
Pientoimenpiteiden aseptiikka Pientoimenpiteillä tarkoitetaan yleensä ilman yleisanestesiaa ja osastohoitoa tehtäviä toimenpiteitä, joissa rikotaan ihoa tai limakalvoja tai kajotaan steriiliin ruumiinosaan. Esa Rintala, Tiina Kurvinen Katsausartikkeli 36/2019 Kommentteja
Autonomisen hermoston dataa louhimassa Suvi Tiinanen kehitti väitöstutkimuksessaan uusia laskennallisia menetelmiä autonomisen hermoston toiminnan mittaukseen. Anne Seppänen Väitös 36/2019 Kommentteja
Väitökset 36/2019 Uusista laskennallisista menetelmistä apua autonomisen hermoston toiminnan mittaamiseen Väitös 36/2019 Kommentteja
Infektioiden torjunta on tärkeää myös pientoimenpiteissä Suomessa ei ole julkaistu ohjeistoa pientoimenpiteisiin liittyvien infektioiden torjunnasta. Janne Laine Pääkirjoitus, tiede 36/2019 Kommentteja
Mobiilit geenisakset estävät sairaalabakteerien antibioottivastustuskyvyn leviämistä Väitöstutkija kehitti mobiilit geenisakset, joilla voidaan tuhota antibioottivastustuskykyä tuottavia geenejä. Ulla Toikkanen Uutiset 5.9.2019 Kommentteja
Hyvät aseptiset käytännöt kuuluvat myös pientoimenpiteisiin Toimenpiteisiin liittyviin infektioriskeihin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Tiina Lautala Uutiset 5.9.2019 Kommentteja
Kuukautiskierron häiriö voi kertoa terveysongelmasta Kuukautisten poisjäänti voi olla merkki endokrinologisista ongelmista tai estrogeenin puutteesta. Tiina Lautala Uutiset 4.9.2019 Kommentteja
Uusi hoito auttaa sulkijalihasrepeämään Sakraalihermomodulaatio tehoaa synnytysrepeämän aiheuttamaan ulosteenkarkailuun. Heli Väyrynen Uutiset 3.9.2019 Kommentteja
Perimä ei määrää homoseksuaalisuutta Laaja genomitutkimus ei löytänyt homoseksuaaliselle käyttäytymiselle perinnöllistä taustaa. Tiiamari Pennanen Uutiset 3.9.2019 Kommentteja
Uutta tietoa sydämen toiminnan mittaamisesta Vasemman kammion pumppauskyky on sähköisiä muuttujia merkittävämpi ennustava tekijä supistuksen yhdenaikaisuudelle. Ulla Toikkanen Uutiset 3.9.2019 Kommentteja
Modularisaatio voi tukea siirtymistä avopainotteiseen hoitoon Modularisaation avulla voidaan kenties siirtyä vuodeosastohoidosta kohti avopainotteista hoitoa sairaalassa, osoittaa väitöstutkimus. Tuomas Keränen Uutiset 2.9.2019 Kommentteja
Verisuonitautien riskitekijöiden laskusuunta on jatkunut, mutta hidastunut Lihavuuden yleistyminen uhkaa myönteistä kehitystä. Marianne Jansson Uutiset 30.8.2019 Kommentteja
Liikuntaharjoittelu kannattaa vielä hoivakodissakin Hauraus-raihnausoireyhtymä eli gerastenia on muotiaiheita geriatriassa, mutta interventiotutkimuksia siitä on yllättävän vähän. Espanjassa tutkittiin satunnaistetussa vertailuasetelmassa, voidaanko ympärivuorokautisen hoidon asukkaiden gerasteniaa vähentää liikuntainterventiolla. Kaisu Pitkälä Lääketieteen maailmasta 35/2019 Kommentteja
Suun ja nielun HPV-positiivisen syövän hoidon keventäminen näyttää onnistuvan HPV-positiivinen suun ja nielun alueen syöpä poikkeaa "perinteisistä" levyepiteelisyövistä mm. siinä, että sitä tavataan tupakoimattomilla ja nuoremmilla ihmisillä. Tauti on yleistymässä ja sen ennuste on erittäin hyvä, mutta hoidon pitkäaikaishaitat muodostuvat merkittäväksi taakaksi tällaisessa potilasjoukossa. Koeasetelmissa on saatu viitettä siitä, että tauti olisi myös herkempi sädehoidolle. Onkin aiheellista pohtia, voisiko hyvän hoitotuloksen saavuttaa kevennetyllä hoito-ohjelmalla. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 35/2019 Kommentteja
Profylaktinen verkko ei estä avannetyrää Parastomaalinen hernia eli avannetyrä on varsin tavallinen suoliavanteisiin liittyvä komplikaatio (jopa 30–50 %:lla potilaista). Tyrän muodostumiseen liittyvät potilaasta johtuvat syyt (esim. ylipaino, tupakointi, aliravitsemus, sädehoito) ja joskus myös puutteellinen kirurginen tekniikka. Polypropyleeniverkot ovat auttaneet kirurgia korjaamaan nivus- ja vatsanpeitetyrät. Nyt ruotsalaiskollegat totesivat laajassa monikeskustutkimuksessa, että parastomaaliherniaa avanteen ympärille asetettu profylaktinen tukiverkko ei estä. Hannu Paajanen Lääketieteen maailmasta 35/2019 Kommentteja
Suoliston mikrobiomin adaptaatio voi vähentää laktoosi-intoleranssin oireita Ihmisen endogeeninen laktaasi ei sopeudu ravinnon laktoosin määrään, mutta suoliston mikrobiomin kyky prosessoida laktoosia on jossain määrin riippuvainen ruokavalion laktoosista. Näin ollen laktoosi-intoleranteilla suoliston mikrobiomin muutokset voivat vähentää laktoosin aiheuttamia suolisto-oireita. Nina Kaseva Lääketieteen maailmasta 35/2019 Kommentteja
Pitkä antikolinergihoito yhteydessä dementiariskiin Veri-aivoesteen läpäisevien antikolinergien kognitiiviset haittavaikutukset vanhuksilla ovat olleet tiedossa jo kauan. Laaja englantilaistutkimus osoitti pitkäkestoisella antikolinergilääkityksellä olevan lisäksi yhteys lisääntyneeseen dementiariskiin. Ossi Lindell Lääketieteen maailmasta 35/2019 Kommentteja
Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät 1992–2017: laskusuunta jatkunut, mutta hidastunut Lähtökohdat Tietoon perustuvan terveyspoliittisen päätöksenteon pohjaksi tarvitaan riskitekijöiden muutosten seurantaa väestötasolla. Tiina Laatikainen, Tommi Härkänen, Katja Borodulin, Kennet Harald, Seppo Koskinen, Satu Männistö, Markku Peltonen, Jouko Sundvall, Liisa Valsta, Erkki Vartiainen, Pekka Jousilahti Alkuperäistutkimus 35/2019 Kommentteja
Medisiinari pyöräilee Romaniasta Suomeen Elämää ja ihmisiä Medisiinari pyöräilee Romaniasta Suomeen Juhani Jutila haluaa tukea lasten mielenterveyttä ja urheilua hyväntekeväisyystempauksella.
Kuumuus on iso terveysriski Terveydenhuolto Kuumuus on iso terveysriski – Tilanne on hälyttävä, emmekä ole varautuneet riittävästi, sanoo terveysjohtaja Petra Khoury. Avoin artikkeli
Ilmansaasteet lisäävät gerasteniaa Tiede Ilmansaasteet lisäävät gerasteniaa PM2. 5-partikkelit voivat tunkeutua keuhkoihin ja verenkiertoon.
Myös apiksabaanin korvattavuus helpottuu Lääkeuutisia Myös apiksabaanin korvattavuus helpottuu Saman ryhmän dabigatraanin ja rivaroksabaanin korvauskriteerit väljenivät jo aiemmin.
Hus etenee aikataulussa kohti alijäämien kattamista Terveydenhuolto Hus etenee aikataulussa kohti alijäämien kattamista Tammi−huhtikuun tulos oli 37,1 miljoonaa ylijäämäinen. Avoin artikkeli
Terveydenhuollon menetelmien arviointia uudistetaan Terveydenhuolto Terveydenhuollon menetelmien arviointia uudistetaan Tavoitteena on, että kustannusvaikuttavat menetelmät otetaan käyttöön yhtenäisesti. Avoin artikkeli