Keskustelu eutanasiasta on viime vuosina vilkastunut merkittävästi kaikissa teollisuusmaissa. Lääketieteellisen teknologian kehitys viime vuosikymmeninä on mahdollistanut elinajan huomattavan pidentämisen keinotekoisesti. Nykyaikaisen lääketieteen varjopuolena on muun muassa se, että potilaan kärsimys saattaa lisääntyä, kun kuolemista pitkitetään. Samanaikaisesti asenteet kuolemaa kohtaan näyttävät muuttuneen. Eutanasiaan suhtautumisessa on kuitenkin edelleen hyvin emotionaalinen lataus.

Myös Suomessa on viime aikoina keskustelu eutanasiasta ja avustetusta itsemurhasta virinnyt julkisuudessa, kuten sanomalehtien yleisönosastoissa. Erityisesti väestön keskuudesta on noussut vaatimuksia eutanasian laillistamiseksi. Myös lääkärien piirissä eutanasian laillistaminen on saanut kannatusta. Erityisesti Exitus ry on painostanut poliitikkoja eutanasian laillistamiseksi Suomessa. Yhdistyksen päätavoitteena on myötävaikuttaa aktiivisen eutanasian sallivan lain saamiseen maahamme. Lain avulla ihmisillä olisi oikeus saada lääkinnällistä kuolinapua, kun sairauden ennuste on lääketieteellisesti arvioiden toivoton ja inhimillisesti katsoen kestämätön. Väestön keskuudessa saattaa esiintyä vaikean ja tuskallisen kuoleman pelkoa. Vaikka kivun ja oireiden hallinnassa elämän lopussa on viime vuosina edistytty merkittävästi, monet kuolevat potilaat kärsivät kovistakin kivuista ja muista fyysisistä ja psyykkisistä oireista (2). Lääketieteellinen teknologia saattaa myös herättää väestössä turvattomuutta. Ihmiset näyttävät olevan entistä valmiimpia kontrolloimaan omaa kuolemaansa.

EUTANASIAN KÄSITE

Sana eutanasia tarkoittaa hyvää kuolemaa. Eutanasia-sana liitetään myös rauhalliseen kuolemaan, jollaista me kaikki toivoisimme itsellemme (3,4).

Avustetussa itsemurhassa lääkäri järjestää kuolemaan tarvittavat välineet, tavallisesti kirjoittamalla kuolettavan annoksen sisältävän lääkkeen määräyksen. Potilas ottaa lääkkeet itse. Eutanasiasta on kyse silloin, kun lääkäri tarkoituksellisesti antaa kuolettavan annoksen (5). Aktiivisessa eutanasiassa kuolema seuraa tarkoituksellisesti annettua kuolettavaa lääkeannosta. Passiivisessa eutanasiassa taas kuolema seuraa toimenpiteestä, kuten elvytyksestä, pidättäytymistä. Epäsuoralla eutanasialla tarkoitetaan menettelyä, jossa potilaalle annetaan esimerkiksi kipulääkettä niin suurena annoksena, että se johtaa hengityksen pysähtymiseen ja potilaan kuolemaan (6).

Eutanasiaa kutsutaan tahdonalaiseksi, kun kuolettava lääkeannos annetaan henkilölle, joka on vaatinut sitä tai joka on antanut siihen suostumuksensa. Tahdonvastaisesta eutanasiasta eli surmasta on taas kyse silloin, kun lääkeannos annetaan henkilölle, joka haluaisi elää, mutta jonka kantaa ei ole kysytty. Tahdottomassa eutanasiassa potilas ei ole ilmaissut halujaan tai toiveitaan, tai hän on henkisesti tai muutoin kykenemätön ilmaisemaan kantaansa. Sekä tahdonalaisessa että tahdottomassa eutanasiassa on kyse kärsivän ihmisen auttamisesta, ei potilaan surmaamisesta (6).

EUTANASIAN PUOLESTA JA SITÄ VASTAAN

Niin lääkärit, hoitajat kuin potilaatkin kannattavat kuolinprosessin helpottamista lyhentämällä kipua ja kärsimystä, mutta asenteet aktiivista eutanasiaa kohtaan vaihtelevat huomattavasti. Monet julkilausumat ovat tuominneet sekä lääkäriavusteisen eutanasian että aktiivisen eutanasian epäeettisiksi (7,8,9).

Kannanotot eutanasian puolesta ja sitä vastaan ovat keskeisiltä osin pysyneet samoina jo pitkään. Useimmiten aktiivista eutanasiaa vastustetaan uskonnollisin perustein. Niissä elämä nähdään Jumalan lahjana, johon ihmisillä ei ole oikeutta puuttua. Sangen yleisesti mainitaan niin sanottu kaltevan pinnan väite: jos aktiivinen eutanasia laillistettaisiin, se saattaa johtaa eutanasian laajentumiseen itsenäiseen päätöksentekoon kykenevistä ihmisistä kykenemättömiin kuten lapsiin, henkisesti vajaakykyisiin tai koomassa oleviin potilaisiin. Doyal (10) korostaakin, että aktiivisen eutanasian ja avustetun itsemurhan kannattajien on otettava kaltevan pinnan argumentti huomioon kun päätetään, onko oikeutettua suostua potilaan pyyntöön kuolla.

Aktiivista eutanasiaa voidaan vastustaa myös sillä perusteella, että jos se laillistettaisiin tahdonalaisissa tilanteissa, saattaisi poikkeustapauksista tulla yleinen käytäntö. Tällöin kroonisesti sairaita saatettaisiin painostaa turvautumaan aktiiviseen eutanasiaan terminaalihoidon kalliiden kustannusten välttämiseksi (6). On myös väitetty aktiivisen eutanasian suosimisen olevan seurausta ihmisen halusta hallita omaa elämäänsä; postmoderni ihminen haluaa huijata kuolemaa ottamalla aloite omiin käsiinsä ja tappamalla itsensä.

Aktiivinen eutanasia on ollut esillä läpi historian. Esimerkiksi Thomas Moore ja Francis Bacon suosittelivat eutanasiaa parantumattomasti sairaille potilaille. Merkittävinä julkisina kannanottoina S.D. Williams vuonna 1870, C.E. Goddard viime vuosisadan alussa ja C.K. Millard vuonna 1931 ehdottivat aktiivisen eutanasian laillistamista (6). Jotkut valtiot, kuten Australia (11), Belgia (12) ja Oregonin osavaltio Yhdysvalloissa (13) ovat ainakin osittain laillistaneet aktiivisen itsemurhan käytännössä, mutta eivät lainsäädännössään. Hollanti (14) on laillistanut eutanasian myös lainsäädännössään. Sveitsissä eutanasia on lailla kielletty, mutta muun henkilön kuin lääkärin avustama itsemurha on laillista altruistisin perustein.

Aktiivista eutanasiaa puoltavat seuraavat neljä argumenttia (6):

1. Ihmisyksilön autonomia oikeuttaa hänet päättämään oman elämänsä lopettamisesta.

2. Aktiivinen eutanasia nähdään kärsivän ihmisen auttamisena.

3. Aktiivisen eutanasian ei nähdä poikkeavan passiivisesta eutanasiasta. Jos toivottomista hoidoista pidättäytymistä ei nähdä epäeettiseksi, aktiivista eutanasiaa on pidettävä yhtä lailla eettisenä toimenpiteenä

4. Natsi-Saksan huonot kokemukset ja ajatus kaltevalle pinnalle joutumista ovat liian abstraktisia ja spekulatiivisia, jotta niitä voitaisiin pitää esimerkkeinä tulevaisuudessa harjoitetusta aktiivisesta eutanasiasta.

Näistä ristiriitaisista näkemyksistä on jatkuvasti kiistelty maissa, jotka ovat harkinneet aktiivisen eutanasian laillistamista, kuten myös maissa, jotka ovat jyrkästi kieltäneet aktiivisen eutanasian. Suomessa valtaosa terveydenhuollon ammattilaisista ei hyväksy aktiivista eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa. Passiivinen eutanasia hyväksytään tilanteissa, joissa sen voidaan nähdä olevan potilaan inhimillistä hoitoa.

Lukuisissa tutkimuksissa on selvitetty asenteita aktiivista eutanasiaa kohtaan. Tutkimusten kohteina ovat olleet ennen kaikkea lääkäreiden mielipiteet. Englantia puhuvissa maissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että lievä enemmistö lääkäreistä kannattaa tahdonalaista aktiivista eutanasiaa. Vielä suuremman kannatuksen aktiivinen eutanasia saa väestöltä. Myös enemmistö vakavasti sairaista potilaista kannatta tahdonalaista aktiivista eutanasiaa, ainakin tietyissä tilanteissa. Muissa maissa, etupäässä Euroopassa, lääkärit suhtautuvat tahdonalaiseen aktiiviseen eutanasiaan paljon kriittisemmin; sitä kannattavien osuus vaihtelee 15 ja 30 prosentin välillä. Monissa tutkimuksissa on osoitettu uskonnollisilla näkemyksillä olevan voimakas vaikutus asenteisiin ja ihmiset, joilla on vahva uskonnollinen vakaumus, suosivat tahdonalaista aktiivista eutanasiaa selvästi vähemmän kuin muut. Vanhemmat ihmiset ja ne henkilöt, joilla on enemmän kokemusta kuolevista ihmisistä, kannattavat myös tahdonalaista aktiivista eutanasiaa (1).

Vaikka keskustelu eutanasiasta on selvästi lisääntynyt viime aikoina Suomessa sekä väestön että terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa, meillä on hyvin niukasti tietoa eutanasiaa koskevista asenteista yleensä ja erityisesti tietyistä eutanasiakäytännöistä.

TUTKIMUKSEN TARKOITUS

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkäreiden, hoitajien ja väestön asenteita aktiivista eutanasiaa, passiivista eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa kohtaan käyttämällä apuna viittä erilaista kuviteltua potilastapausta.

Aineisto ja menetelmät

Aktiivisen ja passiivisen eutanasian ja lääkäriavusteisen itsemurhan tutkimiseksi muodostettiin kolme ryhmää: 814 lääkärin satunnaisotos Suomen Lääkäriliiton jäsenrekisteristä, 2800 hoitajan satunnaisotos Suomen Sairaanhoitajaliiton jäsenrekisteristä ja 1000 hengen satunnaisesti poimittu väestöotos 18-65-vuotiaista suomalaisista Suomen Väestörekisteristä.

Kyselylomake postitettiin kaikille tutkittaville keväällä 1998. Kyselylomake koostui kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa oli taustatietolomake, jossa kysyttiin vastaajan sukupuoli, ikä, ammatti, ammattiasema, työtyytyväisyys, uskonnollisuus, asenteet erilaisia eettisiä valintoja kohtaan ja näkemyksiä kuolemasta. Ammattiin liittyvät kysymykset sovitettiin vastaajaryhmän mukaan. Kaikkea taustainformaatiota ei ole käytetty tässä tutkimuksessa.

Vastaajan uskonnollisuus arvioitiin yhdellä kysymyksellä: Riippumatta siitä, käyttekö kirkossa vai ette, niin oletteko 1) uskonnollinen ihminen, 2) ei-uskonnollinen ihminen, 3) vakaumuksellinen ateisti, jumalankieltäjä, tai 4) en osaa sanoa.

Eettisiä valintoja koskevassa luettelossa oli yksi eutanasiaa koskeva kysymys: Ovatko seuraavat asiat mielestänne hyväksyttäviä vai eivät: eutanasia - parantumattomasti sairaiden elämän lopettaminen. Vastaajat voivat valita kymmenestä vaihtoehdosta, joista 1-9 vaihtelivat välillä: ei koskaan hyväksyttävä - aina hyväksyttävä. Kymmenes vaihtoehto oli: en osaa sanoa. Vastaukset jaettiin kahteen luokkaan, joissa vaihtoehdot 6-9 osoittivat, että vastaaja hyväksyi eutanasian.

Toisen osan muodosti varsinainen kyselylomake, joka sisälsi viisi kuvitteellista potilastapausta: syöpäpotilas, vaikeaa dementiaa sairastava potilas, syvästi kehitysvammainen potilas, syvästä masennuksesta kärsivä potilas ja potilas, jolla on neliraajahalvaus.

Kuvitteellisen potilaan ikää vaihdeltiin satunnaisesti lukuun ottamatta dementiapotilasta, jonka ikä oli aina 80 vuotta. Syöpäskenaariossa potilaan ikä oli joko 20, 30, 60 tai 80 vuotta, kun kyseessä oli lääkäriavusteinen itsemurha, mutta 10, 30, 60 tai vuotta, kun kyseessä oli aktiivinen tai passiivinen eutanasia. Syvästi kehitysvammaisen potilaan ikä vaihteli samoin, ollen joko 10, 30 tai 50 vuotta. Masennuspotilaan ja halvaantuneen potilaan ikä oli joko 20, 40 tai 60 vuotta. Kaikkiaan laadittiin kahdeksan erilaista lomaketta, joista kukin vastaaja sai satunnaisesti yhden. Jokaisen skenaarion kohdalla tulokset analysoitiin ristiintaulukoimalla potilaan ikä ja vastaajan valitsema vastausvaihtoehto.

Syöpätapaus kuvailtiin eri tavoin kahdessa skenaariossa satunnaisesti vaihdellen. Ensimmäisessä skenaariossa syöpä kuvattiin parantumattomaksi ja kivuliaaksi. Joissakin tapauksissa syövän todettiin olevan vain parantumaton. Toisen skenaarion joissakin tapauksissa syöpä kuvattiin parantumattomaksi ja joissakin tapauksissa todettiin lisäksi, että syöpä johtaisi lyhyessä ajassa kuolemaan. Täten taudin ennuste kuvattiin sen kivuliaisuuden ja odotettavissa olevan elinajan mukaan.

Jokaisen potilastapauksen kohdalla vastaajaa pyydettiin ilmaisemaan asenteensa sekä aktiivista että passiivista eutanasiaa ja lääkäriavusteista itsemurhaa kohtaan aina kun se oli mahdollista. Lisäksi vastaajaa pyydettiin jokaisessa potilastapauksessa ilmaisemaan mielipiteensä erikseen aktiivisen ja passiivisen eutanasian ja lääkäriavusteisen itsemurhan hyväksyttävyydestä. Vastaajat pystyivät tekemään valintansa viisiportaisella asteikolla (täysin samaa mieltä - täysin eri mieltä). Analyyseissä kahden ensimmäisen vaihtoehdon täysin samaa mieltä ja jokseenkin samaa mieltä tulkittiin osoittavan hyväksyvää asennetta. Potilastapaukset on kuvattu taulukossa 1.

Kyselylomakkeessa käytettiin aktiivisesta ja passiivisesta eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta edellä kerrottuja määritelmiä lisättynä esimerkein.

Tilastollisen merkitsevyyden testaamisessa käytettiin Khiin neliö -testiä. Aktiivisen ja passiivisen eutanasian ja avustetun itsemurhan hyväksyttävyyden lineaarisuutta potilaan iän mukaan testattiin, sekä käytettiin selitettävänä muuttujana, ja potilaan ikää selittävänä muuttujana binaarisessa logistisessa regressiossa. Tilastollisen merkitsevyyden osoituksena pidettiin mallin arvoa p<0,05.

TULOKSET

Vastausprosentit vaihtelivat väestön 59:stä hoitajien 73:een (taulukko 2). Ryhmien ikä-, sukupuoli- ja uskonnollisuusjakaumat on esitetty samassa taulukossa.

Jokaisessa potilastapauksessa avustettu itsemurha tai aktiivinen eutanasia saivat vähiten kannatusta lääkäreiltä ja eniten väestöltä (taulukko 3). Avustetun itsemurhan ja aktiivisen eutanasian osalta erot asenteissa olivat hyvin suuria kaikkien kolmen tutkimusryhmän välillä. Passiivinen eutanasia taas sai suurimman kannatuksen lääkäreiltä ja pienimmän väestöltä lukuun ottamatta halvaantunutta potilasta. Tässä potilastapauksessa passiivista eutanasiaa kannattivat eniten hoitajat ja vähiten lääkärit. Passiivisessa eutanasiassa erot asenteissa vastaajaryhmien välillä eivät olleet läheskään niin suuret kuin avustetussa itsemurhassa ja aktiivisessa eutanasiassa.

Lääkäreillä sukupuoli ja ikä eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä eutanasian hyväksymiseen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta väestössä miehet hyväksyivät naisia useammin kaikki eutanasian muodot jokaisessa potilastapauksessa. Hoitajien vastauksia ei analysoitu sukupuolen mukaan koska lähes kaikki hoitajat olivat naisia. Nuoremmat hoitajat (alle 50-vuotiaat) kannattivat eutanasiaa useammin kuin vanhemmat (50-vuotiaat ja vanhemmat) useimmissa potilastapauksissa ja erot olivat tilastollisesti merkitseviä lähes kaikissa potilastapauksissa, jotka liittyivät aktiiviseen eutanasiaan.

Jokaisessa potilastapauksessa kaikki eutanasian muodot saivat useammin hyväksynnän niiltä hoitajilta, jotka eivät pitäneet itseään uskonnollisina verrattuna vastaajiin, jotka pitivät itseään uskonnollisina ja erot olivat tilastollisesti merkitseviä. Myös lääkäreiden ja väestön keskuudessa vastaajat, jotka eivät pitäneet itseään uskonnollisina, kannattivat eutanasiaa useammin kuin uskonnollisina itseään pitävät vastaajat, mutta tässä suhteessa ilmeni joitakin poikkeuksia eivätkä erot olleet tilastollisesti merkitseviä.

Eutanasian hyväksyttävyyden ja kuvitellun potilaan iän välillä havaittiin heikko yhteys (taulukko 4). Kaikissa tutkimusryhmissä vastaajat hyväksyivät avustetun itsemurhan sekä aktiivisen ja passiivisen eutanasian useammin vanhimmille potilaille kuin nuorimmille. Ainoastaan lääkärit poikkesivat tästä linjasta, kun kyse oli aktiivisesta eutanasiasta syvästi kehitysvammaisen potilaan kohdalla. Ainoastaan muutamissa tapauksissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä lineaarinen yhteys eutanasian hyväksyttävyyden ja potilaan iän välillä.

Puolessa syöpätapauksista oli maininta, että syöpä oli kivulias ja puolessa tapauksista mainintaa ei ollut. Kaikissa tutkimusryhmissä suosittiin eutanasiaa useammin silloin, kun syöpä mainittiin kivuliaaksi. Puolessa syöpätapauksista oli lisäksi maininta, että syövän arvellaan johtavan lyhyessä ajassa kuolemaan ja puolessa tapauksista maininta puuttui. Kaikki tutkimusryhmät kannattivat passiivista eutanasiaa useammin silloin, kun kuoleman arveltiin olevan lähellä. Avustetun itsemurhan ja aktiivisen eutanasian ollessa kyseessä vain väestön suhtautuminen oli hyväksyvämpää silloin, kun kuoleman arveltiin olevan lähellä. Mikään edellä mainituista eroista ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Taustatietolomakkeessa olleeseen kysymykseen eutanasian hyväksyttävyydestä kolmannes lääkäreistä, lähes puolet hoitajista ja puolet väestöstä suhtautui myönteisesti (taulukko 5). Mieslääkärit hyväksyivät eutanasian useammin kuin naislääkärit (p < 0,05). Kaikissa tutkimusryhmissä ei-uskonnolliset vastaajat ja alle 50-vuotiaat hyväksyivät eutanasian useammin kuin uskonnolliset ja vanhemmat vastaajat (p < 0,05).

POHDINTA

Yleinen ongelma kyselytutkimuksessa on sosiaalisen suotavuuden paine, eli ihmisillä on taipumus vastata kysymyksiin sen mukaan, minkä he arvelevat olevan yleinen tai hyväksyttävä näkemys tietystä aiheesta. Arvelemme skenaariomenetelmän paljastavan asenteita, jotka ovat vapaampia sosiaalisista paineista ja jotka heijastavat todellisen elämän tilanteita paremmin kuin muut menetelmät.

Jotkut tutkijat ovat epäilleet, että yksi yksinkertainen kysymys, joka selvittää halukkuutta suorittaa tai laillistaa tahdonalainen aktiivinen eutanasia tai avustettu itsemurha, ei kerro koko totuutta vastaajan todellisista asenteista. Sen vuoksi asenteiden mittaamisessa on käytetty kuvitteellisia skenaarioita. Fried ym. tekivät tutkimuksen, jossa lääkäreiltä kysyttiin, mitä he tekisivät viidessä kuvitteellisessa tilanteessa (15). Kolme skenaariota koski toivottomasta hoidosta luopumista ja kaksi tilanteita, joissa parantumattomasti sairas potilas vaati aktiivista eutanasiaa. Ensimmäisissä kolmessa tapauksessa 59-98% lääkäreistä hyväksyi toivottomista hoidoista luopumisen, mutta kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa vain 1-9 % hyväksyi aktiivisen eutanasian.

Shapiro työryhmineen esitti tutkimuksessaan lääkäreille kolme skenaariota (16). Kaikissa oli tapaus, jossa potilas pyysi aktiivista eutanasiaa; ensimmäisenä tapauksena oli aivohalvaus, sitten vakavat palovammat ja viimeisenä Alzheimerin tauti. Pieni vähemmistö lääkäreistä, 2- 29%, hyväksyi aktiivisen eutanasian noissa tapauksissa. Yleisesti on havaittavissa, että kun asenteita selvitetään skenaarioilla, tahdonalainen aktiivinen eutanasia saa vähemmän kannatusta kuin perinteisemmillä kysymyksillä. Näin kävi myös tässä raportoivassa tutkimuksessamme.

Tutkimuksen vastausprosentteja voitaneen pitää kohtuullisina (lääkärit 62, hoitajat 73, väestö 59). Hinkan tutkimuksessa, jossa myös selvitettiin skenaarioilla elämän loppuvaiheen päätöksentekoa kirurgeilta, sisätautilääkäreiltä, yleislääkäreiltä ja syöpälääkäreiltä, vastausprosentti oli 62 (17). Kyselylomakkeemme saattoi olla lääkäreille ja hoitajille enemmän ajatuksia herättävä, mutta väestö saattoi kokea sen hieman vaikeaksi. Tulkitsemme vastaamatta jättämisen johtuneen kiinnostuksen tai ajan puutteesta, emmekä arvele sen aiheuttaneen systemaattista virhettä tuloksiin. Vaikeasti sairaat henkilöt, joiden osuus koko väestöstä on hyvin pieni, saattoivat jättää vastaamatta muita useammin, ja heidän asenteensa saattavat poiketa terveiden ihmisten asenteista.

Aiemmista tutkimuksista emme ole löytäneet mainintoja kyselylomakkeen reliabiliteetista. Pidämme tätä vakavana metodologisena puutteena suunniteltaessa tutkimuksia, jotka koskevat vaikeita asioita, kuten eutanasiaa. Kun esitetään vaikeita kysymyksiä, joihin vastaajilla ei ole valmiina varmoja mielipiteitä, heidän lopulliseen vastaukseensa saattavat vaikuttaa pienet erot kysymysten tai skenaarioiden muotoilussa. Täten yksityiskohtaista informaatiota eutanasia-asenteista voi olla vaikea saada ainakaan suljetuilla kysymyksillä. Tutkimuksessamme saadut korkeat kappakertoimen arvot kertovat hyvästä reliabiliteetista.

Ennen tutkimuksen suorittamista teimme kaksi pilottitutkimusta; ensimmäisessä oli mukana 50 terveydenhuollon opiskelijaa, jotka täyttivät kyselylomakkeen ensimmäisen version ja toistivat vastaamisen parin viikon kuluttua selvittääksemme tutkimuksen reliabiliteettia. Ensimmäiset tulokset olivat huonoja kappakertoimen arvon vaihdellessa välillä 0,0 ja 0,4. Tämän seurauksena laadimme kyselylomakkeen kokonaan uudestaan ja mittasimme uuden lomakkeen reliabiliteettia 70 opiskelijalla. Tämä uusi järjestely tuotti paremman tuloksen kappakertoimen vaihdellessa välillä 0,10 ja 0,60. Poistimme kyselylomakkeesta kaikki osiot, joiden kappakertoimen arvo oli pienempi kuin 0,35 ja joitakin kysymyksiä muotoiltiin uudestaan niiden ymmärrettävyyden parantamiseksi.

Selvittäessämme aktiivisen eutanasian hyväksyttävyyttä parantumattomasti sairaiden potilaiden kohdalla, saimme samanlaisia tuloksia kuin aiemmissakin tutkimuksissa, esimerkiksi Cohen ym. Yhdysvalloissa (18), Verhoef ja Kinsella Kanadassa (19), Di Mola ym. Italiassa (20) ja Kitchener Australiassa (21). Myös Hinkan Suomessa tekemässä tutkimuksessa lääkäreiden asenne aktiiviseen eutanasiaan ja avustettuun itsemurhaan oli tuomitseva (17). Norjassa, jossa kulttuuri on hyvin samankaltainen kuin Suomessa, Forde ym. havaitsivat lääkäreiden asenteiden aktiivista eutanasiaa kohtaan olevan kielteisempiä kuin Suomessa (22). Tutkimuksessamme havaittu vanhempaan ikään ja uskonnollisiin asenteisiin liittyvä aktiivisen eutanasian vähäisempi hyväksyntä on yhdenmukainen aikaisempien tutkimusten kanssa.

Aikaisempiin skenaariopohjaisiin tutkimuksiin verrattuna saimme samansuuntaisia tuloksia kuin Fried ym., joiden mukaan enemmistö lääkäreistä kannatti toivottomista hoidoista luopumista (15). Verrattuna Shapiron tutkimusryhmän saamiin tuloksiin (16), suomalaiset lääkärit hyväksyivät yleisemmin aktiivisen eutanasian. Potilaan iällä (23,24,25) ja uskonnollisella vakaumuksella (26,27,28) on voimakas yhteys avustettua itsemurhaa sekä aktiivista ja passiivista eutanasiaa koskeviin asenteisiin.

Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna tuloksemme ovat hyvin samansuuntaisia niiden tutkimusten kanssa, jotka on tehty englantia puhuvissa maissa. Parantumattoman syövän ja vaikean kehitysvammaisuuden kohdalla enemmistö hyväksyi passiivisen eutanasian kaikissa tutkimusryhmissä. Myös Hinkan tutkimuksessa diagnoosilla oli merkitystä lääkäreiden päätöksentekoon terminaalivaiheen tilanteissa (17). Dementiapotilasta hoidettiin aktiivisemmin kuin syöpäpotilasta. Väestö näytti hyväksyvän aktiivisen eutanasian ja avustetun itsemurhan yleisemmin kuin terveydenhuollon ammattilaiset. Aktiivinen eutanasia ja avustettu itsemurha hyväksyttiin harvemmin kuin passiivinen eutanasia, mikä määriteltiin hoidoista luopumiseksi. On merkittävää, että vain hyvin pieni vähemmistö vastaajista valitsi vastausvaihtoehdon en osaa sanoa, ja selkeä enemmistö oli joko eutanasian puolesta tai sitä vastaan.

Ennakoimme aktiivisen eutanasian ja/tai avustetun itsemurhan laillistamisen johtavan asenteiden tiukkaan kahtiajakoon yhteiskunnassa. Tutkimustuloksemme eivät osoita, että yhteiskunnassamme olisi suuria paineita aktiivisen eutanasian tai avustetun itsemurhan laillistamiseksi. Passiivisen eutanasian suhteen tilanne on kokonaan toinen. Suuri enemmistö lääkäreistä, hoitajista ja väestöstä kannattaa passiivista eutanasiaa monissa tilanteissa. Tuloksistamme voi päätellä, että yhteiskunnassamme tarvitaan avointa ja perinpohjaista keskustelua parantumattomasti sairaiden lääketieteellisestä hoidosta.

ENGLISH SUMMARY: ATTITUDES TOWARDS EUTHANASIA AMONG PHYSICIANS, NURSES AND THE GENERAL PUBLIC IN FINLAND

The object of this study was to investigate the attitudes of physicians, nurses and the general public to physician-assisted suicide (PAS), active voluntary euthanasia (AVE) and passive euthanasia (PE) in Finland. Respondents received a postal questionnaire for evaluating the acceptability of euthanasia in five scenarios, which were imaginary patient cases. Age, severity of pain and prognosis of the disease were presented as background factors in these scenarios. This work was carried out in Finland. The respondents include a random selection of 814 physicians (506 responded, 62%), 800 nurses (582 responded, 68%) and 1000 representatives of the general public (587 responded, 59%).

Thirty-four percent of the physicians, 46% of the nurses and 50% of the general public agreed that euthanasia is acceptable in some situations. PE was most often considered acceptable in scenarios presenting cases of severe dementia (physicians 88%, nurses 79% and general public 64%). In the same scenario, 8% of physicians, 23% of nurses and 48% of general public accepted AVE. In a case of an incurable cancer, 20% of the physicians, 34% of the nurses and 42% of the general public accepted PAS. In general, all forms of euthanasia were more readily accepted when the scenario patient was old. We conclude that PE is largely accepted among Finnish professionals and the general public. Only a minority preferred AVE and PAS.