Suomen väestö ikääntyy nopeasti. Tämä lisää monisairastavuutta, joka on vahvasti yhteydessä terveydenhuollon palvelujen ja lääkkeiden lisääntyneeseen käyttöön (1,2,3).

Suomalaisessa rekisteripohjaisessa tutkimuksessa havaittiin, että jopa neljäsosa täysi-ikäisistä vuonna 2017 terveyspalveluja käyttäneistä oli monisairaita. Heidän hoitokustannuksensa muodostivat kaksi kolmasosaa terveydenhuollon kustannuksista (1).

On oletettavaa, että monisairastavuus tulee tulevina vuosina kuormittamaan merkittävästi hyvinvointialueiden terveydenhuoltoa. Osa monisairastavuudesta olisi kuitenkin ehkäistävissä terveyden edistämistoimilla sekä riskitekijöiden ja perussairauksien hyvällä hoidolla.

Tarkastelimme monisairastavuuden yleisyyden toteutunutta ja tulevaa kehitystä Suomessa vuodesta 2000 vuoteen 2040. Tulevaa kehitystä ennustettaessa huomioitiin muutokset väestörakenteessa.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksessa käytettiin THL:n keräämiä Manner-Suomen aikuisväestöä edustavia aineistoja neljästä terveystutkimuksesta: Terveys 2000 ja 2011, FinTerveys 2017 ja Terve Suomi 2022. Osallistumisaktiivisuus vaihteli 87 %:sta vuonna 2000 46 %:iin vuonna 2022. Aineistot rajattiin vähintään 20-vuotiaisiin, jolloin osallistuneiden määrä oli 6 574–28 115. Tarkemmat tiedot aineistoista on esitetty taulukossa 1.

Monisairastavuus määriteltiin tässä tutkimuksessa kaksiluokkaisena muuttujana. Henkilö, jolla oli ollut terveystutkimukseen osallistumista edeltävien kahden vuoden aikana vähintään kaksi eri pitkäaikaissairautta eri tautiryhmistä, luokiteltiin monisairaaksi. Tiedot sairauksista saatiin Hoitoilmoitusrekisteriin (Hilmo) kirjatuista ICD-10-koodeista (4). Pitkäaikaissairauksien luokittelussa käytettiin aiemmassa tutkimuksessa luotua luokittelua 34 tautiryhmään (1).

Perusterveydenhuollon avohoidon käyntitietoja ei ollut kattavasti saatavissa ennen vuotta 2011. Yksityisen sektorin käyntien kattavuus Hilmossa on puolestaan parantunut vasta 2020-luvulla. Näitä ei siksi sisällytetty analyyseihin ollenkaan, jotta eri vuosien tiedot pysyivät keskenään vertailukelpoisina.

Diagnoositietoja tarkasteltiin takautuvasti vain kahden vuoden ajalta johtuen erikoissairaanhoidon avohoidon käyntitietojen saatavuudesta 1998 lähtien. Näin ollen monisairaalla potilaalla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa henkilöä, jolla on kaksi tai useampi julkisten palveluntuottajien erikoissairaanhoitoon tai vuodeosastohoitoon johtanutta pitkäaikaissairautta.

Ennustemenetelmä perustui yksilötason arvojen simulointiin moni-imputoinnilla (5). Ensin aineistoon luotiin uusia rivejä, jotka edustivat vuosien 2030 ja 2040 havaitsemattomia otoksia siten, että niiden ikä- ja sukupuolijakaumat vastasivat Tilastokeskuksen tuoreimpia väestöennusteita kyseisille vuosille.

Väestöennusteet saatiin koko maan tasolla ja hyvinvointialueittain (6). Näin ennusteissa pystyttiin ottamaan huomioon monisairastavuuden historiallisen kehityksen lisäksi myös odotetut muutokset väestörakenteessa. Näiden otosten koko oli 7 670 (havaittujen aineistojen mediaani) koko maan analyysissä ja 1 275 kullakin hyvinvointialueella alueittaisessa analyysissä.

Vuosien 2030 ja 2040 havaitsematon monisairastavuusmuuttuja imputoitiin 100 kertaa R-ohjelmiston (7) mice-paketilla (8). Imputointimallina käytettiin logistista regressiomallia, jossa ennustavina tekijöinä olivat ikä, sukupuoli ja tutkimusvuosi sekä alue-ennusteissa myös hyvinvointialue. Näistä monisairastavuuden yksilötason ennusteista laskettiin lopulliset väestötason esiintyvyydet.

Historiallisten esiintyvyyksien laskennassa käytettiin painokertoimia, joilla otettiin huomioon tutkimusten otanta-asetelmat ja korjattiin osallistujakadon vaikutusta, jotta tulokset edustaisivat mahdollisimman hyvin koko väestöä.

Käytetyt aineistot perustuvat satunnaisotoksiin, jotka edustavat koko Suomen aikuisväestöä. Näistä aineistoista vain Terve Suomi 2022 -tutkimuksen otos on suunniteltu siten, että se on edustava myös jokaisen hyvinvointialueen kohdalla, joten alueittaiset tulokset esitetään vain vuodesta 2022 eteenpäin.

Lisäksi arvioitiin väestörakenteen ennustetun muutoksen osuutta koko ennustetusta muutoksesta. Tämä tehtiin laskemalla ennusteet koko maan tasolla erikseen olettaen, että väestön ikä- ja sukupuolijakaumat pysyvät tulevaisuudessa samoina kuin vuonna 2022. Tuloksia verrattiin ennusteisiin, joissa väestörakenteen ennustettu muutos on otettu huomioon.

Tulokset

Julkisten palveluntuottajien erikoissairaanhoitoa tai vuodeosastohoitoa vaatineen monisairastavuuden esiintyvyys on ollut melko tasaisessa kasvussa ja naisilla hieman suurempaa kuin miehillä (kuvio 1).

Naisilla monisairaiden osuus on kasvanut 11,3 %:sta 19,9 %:iin ja miehillä 9,4 %:sta 18,2 %:iin vuosina 2000–2022. Esiintyvyyden ennustetaan kasvavan naisilla 23,4 %:iin vuonna 2030 ja 28,7 %:iin vuonna 2040. Miehillä vastaavat ennusteet ovat 21,3 ja 26,2 %. 

Lukumäärinä tämä tarkoittaa, että vuosien 2022 ja 2040 välillä monisairaiden naisten määrän arvioidaan kasvavan noin 445 000:sta 664 000:een (kasvua 49,2 %) ja miehillä 391 000:sta 594 000:een (kasvua 51,9 %).

Kasvusta vain pieni osuus selittyy väestön muuttuvalla ikärakenteella: jos ikäjakauma pysyisi samana kuin 2022, olisi monisairaita naisia vuosina 2030 ja 2040 arviolta 23,0 ja 27,6 % ja miehiä 20,6 ja 24,7 %.

Kuviosta 2 nähdään, että monisairastavuus on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä. Tämä tarkoittaa, että monisairastavuuden lisääntymisessä kyse ei ole vain väestön ikääntymisestä, vaan taustalla on muitakin tekijöitä.

Hyvinvointialueiden välillä on selviä eroja monisairastavuuden esiintyvyydessä (taulukko 2). Vuonna 2022 monisairastavuus oli harvinaisinta Helsingissä (14,6 %) ja yleisintä Keski-Pohjanmaalla (27,2 %). Myös vuonna 2040 monisairastavuuden ennustetaan olevan harvinaisinta Helsingissä (22,1 %) ja yleisintä Etelä-Savossa (36,2 %). Lukumäärällisesti muutos on suurinta Länsi-Uudellamaalla (+79,0 %) ja pienintä Etelä-Savossa (+15,1 %).

Päätelmät

Tulokset osoittavat, että monisairastavuus on Suomessa yleistä ja lisääntyy nopeasti. Hyvinvointialueiden välillä on merkittäviä eroja sekä monisairastuvuuden yleisyydessä että siinä, miten monisairaiden osuuden ennustetaan kasvavan tulevina vuosina.

Väestön ikääntymisen nähtiin vaikuttavan vain vähän ennustettuun kasvuun. On kuitenkin epäselvää, kuinka suuri osuus havaitusta yleistymisestä johtuu todellisesta sairastavuuden lisääntymisestä, koska sairauksien diagnosoinnin kehitys ja parantunut diagnoosien kirjaaminen ovat voineet myös vaikuttaa asiaan.

Hyvinvointialueiden välisiä eroja monisairastavuuden yleisyydessä selittävät osaltaan alueiden väestöjen erilaiset ikärakenteet. Toisin sanoen: vaikka ikärakenteen muutos selitti vain pienen osan ennustetusta kasvusta, niin iän ja monisairastavuuden vahvan yhteyden takia alueiden nykyiset erot ikärakenteissa näkyvät eroina monisairastavuuden yleisyyksissä.

Erot monisairaiden lukumäärän kasvussa taas selittyvät pitkälti sillä, kuinka suurta muutosta alueen väkilukuun on ennustettu. Muuttotappiokunnat pyrkivät aktiivisesti välttämään epäsuotuisan väestökehityksen jatkumisen. Jos ne onnistuvat siinä, tämänhetkiset väestö- ja monisairastavuusennusteet eivät välttämättä tule toteutumaan.

Näissä analyyseissä monisairaiden osuus oli hieman pienempi kuin aiemmin Suomesta julkaistussa tutkimuksessa (1). Ero johtuu ilmeisimmin siitä, että näissä analyyseissä monisairastavuus määriteltiin väestötutkimuksiin osallistuneille erikoissairaanhoidon ja vuodeosastojaksojen käyntien diagnoositietojen perusteella, kun aiemmassa tutkimuksessa käytettiin terveydenhuollon rekisteriaineistoja, jolloin mukana ovat vain terveyspalveluja käyttäneet. Tällöin monisairastavuuden esiintyvyys on helposti suurempi, kun terveet, jotka eivät palveluja käytä, puuttuvat aineistosta. Lisäksi tässä tutkimuksessa huomioitiin vain ICD-10-diagnoosit ja Wikströmin ym. tutkimuksessa (1) on huomioitu myös ICPC-2-koodit, joita toki erikoissairaanhoidossa vähemmän käytetään.

Monisairastavuuden määrittelyssä ei voitu käyttää perusterveydenhuollon avohoidon käyntitietoja, joita ei ole kattavasti saatavissa ennen vuotta 2011. Diagnoositietoja pystyttiin tarkastelemaan takautuvasti vain kahden vuoden ajalta johtuen erikoissairaanhoidon avohoidon käyntitietojen saatavuudesta vasta vuodesta 1998 alkaen. Nämä seikat voivat aiheuttaa monisairastavuuden aliarviointia koskien sairauksia, jotka täysin hoidetaan perusterveydenhuollossa tai jotka eivät vaadi säännöllisiä käyntejä erikoissairaanhoidossa.

Jatkossa perusterveydenhuollon tietojen käyttömahdollisuudet vastaavissa analyyseissä paranevat, koska tiedot 2000-luvun alkuvuosilta tulevat ajan kuluessa vähemmän merkityksellisiksi ennustamisen kannalta.

Kansainvälisissä tutkimuksissa monisairastavuuden esiintyvyys vaihtelee varsin paljon, 13 prosentista 72 prosenttiin, riippuen käytetyistä määrittelyistä (9). Kansainvälisessä katsauksessa ja meta-analyysissä (10) todettiin monisairastavuuden olevan yleisintä Etelä-Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa; näillä alueilla oli raportoitu yli 40 %:n esiintyvyyksiä. 

Euroopassa monisairastavuuden esiintyvyys oli eri tutkimuksissa keskimäärin 39 %. Näihin aiempiin raportointeihin suhteutettuna tutkimuksemme mukainen monisairastavuuden esiintyvyys on todennäköisesti enemmän aliarvio kuin yliarvio johtuen yllä esitetyistä haasteista rekisteritietojen saatavuudessa. Kuitenkin olennaista on havainto monisairastavuuden merkittävästä kasvusta. Maailmanlaajuisesti esiintyvyydessä ei havaittu kovin suurta kasvua viime vuosikymmeninä Chowdhuryn ym. katsauksen mukaan (10).

Monisairastavuuden esiintyvyys on merkittävää, kasvussa ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Tämä tulee lisäämään myös terveydenhuollon kustannuksia, mikäli monisairastavuudesta aiheutuvat terveydenhuollon kontaktit pysyvät entisen kaltaisina (1) eikä pitkäaikaissairauksien hoidon tehokkuuteen pystytä merkittävästi vaikuttamaan esimerkiksi hoidon toiminnallisella integraatiolla (11).

Koska tämän tutkimuksen ennusteet perustuvat havaitun kehityksen jatkumiseen, voidaan ei-toivottujen ennusteiden toteutuminen välttää hidastamalla pitkäaikaissairauksien yleistymistä.

WHO:n arvioiden mukaan jopa 80 % sydän- ja verisuonitaudeista ja 40 % syövistä, jotka ovat yleisimpiä pitkäaikaissairauksia Suomessa, olisi ehkäistävissä (12). Tähän voidaan pyrkiä erilaisilla väestön elintapoihin ja -ympäristöihin vaikuttavilla terveyspoliittisilla toimenpiteillä sekä tehostamalla sairauksien ehkäisyä terveydenhuollossa.

Sairauksien parempi ehkäisy näkyisi kuitenkin luultavasti selvemmin, jos monisairastavuuden määritelmässä huomioitaisiin myös perusterveydenhuolto.

Kirjoittajien ilmoittama käsikirjoitukseen liittyvä rahoitus: EU