Etelä-Walesissa vuonna 1993 aloitetussa tapaturmien rekisteröinnissä todettiin lasten tapaturmien insidenssin olevan siellä ilmeisen korkea (1,2,3). Huolestuneisuus tästä ja aikaisemmin todetut erot tapaturmien esiintymisessä Euroopan eri maissa (4,5,6,7) herättivät kiinnostuksen selvittää näitä eroja ja niiden syitä Eurooppalaisen perusterveydenhuoltoverkoston TTB:n (Tipping the balance towards primary health care) piirissä (8). Etelä-Walesissa oli havaittu, että kaikissa tapaturmissa murtumia lukuun ottamatta hakeutuminen hoitoon väheni mitä kauempana hoitopaikka sijaitsi (2). Murtumien esiintyminen vaikutti siten olevan hyvä mittari tapaturmien todellisen esiintymisen suhteen. Vertailututkimukseen tuli mukaan alueita viidestä TTB:n jäsenmaasta. Osa tutkimustuloksista on julkaistu aiemmassa artikkelissamme (9). Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla murtumien esiintymistä ja syitä lapsilla näillä alueilla.

AINEISTO JA TIEDONHANKINTAMENETELMÄT

Tutkimukseen osallistuvat alueet olivat Harstad, Trondheim, Stavanger ja Drammen Norjasta, Länsi-Glamorgan Walesista, Jämtland Ruotsista, Ogre Latviasta ja Porvoo Suomesta.

Norjassa Kansanterveyslaitos rekisteröi kaikki tapaturmat, joiden vuoksi hakeudutaan hoitoon Norjan neljän tutkittavan alueen sairaaloihin ja ensiapuasemille. Alueet sijaisevat Norjan eri osissa: Pohjois-Norjassa, länsi-, lounais- ja itärannikolla. Norjan tiedonkeruumenetelmät on tarkkaan kuvattu aikaisemmassa julkaisussa (10). Muiden maiden osallistuvat alueet käyttivät tutkimuksessa rekisteröinnissä pohjana norjalaisten käyttämää tiedonkeruulomaketta.

Länsi-Glamorganin alue (nykyisin Swansean kaupunki ja kunta sekä Neath Port Talbotin kunta) Etelä-Walesissa on tiheään asuttua pääosin kaupunkialuetta. Kaikki lasten murtumat hoidetaan kahdessa sairaalassa. Alueen ulkopuolella tapahtuneiden murtumien seuranta tapahtuu myös näiden sairaaloiden murtumapoliklinikoilla.

Jämtlandin lääni Keski-Ruotsissa on pääosin maaseutualuetta, keskustana Östersundin kaupunki. Kaikki murtumat alueella hoidetaan Östersundin keskussairaalassa.

Ogre sijaitsee Latviassa noin 30 kilometriä etelään Riikasta. Alue on pääosin maaseutua. Lasten vammat hoidetaan paikallisessa sairaalassa.

Porvoon alue käsittää kaupungin alueiden lisäksi ympäröivän maaseudun. Lasten murtumat hoidetaan terveyskeskuksessa ja Porvoon sairaalassa sekä tarvittaessa HYKS:ssa. Tiedot kaikista lasten murtumatapauksista kerättiin käyttämällä kyselylomaketta, jonka potilaan vanhemmat tai hoitohenkilökunta täyttivät. Osa tiedoista täydennettiin myöhemmin sairaskertomustiedoista. HYKS:ssa hoidetuista murtumista saatiin tiedot murtumadiagnoosin perusteella jälkikäteen sairaalan tiedostoista.

Kyseessä oli prospektiivinen tutkimus, jossa kerättiin tiedot tutkittavien alueiden 0-14-vuotiailla lapsilla esiintyneistä murtumista 1.1.-31.12. 1996. Kyselylomakkeella selvitettiin tiedot potilaan iästä, sukupuolesta, tapaturma-ajasta, -paikasta ja sattumistavasta. Murtumadiagnoosi kirjattiin. Kyselylomake pohjautui valmiiseen norjalaiseen lomakkeeseen (10), ja vammat luokiteltiin NOMESCO-luokituksen mukaan (11,12).

Kerätyt tiedot kaikilta alueilta lähetettiin Etelä-Walesiin analyysiä varten. Tilastolliseen vertailuun sisältyi kokonaisinsidenssin laskeminen ja murtumien lukumäärät ikävakioidusti sekä valikoitujen tapausten tarkastelu aikajaksoittain vuodenaikaisen vaihtelun selvittämiseksi. Ikävakiointi suoritettiin viiden vuoden jaksoissa (0-4 vuotta, 5-9 vuotta, 10-14 vuotta) prosentuaalisten osuuksien ollessa 36:32:32 vastaten WHO:n käyttämää näiden ikäryhmien jakaumaa eurooppalaisessa väestössä keskimäärin (13).

TULOKSET

Alueiden lapsiväestön (0-14 vuotta) lukumäärä vaihteli 10 704:stä (Porvoo) 68 231:een (Länsi-Glamorgan). Murtumien kokonaislukumäärä vaihteli 190:stä (Porvoo) 2 463:een (Länsi-Glamorgan). Yhteensä 4 416 murtumaa todettiin 181 340:llä lapsella. Lapset, joilla oli useampi kuin yksi murtuma (1,9 %), laskettiin vain kerran.

Porvoolaisilla lapsilla esiintyneistä murtumista 22 % (n = 41) esiintyi 0-4-vuotiailla, 31 % (n = 59) 5-9-vuotiailla ja 47 % (n = 90) 10-14-vuotiailla. Poikien ja tyttöjen välinen suhde oli 1,3:1. Suurin suhde oli 10-14-vuotiaiden poikien ja tyttöjen välillä 1,5:1. Eniten esiintyi kyynärvarren ja sormien murtumia. Murtumista 23 % (n = 44) hoidettiin primaaristi terveyskeskuksessa ja 68 % (n = 130) Porvoon sairaalassa. Sairaalassa hoidetuista murtumista 35 % (n = 45) tuli lähetteellä terveyskeskuksesta. HYKS:ssa hoidettiin 8 % (n = 16) murtumista, joista 60 % (n = 10) tuli jatkohoitoon lähetteellä Porvoosta. Murtumista 28 % hoidettiin polikliinisesti ilman jälkikontrollia. Potilaista 15 % sai kontrolliajan terveyskeskukseen, ja 45 % ohjattiin kontrolliin sairaalan poliklinikalle. Vuodeosastolle tarkkailua varten otettiin 5 % potilaista, ja 7 % otettiin sairaalaan toimenpidettä varten. HYKS:ssa hoidetuista murtumista eniten oli nenäluun murtumia (n = 7), olkaluun murtumia hoidettiin kolme, kyynärvarren murtumia kaksi, sormien murtumia kaksi ja yksi kalloluun murtuma.

Taulukossa 1 näkyy alueilla esiintyneet murtumatyypit ja niiden ikävakioidut määrät 0-14-vuotiailla lapsilla sekä kunkin alueen lapsiväestön kokonaismäärä. Luottamusvälit laskettiin ikävakioimattomalle insidenssille, koska ne vastasivat standardoitua insidenssiä. Alueellinen vaihtelu todettiin insidenssissä, ja se oli suurin Länsi-Glamorganissa 36,09 (n = 2 463). Pohjoismaissa insidenssit olivat samaa luokkaa keskenään: Porvoossa 17,8 (n = 190), Jämtlandissa 15,5 (n = 385) ja Norjan alueilla 16,9 (n = 1 075). Ogressa insidenssi oli 22,0 (n = 30).

Jos Etelä-Walesissa olisi esiintynyt murtumia yhtä vähän kuin Pohjoismaissa keskimäärin, murtumia olisi ollut 2 463:n sijaan 1 131. Suhdeluvuksi tästä saadaan 2,17 (95 %:n luottamusväli 2,09-2,26). Korkea insidenssi Länsi-Glamorganissa näkyi kaikissa murtumatyypeissä, erityisen yleisiä olivat radiuksen ja ulnan murtumat. On luonnollisesti mahdollista, että kaikki murtuman saaneet eivät hakeudu lääkärin hoitoon, erityisesti, mikäli on kyse pienistä murtumista ja matka hoitopaikkaan on pitkä. Tämän vuoksi tehtiin vielä herkkyysanalyysi murtumista, jotka todennäköisimmin johtavat sairaalahoitoon kaikkialla, kuten nikama-, olkaluu-, lantio-, reisiluu-, polvilumpio- ja säärimurtumat. Sormien, käsien, jalkojen ja kasvojen (lähinnä nenän) pienet murtumat, kallomurtumat ja kyynärvarren greenstick-murtumat jätettiin tästä analyysistä pois. Tässä ryhmässä Etelä-Walesissa oli 372 murtumaa verrattuna odotusarvoon 204 (perustuen Pohjoismaiden insidenssiin). Suhde on 1,82 (95 %:n luottamusväli 1,64-2,02).

Noin kolmasosa murtumista liittyi urheiluun ja liikuntaan (32 %), 1,4 % aiheutui liikennetapaturmissa, loput murtumista syntyivät erilaisten kaatumisten, liukastumisten tai putoamisten seurauksena. Tiettyihin urheilulajeihin liittyvät murtumat olivat erityisen yleisiä Etelä-Walesissa. Palloilulajeissa murtumat olivat 2-4 kertaa yleisempiä siellä kuin muilla alueilla: murtumia esiintyi eniten jalkapalloilussa sekä rugbyssä (n = 132). Rugbyä ei pelata muilla alueilla. Rullaluistelussa syntyneet murtumavammat olivat myös yleisiä Etelä-Walesissa, mikä johtui lajin ilmeisestä suosiosta siellä. Pohjoismaissa urheiluun liittyvät murtumat tapahtuivat yleisimmin jalkapalloilussa ja talviurheilussa (taulukko 2). Yleisin tapaturmapaikka oli asuinalue, seuraavaksi yleisimmät järjestyksessä olivat koulu, urheilualueet ja liikennealueet. Porvoossa asuinalueella sattuneista murtumista puolet tapahtui sisätiloissa, puolet ulkona. Koulussa 58 % murtumista tapahtui ulkona. Suurin osa urheiluun liittyvistä murtumista sattui ulkona. Kaikista murtumista Porvoon alueella 68 % tapahtui ulkona.

Etelä-Walesin korkeiden murtumalukujen syiden selvittämiseksi jaettiin vuosi kolmeentoista neljän viikon jaksoon ja murtumien insidenssistä Etelä-Walesissa ja Pohjoismaissa tehtiin graafinen kuvio. Kuviossa 1 näkyy kaikkien murtumien esiintyvyys neljän viikon jaksoina näiltä alueilta. Kuviossa 2 on urheilussa ja liikunnassa sattuneiden murtumien jakauma, kuviossa 3 jalkapalloilussa sattuneet murtumat ja kuviossa 4 polkupyöräilyyn liittyvät murtumat.

Etelä-Walesissa kaikkien murtumien esiintyvyys nousi tasaisesti talvesta kesää kohti, muilla alueilla ei merkittävää vaihtelua vuodenajan mukaan ollut. Urheiluun liittyvien murtumien määrä kasvoi kesällä Etelä-Walesissa, muilla alueilla ne vähenivät. Jalkapalloilussa sattuneiden murtumien määrä oli suurimmillaan huhti-toukokuun vaihteessa ja uudestaan syyskuussa. Polkupyöräilyyn liittyvät murtumat lisääntyivät talvesta ja olivat suurimmillaan heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Talviurheilussa sattuneiden murtumien esiintyminen Pohjoismaissa noudatteli odotettua vuodenaikaista vaihtelua.

POHDINTA

Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että murtumien esiintyminen lapsilla Euroopassa vaihtelee, ja se on selvästi pienempi Pohjoismaissa ja Latviassa kuin Etelä-Walesissa. Tietääksemme tämä tutkimus on ensimmäinen vertailututkimus lasten murtumista Euroopan eri maissa. Joitakin tutkimuksia on julkaistu lasten murtumien esiintymisestä yksittäisillä alueilla (11,14,15). Tutkimuksen aloitusvaiheessa mukaan tuli myös Koprinivcan alue Kroatiasta. Koprinivcan kaupungin sairaalassa on ollut tapaturmien seurantaprojekti 1992-1995. Lasten murtumien seuranta ei onnistunut siellä vuonna 1996 rahoitusvaikeuksien vuoksi, joten Koprinivcan alueelta kerätyt tiedot tulivat vuodelta 1997. Jo alkuvaiheessa ilmoitettiin, että liikenneyhteyksien puutteellisuuden vuoksi pienemmät murtumat etäisimmiltä alueilta eivät todennäköisesti tule hoidon piiriin. Kroatian alueella todettiin 79 murtumaa 11 385 lapsella, insidenssi oli 6,9/1000. Pieni insidenssi ja vakavampien murtumien suhteellisen suuri osuus antoivat aihetta epäillä puutteellista rekisteröintiä tällä alueella ja tämän vuoksi Kroatian alue päätettiin jättää pois vertailusta.

Suomessa Mikkelin seudulla vuosina 1980-81 rekisteröidyissä lasten koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa murtumien insidenssi 0-14-vuotiailla oli vain 9,0/1 000 (16). Auroran sairaalassa tehdyssä lasten tapaturmien rekisteröinnissä vuodelta 1983 oli lasten murtumien esiintyvyys helsinkiläisillä 0-14-vuotiailla lapsilla 19,4/1 000 (17), se on samaa tasoa kuin tässä tutkimuksessa porvoolaisilla lapsilla todettu murtumien ilmaantuvuus 17,8/1 000. Lääkärissä käyntiin johtaneiden vammojen kokonaisilmaantuvuuden helsinkiläisillä lapsilla arvioitiin olleen 150/1000/vuodessa. Mikkelin seudulla rekisteröitiin 101 tapaturmaa/ 1000 lasta vuodessa. Kuopion tutkimuksessa 1978-1979 alle 16-vuotiailla lapsilla saatiin tapaturmien kokonaisinsidenssiksi 8,9/1000 (18). Kuopiossa ilmeisesti rekisteröinnin kato osaltaan selittää pienempiä tiheyslukuja. Kouluhallitus suoritti yhteistyössä lääkintöhallituksen kanssa tapaturmakartoituksen kaikissa peruskouluissa koulupäivän aikana ja koulumatkalla sattuneista tapaturmista 1980 ja koulutapaturmien määrissä todettiin niin ikään selviä eroja läänien välillä: Uudenmaan läänissä tapaturmien esiintyvyys oli 66/1000 lasta, Mikkelin läänissä 30/1000 lasta ja Kuopion läänissä 42/1000 lasta (19).

Norjassa on äskettäin julkaistu väestötutkimus 0-12-vuotiailla lapsilla Rogalandin kunnassa esiintyneistä murtumista vuosina 1992- 1995, jossa saatiin vuosittaiseksi murtumainsidenssiksi 12,8/1000 (11). Kun otetaan huomioon eri ikäryhmä, luku on hyvin samanlainen kuin tässä tutkimuksessa saatu - 16,9/1000 lasta Norjan alueilla 1996.

Malmön sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa raportoitiin vuosittainen insidenssi 21,1/1 000 lasta 0-16-vuotiaiden murtumissa 1970-luvulla (14). Tutkimuksessamme insidenssi Ruotsin Jämtlandissa oli 15,5/1 000 lasta. Tulos on taas samansuuntainen, kun otetaan huomioon, että 15-16-vuotiailla esiintyy enemmän murtumia kuin 0-14-vuotiailla.

Nottinghamissa Englannissa vuonna 1981 tehdyssä tutkimuksessa 0-12-vuotiailla lapsilla esiintyneiden murtumien perusteella arvioitu vuosittainen insidenssi oli 16/1000 (15). Etelä-Wales murtumainsidensseineen 35,5/1000 lasta on maantieteellisesti lähin alue, jota voisi verrata Nottinghamin tulokseen. Vaikka otetaan huomioon, että murtumaluvut 13- ja 14-vuotiailla ovat selvästi korkeampia kuin 0-12-vuotiailla, on ero kuitenkin niin suuri, että vain pieni osa siitä selittyy tällä perusteella. Valitettavasti aikaisempaa tietoa Etelä-Walesin alueen murtumista ei ole, eikä Nottinghamista puolestaan löydy tuoretta tietoa. Epäselväksi jää, ovatko murtumat lisääntyneet vai onko alueiden välillä systemaattista eroa tässä suhteessa. Landin raportoi urheiluun liittyvien murtumien lisääntyneen viisinkertaisesti Ruotsissa vuodesta 1950 vuoteen 1979, mutta tämän uudempaa tai maantieteellisesti laajempaa tietoa ei ole tämän hypoteesin vahvistamiseksi (14). Suomessa Markku Heiskasen ja Kaj Koskelan haastattelututkimuksessa kaikkien tapaturmien kokonaismäärän todettiin kasvaneen vuodesta 1980 vuoteen 1993 7 % koko väestössä. Liikennetapaturmien määrä oli vähentynyt 7 % ja työtapaturmien 26 %, kun taas kotitapaturmat olivat lisääntyneet 39 %, liikuntatapaturmat 19 % ja vapaa-ajan tapaturmat 38 % (20).

Ennen päätelmien hyväksymistä on tärkeä pohtia vaihtoehtoisia selityksiä. Tutkimustulos perustuu siihen, että kaikki murtumatapaukset on rekisteröity osallistuvien alueiden sairaaloissa ja hoitopaikoissa. Osallistuneiden alueiden kaikki murtumia hoitavat keskukset olivat mukana tutkimuksessa. On mahdollista, että jokunen murtuma alueiden raja-alueilla hoidettiin muualla, mutta on epätodennäköistä, että se selittäisi tutkimuksessa havaittuja 2-3-kertaisia eroja. Kullakin alueella hoitopaikat sijaitsevat keskeisesti tiheimmin asutuilla alueilla, ja vaikka etäisyyden kasvaessa pienempien murtumien suhteen hoitoon hakeutuminen olisi vähäisempää, ei tämäkään selittäisi eroja. Kaiken kaikkiaan murtumia esiintyi Etelä-Walesissa 2,17 kertaa enemmän kuin Pohjoismaissa (95 %:n luottamusväli 2,09-2,26). Jos vain vakavien murtumien esiintymisluvut lasketaan, on niiden määrä edelleen 1,82-kertainen (95 %:n luottamusväli 1,64-2,03). Otantavirhe voi selittää vain pienen osan näiden alueiden välisistä eroista ja voidaankin päätellä, että suurin osa heijastaa todellista eroa insidensseissä.

Etelä-Walesin ja Norjan lapsiväestöt olivat suurimmat osallistuneista alueista ja näin ollen edustavimmat ja helpoimmat verrata keskenään. On mielenkiintoista havaita, että murtumien insidenssi Norjan alueilla tässä tutkimuksessa on hyvin samanlainen kuin toiselta Norjan alueelta julkaistussa tilastossa vuosilta 1992-1995-tulos, joka vahvistanee tämän tutkimuksen luotettavuutta.

Tässä tutkimuksessa saatua tulosta, jossa Etelä-Walesin alueen lapsilla todettiin selvästi enemmän murtumia kuin tutkimukseen osallistuneiden muiden Pohjois-Euroopassa sijaitsevien maiden alueiden lapsilla, voidaan verrata WHO:n raporttiin vuodelta 1994 lasten tapaturmista 22 maassa (10). WHO:n raportissa 11-15-vuotiaista lapsista Walesissa 17,4 % hakeutui vamman vuoksi hoitoon, Latviassa hoitoonhakeutumisprosentti vammojen takia oli 9,5%, Norjassa 8,9 %, Suomessa 8,3 % ja Ruotsissa 6,8 %.

Selvittääksemme syitä Etelä-Walesin muita suuremmille lasten murtumamäärille analysoitiin murtumien sattumistapoja kaikilla alueilla. Suurin osa murtumista aiheutui liukastumisista, kaatumisista ja putoamisista tavallisissa toiminnoissa, esimerkiksi kävellessä, kiipeillessä, leikeissä toisten lasten kanssa. Suurin osa lopuista murtumista syntyi urheilussa tai muussa vapaa-ajan toiminnassa (taulukko 2). Palloilulajeissa Etelä-Walesissa huomattavasti muita alueita enemmän esiintyneet murtumat johtuivat jalkapalloilussa ja rugbyssa syntyneistä vammoista, joista ensin mainittu on ilmeisen suosittua Walesissa ja viimeksi mainittua ei muilla alueilla pelata.

Meillä ei ole tarkkaa tietoa eri urheilulajien harrastajamääristä, heidän aikayksikössä lajiin käyttämästään ajasta ja harrastuksen intensiteetistä maittain voidaksemme arvioida näiden tekijöiden vaikutusta murtumalukuihin. Heiskasen ja Koskelan haastattelututkimuksessa liikuntatapaturmia sattui Suomessa eniten palloilulajeissa, joista eniten jalkapalloilussa, seuraavaksi eniten tapatumia sattui lenkkeilyssä ja jääkiekossa. Vaikka tapaturmien lukumäärä laskettelussa oli pieni verrattuna muihin lajeihin, aiheuttivat ne suhteellisesti eniten haittapäiviä (20). Suomessa aikuisten kilpaurheilussa vammautumisriksi on suurin käsipallossa, seuraavaksi suurin riski miehillä on karatessa ja jääkiekossa, naisilla judossa. Seuraavina tulevat molemmilla sukupuolilla jalkapallo ja lentopallo (20). Saadaksemme jonkinlaista selvyyttä riskin vaihtelusta vuoden aikana katsottiin murtumien esiintymistä neljän viikon jaksoissa. Kuviosta 1 näkyy, että kaikki murtumaluvut näyttävät olevan melko tasaiset Pohjoismaiden alueilla, mutta Etelä-Walesissa kesällä luvut ovat suurinpiirtein kaksinkertaiset verrattuina talviaikaisiin murtumalukuihin. Luonnollinen syy tähän on ilmastolliset erot. Pohjoismaissa lapset viettävät myös talvella paljon aikaa ulkona eri aktiviteeteissa, sen sijaan Walesissa lapset viettävät enemmän aikaa sisätiloissa ilman ollessa talvella kostea ja märkä. Keväällä ilman parantuessa lasten aktiivisuuden mukana tapaturmariski lisääntyy. Pohjoismaissa talviurheiluun liittyvä tapaturmariski vastaa kesäurheiluun liityvää riskiä (kuvio 2). Kaikilla alueilla jalkapalloiluun liittyvät murtumat lisääntyvät keväällä, vähenevät keskikesällä koulujen kesälomien aikaan ja kasvavat uudestaan syksyllä vähentyäkseen taas talvella. Alkukevään muita korkeammat luvut Etelä-Walesissa johtuvat mitä ilmeisimmin kauden varhaisesta alkamisesta. Tutkimuksen löydökset antavat tukea oletukselle että myös Etelä-Walesin korkeat murtumaluvut ovat todellisia. Lisäselvityksiä taustalla olevien syiden selvittämiseksi tarvitaan etenkin tiettyihin urheilulajeihin liittyvien vammojen suhteen, jotta ennaltaehkäiseviä toimia voitaisiin kehittää.

JOHTOPÄÄTÖKSET

Murtumien määrä vaikuttaa olevan validi mittari sekä eri maissa että eri alueilla esiintyvien tapaturmien vertailussa. Prosentuaalisesti murtumista oli urheiluun ja liikuntaan liittyviä Etelä-Walesissa 35 %, Porvoossa 25 %, Ruotsissa 43 %, Norjassa 32 % ja Latviassa 14 %. Etelä-Walesissa oli huomattavasti enemmän erityisesti jalkapalloilun ja rugbyn harrastamiseen liityviä murtumia. Urheilutapaturmien ennaltaehkäisyssä on tärkeää urheilualueiden kunnossapito, lasten ohjaus ja tarpeellinen valvonta sekä asianmukaisten suojusten käyttö. Vastaavanlaisten rannesuojien käyttö kuin rullaluistelijoilla voisi myös vähentää jalkapalloilussa sattuneita kyynärvarsi- ja rannemurtumia. Suurin osa murtumista oli kuitenkin vapaa-ajan tapaturmia lasten tavallisissa toiminnoissa. Pyöräilykypärän käyttö on tärkeää pään vammojen ehkäisyssä. Kallomurtumien määrän perusteella voisi päätellä, että pyöräilykypärän käyttö Porvoossa ja Pohjoismaissa lienee melko kattavaa, ja murtumat esiintyvät lähinnä raajoissa. Pitämällä huolta lasten elinympäristön turvallisuudesta, asennekasvatuksella ja lisäämällä tietoa tapaturmien syntymekanismeista voidaan tapaturmia edelleen vähentää. Alueellisten erojen voidaan olettaa vaikuttavan vammojen ilmaantuvuuteen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Lasten tapaturmien esiintymisen seurantaa ja tutkimusta tarvitaan Suomessa edelleen, jotta murtumien taustalla olevat alueelliset erot voidaan selvittää sekä tehostaa murtumien ennaltaehkäisyä.