1. Lääkärilehti
  2. Tieteessä
  3. Palliatiivisen lääketieteen opetus lääketieteen kandidaattien arvioimana
Alkuperäis­tutkimus 36/2020 vsk 75 s. 1775 - 1787

Palliatiivisen lääketieteen opetus lääketieteen kandidaattien arvioimana

Lähtökohdat Palliatiivinen lääketiede on lääkärin ydinosaamista, mutta alan professuuri ja opetussuunnitelma ovat vain Helsingin ja Tampereen yliopistoissa.

Menetelmät Lukuvuonna 2018–2019 kaikissa Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa kysyttiin kysely­lomakkeella valmistuvien kandidaattien näkemyksiä palliatiivisen lääketieteen opetuksesta.

Tulokset Vastaajista (n = 502) lähes kaikki (98 %) pitivät palliatiivisen lääketieteen opetusta hyödyllisenä. Opetus oli kattanut parhaiten kivun hoidon, heikoimmin psyykkiset oireet ja psykososiaalisen tuen. Lisäopetusta olisi kaivattu eniten hoitolinjauksista ja psykososiaalisista seikoista.

Tampereen ja Helsingin yliopistojen vastaajat kokivat opetuksen kattaneen paremmin lähes kaikki osa-alueet verrattuna muiden yliopistojen vastaajiin. Helsingin ja Tampereen opiskelijoista 80–90 % kertoi kohdanneensa saattohoitopotilaan opetuksessa, kun muista näin arvioi noin kolmannes. Avoimissa vastauksissa korostui tarve opetukseen ennen ensimmäisiä lääkärin työtehtäviä.

Päätelmät Kokemukset palliatiivisen lääketieteen opetuksesta vaihtelivat yliopistojen välillä. Valtakunnallisen palliatiivisen lääketieteen opetussuunnitelman käyttöönotto on tarpeen.

Palliatiivisen lääketieteen opetus lääketieteen kandidaattien arvioimana Kuva 1 / 5
         

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan kuolemaan johtavaa tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan potilaan ja hänen läheistensä aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa. Suomessa sitä tarvitsee yli 30 000 ihmistä vuodessa. Palliatiivinen hoito on keskeinen osa lääkärin osaamista, ja hoidon opetuksen tulee WHO:n ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) suositusten mukaan sisältyä kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen (11 World Health Organization. Executive Board, 134. Strengthening of palliative care as a component of integrated treatment within the continuum of care. 2014.https://apps.who.int/iris/handle/10665/173012,22 Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen. Työryhmän suositus osaamis- ja laatukriteereistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmälle. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:44. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3896-0). Suurin osa lääkäreistä kohtaa palliatiivisen hoidon tarpeessa olevia potilaita heti valmistuttuaan (33 Clark D, Armstrong M, Allan A ym. Imminence of death among hospital inpatients: Prevalent cohort study. Palliat Med 2014;28:474–9.). Silti nuoret lääkärit kuvaavat palliatiivisen hoidon osaamisensa puutteelliseksi (44 Eyigor S. Fifth-year medical Students’ knowledge of palliative care and their views on the subject. J Palliat Med 2013;8:941–6.,55 Bowden J, Dempsey K, Boyd K ym. Are newly qualified doctors prepared to provide supportive and end-of-life care? a survey of foundation year one doctors and consultants. J R Coll Physicians Edinb 2013;43:24–8.).

Suomi ei lukeudu Euroopan parhaiden maiden joukkoon palliatiivisen lääketieteen koulutuksessa (66 Carrasco M, Lynch TJ, Garralda E ym. Palliative Care Medical Education in European Universities: A Descriptive Study and Numerical Scoring System Proposal for Assessing Educational Development. J Pain Symptom Manage 2015;50:516–23.). Opetuksen määrä vaihtelee yliopistoittain, ja osaamisvaje vaikeuttaa palliatiivisen hoidon järjestämistä (77 Saarto T, Finne-Soveri H ja asiantuntijatyöryhmät. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. Alueellinen kartoitus ja suositusehdotukset laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön muistioita ja raportteja 2019:14. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4041-3,88 Lehto JT, Hökkä M, Hirvonen O ym. EduPal-hanke uudistaa palliatiivisen lääketieteen koulutusta. Suom Lääkäril 2019;74:1215–7.). Palliatiivisen lääketieteen professuuri on ollut Helsingin yliopistossa vuodesta 2014 ja Tampereen yliopistossa vuodesta 1999, mutta muista yliopistoista oppituoli puuttuu. Palliatiivinen lääketiede ei ole erikoisala, mutta alan erityispätevyyskoulutusta on annettu Suomessa vuodesta 2007.

Osaamisvaje vaikeuttaa palliatiivisen ­hoidon järjestämistä.

EduPal on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihanke (1.2.2018–30.6.2021), jossa ovat mukana kaikki Suomen lääketieteelliset tiedekunnat (99 EduPal-Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/). Hankkeessa aiemmin selvitetyt tiedekuntien palliatiivisen lääketieteen opetustunnit on esitetty taulukossa 1. Kaikissa yliopistoissa oli eniten kivun hoidon opetusta. Muita oireita käsiteltiin Helsingissä ja Tampereella enemmän (11–13 tuntia) kuin muualla (2–4 tuntia). Palliatiiviseen hoitoon kohdennettua vuorovaikutusopetusta oli vain 1–3 tuntia, ja psykososiaalisia seikkoja käsiteltiin 1–5 tuntia (88 Lehto JT, Hökkä M, Hirvonen O ym. EduPal-hanke uudistaa palliatiivisen lääketieteen koulutusta. Suom Lääkäril 2019;74:1215–7.).

Tässä tutkimuksessa kartoitettiin lääketieteen kandidaattien näkemyksiä palliatiivisen lääketieteen opetuksesta ja sen kehittämistarpeista.

Aineisto ja menetelmät

Keväällä 2019 valmistuville lääketieteen kandidaateille jaettiin kysely annetusta palliatiivisen lääketieteen opetuksesta sekä saavutetuista tiedoista ja taidoista palliatiivisessa lääketieteessä. Kysely jaettiin paperilomakkeena opetustapahtumien yhteydessä kaikissa Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa lukuvuonna 2018–19, kun kaikki palliatiivista lääketiedettä koskeva opetus oli toteutunut. Vastaukset palautettiin opetushenkilöille.

Kandidaatteja pyydettiin arvioimaan, miten lääketieteen opetus oli kattanut palliatiivisen lääketieteen osa-alueet viisiluokkaisella asteikolla (Erittäin puutteellisesti – Melko puutteellisesti – Melko hyvin – Erittäin hyvin – En osaa sanoa). Samoin heitä pyydettiin arvioimaan, miten hyvät tiedot ja taidot he kokivat omaavansa palliatiivisen lääketieteen eri osa-alueilla (Erittäin puutteelliset – Melko puutteelliset – Melko hyvät – Erittäin hyvät – En osaa sanoa).

EduPal-hankkeessa tätä tutkimusta varten suunniteltu kysely on esitetty liitteessä 1 (Liite 1 artikkelin sähköisessä versiossa, www.laakarilehti.fi > Sisällysluettelot > 36/2020). Kysely kattoi Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistyksen opetussuunnitelmasuosituksen osa-alueet täydennettynä hoitolinjauksilla ja saattohoidolla (1010 Elsner F, Centeno C, Cetto G ym. Recommendations of the European Association for Palliative Care (EAPC) For the Development of Undergraduate Curricula in Palliative Medicine at European Medical Schools. EAPC 2013. www.eapcnet.eu/LinkClick.aspx?fileticket=S1MI-tuIutQ%3d&tabid=1717.). Kandidaateilta myös kysyttiin, mistä palliatiivisen lääketieteen osa-alueista he olisivat toivoneet enemmän opetusta sekä olivatko he kohdanneet saattohoitopotilaan tai opetuspotilaan palliatiivisen hoidon näkökulmasta lääketieteen opintojen aikana. Lopuksi opiskelijoilta kysyttiin palautetta palliatiivisen lääketieteen opetuksesta avoimen kysymyksen avulla.

Lomake oli kaikissa yliopistoissa muutoin identtinen, mutta teknisestä virheestä johtuen Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa viisiluokkaisen asteikon "En osaa sanoa" -vaihtoehto oli merkitty numerolla 3 asteikon keskellä, kun muualla se oli merkitty numerolla 0 asteikon lopussa. Tämä tekninen virhe korjattiin analysointivaiheessa.

Kyselyyn vastattiin nimettömänä, henkilötietoja ei kerätty ja vastaaminen oli vapaaehtoista. Nämä seikat sekä salassapitovakuutus esitettiin tutkimuksen tiedotteessa. Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen eettisen toimikunnan ja Oulun yliopiston ihmistieteiden eettisen toimikunnan mukaan toimikunnan ennakkoarviointia ei tästä tutkimuksesta tarvittu. Lupa tutkimuksen tekemiselle pyydettiin yliopistoilta.

Yliopistojen, joissa on palliatiivisen lääketieteen opetussuunnitelma ja professuuri (Helsinki ja Tampere), vastauksia verrattiin vastauksiin yliopistoissa, joissa näitä ei ole. Vastauksien osuuksien eron tilastollista merkitsevyyttä tutkittiin χ2-testillä. Viisiportainen asteikko muutettiin kaksiportaiseksi vertaamalla "Erittäin tai melko hyvä" -vastauksia muihin vastausvaihtoehtoihin. Tilastollisesti merkitseviksi katsottiin p-arvot < 0,05.

Avoimen kysymyksen vastaukset palliatiivisen lääketieteen opetuksesta analysoitiin laadullisesti induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelmalla.

Tulokset

Kyselyyn vastasi 502 kuudennen vuoden opetukseen osallistunutta lääketieteen kandidaattia, joiden taustatietoja on esitetty taulukossa 2. Kaikissa opetustilaisuuksissa jaettujen kyselylomakkeiden tarkkaa määrää ja siten varsinaista vastausprosenttia ei kyetty selvittämään. Taulukossa 2 on kuitenkin esitetty vastanneiden osuus valmistumassa olevista kandidaateista yliopistoittain.

Palliatiivisen lääketieteen opetusta piti erittäin hyödyllisenä 78 % ja melko hyödyllisenä 21 % vastaajista.

Vastaajat arvioivat, että lääketieteen opetus oli kattanut parhaiten palliatiivisen hoidon perusteet sekä kivun ja muiden somaattisten oireiden hoidon (taulukko 3). Sen sijaan alle puolet kandidaateista koki saaneensa riittävästi opetusta psyykkisistä oireista, psykososiaalisesta tukemisesta ja eksistentiaalisista seikoista.

Melko samankaltaiset löydökset todettiin myös vastaajien arvioissa omista tiedoista ja taidoista. Tampereen ja Helsingin kandidaatit kokivat saadun opetuksen kattaneen paremmin lähes kaikki osa-alueet verrattuna kandidaatteihin muissa yliopistoissa. Poikkeuksena oli kivun hoito, joka koettiin olevan hyvin katettu lääketieteen opetuksessa kaikissa yliopistoissa. Yliopistokohtaiset tulokset on esitetty liitetaulukossa 1.

Eniten lisäopetusta olisi kaivattu hoitolinjauksista ja -päätöksistä sekä psyykkisistä oireista ja psykososiaalisesta tukemisesta (taulukko 4). Sen sijaan vain noin yksi kymmenestä koki kivun hoidon opetuksen riittämättömänä.

Turun, Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa alle puolet kandidaateista ilmoitti kohdanneensa saattohoitopotilaan samoin kuin palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan lääketieteen opintojen aikana (kuvio 1Kansikuva. ). Tampereella vastaavat osuudet olivat yli 80 % ja Helsingissä yli 75 %.

Kyselyyn vastanneista lääketieteen kandidaateista 167 (33 %) vastasi avoimeen kysymykseen palliatiivisen lääketieteen opetuksesta ja sen kehittämisestä. Vastausten laadullisessa analyysissä esille nousseet ala- ja yläluokat on esitetty liitetaulukossa 2. Aineistosta muodostui kolme yläluokkaa: palliatiivisen lääketieteen opetuksen järjestäminen, palliatiivisen lääketieteen oppimisen tukeminen ja palliatiivisen lääketieteen opetuksen sisältötoiveet. Analyysin pohjalta frekvensseiltään suurimmiksi alaluokiksi muodostuivat:

1) Elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma, hoitolinjaukset ja -rajaukset (36 ilmaisua).

Esimerkki: "Olisin kaivannut vielä lisää opetusta hoitopäätösten tekemisestä ja hoidon rajauksista".

Voidaan kysyä, muodostuuko kandidaatille kliinistä tuntumaa palliatiiviseen hoitoon.

2) Potilaskontakteihin perustuvan oppimisen mahdollistaminen (34 ilmaisua).

Esimerkki: "Potilaskontaktit olisivat tärkeitä, niitä tulisi opetussuunnitelmaan lisätä".

3) Opetuksen määrällinen lisääminen ja opetuksen mahdollistaminen kaikille opiskelijoille (30 ilmaisua).

Esimerkki: "Opetuksen määrää pitäisi huomattavasti lisätä".

4) Tarve opetukselle jo ennen ensimmäisiä työjaksoja lääkärinä (22 ilmaisua).

Esimerkki: "Tiedoista olisi ollut suuri hyöty ensimmäisenä kesätyökesänä 4. lukuvuoden jälkeen".

Avoimissa vastauksissa nousi myös esiin palliatiivisen lääketieteen opetuksen hyöty yleisesti lääkärin työn osaamisen kannalta.

Pohdinta

Valmistuvat lääketieteen kandidaatit pitivät palliatiivisen lääketieteen opetusta hyödyllisenä. Parhaiten opetus oli kattanut palliatiivisen hoidon perusteet ja kivun hoidon. Sen sijaan psyykkisistä oireista, psykososiaalisista seikoista ja hoitolinjauksista saatua opetusta ei koettu riittäväksi. Opetus arvioitiin kattavammaksi ja potilaskontaktit toteutuivat paremmin Helsingin ja Tampereen yliopistoissa verrattuna muihin yliopistoihin.

Nuoret lääkärit arvostavat palliatiivisen lääketieteen opetusta myös aiempien tutkimusten perusteella (1111 Centeno C, Ballesteros M, Carrasco JM ym. Does palliative care education matter to medical students? The expe-rience of attending an undergraduate course in palliative care. BMJ Support Palliat Care 2016;6:128–34.,1212 Lehto JT, Hakkarainen K, Kellokumpu-Lehtinen PL ym. Undergraduate curriculum in palliative medicine at Tampere University increases students’ knowledge. BMC Palliat Care 2017;16:13.). Suomessa lääketieteen kandidaatit tarvitsevat palliatiivisen hoidon osaamista päästessään toimimaan lääkäreinä neljännen opiskeluvuoden jälkeen. Todennäköisesti tästä syystä opetusta toivottiin annettavan jo neljäntenä opiskeluvuonna. Laadullisessa analyysissä nousi esiin, että palliatiivisen lääketieteen opetuksen katsotaan tukevan yleistä lääkärin työn osaamista, mikä vastaa myös aiempien tutkimusten päätelmiä (1313 Noguera A, Robledano R, ­Garralda E. Palliative care teaching shapes medical undergraduate students’ profession-al development: a scoping review. Curr Opin Support Palliat Care 2018;12:495–503.,1414 Crawford GB, Zambrano SC. ­Junior Doctors’ views of How their undergraduate clinical electives in palliative care in-fluenced their current practice of medicine. Acad Med 2015;90:338–44.).

Vastaajien mielestä opetuksessa oli käsitelty hyvin kivun hoito. Sen merkitys on tunnistettu pitkään, ja kivunhoidon erityispätevyys on Suomessa ollut jo yli 20 vuotta (1515 Suomen Lääkäriliitto. Kivunhoitolääketieteen erityispätevyys. www.laakariliitto.fi/palvelut/koulutukset/erityispatevyydet/kivunhoito/). Kipu on erittäin merkittävä oire palliatiivisessa hoidossa (1616 Moens K, Higginson J, Harding R ym. Are There Differences in the Prevalence of Palliative Care-Related Problems in People Living With Advanced Cancer and Eight Non-Cancer Conditions? A Systematic Review. J Pain Symtom Manage 2014;48:660–77.). Siksi on ilahduttavaa, että kivunhoidon opetus integroitunee lääketieteen opetukseen suhteellisen hyvin.

Myös muiden somaattisten oireiden opetusta arvioitiin olevan suhteellisen hyvin tarjolla, mutta lisää opetusta näistä oireista olisi toivonut noin joka viides vastaaja. Muiden oireiden kuin kivun suhteen vastaukset myös poikkesivat toisistaan Tampereen/Helsingin ja muiden yliopistojen välillä. Tämä kuvastanee eroa kyseiseen aihepiiriin käytetyissä opetustunneissa (88 Lehto JT, Hökkä M, Hirvonen O ym. EduPal-hanke uudistaa palliatiivisen lääketieteen koulutusta. Suom Lääkäril 2019;74:1215–7.).

Lue myös

Yli puolet kandidaateista koki opetuksen kattaneen puutteellisesti psyykkiset oireet, psykososiaalisen tukemisen ja eksistentiaaliset kysymykset, joista lisäopetusta toivoi yli kolmannes vastanneista. Nämä ovat keskeisiä palliatiivisen hoidon sisällöllisiä elementtejä, joihin liittyy omat erityispiirteensä kuolemaa lähestyvällä potilaalla. Ilman palliatiivisen lääketieteen opettajaa ja opetussuunnitelmaa kyseiset osa-alueet vaikuttavat jäävän puutteellisesti katetuiksi opetuksessa, sillä vastaukset erosivat yliopistojen välillä enemmän kuin somaattisissa oireissa.

Yliopistojen erot opetuksessa ovat nähtävissä myös etiikan, vuorovaikutuksen ja tiimityön osalta. Nämä osa-alueet tulee jatkossa huomioida opetussuunnitelmassa. Psykososiaaliset ja eksistentiaaliset kysymykset vaikuttavat vaativan palliatiivisen hoidon asiantuntijan antamaa kontaktiopetusta.

Vaikka opetus hoitolinjauksista koettiin suhteellisen kattavaksi, silti yli 40 % vastaajista toivoi lisäopetusta niistä. Oikea-aikaiset hoitolinjaukset ja elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelma ovat edellytys laadukkaalle palliatiiviselle hoidolle (1717 Lehto JT, Marjamäki E, Saarto T. Elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma. Duodecim 2019;135:335–42.). Vastavalmistuneet lääkärit kokevat itsensä valmistautumattomiksi päätöksentekoon, mutta tilannetta on mahdollista parantaa koulutuksella (1818 Aggarwal AR, Khan I. Medical students’ experiences of resuscitation and discussions surrounding resuscitation status. Adv Med Educ Pract 2018;9:31–7.,1919 Mills LM, Rhoads C ym. Medical student training on code status discussions: How far have we come? J Palliat Med 2016;19:323–5.,2020 Berns SH, Camargo M, Meier DE ym. Goals of Care Ambulatory Resident Education: Training Residents in Ad-vance Care Planning Conversations in the Outpatient Setting. J Palliat Med 2017;20:1345–51.). Suurin osa nuorista lääkäreistä joutuu keskustelemaan ja päättämään hoitolinjoista ja -rajauksista jo uransa alkutaipaleella (2121 Alminoja A, Piili R, Hinkka H ym. Does decision-making in end-of-life care differ between graduating medical stu-dents and experienced physicians? In Vivo 2019;33:903–9.). Tutkimuksemme perusteella opetusta hoitolinjauksista annetaan, mutta se ei vaikuta olevan määrällisesti tai laadullisesti riittävää, mikä tulee huomioida opetussuunnitelmissa.

Tampereen ja Helsingin kandidaatit muistivat muita useammin kohdanneensa opetuksessa saattohoidossa tai palliatiivisessa hoidossa olevan potilaan. Tosiasiassa kaikki kandidaatit kohtaavat parantumatonta ja pitkälle edennyttä sairautta sairastavia potilaita. Ilman erityistä palliatiivisen lääketieteen opetusta nämä kontaktit eivät kuitenkaan vaikuta avautuvan palliatiivisen hoidon näkökulmasta. Tällöin voidaan kysyä, muodostuuko kandidaatille kliinistä tuntumaa palliatiiviseen hoitoon. Aiempien tutkimusten perusteella potilaskontakteihin perustuva palliatiivisen lääketieteen opetus on lisännyt opiskelijoiden tiedollisia taitoja ja erityisesti psykososiaalisten seikkojen ymmärrystä (2222 Rojı´ R, Noguera-Tejedor A, Pikabea-Dı´az F ym. Palliative Care Bedside Teaching: A Qualitative Analysis of Medical Students’ Reflective Writings after Clinical Practices. J Pal Med 2017;20:147–54.,2323 Wechter E, O’Gorman D, Singh M ym. The Effects of an Early Observational Experience on Medical Students’ Atti-tudes Toward End-of-Life Care. Am J Hosp Palliat Care 2015;32:52–60.).

Tutkimuksemme heikkous on tarkan vastausprosentin puute, koska jaettujen kyselylomakkeiden määrää ei valitettavasti saatu tietoon. Vastanneiden osuus valmistumassa olevista kandidaateista antaa kuitenkin arvion vastanneiden osuudesta tavoitellusta perusjoukosta.

Palliatiivinen hoito ei sisälly Suomessa lääkäreiden perusopetukseen yhdenmukaisesti. Tietyt opetuksen osa-alueet, kuten kivun hoito, toteutuvat suhteellisen hyvin yhteistyössä eri oppialojen kanssa. Sen sijaan näkemys elämän loppuvaiheen kokonaisvaltaisesta hoidosta ja potilaskontaktit vaikuttavat jäävän puutteellisiksi ilman palliatiivisen lääketieteen oppialaa ja opetussuunnitelmaa.

Tämän tutkimuksen tuloksia on hyödynnetty EduPal-hankkeen palliatiivisen lääketieteen valtakunnallisessa opetussuunnitelmasuosituksessa, ja hankkeessa on myös tuotettu yhteistä digitaalista oppimateriaalia opetussuunnitelman tueksi (2424 Lehto J, Saarto T, Hirvonen O ym. Palliatiivisen lääketieteen perusopetus – Suositus opetussuunnitelmasta yliopis-tojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelä-mälähtöinen kehittäminen – EduPal 2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1486-6).

Tutkimusta on rahoittanut opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kirjoittajat
Juho T. Lehto
palliatiivisen lääketieteen professori
Tampereen yliopisto, lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta ja
TAYS, Palliatiivinen keskus, syöpätautien vastuualue
EduPal-hankkeen projektikoordinaattori (lääketieteen opetus)
Minna Hökkä
sh YAMK, TtM, hoitotyön lehtori
Kajaanin Ammattikorkeakoulu, sairaan- ja terveydenhoidon osaamisala
EduPal-hankkeen projektipäällikkö
Annamarja Lamminmäki
LT, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Itä-Suomen yliopisto, terveys­tieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos ja KYS, Syöpäkeskus
Eeva Rahko
LT, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta ja OYS, syöpätautien ja hematologian vastuualue
Tiina Saarto
palliatiivisen lääketieteen professori
Helsingin yliopisto, lääke­tieteellinen tiedekunta ja HYKS Syöpäkeskus, Palliatiivinen keskus
Outi Hirvonen
LT, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta ja TYKS, Palliatiivinen keskus
Sidonnaisuudet

Juho Lehto, Minna Hökkä, Annamarja Lamminmäki, Eeva Rahko, Tiina Saarto, Outi Hirvonen: Ei sidonnaisuuksia.

Faktat

Tämä tiedettiin

Palliatiivisen hoidon tulee olla osa jokaisen lääkärin perusosaamista.

Palliatiivisen lääketieteen opetus Suomessa vaihtelee yliopistoittain. Professuuri ja opetussuunnitelma ovat vain Tampereella ja Helsingissä.

Tutkimus opetti

Lähes kaikki valmistuvat kandidaatit pitävät palliatiivisen lääketieteen opetusta hyödyllisenä.

Kandidaatit katsovat opetuksen kattavan parhaiten kivunhoidon. Lisäopetusta kaivataan hoitolinjauksista ja psykososiaalisista seikoista.

Palliatiivisen hoidon osa-alueet katetaan ja potilaskontaktit toteutuvat Helsingissä ja Tampereella muita yliopistoja paremmin.

Kirjallisuutta
1
World Health Organization. Executive Board, 134. Strengthening of palliative care as a component of integrated treatment within the continuum of care. 2014.https://apps.who.int/iris/handle/10665/173012
2
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestäminen. Työryhmän suositus osaamis- ja laatukriteereistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmälle. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:44. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3896-0
3
Clark D, Armstrong M, Allan A ym. Imminence of death among hospital inpatients: Prevalent cohort study. Palliat Med 2014;28:474–9.
4
Eyigor S. Fifth-year medical Students’ knowledge of palliative care and their views on the subject. J Palliat Med 2013;8:941–6.
5
Bowden J, Dempsey K, Boyd K ym. Are newly qualified doctors prepared to provide supportive and end-of-life care? a survey of foundation year one doctors and consultants. J R Coll Physicians Edinb 2013;43:24–8.
6
Carrasco M, Lynch TJ, Garralda E ym. Palliative Care Medical Education in European Universities: A Descriptive Study and Numerical Scoring System Proposal for Assessing Educational Development. J Pain Symptom Manage 2015;50:516–23.
7
Saarto T, Finne-Soveri H ja asiantuntijatyöryhmät. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. Alueellinen kartoitus ja suositusehdotukset laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön muistioita ja raportteja 2019:14. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4041-3
8
Lehto JT, Hökkä M, Hirvonen O ym. EduPal-hanke uudistaa palliatiivisen lääketieteen koulutusta. Suom Lääkäril 2019;74:1215–7.
9
EduPal-Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen. www.palliatiivisenkoulutuksenkehittaminen.fi/
10
Elsner F, Centeno C, Cetto G ym. Recommendations of the European Association for Palliative Care (EAPC) For the Development of Undergraduate Curricula in Palliative Medicine at European Medical Schools. EAPC 2013. www.eapcnet.eu/LinkClick.aspx?fileticket=S1MI-tuIutQ%3d&tabid=1717.
11
Centeno C, Ballesteros M, Carrasco JM ym. Does palliative care education matter to medical students? The expe-rience of attending an undergraduate course in palliative care. BMJ Support Palliat Care 2016;6:128–34.
12
Lehto JT, Hakkarainen K, Kellokumpu-Lehtinen PL ym. Undergraduate curriculum in palliative medicine at Tampere University increases students’ knowledge. BMC Palliat Care 2017;16:13.
13
Noguera A, Robledano R, ­Garralda E. Palliative care teaching shapes medical undergraduate students’ profession-al development: a scoping review. Curr Opin Support Palliat Care 2018;12:495–503.
14
Crawford GB, Zambrano SC. ­Junior Doctors’ views of How their undergraduate clinical electives in palliative care in-fluenced their current practice of medicine. Acad Med 2015;90:338–44.
15
Suomen Lääkäriliitto. Kivunhoitolääketieteen erityispätevyys. www.laakariliitto.fi/palvelut/koulutukset/erityispatevyydet/kivunhoito/
16
Moens K, Higginson J, Harding R ym. Are There Differences in the Prevalence of Palliative Care-Related Problems in People Living With Advanced Cancer and Eight Non-Cancer Conditions? A Systematic Review. J Pain Symtom Manage 2014;48:660–77.
17
Lehto JT, Marjamäki E, Saarto T. Elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma. Duodecim 2019;135:335–42.
18
Aggarwal AR, Khan I. Medical students’ experiences of resuscitation and discussions surrounding resuscitation status. Adv Med Educ Pract 2018;9:31–7.
19
Mills LM, Rhoads C ym. Medical student training on code status discussions: How far have we come? J Palliat Med 2016;19:323–5.
20
Berns SH, Camargo M, Meier DE ym. Goals of Care Ambulatory Resident Education: Training Residents in Ad-vance Care Planning Conversations in the Outpatient Setting. J Palliat Med 2017;20:1345–51.
21
Alminoja A, Piili R, Hinkka H ym. Does decision-making in end-of-life care differ between graduating medical stu-dents and experienced physicians? In Vivo 2019;33:903–9.
22
Rojı´ R, Noguera-Tejedor A, Pikabea-Dı´az F ym. Palliative Care Bedside Teaching: A Qualitative Analysis of Medical Students’ Reflective Writings after Clinical Practices. J Pal Med 2017;20:147–54.
23
Wechter E, O’Gorman D, Singh M ym. The Effects of an Early Observational Experience on Medical Students’ Atti-tudes Toward End-of-Life Care. Am J Hosp Palliat Care 2015;32:52–60.
24
Lehto J, Saarto T, Hirvonen O ym. Palliatiivisen lääketieteen perusopetus – Suositus opetussuunnitelmasta yliopis-tojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelä-mälähtöinen kehittäminen – EduPal 2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1486-6
English summary

Teaching in palliative medicine as assessed by graduating medical students

Background Palliative care is a basic skill of a physician, but only two medical schools in Finland ­
(Helsinki and Tampere) have a curriculum and a chair in palliative medicine.

Methods Medical students graduating from the Finnish medical schools in 2018–2019 answered a questionnaire concerning teaching in palliative medicine.

Results Of the 502 respondents, 98% considered teaching in palliative medicine useful. The best covered area was pain management, while psychiatric symptoms and psychosocial support were the most poorly covered. More teaching in decision making and psychosocial aspects would have been welcomed. The respondents from the universities of Tampere and Helsinki rated the teaching in almost all areas of palliative medicine better compared to the respondents from other universities. About 80–90% of the students from Helsinki and Tampere remembered an encounter with a patient in end-of-life care, while this proportion was about one third in the other universities. A need for teaching in palliative medicine before the first assignments as a physician was emphasized.

Conclusions Students’ opinions on the teaching in palliative medicine differ between the universities in Finland. A national undergraduate curriculum in palliative medicine is needed.

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Korona tyhjensi luentosalit

Periaatteessa kaikki on muuttunut, kertoo Lauri Salaja.

Ajassa
”Vastaamon tietomurto on herätys terveydenhuollolle”

Terveydenhuollon tietoturvaa pitää jatkuvasti arvioida, sanoo Lääkäriliiton terveyspoliittinen asiantuntija Lauri Vuorenkoski.

Ajassa
Lääkärilehti voi myöhästyä

Lääkärilehden postitus myöhästyi keskiviikkona.

Kolumni
Osaamattomuuden ylistys

Kukaan ei osaa, eikä voi osata kaikkea, kirjoittaa Miila Halonen.

Pääkirjoitus
Kollegiaalisuus ulottuu myös verkkoon

Kollegiaalisuusohjeet velvoittavat meitä käyttäytymään toisiamme kohtaan asiallisesti, kirjoittaa Jan Schugk.

Ajassa
Viikko täyttyi etäluennoista ja kloonauksesta

Lääkärilehti seuraa Ronja Vaaraman ­lääketieteen opintoja.