Lyhyesti: Keskosuus ja äidin nuoruus lisäävät nuorten itsemurhariskiä

Ruotsin kansallisesta syntymärekisteristä otettiin tutkimukseen 28.-45. raskausviikon aikana syntyneet lapset ja tiedot yhdistettiin viiden muun rekisterin tietoihin. Lopulta kaikkiaan 711 370:tä lasta seurattiin keskimäärin 22,7 vuotta. Tässä joukosta 563 lasta ja nuorta teki itsemurhan yli 10-vuotiaana ja yrityksiä oli kaikkiaan 6 676. Alhainen syntymäpaino (alle 2 500 g) ja teini-iän raskaus lisäsivät merkitsevästi itsemurhariskiä nuoruudessa. Itsemurhayrityksille löytyi useampia riskitekijöitä: alhaisen syntymäpainon ja äidin nuoruuden lisäksi äidin alhainen koulutustaso ja lapsen syntymäjärjestys (neljäs tai sen jälkeinen). Äitiyshuollon merkitys lapsen myöhemmälle hyvinvoinnille lisääntyy näidenkin tulosten myötä.

Aulikki Nissinen

Lyhyesti: Miksi masentuvaiset naiset naivat hulttiomiehiä?

Äidin masennuksen ja nuoren häiriökäyttäytymisen välillä on hyvin dokumentoitu yhteys. Sen sijaan vähemmän huomiota on kiinnitetty isien osuuteen. Amerikkalaisessa perhetutkimuksessa pyrittiin ensin selvittämään, miten masentuneiden ja ei-masentuneiden naisten puolisot erosivat toisistaan ja miten molempien vanhempien häiriö yhdistyi nuoren häiriöön. Hieman yllättäen kävi ilmi, että masennukseen taipuvaiset naiset olivat avioituneet terveitä kanssasisariaan useammin antisosiaaliseen käyttäytymiseen taipuvaisten miesten kanssa. Naisten oma asosiaalisuus ei selittänyt tätä yhteyttä. Äidin masennus ja isän antisosiaalisuus puolestaan yhdistyivät toisistaan riippumatta nuoren masennukseen ja käytöshäiriöihin. Tutkimus ei kyennyt selvittämään, olivatko naiset alun perin masentuneita vai vasta ryhdyttyään olemaan yhdessä antisosiaalisen miehen kanssa. Olisiko asiassa jotain tehtävissä?

Raimo Kr Salokangas

Rintasyöpäpotilas hyötyy ryhmäterapiasta

Masennuksen, avuttomuuden ja epätoivon tunteiden on epäilty heikentävän syöpäpotilaan ennustetta. Vuonna 1989 julkaistu tutkimus näytti vahvistavan tätä käsitystä. Etäpesäkkeistä rintasyöpää sairastavat potilaat elivät pidempään, jos he osallistuivat ryhmäterapiaan. Tulosta ei ole pystytty toistamaan. Mainitussa julkaisussa ryhmien väliset erot potilaiden tautitilanteessa selittänevät tuloksen. Nyt julkaistussa työssä satunnaistettiin 303 rintasyövän liitännäishoitoa saavaa potilasta kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän potilaat osallistuivat 20 kertaa terapeutin vetämään kognitiivis-eksistentiaaliseen ryhmäterapiaan ja lisäksi he saivat rentoutusohjeita. Toinen ryhmä sai vain rentoutusohjeita. Elinaikaeroa ryhmien välillä ei ollut. Sen sijaan terapiassa käyneet potilaat olivat vähemmän ahdistuneita, perhesuhteet toimivat paremmin, heidän mielialansa oli parempi ja he olivat tyytyväisempiä saamaansa hoitoon ja kokivat saavansa tukea. Vertaisryhmän tuki on tärkeä, mutta ryhmän vetäjän kokemuksella ja terapeutin taidoilla oli suuri merkitys ryhmän terapeuttisen vaikutuksen kannalta. Masennus ja suru ovat osa ihmisen luonnollista tapaa reagoida vastoinkäymisiin. Koulutetun ja kokeneen terapeutin apu auttaa pääsemään vaikeuksien yli.

Sirkku Jyrkkiö

Magneettiko akuutin aivohalvauksen kuvausmenetelmäksi?

Tietokonetomografia (TT) on ensisijainen iskeemisen aivohalvauksen kuvausmenetelmä. TT sulkee luotettavasti pois verenvuodon tutkittaessa hyperakuuttia aivohalvausta (alle 6 tuntia oireen alusta). Tämä on oleellista, koska aivojen sisäinen verenvuoto on trombolyysihoidon vasta-aihe. Toisaalta TT on epäherkkä iskemian osoittaja halvauksen ensimmäisten tuntien aikana. Magneettikuvaus (MK) diffuusiopainotteisella kuvaussekvenssillä on puolestaan erinomaisen herkkä osoittamaan hyperakuutin iskemian ja ns. Gradient Recalled Echo (GRE-MK) -sekvenssi saattaa soveltua akuutin hemorragian osoittamiseen.

Hannu Manninen

Lyhyesti: Hoidon kalleus rajoittaa masennuksen hoitoa

Masennuksen adekvaattia hoitoa rajoittavat monet tekijät. Perusterveydenhuoltoon kuudessa maassa (Espanja, Israel, Australia, Brasilia, Venäjä ja Yhdysvallat) kohdistuvassa tutkimuksessa selvitettiin masennuksen adekvaattia hoitoa estäviä tekijöitä. Masennuslääkettä saaneiden potilaiden osuus vaihteli Seattlen 38 %:sta Pietarin 0 %:iin masennusoireista kärsivistä. Potilaisiin liittyvät tekijät eivät vaihdelleet johdonmukaisesti lääkehoidon saamisen kanssa. Sen sijaan lääkehoidon kalleus oli yleisin este masennuksen hoidolle. Barcelonassa 24 % ja Pietarissa 75 % potilaista piti lääkehoidon kalleutta tärkeimpänä hoidon esteenä. Tutkijoiden mukaan masennuksen hoidon toteutumiseen näyttää kliinisiä tekijöitä enemmän vaikuttavan terveydenhuoltojärjestelmän toiminta ja hoidosta potilaalle aiheutuvat kustannukset. Tästä on viitteitä myös Suomesta: masennuslääkkeiden käyttö näyttää lisääntyneen eniten vauraimmassa ja vähiten köyhimmässä osassa maatamme.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Käsiharjoittelu aktivoi aivohalvauspotilaan hermoverkkoja

Toiminnallinen aivokuvaus on paljastanut, että aivohalvauksen toipumisaikana vaurion läheiset kortikaaliset alueet ja niiden yhteydet vastakkaiselle vauriottomalle aivoalueelle aktivoituvat. Tätä ilmiötä käytettiin hyväksi kokeellisessa, satunnaistetussa tutkimuksessa, jossa testattiin molemminpuolisen yläraajaharjoittelun vaikutuksia. Harjoittelua saaneilla (n = 9) näkyi toiminnallisessa MK:ssa merkitsevästi enemmän hemisfäärin aktivaatiota pareettisen raajan liikuttelun aikana kuin verrokeilla (n = 12). Lisäksi sekä infarktileesion vastakkaisella että samanpuoleisella pikkuaivoalueella nähtiin merkitsevää aktivaatiota verrattuna kontrolleihin. Koe on teoreettisesti mielenkiintoinen, vaikka pienen voiman vuoksi tutkimuksessa ei saatu ryhmien välille eroja raajojen toiminnassa.

Kaisu Pitkälä

Lyhyesti: Levofloksasiini edullinen pneumonian hoidossa

Avosyntyisenkin keuhkokuumeen hoito saattaa toisinaan olla ongelmallista ja kallista. Tunnetusti kalliissa Sveitsissä tehtiin tutkimus, missä oli mukana (alkuun sairaalassa hoidettuja!) pneumoniapotilaita. Näistä 77 satunnaistettiin saamaan levofloksasiinia suun kautta (500 mg x 2 / pv) ja 37 suonensisäisesti aloitettua keftriaksonia (2 gr /pv) + mahdollisesti klaritromysiiniä (i.v. tai p.os. 500 mg x 2 / pv). Paranemisosuudet olivat molemmilla hoitoseemoilla 92 %. Lääkehoidon kulut olivat levofloksasiinilla 1,7-kertaa pienemmät. Heitä ei myöskään niin usein siirretty kuntoutuskoteihin jatkohoitoon, mutta avohoitolääkärin palveluja tarvittiin tässä ryhmässä enemmän. Merkittäviä säästöjä ei saatu, mutta entä jos tutkimus olisi tehty avohoitopainotteisemmin alusta lähtien? Oma lukunsa ovat myös resistenssitilanteet.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: MRSA:n EM-kisat

Tänä vuonna on Suomen tiedotusvälineissä usein käsitelty metisilliinille resistentin stafylokokin (MRSA) aiheuttamaa ongelmaa hoitolaitoksissa. Onhan se uhannut vastasyntyneitäkin. Siksi on kiinnostavaa nähdä, kuinka yleinen MRSA on eri puolilla Eurooppaa. EARSS (EU:n rahoittama resistenssiongelmia seuraava verkosto) selvitti, mitä MRSA-rintamalla on tapahtunut vuosina 1999-2002. Seurannassa oli 26 maan tilanne. Keski-Euroopassa bakteeri yleistyy edelleen. Vuonna 2002 ykköstilan - kyseenalaisen - vei Kreikka, jossa juuri ja juuri alle puolet stafylokokkikannoista oli MRSA:ta. Yli 40 %:n pääsivät myös Englanti, Irlanti, Italia ja Malta. Suomi oli näissäkin kisoissa häntäpäässä, onneksi. Islannissa kirjattiin puhdas nolla ja muut Pohjoismaat, Suomi mukaanlukien, olivat 1 %:n kastissa. Sairaalakohtaiset vaihtelut olivat monissa maissa todella suuret.

Heikki Arvilommi

Tubirokotteita tulossa - ja tarpeeseen

Tuberkuloosi on edelleen paha tappaja maailmanlaaajuisesti. Perinteinen BCG-rokote, joka meilläkin on edelleen käytössä, ei tubiongelmaa ole ratkaissut. Itse asiassa tutkimukset, joita BCG:llä on tehty, vaihtelevat tuloksiltaan suuresti hyvästä suojasta jopa tautia lisäävään vaikutukseen. Ilmeisesti rokotteen laatu ei ole ollut näissä tutkimuksissa vakio. Ympäristön mykobakteerialtistus on myös hyvin erilainen ja sekin vaikuttanee rokotevasteen kehittymiseen. BCG suojaa kuitenkin aika hyvin lapsia tubilta. Uudenlaisia rokotteita tarvittaisiin, paitsi kehitysmaiden tarpeisiin, myös kohonneen lääkeresistenssin takia. Väijyyhän ongelma tuossa aivan omien rajojemme takana. Siellä on hyvinkin viidennes kaikista tubikannoista moniresistenttejä eli nykylääkkeillä erittäin hankalasti hoidettavia.

Heikki Arvilommi

Eturauhaskarsinooman käsittämätön häviäminen

Potilasvalistus ja seerumin prostataspesifisen antigeenin (PSA) laaja käyttö ovat johtaneet siihen, että eturauhaskarsinooma löytyy paljon rajoittuneempana ja kooltaan pienempänä kuin 10 vuotta sitten. Myös prostatektomiapreparaatista histologisessa tutkimuksessa löytyvä tuumori on pienentynyt. Aniharvoin käy jopa niin, että karsinoomaa ei löydy lainkaan, vaikka se preoperatiivisella biopsialla todettiin.

Ossi Lindell

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030