Sepelvaltimotaudin epidemiologinen tietoaines Suomessa on varsin runsasta. Tämä artikkeli liittyy kirjoitussarjaan, jossa tarkastellaan vakavien sepelvaltimotautikohtausten epidemiologista tilannetta ja kehitystä terveydenhuoltojärjestelmän hoidon porrastukseen sovitetun aluejaon pohjalta Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä vuosina 1983-1992. Artikkelikooste Äkilliset sepelvaltimotautikohtaukset Itä-Suomessa vuosina 1983-1992 (I-IV) valottaa sepelvaltimotaudin hoidon organisointiin ja strategiseen ajatteluun liittyviä kysymyksiä kahdessa sairaanhoitopiirissä, joissa molemmissa on ratkaistava ensinnäkin sepelvaltimotaudista aiheutuva suuri sairaalakuormitus ja toiseksi tautikohtausten äkillisyydestä ja sairaanhoitopiirien eri osa-alueiden suurista etäisyyksistä aiheutuva hoidon toteutuksen ongelma.

Kuolinsyy- ja sairaalapoistorekisterin avulla on Suomessa saatavissa varsin luotettava kuva sepelvaltimotaudin esiintyvyydestä väestössä (1,2,3,4,5). Sydänrekisterien vakiomenetelmin luokitteleman ja kattavasti keräämän tietoaineksen pohjalta on saatavissa vielä luotettavampaa ja myös yksityiskohtaisempaa tietoa sepelvaltimotautikohtausten esiintyvyyden kehityssuunnista kuin pelkästään kuolinsyy- tai sairaalapoistorekisteriä tai niitä molempia käyttäen (6). Sydänrekistereihin ajan myötä kertyvä suuri tietomäärä antaa edellytyksiä myös sepelvaltimotautikohtausten kehityssuuntien pienaluetasoiseen tarkasteluun ja parempaan ekologisen analyysin virhelähteiden välttämiseen (7,8).

Sepelvaltimotautikuolleisuus on länsimaissa laskenut. Suomi ei enää pidä kärkipaikkaa kansainvälisissä tilastoissa. Kuolleisuuden väheneminen on 1980-luvulla ollut selvempää kuin 1970-luvulla, ja voimakas väheneminen on jatkunut 1990-luvulla (9). 1980-luvulla parantunut lääkehoito ja lisääntynyt invasiivinen hoito ovat primaariprevention ohella myötävaikuttaneet yhä jatkuneeseen suotuisaan kehitykseen (10,11,12, 13,14,15,16). FINMONICA-tutkimuksen tulosten perusteella kuolleisuus sepelvaltimotautiin näyttää vähentyneen 1980-luvulla nopeammin kuin sydäninfarktin ilmaantuvuus- ja kohtaustaajuus. Myös kuolleisuus uusiutuneisiin sydäninfarkteihin on vähentynyt nopeammin kuin kuolleisuus ensi-infarkteihin (11,17). Sosiaaliryhmien välinen ero on näkynyt kuolleisuusluvuissa, ja kehitys on ollut sensuuntainen, että 1980-luvun alusta lähtien ylimpien sosiaaliryhmien kuolleisuus on vähentynyt eniten ja painottunut nuorempaan väestönosaan (18).

TUTKIMUKSEN TARKOITUS

Tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä kokonaisuutena sekä sydäninfarktin hoidon porrastuksen mukaan muodostetuilla alueilla, mikä oli 35-64-vuotiaan väestön sepelvaltimotautikuolleisuuden, sydäninfarktin kohtaustaajuuden ja ilmaantuvuuden alueellinen jakauma ja kehitys vuosina 1983- 1992.

TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimusalueeseen kuuluivat Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirit Heinäveden kuntaa lukuun ottamatta.

Tutkimus perustuu vuosina 1983-1992 Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä FINMONICA-projektin osana toimineeseen sydäninfarktirekisteriin, jonka menetelmät on kuvattu useissa julkaisuissa (19,20,21).

Sydäninfarktirekisteriin kirjattiin 25-64-vuotiaitten kuolemaan tai sairaalahoitoon johtaneet vakavat sepelvaltimotautikohtaukset. Tarkastelu rajattiin tässä tutkimuksessa 35- 64-vuotiaisiin, koska kohtauksia oli harvoin 25-34-vuotiailla. Alueen oman hoitojärjestelmän ulkopuolella hoidetut kohtaukset (1-2 % kaikista kohtauksista kummassakin sairaanhoitopiirissä) otettiin huomioon epidemiologisessa tarkastelussa, mutta jätettiin pois oman hoitojärjestelmän toimintaa kuvaavista tarkasteluista.

Äkillisten sepelvaltimotautikohtausten esiintyvyyden vuosittainen tarkastelu sairaanhoitopiiritasolla tehtiin 5-vuotisjaksoittain. Sairaanhoitopiirien sisäinen sydäninfarktin hoidon porrastuksen mukaan muodostettujen alueitten tarkastelu tehtiin 5-vuotisjaksoittain. Vain keskeisimmät havainnot esitetään 35-64-vuotiailta naisilta, koska johtopäätösten tekoa rajoittaa tapausmäärien pienuus tutkittavassa ikäryhmässä.

TUTKIMUSALUEET

Tutkimuksessa on selvitetty vakavien sepelvaltimotautikohtausten alueellista esiintyvyyttä terveydenhuoltojärjestelmän porrastuksen mukaan. Lähtökohtana on ollut se, missä määrin ja kuinka suuren osan 35-64-vuotiaista sydäninfarktipotilaista tämän järjestelmän perusyksiköt, terveyskeskukset ja terveyskeskuskuntainliitot, ovat itse hoitaneet tutkimusjakson alussa. Terveyskeskukset voidaan tältä pohjalta luokitella kolmeen ryhmään: 1) terveyskeskuksiin, jotka eivät käytännössä itse ole hoitaneet lainkaan 35-64-vuotiaita sydäninfarktipotilaitaan, 2) terveyskeskuksiin, jotka ovat tukeutuneet selvästi erikoissairaaloihin ja hoitavat itse 35-64-vuotiaita infarktipotilaitaan vain vähäisessä määrin ja 3) terveyskeskuksiin, jotka ovat hoitaneet huomattavan osan infarktipotilaistaan itse.

Tällä perusteella sairaanhoitopiireissä muodostui kolme erilaista aluetta (kuvio 1) (taulukko 1). Alue I: kaupungit, joissa oli erikoissairaala, alue II: erikoissairaalaa lähellä olevat kunnat, alue III: erikoissairaalasta etäällä olevat kunnat. Aluejaon pohjalta muotoutui sairaanhoitopiireissä myös alueellinen jako varsinaisiin kaupunkitaajamiin (alueet I) ja maaseutuun (alueet II ja III).

Tutkimusalueen 35-64-vuotias väestö 5-vuotiskausina on esitetty taulukossa 2. Väestöt olivat varsin samansuuruisia sairaanhoitopiireissä ikäryhmiltään alueilla II ja III. Alueen I väestöpohja oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä noin kolminkertainen Pohjois-Karjalaan verrattuna, ja samalla se oli väestöltään selvästi suurin tutkimusalueista. Alue I muodostui kaupungeista, joissa oli erikoissairaala. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä alueen muodosti Joensuun kaupunki, ja hoitopaikkana oli Pohjois-Karjalan keskussairaala. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä alue muodostui Kuopiosta, Varkaudesta ja Iisalmesta, ja hoitopaikkoina olivat Kuopion yliopistollinen sairaala ja Iisalmen ja Varkauden aluesairaalat. Alueella I lähes kaikki sydäninfarktikohtaukset hoidettiin näissä sairaaloissa. Alue II muodostui erikoissairaalaa lähellä olevista kunnista. Näiden terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidettiin Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä varmoista infarkteista 3,1 % ja mahdollisista 12,0 %, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä vastaavasti 11,4 % ja 28,3 %. Alue III muodostui erikoissairaalasta etäämpänä olevista kunnista. Näiden terveyskeskusten vuodeosastoilla hoidettiin Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä varmoista sydäninfarkteista 38,2 % ja mahdollisista 57,8 %, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä vastaavasti 43,4% ja 70,9 %.

SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUSTEN LUOKITTELU

Sepelvaltimotautikohtausten oireet, EKG-löydökset, sydäninfarktientsyymit sekä ruumiinavauslöydökset luokiteltiin kansainvälisen MONICA-tutkimuksen luokitteluohjeiden mukaisesti (22). Näiden perusteella suoritettavaan sepelvaltimotautikohtausten diagnostiseen luokitteluun tehtiin FINMONICA-tutkimuksessa eräitä tarkennuksia (20). Vakavalla sepelvaltimotautikohtauksella tarkoitettiin FINMONICA-tutkimuksessa käytetyn diagnoosiluokittelun mukaan varmaksi tai mahdolliseksi sydäninfarktiksi luokiteltua sepelvaltimotautikohtausta. Kahdenkymmenenkahdeksan vuorokauden aikana sattuneet kohtaukset luokiteltiin yhtenä kohtauksena vaikeimman mukaan. Ensimmäinen hoitopaikka oli se sairaala tai terveyskeskus, johon potilas otettiin ensimmäisen kerran hoitoon sydäninfarktin epäilyn vuoksi. Jos potilas tutkittiin terveyskeskuksen poliklinikalla ja lähetettiin välittömästi ilman vuodeosastohoitoa alue- tai keskussairaalaan jatkohoitoon, katsottiin ensimmäiseksi hoitopaikaksi erikoissairaala.

TILASTOLLISET MENETELMÄT

Sepelvaltimotaudin vuosittaiset ikävakioidut kuolleisuusluvut ja kohtaustaajuudet on laskettu suoraa ikävakiointia käyttäen. Ikävakiointi on tehty viisivuotisikäryhmittäin, ja vakiointiväestönä on käytetty maailman standardiväestöä (23). Kuolleisuuden ja kohtaustaajuuden luottamusvälejä laskettaessa oletettiin kohtausten jakautuvan ikäryhmittäin Poissonin jakauman mukaisesti. Kuolleisuuden ja kohtaustaajuuksien kehityssuunnat laskettiin regressiomallia käyttäen siten, että kahden 5-vuotisjakson kehitystä tarkasteltaessa siihen sovitettiin lisäksi kaksiosainen lineaarinen malli vuosijaksojen taitekohdan mahdollisesti aiheuttaman virhelähteen eliminoimiseksi. Viisivuotisjaksoin lasketut kuolleisuusluvut ja kohtaustaajuudet laskettiin niin, että ne olivat vuosittaisten lukuarvojen keskiarvoja. Sepelvaltimotaudin esiintymistaajuuksissa sairaanhoitopiirien, niille muodostettujen alueiden ja 5-vuotisjaksojen välillä olevien erojen tilastollinen merkitsevyys testattiin Poisson-regressiolla, samoin ikäluokittaisten muutosten erojen testaaminen. Muutoksia on pidetty tilastollisesti merkitsevinä p-arvolla < 0,05.

TULOKSET

FINMONICA-tutkimuksen sydäninfarktirekisteriin tallennettiin vuosina 1983-1992 Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä (PK shp ja PS shp) tiedot 19568:sta 35-64-vuotiaalle sattuneesta sairaalahoitoon tai kuolemaan johtaneesta kohtauksesta, jossa sairastumisen tai menehtymisen syyksi epäiltiin sydäninfarktia tai sepelvaltimotautikohtausta. Näistä PK shp:ssä rekisteröitiin 8 012 (joista miehillä 75,0 %) ja PS shp:ssä 11 556 tapausta (joista miehillä 75,1 %). Rekisteröityjä sydäninfarkteja oli PK shp:ssä miehillä 3 466 ja naisilla 873 sekä PS shp:ssä miehillä 4 919 ja naisilla 1 275.

ÄKILLISET SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUKSET 1983-87 JA 1988-92 SAIRAANHOITOPIIREITTÄIN

Sepelvaltimotautikuolleisuus

PK shp:ssä miesten ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus 100 000 asukasta kohti oli 532 vuonna 1983 ja 264 vuonna 1992 ja naisilla vastaavasti 52 ja 35. Vuotuinen kuolleisuuden muutos (kuvio 2) oli miehillä ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla -6,4 % (95 %:n luottamusväli -9,6; -3,2) ja toisella -7,8 % (-11,0; -4,6) ja vastaavasti naisilla +3,3 % (-6,8; +13,5) ja -14,6 % (-24,8; -4,4).

PS shp:ssä miesten sepelvaltimotautikuolleisuus oli 406 vuonna 1983 ja 283 vuonna 1992 ja naisilla vastaavasti 62 ja 32. Vuotuinen kuolleisuuden muutos (kuvio 2) oli miehillä ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla -6,1 % (-10,9; -1,3) ja toisella -3,9 % (-8,7; +0,9) ja vastaavasti naisilla -5,1 % (-14,2; +4,0) ja -3,6 % (-12,7; +5,5).

Sydäninfarktin kohtaustaajuus

PK shp:ssä miesten ikävakioitu sydäninfarktin kohtaustaajuus 100 000 asukasta kohti oli 1 232 vuonna 1983 ja 787 vuonna 1992 ja vastaavasti naisilla 280 ja 152. Vuotuinen kohtaustaajuuden muutos (kuvio 2) oli miehillä ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla -2,7 % (-4,8; -0,6) ja toisella -8,1 % (-10,2; -6,0) ja vastaavasti naisilla -0,7 % (-8,6; +7,2) ja -11,5 % (-19,5; -3,6).

PS shp:ssä kohtaustaajuus oli miehillä 1 166 vuonna 1983 ja 770 vuonna 1992 ja vastaavasti naisilla 233 ja 206. Vuotuinen kohtaustaajuuden muutos (kuvio 2) oli miehillä ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla -3,4 % (-8,2; +1,3) ja toisella -9,0 % (-13,7; -4,2) ja vastaavasti naisilla -1,1 % (-9,7; +7,4) ja -7,6 % (-16,2; +0,9). Kohtaustaajuus väheni merkitsevästi enemmän jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla miehillä PK shp:ssä (p = 0,01).

Sydäninfarktin ilmaantuvuus

PK shp:ssä miesten ikävakioitu sydäninfarktin ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti oli 713 vuonna 1983 ja 483 vuonna 1992 ja vastaavasti naisilla 187 ja 102. Vuotuinen ilmaantuvuuden muutos (kuvio 2) oli miehillä ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla -0,9 % (-4,0; +2,1) ja toisella -7,6 % (-10,7; -4,6) ja vastaavasti naisilla -2,9 % (-11,8; +6,0) ja -9,6 % (-18,6; -0,7).

PS shp:ssä ilmaantuvuus oli miehillä 659 vuonna 1983 ja 476 vuonna 1992 ja vastaavasti naisilla 148 ja 134. Vuotuinen ilmaantuvuuden muutos (kuvio 2) oli miehillä ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla -3,5 % (-8,2; +1,1) ja toisella -5,2 % (-9,9; -0,6) ja vastaavasti naisilla +0,7 % (-9,2; +10,7) ja -6,2 % (-16,2; +3,8). Ilmaantuvuus väheni merkitsevästi enemmän jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla miehillä PK shp:ssä (p = 0,02).

ÄKILLISET SEPELVALTIMOTAUTIKOHTAUKSET 1983-87 JA 1988-92 PIENALUEITTAIN

Sepelvaltimotautikuolleisuus

PK shp:n eri alueilla miesten ikävakioitu vuosittainen sepelvaltimotautikuolleisuus 100 000 asukasta kohti oli ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla 426-488 ja PS shp:n eri alueilla 346-384 (kuvio 3). Kuolleisuus oli 10-vuotisjakson aikana PK shp:ssä merkitsevästi suurempi kuin PS shp:ssä (p < 0,001). Sairaanhoitopiirit yhdistettyinä kuolleisuus oli alueilla II ja III suurempi kuin alueilla I (p = 0,02). Kuolleisuus laski eri alueilla 26- 35% lukuun ottamatta aluetta III PS shp:ssä, jossa lasku oli vain 4 %. Kuolleisuus oli pienempi jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla (p< 0,001).

Naisten sepelvaltimotautikuolleisuus oli ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla PK shp:n eri alueilla 54-74 ja PS shp:n eri alueilla 41-79 (kuvio 3). Kuolleisuus oli PK shp:ssä suurempi kuin PS shp:ssä (p = 0,03). Kun tarkastellaan kuolleisuutta sairaanhoitopiireittäin, oli se alueilla III suurempi kuin alueilla I (p = 0,01). Kuolleisuus laski eri alueilla 19-42% lukuun ottamatta aluetta III PK shp:ssä ja aluetta II PS shp:ssä, joissa kuolleisuus nousi 9- 12 %. Kuolleisuus oli pienempi jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla (p = 0,03).

Sydäninfarktin kohtaustaajuus

PK shp:n eri alueilla miesten ikävakioitu vuosittainen sydäninfarktin kohtaustaajuus 100 000 asukasta kohti oli ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla 1 164-1 259 ja PS shp:n eri alueilla 1 182-1 316 (kuvio 3). Kohtaustaajuus ei ollut 10-vuotisjakson aikana PK shp:ssä merkitsevästi suurempi kuin PS shp:ssä (p = 0,26). Sairaanhoitopiirit yhdistettynä kohtaustaajuus oli alueilla II ja III suurempi kuin alueilla I (p = 0,002). Kohtaustaajuus laski eri alueilla 18-30 % ja oli pienempi jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla (p < 0,001). Ikäryhmittäin tarkasteltuna kohtaustaajuuden suurempi lasku 35-54-vuotiailla oli merkitsevä (p = 0,01).

Naisten sydäninfarktin kohtaustaajuus oli ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla PK shp:n eri alueilla 235- 301 ja PS shp:n eri alueilla 230-305 (kuvio 3). Kohtaustaajuus laski eri alueilla 3-34 % ja oli pienempi jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla (p < 0,001).

Sydäninfarktin ilmaantuvuus

PK shp:n eri alueilla miehillä ikävakioitu vuosittainen sydäninfarktin ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti oli ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla 677-746 ja PS shp:n eri alueilla 632-730 (kuvio 4). Ilmaantuvuus oli 10-vuotisjakson aikana PK shp:ssä merkitsevästi suurempi kuin PS shp:ssä (p = 0,003). Sairaanhoitopiirit yhdistettyinä ilmaantuvuus oli II ja III suurempi kuin alueilla I (p = 0,01). Ilmaantuvuus laski eri alueilla 21- 30% ja oli pienempi jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla (p < 0,001).

Naisilla sydäninfarktin ilmaantuvuus oli ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla PK shp:n eri alueilla 155-214 ja PS shp:n eri alueilla 159-198 (kuvio 4). Ilmaantuvuus laski eri alueilla 9-39 % ja oli pienempi jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla (p < 0,001).

POHDINTA

Sepelvaltimotautikuolleisuus

PK shp:ssä 35-64-vuotiaiden miesten ja naisten sepelvaltimotautikuolleisuus oli tutkimusjakson aikana merkitsevästi suurempi kuin PS shp:ssä. Naisten tunnetusti parempaa asemaa miehiin verrattuna tässä ikäryhmässä kuvasi se, että sepelvaltimotautikuolleisuus oli naisilla tasoltaan vain seitsemäsosa miesten vastaavasta ja että tämä tasoero säilyi eri 5-vuotisjaksoilla. Kaupunkitaajamien parempaa tilannetta puolestaan heijasti se, että naisillakin sepelvaltimotautikuolleisuus oli siellä pienintä.

Sepelvaltimotautikuolleisuuden korkeampi lähtötaso Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriin verrattuna jo sinänsä loi edellytyksiä siellä taudin ehkäisy- ja hoitotoimien vaikutuksesta mahdollisesti todettaviin suurempiin kuolleisuuden tunnuslukujen muutoksiin. Kuolleisuuden väheneminen olikin suurempaa PK shp:ssä kuin PS shp:ssä. Sen perusteella on pääteltävissä kuolleisuuteen vaikuttavien, lähinnä primaaripreventiivisten tekijöitten olleen aiemmin tehokkaampia PS shp:ssä, mutta niiden vaikutus tehostui kuitenkin enemmän PK shp:ssä tutkimusjakson alkuvuosista lähtien tai jopa sitä ennen, jos ottaa huomioon primaaripreventiivisten tekijöiden vaikutusviiveen (24,25,26,27,28, 29). Suurimpien kaupunkitaajamien alueilla tilanne oli parempi kuin muualla. Tämä viittaa siihen, että preventiivinen työ oli käytännössä onnistunut siellä paremmin kuin muualla tai että suurempien kaupunkitaajamien väestö osin väestörakenteellisten syiden vuoksi pystyi hyödyntämään paremmin sepelvaltimotaudin ehkäisy- ja hoitotoimia. Sepelvaltimotautikuolleisuuden alueellisesti kattava vähentyminen kertoo kuitenkin preventio- ja hoitovaikutusten koskettaneen koko tutkimusalueen väestöä. Lisäksi tutkimustulos viittasi siihen, että nuorempi 35-54-vuotiaiden ikäryhmä pystyi hyödyntämään paremmin primaaripreventiota kuin 55-64-vuotiaiden ikäryhmä tai sitten nuorempi väestö oli hoitokohteena otollisempi kuin vanhempi väestö.

Sairaanhoitopiirikohtainen ero sepelvaltimotautikuolleisuudessa näytti olevan häviämässä tutkimusjakson viimeisinä vuosina. Primaari- ja sekundaariprevention vaikutukset näkyivät kummassakin sairaanhoitopiirissä molemmilla 5-vuotisjaksoilla ja näyttivät tehostuneen jälkimmäisellä 5-vuotisjaksolla. PK shp:ssä niiden jonkin verran suurempi vaikutus oli tasoittamassa sairaanhoitopiirien välistä lähtötilanne-eroa sepelvaltimotautikuolleisuudessa.

Sydäninfarktin kohtaustaajuus ja ilmaantuvuus

Kohtaustaajuus ei 10-vuotisjakson aikana eronnut miehillä eikä naisilla sairaanhoitopiireissä merkitsevästi toisistaan päinvastoin kuin sepelvaltimotautikuolleisuus. Tämä voisi viitata siihen, ellei syy ole erilaisessa rekisteröintikäytännössä, että viimeistään sydäninfarktiin sairastumisesta käynnistyvä sekundaaripreventio terveydenhuoltojärjestelmän myötävaikuttamana olisi toteutunut sairaanhoitopiireissä yhtenäisemmin kuin primaaripreventio. Se, että sydäninfarktin kohtaustaajuuden vuosittainen pieneneminen oli molemmilla 5-vuotisjaksoilla miehillä vain PK shp:ssä merkitsevää ja lisäksi merkitsevästi nopeampaa jälkimmäisellä kuin ensimmäisellä 5-vuotisjaksolla ja niin ikään se, että naisilla vain PK shp:ssä sydäninfarktin kohtaustaajuus jälkimmäisellä 5-vuotisjaksolla väheni merkitsevästi, voisi viitata siihen, että PK shp:ssä sekundaaripreventio olisi tehostunut vielä enemmän kuin PS shp:ssä. Tämä taas voisi selittää sen, miksi sairaanhoitopiirien välinen tutkimusjakson alkuvuosina vallinnut ero kohtaustaajuudessa näytti hävinneen tutkimusjakson viimeisinä vuosina.

Sydäninfarktin hoidon porrastuksen mukaan muodostetuilla alueilla todettiin samantapaisia kohtaustaajuuden eroja kuin sepelvaltimotautikuolleisuudessa. Tämä voisi viitata siihen, että sekundaaripreventiokin olisi toteutunut erikoissairaaloiden ohjaamana tehokkaammin varsinaisilla kaupunkitaajama-alueilla. Sydäninfarktin kohtaustaajuuden alueellisesti kattava vähentyminen kertoo kuitenkin sekundaariprevention koskettaneen koko tutkimusalueen väestöä. Niin ikään nuorempi 35-54-vuotiaiden ikäryhmä näytti pystyneen paremmin hyödyntämään sekundaaripreventiota kuin 55-64-vuotiaiden ikäryhmä.

Vakavien sepelvaltimotautikohtausten ilmaantuvuudessa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon välillä todettu ero merkitsee jo selvästi ennen tutkimusaikajaksoa tapahtunutta primaariprevention, ja ensi sijassa sen, parempaa toteutumista PS shp:ssä. Sydäninfarktin ilmaantuvuuden väheneminen merkitsi primariprevention, mutta varmaan myös sepelvaltimotaudin diagnosoinnin ja todetun angina pectoriksen lääkkeellisen hoidon tehostumista. Nämä vaikutukset näyttivät kohdentuneen selvemmin nuorempaan väestönosaan. Muutosten nopeutuminen PK shp:ssä jälkimmäisellä 5-vuotisjaksolla viittaa primaariprevention tehostumiseen erityisesti tällä alueella. Primaariprevention vaikutusviive huomioon ottaen tehostuminen koskee koko tutkimusaikajaksoa. Sydäninfarktin ilmaantuvuuden pienentyminen osittain selittää sepelvaltimotautikuolleisuuden vähenemisen, joka on sen ehkä merkittävin seurannaisvaikutus. Suurimmat kaupunkitaajama-alueet näyttivät olevan paremmassa asemassa kuin muut alueet. Vakavien sepelvaltimotautikohtausten ilmaantuvuuden vähenemistä voidaan kuitenkin pitää yleisenä kehityssuuntana tutkimusalueella, ja sen voidaan katsoa koskettaneen koko väestöä ja molempia sukupuolia.

PÄÄTELMÄT

Vakavien sepelvaltimotautikohtausten aiheuttaman kuolleisuuden, kohtaustaajuuden ja ilmaantuvuuden edullinen kehitys oli alueellisesti varsin tasaista kummassakin sairaanhoitopiirissä. Kuitenkin III-alueilla kuolleisuus oli suurempi kuin alueilla I ja II. Tämä viittasi jonkinasteiseen alueelliseen epätasa-arvoon. Tulos painottaa tarvetta kiinnittää huomiota preventiotoimiin ja hoidon nopeaan saatavuuteen erityisesti maaseudun haja-asutusalueilla.

Kautta linjan oli nähtävissä edullisen kehityksen painottuminen nuorempaan väestönosaan, ja edullinen kehitys näytti nopeutuneen tutkimusjakson loppua kohti.

Vakavien sepelvaltimotautikohtausten esiintyvyyden tunnuslukujen lähtötasoerot Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä näyttivät olevan häviämässä.

Sepelvaltimotaudin eri kohtausmuotojen esiintyvyyden edulliseen kehitykseen ovat ilmeisesti vaikuttaneet sekä väestötason primaari- ja sekundaaripreventioon tähtäävät toimenpiteet että sepelvaltimotaudin eri hoitomuotojen soveltamisessa tapahtunut edistys.