Elämän vastoinkäymiset, uskonnollisuus ja masentuneisuus iäkkäillä

Elämänvaikeudet ennustavat masennuksen puhkeamista. Suuren masennuksen vaaran on todettu olevan yhteydessä mm. läheisen menetykseen (1), välien heikkenemiseen naapureihin, naimisiinmenoon, tärkeästä läheisestä eroon joutumiseen, läheisen alkoholiongelmaan sekä luopumiseen harrastuksesta tai järjestötoiminnasta (2). Miehillä masennusta ennakoivia tekijöitä ovat lisäksi suhteen heikkeneminen puolisoon, harrastusten väheneminen, lapsenlapsen avioero ja laitoshoitoon joutuminen (2). Naisilla vastaavia tekijöitä ovat siviilisäädyn muutos, yksin vietetyn ajan lisääntyminen, sosiaalisen osallistumisen väheneminen, vakava sairaus ja pitkä sairaalahoitojakso sekä vakavat riidat puolison kanssa (2). Masennuksen hoidon aikana esiintynyt vakava oma sairaus, perheenjäsenen kuolema, huonokuntoisesta puolisosta huolehtiminen ja terveydentilan huononeminen ennakoivat masennuksen pitkittymistä (3).

Sosiaalisen tuen merkityksestä masennuksen synnylle ja ennusteelle on vaihtelevia tutkimustuloksia. Yksin asumiseen ei liittynyt huonompaa ennustetta kuin aviopuolison kanssa yhdessä asumiseen, eikä läheisen uskotun olemassaolo suojannut vakavien elämäntapahtumien vaikutukselta masennuksen kulkuun (4). Toisaalta sosiaalinen tuki auttoi masennusoireisiin; eniten oli hyötyä puolison tuesta ja ystävien tuella oli enemmän vaikutusta kuin aikuisten lasten, mutta kaukaisempien sukulaisten tuella ei ollut merkitystä (5). Sosiaalisen tuen puute oli yhteydessä masennuksen ilmaantumiseen ja uusimiseen, ja sosiaalisella tuella oli merkitystä masennuksen ehkäisyssä (6). Elämän vastoinkäymisiin liittyi suurentunut masennuksen riski, mutta tuen saaminen voi estää ahdingon kehittymisen varsinaiseksi sairaudeksi (6).

USKONNOLLISUUDEN ANTAMA TUKI

Uskonnollisuus voi olla uinuva ominaisuus, joka nousee esille henkisesti kuormittavissa tilanteissa (7). Sairaana ihminen saattaa tarttua niihin maailmankuvan aineksiin, jotka ovat hänelle entuudestaan tuttuja (8).

Suomessa vain harva etsii apua sairauteensa uskonnollisilta ihmeparantajilta, esimerkiksi rukouskokouksista. Suomalaisessa ihmeparanemisen kokeneiden 611 henkilön seurantatutkimuksessa ei todettu yliluonnolliseksi tulkittavia paranemisia. Paranemiskokemuksella saattoi silti olla merkitystä uskonnollisen elämän hoitamisen kannalta (9).

Konkurssin tehneiden yrittäjien uskonnollisen yhteisön on todettu suojelevan jäseniään monilta konkurssin läpikäymiseen liittyviltä uhkatekijöiltä, kuten avioeroilta ja alkoholin väärinkäytöltä. Uskonto antaa tapahtumille selitysmallin, jolloin tapahtumat muuttuvat ymmärrettäviksi. Uskonnon avulla elämä myös koetaan mielekkääksi ja elämisen arvoiseksi. Usko auttaa menetyksistä aiheutuneen surun läpikäymisessä. Se antaa myös kokemuksen hyväksyttynä olemisesta, auttaa syyllisyyden tunteissa ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksissa ja edistää uuteen rooliin sopeutumista. Uutta roolia voidaan pitää Jumalan antamana uutena mahdollisuutena, kutsumuksena, lahjana tai Jumalan määräämänä kohtalona. Uskonnon avulla elämänmuutos voidaan selittää siunaukseksi ja vaikeimpienkin kokemusten voidaan nähdä koituneen omaksi parhaaksi ja elämän kääntyneen hyväksi (7).

Yli 65-vuotiaita sydämentahdistinpotilaita koskevan tutkimuksen mukaan uskonnollisuus voi olla myönteinen voimavara, joka antaa uskoa elämän mielekkyyteen ja hallittavuuteen uhkatekijöistä huolimatta. Uskonnollisuus helpottaa sairauteen sopeutumista ja vähentää kuolemanpelkoa (10).

Uskontoon turvaudutaan elämänvaikeuksissa. Sairaalaan joutumisen aiheuttamasta stressitilanteesta selviämistä tiedusteltaessa 20 % yli 65-vuotiaista piti ensisijaisena selviytymiskeinona uskontoa (usko Jumalaan, rukous, uskonnollinen kirjallisuus, kirkossakäynti jne.). Uskontoon turvautuivat muita useammin vanhat, vakavammin sairaat, toimintakyvyltään heikot, vähemmän koulutetut, vähätuloisimmat - toisin sanoen ne, joiden selviytymiskeinot olivat muita vähäisemmät. Uskontoon turvautuminen oli kääntäen yhteydessä masentuneisuuteen (11).

USKONNOLLISUUS JA MASENNUS

Tutkimuksen mukaan masennus ei ole 65 vuotta täyttäneillä yhteydessä uskonnon subjektiiviseen merkitykseen eikä uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen, rukoilemisen, Raamatun lukemisen tai hartausohjelmien seuraamisen frekvenssiin (12). Tämä viittaa siihen, että suomalaisessa kulttuuriympäristössä uskonnollisuus ei suojaa masennukselta eikä altista masennukselle. Kuitenkin ne iäkkäät henkilöt, joilla oli aikaisemmassa elämänvaiheessa todettu masennus, pitivät tutkimusajankohtana uskontoa subjektiivisesti tärkeämpänä, osallistuivat uskonnollisiin tilaisuuksiin, rukoilivat ja lukivat Raamattua useammin kuin ne, joilla ei ollut todettu masennusta. Uskonnollisuus näytti siis korostuvan masennusvaiheen läpikäyneillä (12).

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata seuraaviin kysymyksiin:

1) Onko masennus yhteydessä edeltäneinä vuosina kohdattuihin elämän vastoinkäymisiin? Ovatko elämän vastoinkäymiset pitkittyneen masennuksen vaaratekijöitä?

2) Onko uskonnollisuus yhteydessä edeltäneinä vuosina kohdattuihin elämän vastoinkäymisiin? Aktivoivatko elämän vastoinkäymiset uskonnollisuutta pysyvämmin?

3) Vaikuttaako uskonnollisuus edeltäneinä vuosina kohdattujen elämän vastoinkäymisten ja nykyhetken masennuksen väliseen yhteyteen?

AINEISTO JA MENETELMÄT

Liedon iäkkäät on 1990-luvulla kahdessa vaiheessa toteutettu terveystutkimus, johon molemmissa vaiheissa kutsuttiin kaikki Liedon kunnan 65 vuotta täyttäneet. Tämä tutkimus liittyy väestötutkimuksen toiseen vaiheeseen vuosina 1998-99, jolloin tutkimukseen kutsuttuja oli 1 596. Heistä 63 kuoli ennen heille varattua tutkimusajankohtaa, 273 ei halunnut osallistua ja 1 260 osallistui: 82 % tutkimushetkellä elossa olleista, 84 % miehistä ja 81 % naisista.

Väestötutkimukseen osallistuneet kävivät kaksi kertaa terveyskeskuksessa. Ensimmäisellä käynnillä heidät haastatteli tutkimusapulainen (terveydenhoitaja), joka samalla suoritti mittauksia ja testejä. Tutkittavilta otettiin myös verinäytteitä, ja heille suoritettiin EKG-tutkimus sekä thoraxkuvaus. Toisen käynnin aikana lääkäri suoritti kliinisen tutkimuksen.

Tämän osatutkimuksen aineistoa muodostettaessa poistettiin dementeiksi epäillyt eli ne, joiden Mini-Mental State Examination -testin (13) summapistemäärä oli alle 18 (n = 96), ja ne, jotka lääkärin kliinisen tutkimuksen ja DSM-IV-kriteerien (14) perusteella sairastivat dementiaa (n = 21). Perusaineiston koko oli 1 143, joista miehiä 494 (43 %) ja naisia 649 (57 %).

Uskonnollisuuden ilmenemismuotoja kartoitettiin varsinaisen väestötutkimuksen lisäksi perusaineistossa lähettämällä postikysely marraskuussa 1999 tuolloin elossa oleville (n = 1 118). Tämän kyselyn strukturoituihin kysymyksiin vastasi 816 (73 %), miehistä 333 (67 %) ja naisista 483 (74 %).

Mittarit

Tutkittavilta kysyttiin haastattelussa: Onko Teillä esiintynyt seuraavia tapahtumia tai elämänvaikeuksia vuoden 1991 jälkeen?. Luettelo sisälsi 12 muuttujaa (15):

1) oma pitkäaikainen sairaus

2) uusi oma vaikea sairaus

3) puolison pitkäaikainen sairaus

4) puolison uusi vaikea sairaus

5) muun läheisen henkilön vaikea sairaus

6) puolison kuolema

7) muun läheisen henkilön kuolema

8) alkoholiongelma perheessä

9) itseen kohdistuva pahoinpitely

10) asunnon muutto

11) oman taloudellisen aseman huononeminen

12) lapsen työttömyys.

Näistä muuttujista muodostettiin elämän vastoinkäymisten summamuuttuja, jonka pistesumma oli välillä 0-12. Analyyseissä summamuuttuja jaettiin kolmeen luokkaan: 0-2, 3-5 ja 6 pistettä tai enemmän.

Masennusta arvioitiin terveydenhoitajan haastattelun yhteydessä Zungin masennusoireiden lomakkeella, jonka tutkittavat itse täyttivät (16). Terveydenhoitaja opasti lomakkeen täyttämisessä. Lomake antaa pistesumman 20-80. Pistesumma 20-44 katsottiin normaaliksi, 45-80 viittasi masennukseen. Verrattaessa Zungin lomakkeen perusteella määritettyä masentuneisuutta DSM-III-kriteerien kautta määritettyyn diagnoosiin 65 vuotta täyttäneiden keskuudessa, lomakkeen sensitiivisyys on 72 % ja spesifisyys 83 % käytettäessä jakovälinä summapistemäärää 44/45 pistettä (17).

Väestötutkimuksen haastattelussa tutkittaville esitettiin kaksi uskonnollisuutta koskevaa kysymystä. Ensimmäinen kuului: Kuinka monta kertaa olette viimeksi kuluneen vuoden aikana käynyt kirkossa tai uskonnollisissa tilaisuuksissa? Vastaukseksi merkittiin tutkittavan ilmoittama lukumäärä. Vastaukset jaettiin kolmeen luokkaan: 0, 1-5 ja 6 tai useammin. Toinen kysymys kuului: Mikä merkitys on uskonnolla omassa elämässänne nykyään? Vastausvaihtoehtoja oli kolme: tärkeä, kohtalainen ja ei merkitystä.

Väestötutkimuksen jälkeen tehdyssä postikyselyssä kysyttiin, kuinka usein tutkittava rukoilee, lukee Raamattua ja seuraa radion tai television hartausohjelmia. Kaikkien kolmen kysymyksen vastausvaihtoehdot olivat: päivittäin, vähintään kerran viikossa, vähintään kerran kuukaudessa, vähintään kerran vuodessa, ei lainkaan. Analyyseissä vastaukset jaettiin kolmeen luokkaan, rukouksen osalta päivittäin, harvemmin ja ei lainkaan sekä raamatunluvun ja hartausohjelmien seuraamisen osalta viikoittain, harvemmin ja ei lainkaan.

Tilastolliset menetelmät

Elämän vastoinkäymismuuttujien yhteyksiä kuhunkin uskonnollisuus- ja masennusmuuttujaan tarkasteltiin logistisella regressioanalyysillä. Kun vastemuuttujana oli vuorollaan kukin kolmiluokkainen uskonnollisuusmuuttuja, tarkastelut tehtiin järjestysasteikollisen vasteen logististisella regressiolla. Kaksiluokkaisen masennusmuuttujan ollessa vastemuuttujana käytettiin perinteistä dikotomista logistista regressiota. Ensin selittävänä muuttujana oli yksitellen jokainen elämän vastoinkäymismuuttuja. Toisessa vaiheessa käytettiin monimuuttujamallia, jossa selittävät muuttujat valittiin malliin askeltavalla valintamenettelyllä. Tilastollisen merkitsevyyden rajana pidettiin arvoa p < 0,05.

Vastausta kysymykseen Vaikuttaako uskonnollisuus edeltäneinä vuosina kohdattujen elämän vastoinkäymisten ja nykyhetken masennuksen väliseen yhteyteen? etsittiin monimuuttujamallilla. Mallissa ensin selittävinä tekijöinä olivat vuorollaan kukin uskonnollisuusmuuttuja kunkin elämän vastoinkäymismuuttujan kanssa pareittain. Tarkoitus oli tutkia, muuttaako jonkin uskonnollisuusmuuttujan lisääminen malliin jonkin elämän vastoinkäymismuuttujan merkitsevyyttä masennuksen selittävänä tekijänä. Lopuksi monimuuttujamalliin laitettiin selittäviksi tekijöiksi samanaikaisesti kaikki uskonnollisuusmuuttujat ja kaikki elämän vastoinkäymismuuttujat.

Luokitellun elämän vastoinkäymisten summamuuttujan yhteyksiä uskonnollisuus- ja masennusmuuttujiin arvioitiin ristiintaulukoinnilla ja khi2-riippumattomuustestillä.

Tilastolliset analyysit tehtiin SAS-ohjelmalla (versio 8.01, CARY, NC).

TULOKSET

Uskonnollisuus ja elämän vastoinkäymiset

Sairaudet (omat, puolison tai muun läheisen) sekä läheisten ihmisten kuolemat olivat yleisimmät elämän vastoinkäymiset (taulukko 1). Kahdeksan edeltäneen vuoden aikana tutkittavat olivat useimmin kohdanneet 3 erilaista vastoinkäymistä (kuvio 1). Vain 4 % tutkituista ei ilmoittanut yhtään vastoinkäymistä. Peräti 9 % tutkituista oli kohdannut vähintään 6 vastoinkäymistä.

Uskonnollisuus oli varsin yleistä, naisilla noin kaksi kertaa niin yleistä kuin miehillä (taulukko 2).

Yksittäisten edeltäneinä vuosina kohdattujen elämän vastoinkäymisten yhteydet uskonnollisuuteen olivat vähäiset (taulukko 3). Naisilla sekä edeltäneinä vuosina ilmaantunut oma vaikea sairaus että perheessä esiintynyt alkoholiongelma olivat yhteydessä uskonnon suurempaan subjektiiviseen merkitykseen tutkimusajankohtana. Vastaavalla tavalla muun läheisen kuin puolison kuolemaan liittyi runsaampi uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen ja runsaampi hartausohjelmien seuraaminen. Asunnon muutto oli yhteydessä runsaampaan uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen. Itseen kohdistuneeseen väkivaltaan liittyi vähäisempi uskonnollisuus tämän kaikissa ilmenemismuodoissa.

Miehillä edeltäneinä vuosina kohdattu oma vaikea sairaus oli yhteydessä runsaampaan rukoilemisen frekvenssiin tutkimusajankohtana. Taloudellisen aseman huononemiseen liittyi vähäisempi uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen ja vähäisempi uskonnon merkitys.

Elämänvaikeuksien summamuuttuja ei ollut yhteydessä uskonnollisuuden mihinkään ilmenemismuotoon.

Masentuneisuus ja elämän vastoinkäymiset

Zungin lomakkeen perusteella masentuneita oli 18 % tutkituista, miehistä 15 % ja naisista 20 %. Edeltäneinä vuosina kohdattujen elämänvaikeuksien lukumäärä oli yhteydessä masennukseen (taulukko 4). Niistä, jotka olivat kohdanneet 0-2 vastoinkäymistä, masennusta esiintyi 7 %:lla. Jos taas kohdattuja vastoinkäymisiä oli 6-8, masennusta esiintyi 29 %:lla.

Edeltäneinä vuosina ilmaantunut oma sairaus oli yhteydessä masennukseen sekä miehillä että naisilla (taulukko 5). Naisilla myös puolison kuolemaan liittyi masennusta. Miehillä vastaavaa ei todettu. Asunnon muutto oli yhteydessä masennukseen sekä miehillä että naisilla, miehillä hieman selvemmin. Perheen alkoholiongelma oli yhteydessä naisten masennukseen.

Masentuneisuus, elämän vastoinkäymiset ja uskonnollisuus

Monimuuttujamallissa mikään uskonnollisuusmuuttuja ei ollut yhteydessä masennukseen. Uskonnollisuus ei myöskään vaikuttanut minkään vastoinkäymisen merkitsevyyteen masennuksen riskitekijänä. Toisin sanoen, jos jokin elämän vastoinkäyminen oli masennuksen riskitekijä, uskonnollisuus ei tätä riskiä merkitsevästi muuttanut.

POHDINTA

Uskonnollisuus ja elämän vastoinkäymiset

Uskonnollisuudella on useita ulottuvuuksia. Se on henkilökohtainen asia ja koskettaa ihmisen syvimpiä tunteita. Siksi uskonnollisuuden mittaaminen on vaikeaa. Tässä tutkimuksessa käytettiin kolmea uskonnollisuuden mittaria: uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen, uskonnon subjektiivinen merkitys ja rukoilemisen frekvenssi. Uskonnollinen osallistuminen kuvaa uskonnollista toimintaa ja käyttäytymistä, uskonnon merkitys uskonnollista vakaumusta ja rukoileminen uskonnollisia tunteita ja motivaatiota.

Naisten uskonnollisuus oli kaikilla mittareilla arvioiden runsaampaa kuin miesten. Tämä Liedon iäkkäillä todettu sukupuolten välinen ero vallitsee yleisesti suomalaisessa uskonnollisuudessa: vähintään kerran viikossa rukoilee kaikenikäisistä suomalaisista naisista 48 % mutta miehistä vain 27 %, Raamattua lukee 10 % naisista mutta vain 6 % miehistä ja radion uskonnollisia ohjelmia seuraa 13 % naisista mutta vain 7 % miehistä (18). Johtuuko tämä ero siitä, että uskonnolliset kasvattajat ovat useammin naisia (äiti, isoäiti, pyhäkoulun opettaja, seurakunnan päiväkerhon ohjaaja) kuin miehiä? Vai vaatiiko yksilön uskonnollinen kehitys jotakin tunne-elämän herkkyyttä, joka olisi tyypillisempää naisille kuin miehille?

Uskonnollisuutta koskeneet tiedot saatiin osaksi postikyselystä, jonka palautti 73 % kyselyn saaneista. Vastaajat eivät eronneet vastaamatta jättäneistä iän, entisen ammatin eivätkä siviilisäädyn suhteen. Uskonnollinen osallistumisaktiivisuus ja uskonnon kokeminen tärkeäksi lisäsivät vastaamisen todennäköisyyttä. Kuitenkin niistäkin, jotka eivät edeltäneen vuoden aikana olleet osallistuneet uskonnollisiin tilaisuuksiin, vastasi 58 %, ja niistä, joille uskonnolla ei ollut merkitystä, vastasi 59 %.

Vastoinkäymisiä mitattiin tiettyjen, kirjallisuuden perusteella yleisten ja keskeisten vaikeiden elämäntapahtumien esiintymisenä edeltäneiden kahdeksan vuoden aikana. Vaikka muisti vaikuttaakin vastausten luotettavuuteen, olivat kysytyt elämäntapahtumat siinä määrin ongelmallisia, että ne todennäköisesti muistettiin kohtalaisen hyvin. Dementiaa sairastavat oli poistettu aineistosta, ja tämä on lisännyt vastoinkäymisiäkin koskevien tulosten luotettavuutta.

Tutkimusvaiheen masennus saattoi jossain määrin vaikuttaa muistikuvaan menneiden vuosien vastoinkäymisistä, kuten siihen, onko jokin sairaus ollut vaikea vai ei. Koska tässä tutkimuksessa pyrittiin osoittamaan syy-yhteyden sijasta vain kohdatun vastoinkäymisen yhteyttä myöhempään masennukseen, ei ole tutkimusasetelman kannalta ratkaisevaa, vaikka masennus olisikin vaikuttanut jossain määrin muistikuvien laatuun ja voimakkuuteen.

Naisilla rukoileminen ei ollut yhteydessä edeltäneinä vuosina kohdattuihin vastoinkäymisiin. Tätä selittänee se, että rukoileminen oli naisilla muutenkin hyvin yleistä. Naisista 72 % rukoili päivittäin. Miehistä rukoili päivittäin joka kolmas, ja heillä runsaampi rukoileminen oli yhteydessä edeltäneinä vuosina kohdattuun vaikeaan omaan sairauteen.

Miksi niillä naisilla, joita oli pahoinpidelty, uskonnollisuus oli huomattavan vähäistä muihin verrattuna? Kysymyksessä on todennäköisesti monien tekijöiden summa. Sosiaalinen tausta ja muutkin tekijät saattavat osaltaan selittää yhteyttä. Väkivaltaa kokeneet naiset erosivat muista naisista mm. siinä, että useampi heistä tupakoi (22 % vs. 5 %; p = 0,001) ja heidän ryhmässään oli enemmän teollisuudessa toimineita (44 % vs. 28 %) ja vähemmän maanviljelijöitä (0 % vs. 29 %) kuin muiden naisten ryhmässä. Tupakointiin liittyi tässä aineistossa vähäisempi uskonnollisuus (p < 0,001), ja teollisuustyössä toimineet olivat vähemmän uskonnollisia kuin maanviljelijät (p < 0,001).

Miehillä taloudellisen tilanteen heikkenemiseen liittyi myöhemmän vaiheen vähäisempi uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen ja vähäisempi uskonnon merkitys elämässä. Onko taloudellisen tilanteen heikkeneminen horjuttanut uskoa Jumalaan ja johtanut vähentyneeseen uskonnollisuuteen? Muutkin tekijät voivat ainakin osaksi selittää mainittua yhteyttä. Miehet, joiden taloudellinen tilanne oli huonontunut, erosivat muista miehistä muidenkin seikkojen osalta. Heistä tupakoi useampi kuin muista miehistä (21 % vs. 11 %, p =0,041). Heidän joukossaan oli enemmän niitä, jotka harvoin osallistuivat sosiaalisiin tilaisuuksiin (56 % vs. 30 %; p < 0,001). Heidän keskuudessaan oli enemmän kuin muiden miesten keskuudessa sellaisia, joilla ei ollut ketään, jonka kanssa keskustella ongelmistaan (48 % vs. 19 %; p < 0,001).

Naisilla asunnon muutto oli yhteydessä lisääntyneeseen uskonnollisissa tilaisuuksissa käyntiin. Tämä selittynee parantuneilla kulkuyhteyksillä. Haastattelussa ilmoitetut kulkuyhteydet kunnan keskustaan olivat hyvät tai erittäin hyvät 70 %:lla asuntoa muuttaneista, mutta muista vain 26 %:lla.

Elämän vastoinkäymisten summamuuttuja ei ollut yhteydessä mihinkään uskontomuuttujaan. Tämä viittaa siihen, että elämän stressitekijöiden kasaantuminen ei ainakaan muutaman vuoden aikavälillä lisää iäkkäässä väestössä uskonnollista aktiivisuutta eikä uskonnon merkitystä elämässä.

Masentuneisuus ja elämän vastoinkäymiset

Surua ja masennusta on perinteisesti pidetty ihmisen vaihtoehtoisina affektiivisina vasteina tärkeisiin menetyksiin. Ratkaiseva ero surun ja masennuksen välillä on, että surussa menetys on tunnetasolla tunnistettu ja todeksi koettu, kun taas masennuksessa menetyksen todellisuutta ei voida tunteenomaisesti kokea eikä hyväksyä, vaikka siitä älyllisesti oltaisiinkin selvillä. Surutyöllä tarkoitetaan aikaavievää prosessia, jossa menetyksen aluksi nykyhetkeen kuuluvan kipeän affektin tilalle syntyy muisto, jossa menetys ilman tuskaa koetaan menneisyyteen kuuluvaksi (19).

Elämäntapahtumia ja masennusta kartoittavien tutkimusten perusteella on arvioitu, että 66-75 % masennustiloista ilmaantuu jonkin merkittävän elämäntapahtuman jälkeen. Arviolta 10-15 % tämänkaltaisen elämänmuutoksen kokevista sairastuu masennukseen (20). Useimmat masennustilat kestävät muutaman kuukauden ajan, mutta osalla potilaista oireyhtymä voi kestää vuosien ajan (21).

Masennuksen esiintyvyyden huippu on keskittynyt useimmissa tutkimuksissa 60-69-vuotiaisiin (22). Ähtärin aineiston 65 vuotta täyttäneistä masennus todettiin 17 %:lla, miehistä 14 %:lla ja naisista 18 %:lla (21). Masennuksen yleisyys tässä Liedon tutkimusaineistossa vastaa hyvin Ähtärin lukuja, vaikka masennuksen kriteerit olivat erilaiset.

Oma sairaus osoittautui keskeiseksi masennusta edeltäväksi tekijäksi sekä naisilla että miehillä. Miehillä yhteys oli vielä hieman vahvempi kuin naisilla. Puolison kuolemaan liittyi masennus naisilla mutta ei miehillä. Tämä ero saattaa osaksi johtua siitä, että masennus on yleisesti ottaen tavallisempaa naisilla kuin miehillä. Lisäksi saattaa olla, että puolison kuolemaan liittyvä masennus menee nopeammin ohi miehillä kuin naisilla. Tässä tutkimuksessa puolison kuolemasta oli saattanut kulua enimmillään jo kahdeksan vuotta.

Perheen alkoholiongelma tarkoitti todennäköisesti useimmiten miehen tai lasten alkoholinkäyttöä. Tämä lisäsi naisten masennuksen riskiä. Koska naisten alkoholiongelmat ovat tässä ikäryhmässä hyvin harvinaisia, puolison alkoholiongelmaa ei juuri esiinny miehillä.

Pahoinpitelyn kokeminen oli harvinaista tutkitussa väestössä (n = 22; 2 %). Sen merkitys naisten masennuksen riskitekijänä kuitenkin nousi esiin monimuuttujamallissa (OR 3,3; 95 %:n luottamusväli 1,2-9,0).

Asunnon muuttoa ei sinänsä voi pitää elämän vastoinkäymisenä. Ikääntyneillä se ilmeisesti se merkitsee muutakin kuin pelkkää asunnon vaihtoa. Muuton syinä saattavat olla sairaudet ja niiden aiheuttama fyysisen kunnon heikkeneminen, leskeytyminen sekä asunnon kunnon ja varusteiden sopimattomuus liikuntakyvyn heikentyessä. Muutto puolestaan voi johtaa aikaisempien ystävyyssuhteiden menetykseen, ja onhan vanhasta asunnosta luopuminenkin menetystapahtuma. Naisilla muuton yhteys masennukseen saattaa selittyä muuttoa vaatineiden muiden tekijöiden kautta, koska sen merkitsevyys hävisi monimuuttujamallissa. Puolison kuolema oli kohdannut muuttaneista useampaa kuin muista (23 % vs. 14 %; p = 0,010). Aviomiehen kuoltua ei yksin jaksettu huolehtia maalais- tai omakotitalosta. Miehillä muuttoon näytti liittyvän itsenäistä kielteistä sisältöä, koska merkitsevyys masennuksen riskitekijänä säilyi myös monimuuttajamallissa. Muutto merkitsi lähtöä vanhasta tutusta ympäristöstä, johon liittyi muistoja ja ehkä etenkin miesten kohdalla toimintamahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan masennuksiin liittyvät elämän vastoinkäymiset olivat samantyyppisiä kuin aikaisemmissa tutkimuksissa suomalaisten eläkeläisten keskuudessa todetut (2).

Masennus, uskonnollisuus ja elämän vastoinkäymiset

Mikäli uskonnollisuuden ja masennuksen välillä olisi käänteinen yhteys, se voisi merkitä sitä, että uskonnollisuus suojaa masennukselta, helpottaa sen oireita tai nopeuttaa siitä toipumista. Mikäli taas kyseessä olisi suora yhteys, se voisi merkitä sitä, että uskonnollisuus altistaa masennukselle tai että uskonnollisuus vetää puoleensa masentuneisuuteen taipuvaisia. Viimeksi mainittua on arveltu syyksi siihen, miksi Yhdysvalloissa masennus on helluntailaisilla yleisempää kuin muulla väestöllä (23). Samasta syystä saattaa johtua sekin, miksi tässä poikkileikkaustutkimuksessa masennus ei ollut yhteydessä uskonnollisuuteen: vaikka uskonnollisuus jossain määrin suojaisi masennukselta, masentuneiden hakeutuminen uskonnollisuuden pariin peittää tämän ilmiön alleen.

Monien tutkimusten perusteella uskonnollisuudella on merkitystä selviytymiskeinona elämän vastoinkäymisissä (7,10,11). Tätä taustaa vasten tuntuu yllättävältä, että tässä tutkimuksessa ei voitu osoittaa uskonnollisuuden vaikuttavan elämän vastoinkäymisten merkitsevyyteen masennuksen riskitekijöinä. Tutkimusasetelma olisi ollut selkeämpi, jos elämän vastoinkäymisten ja uskonnollisuuden yhteyksiä masennukseen olisi tarkasteltu prospektiivisesti muutaman vuoden ajanjaksona. Nyt elämän vastoinkäymisten ja tutkimusajankohdan väli oli keskimäärin usean vuoden mittainen. Jos uskonnollisuus on uinuva ominaisuus, joka nousee esille henkisesti kuormittavissa tilanteissa (7), se ehkä useimmiten käy taas levolle kriisivaiheen mentyä ohitse.

Miksi uskonnollisuus ei vaikuttanut elämän vastoinkäymisten ja masennuksen yhteyteen? Syitä voisi etsiä suomalaisesta uskonnollisuudestakin. Pohjois-Euroopassa uskonnollisuus on harvinainen elämänhallinnan keino stressitilanteessa, jopa henkeä uhkaavan sairauden ollessa kyseessä (23). Tässä tutkimuksessa uskonnon subjektiivinen merkitys oli lisääntynyt ainoastaan naisilla omaan vaikeaan sairauteen ja perheen alkoholiongelmaan liittyen.

Elämän vastoinkäymisistä vain läheisen (muun kuin puolison) kuolema naisilla oli yhteydessä lisääntyneeseen uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen. Kerran kuukaudessa tai useammin (vähintään 12 kertaa vuodessa) uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuneita oli vain 13 %, ja vähintään kerran viikossa (vähintään 52 kertaa vuodessa) osallistuneita 2 %. Vuonna 1995 kävi yhdysvaltalaisista yli 65-vuotiaista 53 % vähintään kerran viikossa kirkossa (24). Voisi olettaa, että siellä missä osallistutaan usein, osallistumisella on enemmän merkitystä masennuksen synnyn ehkäisylle tai masennuksesta toipumiselle.

Tyypillisin uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen muoto eläkeikäisillä on jumalanpalveluksessa käynti (18). Suomalainen jumalanpalvelus on varsin muodollinen tilaisuus, ja vuorovaikutusta osallistujien kesken on vähän. Henkilökohtaisesta kontaktista pienemmässä ryhmässä saattaisi olla enemmän apua masennuksen ehkäisyssä tai masennuksesta toipumisessa.

Rukoileminen on Suomessa kaikkein yleisin uskonnollisuuden ilmenemismuoto. Vaikka rukoileminen jossain määrin yleistyy iän myötä, rukoileminen näyttää olevan tapa, joka opitaan jo nuorena (12). Niistä, jotka rukoilivat eläkeiässä päivittäin, oli rukoillut nuorenakin päivittäin 61 %. Niistä, jotka eivät nuorena rukoilleet lainkaan, rukoili eläkeiässä päivittäin vain 17 %. Elämän kriisi voi vaikuttaa rukoilemisen tiheyteen mutta ehkä enemmän sen sisältöön ja intensiteettiin. Tällainen muutos ei tule esiin tässä tutkimuksessa käytetyllä rukoilemisen varsin karkealla määrällisellä mittarilla. Akuutissa elämän kriisivaiheessa rukoilemisessa tapahtuvaa muutosta pitäisikin mitata laadullisella rukoilemisen sisällön analyysillä.

Suomen kaltaisessa maassa, jossa valtaosa asukkaista kuuluu samaan kansankirkkoon, uskonnollisuus on vähemmän kaksijakoista kuin esimerkiksi Hollannissa, jossa suurempi osa väestöstä ei kuulu kirkkoon, mutta usein kirkossa käyviä on suhteessa enemmän (25). Alueilla, joilla uskonnollisuus on kaksijakoisempaa, saattavat sen terveysvaikutuksetkin tulla selvemmin esille epidemiologisissa tutkimuksissa. Hollannissa kirkkoon kuuluvilla iäkkäillä on todettu vähemmän masennusta kuin kirkkoon kuulumattomilla. Uskonnon merkityksellä ja masennuksella oli käänteinen yhteys kroonisesta sairaudesta kärsivien ryhmässä. Uskonnon merkitys saattoi näin ollen toimia stressiä puskuroivana tekijänä (26).

Vaikka uskonnollisilla masennus oli yhtä yleistä kuin muilla (12) eikä uskonnollisuus näyttänyt suojaavan elämän vastoinkäymisten jälkeiseltä masennukselta, se ei tarkoita, ettei uskonnolla voisi olla merkitystä vastoinkäymisiä kohdanneelle ja masentuneellekin ihmiselle. Uskonto saattaa antaa lohtua ja toivoa, jonka varassa jaksaa päivän kerrallaan. Tämän selvittämiseen laadulliset tutkimusmenetelmät soveltuisivat paremmin kuin kvantitatiiviset.

ENGLISH SUMMARY: NEGATIVE LIFE EVENTS, RELIGIOSITY, AND DEPRESSION AMONG THE ELDERLY

The aim of this study was to describe firstly the relationship between negative life events and religiosity and secondly that between negative life events and depression among persons aged 65 or over. The third aim was to find out whether religiosity influences the relationship between negative life events and depression.

Among women, the occurrence of a serious disease and a family member's alcohol abuse problem within the past eight years were related to a greater subjective importance of religion. The death of a close person other than the spouse was related to more frequent following of religious programmes on television and radio and to more frequent attendance at religious gatherings. Among men, the occurrence of a serious disease within the past eight years was associated with more frequent praying.

The occurrence of a serious disease and moving to a new home within the past years were associated with depression in both men and women. In women, the death of the spouse and a family member's alcohol abuse problem were associated with depression.

The relationship between negative life events and depression was not significantly influenced by religiosity.