Helikobakteeri-eradikaation pitkäaikaistulokset Australialainen tutkijaryhmä raportoi tammikuun lopun Lancetissa tuloksia 1985-86 tehdyn helikobakteeritutkimuksensa pitkäaikaisseurannasta. He hoitivat tuolloin 100 helikobakteeri-infektoitunutta pohjukaissuolihaavapotilasta. Potilaista 63 saatiin lopulta uuteen endoskopiaan keskimäärin runsaan seitsemän vuoden jälkeen eradikaatiohoidosta. Lääketieteen maailmasta 8/1994 Kommentteja
Potilaan vieroittaminen respiraattorihoidosta Respiraattorihoitoa tarvinneen potilaan parasta vieroitusajankohtaa on usein vaikea määritellä. Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa on testattu mahalaukun pH:n ennustavaa merkitystä tässä suhteessa. Lääketieteen maailmasta 8/1994 Kommentteja
Eivät kaikki infektiot parane kefalosporiineilla Pääasiassa solunsisäisesti viihtyvä Francisella tularensis -bakteeri aiheuttaa jänisruton. Bakteeri tarttuu punkin tai jonkun muun niveljalkaisen puremasta, mutta voi tarttua myös sairasta eläintä nyljettäessä. Voipa tartunnan saada kontaminoituneita heiniä käsitellessäänkin. Lääketieteen maailmasta 8/1994 Kommentteja
Indometasiini-depottabletit ja tavalliset indometasiinikapselit reumasairauksien pitkäaikaishoidossa Tulehduksellisten reumasairauksien pitkäaikaishoitoon käytettäviä indometasiini-depottabletteja ja tavallisia indometasiinikapseleita verrattiin avoimessa monikeskustutkimuksessa. Tutkimukseen osallistui 156 potilasta, joista 122 jatkoi koko 6 kuukauden seurannan loppuun. Lääkkeiden tehossa ei ollut merkitseviä eroja. Indometasiini-depottabletteja saaneilla potilailla esiintyi vähemmän keskushermostoperäisiä sivuvaikutuksia. Myös sivuvaikutusten kokonaismäärä oli depottabletteja käyttäneillä potilailla pienempi kuin tavallisia kapseleita käyttäneillä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Reijo Luukkainen, Kalevi Kaarela, Pekka Saloranta, Ann-Christine Bäckström Jukka Martio, Matti Ahonen, Kari Lehtinen, Olli Mutru, Eeva Nykänen Pekka Nykänen, Jyrki Pesonen, Pentti Ruotsalainen, Raili Talonen Raija Voipio, Ariel Gordin Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 8/1994 Kommentteja
Tyvi- ja okasolusyöpien kliiniset piirteet Tyvi- ja okasolusyöpien tärkein aiheuttaja on auringon UV-säteily; riskitekijöinä pidetään huonosti ruskettuvaa ihoa, korkeaa ikää ja sinisiä silmiä. OYKS:n potilaista kerätyn aineiston pohjalta näyttää, että lähes kaikki tyvi- ja okasolusyövät sijaitsevat pään ja kaulan alueella. Tyvisolusyöpiä oli eniten nenän iholla ja okasolusyöpiä korvalehdissä. Miesten okasolusyövät olivat selvästi vähemmän erilaistuneita kuin naisten. Ari Koskinen, Aarne Oikarinen Katsausartikkeli 8/1994 Kommentteja
Lasten ahdistuneisuushäiriöiden lääkehoito Ahdistuneisuushäiriöt alkavat usein jo lapsuudessa. Ne ovat pitkäaikaisia häiriöitä, ja niistä koituvat haitat toimintakyvyn ja elämän laadun kannalta ovat lapsilla yhtä suuria ongelmia kuin aikuisilla. Lasten ahdistuneisuuden lääkehoidon tuloksellisuutta ei ole juurikaan tutkittu. Sopivaan psykoterapiaan ja perheen tukemiseen yhdistettynä oikealla lääkehoidolla voidaan kuitenkin ilmeisesti auttaa huomattavaa osaa vaikeasta ahdistuneisuudesta kärsivistä lapsista ja nuorista. Ulla Lepola, Hannu Koponen, Esa Leinonen, Erkka Syvälahti Katsausartikkeli 8/1994 Kommentteja
Ajankohtaista myrkytysten ensiapuneuvonnasta Myrkytystietokeskukseen tulee nykyään runsaat 28 000 puhelua vuodessa. Jotkut kysymykset aineiden myrkyllisyydestä ja myrkytysten hoidosta ovat toistuvia. Myrkytysten hoitolinjat muuttuvat ajan myötä ja vaihtelevat eri maissa. Suomessa, kuten myös Ruotsissa, on mm. luovuttu rutiininomaisesta oksettamisesta oksetusjuurisiirapilla sekä parafiiniöljyn antamisesta lievissä petrokemian aiheuttamissa myrkytyksissä. Jussi Vilska, Marja Kinos, Anne Lamminpää Katsausartikkeli 8/1994 Kommentteja
Lyhytpsykoterapiat - aktiivista osallistumista muutokseen Lyhytpsykoterapiat ovat kehittyneet useiden teorioiden pohjalta. Yhteistä niissä on hoitojaksojen melko lyhyt, etukäteen määritelty kesto, keskittyminen valikoituihin potilaan oireisiin ja ongelmiin sekä terapeutin aktiivisuus, joka haastaa potilaan irrottautumaan passiivisesta uhriajattelusta ja luomaan aktiivisen suhteen oireiluunsa ja ongelmiinsa. Lyhytterapiat soveltuvat ensihoidoksi lähes kaikille potilaille, joille yksilö- ja perheterapia on aiheellinen. Lyhytterapia ei ole laimennettua psykoanalyysia tai palvelujen niukentamista, vaan oma hoitomuotonsa erityispiirteineen. Riika Pirkkanen Katsausartikkeli 8/1994 Kommentteja
Kookosdietanoliamidia sisältävän pesunesteen aiheuttama astma ammattitautina autonsiistijällä Kookosdietanoliamidia käytetään pinta-aktiivisuuteen vaikuttavien ominaisuuksiensa takia erilaisissa puhdistusaineissa, käsivoiteissa ja metallialan öljyissä ja nesteissä. Sen on kuvattu aiheuttaneen allergisia kosketusihottumia. Työterveyslaitoksella on todettu myös ensimmäinen kookosdietanoliamidia sisältävän autonpesunesteen aiheuttama ammattiastma. Anne Pinola, Helena Keskinen, Matti Tuppurainen, Riitta Jolanki Hannu Puolijoki Tapausselostus 8/1994 Kommentteja
Uudet ohjeet tartuntatautien ilmoittamisesta Tartuntatautien ilmoittamismenettelyä on uudistettu varsin perusteellisesti. Tartuntatautilakia ja -asetusta muutettiin siten, että ilmoittamisvelvollisiksi tulivat lääkärien ja hammaslääkärien lisäksi myös mikrobiologiset laboratoriot. Uudistuksen yhteydessä muutettiin myös seurattavien tautien valikoimaa. Yksityiskohtaiset ohjeet sisältyvät joulukuussa lääkäreille lähetettyyn sosiaali- ja terveysministeriön määräykseen, jota täydentävät Kansanterveyslaitoksen ohjeet ilmoittamisen teknisestä toteuttamisesta. Seurantajärjestelmän uudistuksella pyritään saamaan tartuntatautien esiintyvyyttä käsittelevä tieto luotettavammaksi ja ajantasaisemmaksi sekä lisäämään sen käyttömahdollisuuksia terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Tartuntatautien seurantaa tähän asti ohjannut lääkintöhallituksen kirje on kumottu. Pekka Kujala, Matti Sarjakoski, Olli Haikala Eija Kela, Juhani Eskola, Tapani Melkas Terveydenhuolto 8/1994 Kommentteja
Terveyskeskuksen ja sen väestövastuuryhmien tulosten mittaus Vastuu perusterveydenhuollon järjestämisestä on kunnalla. Se toimii palvelujen maksajana ja tätä kautta myös terveyskeskuksen asiakkaana. Palvelujen käyttäjä, kuntalainen, taas on terveyskeskuksen todellinen asiakas ja toimii verovaroillaan epäsuorasti myös maksajana. Terveyskeskuksen tulisi tuottaa mahdollisimman hyviä perusterveydenhuollon palveluja molemmille "asiakkailleen", joiden edut nykyisessä taloudellisessa tilanteessa eivät välttämättä aina ole yhtenevät. Klas Winell, Pertti Soveri Terveydenhuolto 8/1994 Kommentteja
Syöpärekisterin kattavuus poistoilmoitusten valossa Suomen Syöpärekisteriä on pidetty kattavana ja sen rekisteröimiä tietoja kohtuullisen virheettöminä. Laadun takeena ovat olleet syöpäilmoitusten tunnollinen lähettäminen ja yli nelikymmenvuotisen toiminnan myötä hioutuneet tiedonkeräys- ja -käsittelyrutiinit. Käsitys Syöpärekisterin täydellisyydestä on perustunut pitkälti tutkijoiden klinikkakohtaisten erityisaineistojen ja Syöpärekisterin vertailuihin. Yleensä kaikki klinikka-aineistojen syöpätapaukset ovat löytyneet Syöpärekisteristä, ja joskus Syöpärekisterin kautta on saatu jopa huomattavaa täydennystä klinikkakohtaisiin sarjoihin. Syöpärekisteristä puuttuneet tapaukset ovat yleensä osoittautuneet lopulta vääriksi syöpäepäilyiksi. Vertailu poistoilmoitusrekisteriin antoi pitkälti samansuuntaisia tuloksia, mutta tehostamisen varaa näyttää olevan erityisesti hematologisten syöpien ilmoittamisessa. Ilmoittamatta on jäänyt varsin paljon myös hyvänlaatuisia aivokasvaimia ja kokonaissyöpälukujen ulkopuolelle jääviä mutta rekisteröitäviä tauteja, kuten myelofibroosi ja virtsateiden papillooma. Eero Pukkala, Marja Lehtonen, Lyly Teppo Terveydenhuolto 8/1994 Kommentteja
Miten pitkä estrogeenihoito estää luukadolta? Postmenopausaalinen estrogeenihoito vähentää tai estää luun mineraalipitoisuuden pienenemistä. Epidemiologisesti on viitteitä siitä, että tämä myös heijastuu lonkkaluun kaulan murtumien insidenssin vähenemisenä, mutta ei tiedetä, miten kauan suojavaikutus säilyy eikä miten kauan estrogeenisubstituutiota näin ollen pitäisi käyttää. Lääketieteen maailmasta 7/1994 Kommentteja
Keltakuumerokotus ja raskaus Keltakuume on viruksen aiheuttama yleisinfektio, jonka vaikeutta verrataan rabiekseen ja tetanukseen. Tauti on kuitenkin estettävissä yhdellä annoksella elävää, heikennettyä rokotetta. Suoja kestää kymmenen vuotta. Lääketieteen maailmasta 7/1994 Kommentteja
Ympärileikkaus vähentää HIV-tartunnan vaaraa Maailman miehistä vain viidesosalle tehdään ympärileikkaus. Yhdysvalloissa kuitenkin jopa neljä viidestä aikuisikään ehtineestä miehestä on ympärileikattu. Tosin sielläkin leikkausten määrä vähenee; nykyään vain kaksi kolmesta vastasyntyneestä operoidaan. Lääketieteen maailmasta 7/1994 Kommentteja
Usko kuolemaan lyhentää ikää On monenlaisia uskomuksia siitä, miten psyyke vaikuttaa sairastuvuuteen ja elämän pituuteen. On mm. todettu, että levinneeseen syöpään sairastuneiden potilaiden psykologinen tukeminen pidetään heidän elinikäänsä verrattuna psykoterapiaa saamattomiin potilaisiin. Lääketieteen maailmasta 7/1994 Kommentteja
Nivelreuman kehittyvä kirurginen hoito Keskimäärin joka kolmas reumapotilas tarvitsee kirurgista hoitoa. Suomessa tämä merkitsee noin 7 000-9 000:ta leikkausta vuodessa. Toimenpiteiden indikaatiot jaetaan pakottaviin ja relatiivisiin. Pakottavia ovat esimerkiksi hermopinne tai jännevaurio, atlantoaksiaalinen subluksaatio, johon liittyy neurologisia oireita, purentaokkluusio ja haittaavat reumakyhmyt tai bursat. Relatiivisia indikaatioita ovat esimerkiksi lääkehoitoon vastaamaton niveltulehdus, pitkittynyt särky ja kipu, paha nivelen virheasento ja jäykkyys. Matti U.K. Lehto, Mauri Lehtimäki Katsausartikkeli 7/1994 Kommentteja
Hapen vaihdunnan perusteita ja käytännön ongelmia Hapensaannin ja hengityskaasujen vaihdunnan arviointi kuuluvat varsin monilla erikoisaloilla lääkäreiden jokapäiväiseen työhön. Hapen aineenvaihduntaan liittyvät fysiikan, fysiologian ja patofysiologian perustiedot antavat selkeän pohjan näille arvioille. Artikkelissa esitellään kyseisiä perusteita ja havainnollistetaan esimerkein niiden soveltamista potilashoidossa. Juhani Partanen Katsausartikkeli 7/1994 Kommentteja
Alkoholihaittojen sekundaaripreventio - perusterveydenhuollon tärkeä haaste 250 000-500 000 suomalaisen alkoholinkulutus on niin runsasta, että se ylittää terveysriskirajat ja voidaan puhua suurkulutuksesta. Perinteisesti terveydenhuollossa on hoidettu alkoholin suurkuluttajia vasta erilaisten psyykkisten tai somaattisten oireiden ilmaannuttua. Ennaltaehkäisyyn ei juuri ole kiinnitetty huomiota. Kuitenkin tämänhetkisen tiedon valossa näyttää siltä, että suurkuluttajiin kohdistuvalla sekundaaripreventiolla eli varhaisilla ehkäisy- ja hoitotoimenpiteillä alkoholihaittoja voitaisiin tehokkaasti ja kohtuullisin kustannuksin vähentää. Jotta tarvittava motivaatio ja hoitovalmiudet saavutettaisiin, perusterveydenhuollon henkilöstö tarvitsee koulutusta. Kirjoituksessa esitellään uutta tietoa sekundaaripreventiosta ja sen toteuttamismahdollisuuksista perusterveydenhuollossa. Pekka Sillanaukee, Päivi A. Sillanaukee, Antti Suokas, Kalervo Kiianmaa, Kaija Seppä Katsausartikkeli 7/1994 Kommentteja
Käytännön kokemuksia familiaalisen hyperkolesterolemian diagnosoinnista Familiaaliseen hyperkolesterolemiaan (FH) liittyy ennenaikaisen sepelvaltimotaudin riski. Siksi eräät hypolipideemiset lääkkeet ovat olleet heinäkuusta 1990 lähtien FH-potilaille erityiskorvattavia. Vuoden 1992 loppuun mennessä erityiskorvattavuus oli myönnetty noin 3 300 potilaalle, vaikka FH:ta sairastavia on arvioitu olevan maassamme noin 10 000. Läheskään kaikki FH-potilaat eivät siis ole kolesterolia alentavan lääkehoidon piirissä. Kun TYKS-piirissä 1.7.90-30.6.92 kirjoitetut todistukset käytiin läpi, todettiin, että suuri osa hyväksytyistäkin todistuksista oli vakavasti puutteellisia. FH:n korvattavuuskriteerit ovat ilmeisesti liian vaikeat käytännössä sovellettaviksi. Kirjoittajat esittävät ehdotuksen uusiksi FH:n korvattavuuskriteereiksi ja pohtivat yleisemminkin hyperlipidemian hoidon korvattavuuskysymystä. Jorma Viikari, Hanna Järvinen, Laura Viikari Terveydenhuolto 7/1994 Kommentteja
Ulkomaalaistaustaiset synnyttäjät merkittävä osa väestönkehitystä Terveydenhuolto Ulkomaalaistaustaiset synnyttäjät merkittävä osa väestönkehitystä Synnyttäjien palvelutarpeet moninaistuvat.
Tampereen yliopistossa on lakko keskiviikkona Jäsen Tampereen yliopistossa on lakko keskiviikkona Neuvotteluihin ei ole saatu ratkaisua.
Toimenpiteiden ja päivystyksen keskittämisen riskit hallintaan Tiede Toimenpiteiden ja päivystyksen keskittämisen riskit hallintaan Pitkät välimatkat voivat vaikuttaa potilaan ennusteeseen.
Euroopan lääkevirasto arvioi Ixchiq-rokotteen haittoja Terveydenhuolto Euroopan lääkevirasto arvioi Ixchiq-rokotteen haittoja Ennen arvioinnin valmistumista rokotetta tulisi harkita huolellisesti iäkkäillä, joilla on muita oheissairauksia.
Mielenterveyden häiriö vie Kelan kuntoutukseen Terveydenhuolto Mielenterveyden häiriö vie Kelan kuntoutukseen Myös neurokehitykselliset oireyhtymät olivat yhtä yleisiä syitä.
Valtiolle uusi virka- ja työehtosopimus Jäsen Valtiolle uusi virka- ja työehtosopimus Palkat nousevat yleisen linjan mukaisesti.