Millainen nuori hakeutuu psykiatriseen hoitoon?

Suomessa nuorten perustason psykiatrisesta hoidosta vastaavat terveyskeskukset. Erikoissairaanhoidosta vastaavat lasten ja nuorten mielenterveystoimistot, joita on noin 30. Osa erikoistason toiminnasta on kasvatus- ja perheneuvolojen vastuulla; niitä on noin 110. Kaikkein vaativimmasta hoidosta vastaavat sairaanhoitopiirien nuorisopsykiatrian poliklinikat, joita on 20. Nuorisopsykiatrisia sairaansijoja oli vuoden 1990 lopussa käytettävissä 114. Varsinkin sairaansijojen määrä on tarpeeseen nähden riittämätön (1). Nuorisopsykiatrian moniammatillisiin työryhmiin kuuluu nuorisopsykiatreja, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja erikoissairaanhoitajia.

Epidemiologisten tutkimusten mukaan 10-25 % nuorista kärsii kliinisesti merkittävistä psyykkisistä oireista (2). Suomessa on tehty yksi kattava nuorisopsykiatrinen tutkimus, Fredrik Almqvistin tutkimus vuonna 1955 Helsingissä syntyneiden 15-21-vuotiaiden mielenterveys- ja sosiaalihuoltopalvelujen käytöstä. Kohortin jäsenistä 14,6 % oli käyttänyt mielenterveyspalveluja, ollut päihdehuollon piirissä tai merkitty rikosrekisteriin. Heistä 40 % oli lapsuusvaiheessa ollut kontaktissa mielenterveyspalveluihin. Almqvistin tutkimuksen mukaan 0,63 % kohortin jäsenistä oli ollut hoidettavana psykoosidiagnoosin vuoksi ja 2,76 % avo- tai sairaalahoidossa neuroosiksi diagnosoidun häiriön vuoksi. Tyypillinen rajatilahäiriö oli päädiagnoosina harvinainen, 0,39 %:lla. Kliinisesti se ehkä on paljon yleisempi (3).

Oulussa nuorten psykiatristen palvelujen käytöstä tehdyn selvityksen mukaan 13-18-vuotiaista nuorista 7,5 % hakeutui hoitopaikkoihin, joissa psykiatrisen hoidon tarve tuli arvioiduksi (4). On kuitenkin ilmeistä, että on paljon hoidon tarpeessa olevia nuoria, jotka eivät hakeudu minkäänlaisen avun piiriin.

Nuorison psyykkisten häiriöiden ja kriisien hoidossa tarvitaan tämän ikävaiheen erikoislaadun tuntemusta. Nuorisopsykoterapia eroaa aikuisiän psykoterapiasta siinä, että hoitosuhde ajoittuu psyykkisen kehitystapahtuman yhteyteen. Tämä antaa nuorisopsykoterapialle sen erityisluonteen, jonka vuoksi se poikkeaa selvästi aikuisten ja lasten psykoterapiasta (5). Nuori ei ole lapsi eikä aikuinen. Tämä tosiasia on myös haaste terveydenhuollolle. Nuorta ei voi hoitaa kuin lasta, mutta häntä ei voida kohdella aikuisenakaan. Nuorten palveluilla on oltava oma erityispiirteensä ja niissä tulee pystyä ottamaan huomioon nuoruusiän kehitysvaiheen omaleimaisuus ja siitä aiheutuvat tarpeet (6).

Porin nuorisopsykiatrian poliklinikassa selvitettiin hoitoon hakeutuneiden nuorten taustaa ja häiriöiden tasoa. Tarkoitus oli saada poliklinikan toiminnasta täsmällistä tietoa, jota voidaan käyttää hyväksi myös tulevaa toimintaa suunniteltaessa.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Porin nuorisopsykiatrian poliklinikka aloitti toimintansa lokakuussa 1988. Sillä on oma toimipiste kaupungin keskustassa. Se palvelee Satakunnan sairaanhoitopiirin 25 kunnan 13-22-vuotiaita nuoria.

Poliklinikassa työskentelee ylilääkäri, kaksi psykologia, kaksi sairaanhoitajaa ja sosiaalityöntekijä. Kahdella työntekijällä on kolmivuotinen yksilöterapiakoulutus ja yhdellä kuusivuotinen perheterapiakoulutus.

Vuoden 1992 alusta alkaen samassa kiinteistössä on toiminut 8-paikkainen nuorten avo-osasto. Vuoden 1993 alussa perustettiin Harjavallan sairaalaan, entisen aikuisosaston tiloihin, neljän sairaansijan suljettu yksikkö. Sen henkilökunta koostuu aikuisosaston hoitajista.

Sairaanhoitopiirin alueella Raumalla toimii lasten ja nuorten mielenterveystoimisto ja Harjavallassa nuorten työpari, psykologi ja sairaanhoitaja.

Vuonna 1990 Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella oli 238 810 asukasta, joista 13-22-vuotiaita oli 30 298. Aineistoon otettiin kaikki vuonna 1992 hoitoon hakeutuneet nuoret.

Tutkimusta varten laadittiin strukturoitu lomake, jonka tutkimuksen tekijä täytti jokaisesta aineistoon kuuluvasta nuoresta. Tutkija ei henkilökohtaisesti tavannut jokaista nuorta, vaan käytettävissä olivat nuorten sairauskertomukset ja lisäksi mahdollisuus keskustella poliklinikan työntekijöiden kanssa.

TULOKSET

Hoitoon hakeutuminen

Poliklinikan alkuajoista lähtien ajanvarauksen on voinut suorittaa nuori itse tai hänen valtuuttamansa henkilö. Lääkintöhallituksen työryhmämietinnön suosituksen mukaisesti poliklinikkaan ei ole ollut lähetepakkoa (7). Vuonna 1992 hoitoon hakeutui yhteensä 217 nuorta. Heistä 28 (13 %) jätti aikansa käyttämättä, joten vastaanottokäynneille saapui 189 nuorta.

Tavoitteena on ollut, että jokainen poliklinikkaan hakeutunut voisi saada mahdollisimman nopeasti vastaanottoajan. Viikon kuluessa ensimmäisestä yhteydenotosta vastaanotolle pääsi 114 nuorta (60 %) ja kahden viikon kuluessa 161 (85 %). Mikäli pitkiä odotusaikoja syntyi, oli yleensä syynä se, että nuori ei tullut sovitulle vastaanottokäynnille ja häntä jouduttiin kutsumaan useitakin kertoja ennen ensimmäistä vastaanottokäyntiä. Lääkärin kirjallisen lähetteen perusteella vastaanotolle tuli 31 nuorta (16 %).

Omasta aloitteestaan hoitoon hakeutui 42 nuorta (22 %), muilla aloitteentekijänä oli perheenjäsen, terveydenhoitaja, lääkäri tai esimerkiksi koulutyöntekijä (taulukko 1).

Vastaanotolla käyneiden tausta ja diagnoosit

Hoitoon hakeutuneista nuorista oli 93 ollut aiemmin psykiatrisessa hoidossa, heidän osuutensa on siis miltei puolet (49 %) (taulukko 2).

Selvityksessä arvioitiin joko vastaanottokäynnillä tai sairauskertomuksen perusteella potilaan vastaanotolle tulon syyt. Tavallisin syy olivat neuroottiset oireet, noin kolmasosalla nuorista (taulukko 3).

Ensitapaamisella sovitaan, että nuori sitoutuu ns. tutkimuskäynteihin. Tutkimuskäyntien määrä voi vaihdella yhdestä kymmeneen henkilökunnan arvion mukaan. Tutkimusjakson aikana tehdään psykoterapia-arvio.

Nuori saa ensimmäisellä kerralla kaikkien tutkimuskäyntien päivämäärät. 79 nuoren (42 %) kanssa sovittiin 1-4 käynnistä, 86 nuoren (46 %) kanssa 4-5 käynnistä ja 24 nuoren (12 %) kanssa 6-8 käynnistä. Tutkimusjakso toteutui suunnitellusti 141 nuoren (75 %) kanssa, 48 jätti tutkimusjakson kesken. Käynnit päättyivät tutkimusjaksoon 107 nuorella (57 %). Varsinainen hoitojakso tutkimusvaiheen jälkeen alkoi 82 nuoren kanssa (43 %). Tutkimusten perusteella työntekijät suosittelivat terapiaa 136 nuorelle (72 %). Kokonaisuudessaan työryhmän hoitosuositus toteutui 112 nuoren kanssa (59 %).

Hoitoon hakeutuessaan 27 nuorella oli käytössä psyykenlääkkeitä. Polikliinisen hoidon aikana 45 nuorta käytti lääkitystä. Mukaan on laskettu kaikki lyhytaikaiset ja tilapäisetkin lääkehoidot.

Poliklinikassa tavattiin 56 nuoren perhettä (29 %). Tutkimusvaiheessa varhaisnuoruusikäisten perheistä tavattiin yli puolet.

Enemmistö poliklinikkaan hakeutuneista nuorista oli miehiä, ja tavallisimmin hoitoon hakeutui 15-19-vuotiaita. Noin 40 % nuorista asui vanhempiensa kanssa. Koululaisia aineistoon kuuluvista oli noin 60 %. Työssä käyviä 10 % ja työttömiä 23 % (taulukko 4).

Nuorten vuoden 1987 tautiluokituksen mukaiset diagnoosit on esitetty taulukossa 5.

Aikansa käyttämättä jättäneet

28 nuorelle oli annettu vastaanottoaika, jota he eivät kuitenkaan käyttäneet.

Näistä nuorista on vain vähän tietoa käytettävissä (taulukko 6), sillä vastaanottoajan oli voinut saada puhelimitse ilman taustatietoja. Joistakin nuorista ainut tieto oli nimi.

POHDINTA

Tavallisin nuorten hoitoon hakeutumisen syy oli ahdistus ja masennus. Nämä oireet ovat tavallisia lapsuus- ja nuoruusiässä. Erään tutkimuksen mukaan miltei kymmenesosa ikäluokasta kärsii näistä oireista (8). On esitetty, että tällainen varhain alkava häiriö voi vaihdella ilmenemismuodoltaan ahdistuksesta masennukseen ja mahdollisesti kyseessä on saman ilmiön jatkumo (9). Joskus lapsuusiässä alkaneilla oireilla on taipumus jatkua nuoruusikään saakka. Ongelmien varhainen diagnosointi on tärkeää: tarvitaan tietoa siitä, ketkä hyötyvät hoidosta, mitkä ovat riskitekijöitä sairastumisessa, miten voidaan tehdä ehkäisevää työtä (10). Psykodynaamisen käsityksen mukaan nuoruusikää pidetään varhaislapsuuden jälkeen persoonallisuuden kehityksen "toisena mahdollisuutena". Tällä tarkoitetaan, että nuoruusiän kasvu ja kehitys sinänsä saattaa korjata pysyvästi aikaisemmin vaikeutunutta tai estynyttä persoonallisuuden kehitystä (11).

Nuoruusiän psykoterapia on tiivis, useitakin vuosia kestävä hoito, joka sisältää kahdenkeskisiä keskusteluja tavallisimmin kaksi kertaa viikossa. Varsinkin varhais- ja keskinuoruuteen kuuluvissa ongelmissa on usein tarpeellista tavata nuoren vanhempia. Tällöin saadaan kuva nuoren tärkeimmistä kehitysobjekteista ja nuoren suhteesta heihin. Lisäksi on hyvä hankkia vanhempien tuki nuoren hoidolle. Lääkehoitoa tarvitaan vaikeissa psyykkisissä häiriöissä, ennen kaikkea akuuteissa psykooseissa ja joskus myös nuoren hallitsemattomassa ahdistustilassa (7).

Tässä aineistossa miltei puolet nuorista oli ollut aiemminkin psykiatrisessa hoidossa. Nuorilla on monenlaisia psykososiaalisia ongelmia, heidän elämänkokemuksensa ovat usein olleet raskaita. Nuoret voivat kertoa turvattomuudesta, rakkaudettomuudesta ja menetyksistä. Tutkimustulokset osoittavat, ettei yksittäinen hyvä kokemus tai otollinen kasvuympäristö sinänsä varmista suotuisaa kehitystä. Myöskään millään yksittäisellä riskitekijällä ei välttämättä ole yhteyttä kehityksen vinoutumiseen. Lapsuuden aikainen psykiatrinen hoito ennustaa kuitenkin selvimmin psykiatrisen hoidon tarvetta myös nuoruusiässä. Niillä nuorilla, jotka ovat lapsuusiässä kokeneet menetyksiä ja eroja, on usein nuoruusiän kehityksessä vaikeuksia (12).

Hoitoon hakeutuneista yli puolet oli 15-17-vuotiaita. Tässä vaiheessa korostuvat nuorten seksuaalinen kehitys ja sen vaikutuksesta tapahtuvat muutokset tärkeissä ihmissuhteissa. Nuorten on luovuttava siitä kaikkivoipaisuuden kuvasta, jota hän on nuoruudessaan ylläpitänyt vanhemmistaan. Tämä aiheuttaa nuoressa surua, hämmennystä ja epävarmuutta. Nuori on myös herkkä erilaisille hylkäämiskokemuksille (13).

Enemmistö hoitoon hakeutuneista oli poikia. Lastenpsykiatriassa poikavaltaisuus on vielä korostuneempaa. Sukupuolijakauma on epätasaisimmillaan 7-12-vuotiaiden potilaiden ryhmässä. Tässä iässä ongelmat usein näkyvät koulunkäyntiongelmina (14).

Tässä tutkimuksessa aloitteen hoitoon hakeutumisesta oli tavallisimmin tehnyt lääkäri. Joka neljäs nuori hakeutui hoitoon joko lääkärin lähetteellä tai lääkärin kehotuksesta. Merkille pantavaa on, että runsas viidesosa nuorista hakeutui hoitoon omasta aloitteestaan ja toinen viidesosa perheenjäsenten aloitteesta. Tämä tutkimustulos poikkeaa Kuopion yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian poliklinikassa tehdystä tutkimuksesta (15). Kuopiolaisessa aineistossa vain yksi nuori kuudestakymmenestä oli omatoimisesti hankkinut lähetteen ja vanhempien aloitteesta tuli hoitoon 12 % nuorista. Porin nuorisopsykiatrian yksikössä on hoitoontulokynnys pyritty pitämään matalana eikä lähetepakkoa ole ollut. Yksikön toiminnasta on tiedotettu aktiivisesti paikallisissa tiedotusvälineissä, ja yksikön työntekijät ovat osallistuneet koulujen oppilashuoltotyöryhmiin ja vanhempainiltoihin. Poliklinikkaan ovat käyneet tutustumassa lukuisat koululais- ja opiskelijaryhmät. Tällaisella työllä olemme pyrkineet muuttamaan asenteita nuorten psykiatriseen hoitoon ja korostaneet myös aikuisten vastuuta puuttua nuoren epäsuotuisaan psyykkiseen kehitykseen.

Vaikka poliklinikkaan pääseminen on tehty mahdollisimman helpoksi, ovat kaikki hoitoon hakeutuneet olleet avun tarpeessa. Usein oireet olivat jatkuneet varsin pitkään ennen ensimmäistä vastaanottokäyntiä. Kuopiolaisessa tutkimuksessa poliklinikkaan tulleista nuorista 68 % oli kärsinyt psyykkisistä oireista yli vuoden. Etenkin niillä nuorilla, jotka hakeutuivat itse hoitoon, oli huoli omasta itsestään, tunne umpikujaan joutumisesta. Kuopiolaisessa aineistossa vain 10 % tytöistä ja 20 % pojista ei kyennyt tuntemaan huolta itsestään.

Hoitoon hakeutuvalle nuorelle on pyritty antamaan vastaanottoaika mahdollisimman pikaisesti. Nuorelle viestitetään, että hänet otetaan tosissaan ja että hänestä ollaan kiinnostuneita. Monet nuoret pyrkivät testaamaan terapeutin luotettavuutta erilaisin provokaatioin ennen uskaltautumista vakavaan hoitosuhteeseen. Nuorisopsykoterapiassa joudutaan usein sietämään nuoren terapeuttiinsa kohdistamaa epäluottamusta ja säilyttämään kyky empaattiseen suhtautumiseen myös negatiivisten tunnelmien sävyttämässä hoitosuhteessa. Kun terapeutti voi ymmärtää nuoren aggressiivisuuteen ja negatiiviseen käyttäytymiseen liittyvän suojautumisen kehityksellisenä tarpeena, hänen on helpompaa sietää itsessään aggressiivisuuden herättämiä vastatunteita. Nuoren aggressiivisuus ei useinkaan ole niinkään destruktiivista, vaan se on suojautumista ikäkauteen tai varhaisempiin kokemuksiin liittyviä menetyksen ja avuttomuuden tunteita vastaan (5).

Tähänastisten kokemusten perusteella se, että nuori voi hakeutua hoitoon ilman lääkärin lähetettä, on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Hoitojärjestelmän tulee varmistaa oireilevien nuorten hoitoon hakeutuminen. Nuori on terveyspalvelujen käyttäjänä erilainen kuin aikuinen. Nuorten hoito vaatii aktiivista ja tukea antavaa otetta. Nuorten hoito on yhteistyötä. Yhteistyökumppaneista ehkä tärkein on koulu: kouluterveydenhuollon työntekijät, koulukuraattori, opinto-ohjaaja ja opettajat. Koulu tavoittaa kokonaisen ikäluokan. Muita varteenotettavia yhteistyökumppaneita ovat työvoima- ja sosiaaliviranomaiset. Yhteydenpito muihin nuorten kanssa työskenteleviin viranomaisiin antaa tilaisuuden kysyä, mitä meiltä odotetaan. Samalla meillä on mahdollisuus informoida omista palveluistamme ja toimintatavoistamme.

KIRJALLISUUTTA