Pediatristen tulehduksellista suolistosairautta sairastavien potilaiden osastohoidon tarve infliksimabin käytön yleistyessä
Lähtökohdat Tavoitteena oli selvittää tuumorinekroositekijä alfan (TNF-alfa) salpaaja infliksimabin käytön vaikutusta pediatristen tulehduksellista suolistosairautta sairastavien potilaiden osastohoidon tarpeeseen.
Menetelmät Rekisteritutkimukseen poimittiin Helsingin ja Tampereen yliopistosairaaloiden tietokannoista alle 18-vuotiaana tulehdukselliseen suolistosairauteen sairastuneet. Poimintakriteereinä olivat Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen diagnoosikoodit. Aineistoon poimittiin vuosina 2003–2016 toteutuneet osastojaksot ja poliklinikkakäynnit.
Tulokset Potilaita kertyi 1 237, joista 58 % Helsingistä ja 42 % Tampereelta. Infliksimabia sai Helsingin potilaista 31 %, ja käyttö oli lisääntynyt tutkitulla ajanjaksolla, Tampereen lukuja ei ollut saatavilla. Poliklinikkakäyntien määrä lisääntyi tutkitulla ajanjaksolla. Helsingissä osastovuorokausien määrä kääntyi laskuun, mutta osastojaksojen lukumäärä on pysynyt melko samalla vuosittaisella tasolla sekä Helsingissä että Tampereella.
Päätelmät Infliksimabin käyttö ei ole vähentänyt osastohoidon kokonaistarvetta, mutta on mahdollisesti lyhentänyt osastojaksojen kestoa. Hoidettuun potilasmäärään suhteutettuna osastojaksojen määrä on vähentynyt.
Tulehduksellisten suolistosairauksien (inflammatory bowel disease, IBD) esiintyminen länsimaissa on lisääntynyt merkittävästi viimeisten kahden vuosikymmenen aikana sekä aikuisilla että lapsilla. Euroopassa muutos on ollut ilmeisintä Länsi- ja Pohjois-Euroopassa sekä Pohjoismaista eniten Suomessa (1), missä IBD:n ilmaantuvuus kasvaa 6–8 % vuodessa kaikissa ikäluokissa aivan nuorimpia lapsia lukuun ottamatta.
Suomessa IBD:n ilmaantuvuus kaksinkertaistui alle 18-vuotiailla aikavälillä 1987–2003 ja kolminkertaistui alle 20-vuotiailla vuosien 1987 (7/100000) ja 2014 (23/100000) välillä (2,3). Vuonna 2019 Suomessa oli jo arviolta 52 000 IBD:tä sairastavaa potilasta (4). Syytä IBD:n esiintymisen muutokselle on etsitty muun muassa ravitsemuksen ja suolistomikrobiston muutoksista. Toistaiseksi mitään yksiselitteistä selitysmallia ei ole (5).
IBD:n taustalla olevia tulehdusmekanismeja ymmärretään aiempaa paremmin. Perinteisen lääkityksen rinnalle on kehitetty biologisia täsmälääkkeitä, jotka ovat mahdollistaneet oireiden lievittämisen lisäksi myös limakalvon tulehduksen paranemisen. Biologisista lääkkeistä avainasemassa ovat tulehdusvälittäjänä toimivan tuumorinekroositekijä alfan (TNF-alfa) salpaajat.
TNF-alfan salpaajista pisimpään markkinoilla ollut ja lasten IBD:ssä käytetyin on infliksimabi (6). Lääkitys on kallis ja tutkimustulokset sen vaikutuksesta aikuispotilaiden sairaalahoidon ja kirurgian tarpeeseen vaihtelevat, mutta osa tuloksista osoittaa hoidon tarpeen vähentyneen (7,8,9,10). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko infliksimabin käytöllä ollut vaikutusta pediatristen IBD-potilaiden osastohoidon tarpeeseen tai poliklinikkakäyntien määrään aikavälillä 2003–2016.
Aineisto ja menetelmät
Kyseessä on rekisteritutkimus vuosina 2003–2016 Helsingin ja Tampereen yliopistollisten sairaaloiden lastenklinikoissa hoidetuista alle 18-vuotiaana IBD-diagnoosin saaneista potilaista (diagnoosikoodit K50 Crohnin tauti ja K51 haavainen paksusuolitulehdus). Näiden sairaaloiden tietojärjestelmistä poimittiin potilaiden poliklinikkakäynnit, päiväsairaalakäynnit ja osastojaksot toimipaikkakoodien mukaisesti. Uudet potilaat laskettiin vertaamalla tiettynä vuonna käyneiden potilaiden henkilötunnuksia edellisten vuosien potilaisiin.
Potilaiden diagnoosipäivämäärä (ensimmäinen endoskopia), ikä ja sukupuoli sekä taudin laajuus kirjattiin. Seuranta-ajat laskettiin jokaisen potilaan kohdalla ensimmäisen ja viimeisen käynnin päivämäärien avulla. Koska IBDU:lle (IBD unclassified) ei ole olemassa omaa ICD-diagnoosikoodia, tarkistettiin lopulta kaikkien Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) potilaiden diagnoosit potilastietojärjestelmästä, ja osa alkuperäisistä diagnooseista tarkentui IBDU:ksi. Tiedot biologisten lääkkeiden (infliksimabi, adalimumabi, golimumabi, sertolitsumabipegoli) käytöstä poimittiin Husin Lastenklinikan biologisten lääkkeiden rekisteristä.
Tampereen aineistossa oli poliklinikkakäynneistä kirjattu vain vuosiluvut, joten yhden potilaan samana vuonna tapahtuneiden käyntien väliseksi ajaksi eli seuranta-ajaksi arvioitiin 1 vuosi. Tämän vuoksi vuosittaisia osastovuorokausien määriä ei pystytty Tampereen aineistosta laskemaan. Diagnoosit tarkistettiin potilastiedoista vain niille potilaille, joille oli alkuperäisessä poiminnassa merkitty sekä diagnoosit K50 että K51, ja näistä osa tarkentui IBDU:ksi. Potilaiden diagnoosipäivämäärät ja -iät jäivät puuttumaan aineistosta, eikä tietoa TNF-alfan salpaajien käytöstä ollut saatavilla.
Tilastolliset menetelmät
Analyyseissa käytettiin Mann–Whitneyn U-testiä, khiin neliö -testiä ja lineaarista regressioanalyysiä. Tilastollisen merkitsevyyden rajana oli p < 0,05. Analyysit tehtiin GraphPad Prism -ohjelmalla.
Eettiset näkökohdat
Tutkimus on potilasasiakirjoihin perustuvaa rekisteritutkimusta, jossa potilaisiin ei oteta yhteyttä.
Tulokset
Seuranta-aikana alle 18-vuotiaana IBD:hen sairastuneita oli Helsingin ja Tampereen lastenklinikoissa yhteensä 1 237 (liitetaulukko 1 ja liitekuvio 1). Infliksimabia sai Helsingin potilaista joka kolmas (liitekuvio 2), näistä 12 %:lle (n = 27) lääkettä oli kokeiltu useammin kuin kerran ja 2,7 % (n = 6) oli saanut myös adalimumabia. Kahdeksan potilasta oli saanut vain jotakin muuta TNF-alfan salpaajaa kuin infliksimabia (liitetaulukko 2).
Helsingissä IBD-potilaiden osastojaksojen absoluuttisessa määrässä oli hienoista kasvua (liitekuvio 3), mutta suhteutettuna vuosittaiseen potilasmäärään osastojaksot vähenivät (kuvio 1) ja osastovuorokausien lukumäärät pienenivät vuosittain seurantajaksolla (liitekuvio 4). Samalla aikavälillä Tampereen lastenklinikalla IBD-potilaiden osastojaksojen määrä väheni (kuvio 1). Molemmilla paikkakunnilla näiden potilaiden poliklinikkakäyntien määrä lisääntyi (kuvio 2). Uusien potilaiden lukumäärä kasvoi vuosittain vain Helsingissä (liitekuvio 1).
Pohdinta
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko infliksimabilla käytöllä ollut ajallista yhteyttä IBD:tä sairastavien lasten osastojaksojen ja poliklinikkakäyntien määrään. Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena, ja hoitopäivä- ja käyntitiedot poimittiin Helsingin ja Tampereen lastenklinikoiden tietojärjestelmistä. Tiedot TNF-alfan salpaajahoidoista saatiin vain Husin Lastenklinikasta.
Tulokset näyttävät kuinka infliksimabin käytön lisääntyessä potilaiden osastovuorokausien määrät kääntyvät laskuun, mutta osastojaksojen vuosittaiset määrät säilyvät suurin piirtein samalla tasolla. Poliklinikkakäyntien määrät ovat selvästi kasvusuuntaiset. Tampereelta ei ollut saatavilla tietoja TNF-alfan salpaajien käytöstä, mutta muutokset osastojaksojen ja poliklinikkakäyntien määrissä ovat samansuuntaisia kuin Helsingissä.
Aineistokoko oli suuri, yhteensä 1 237 potilasta Helsingistä (57,6 %) ja Tampereelta (42,4 %). Suuri aineistokoko lisää tutkimuksen luotettavuutta. Ajanjakso on kattava, 13 vuotta, mutta potilaiden seuranta-aikojen mediaani Helsingissä vain 3,4 ja Tampereella 2 vuotta. Osa potilaista on siirtynyt tutkitulla ajanjaksolla aikuishoidon piiriin, ja näitä tietoja ei ollut saatavilla.
Infliksimabia käyttäneiden potilaiden lukumäärä lähtee selvästi kasvuun vuoden 2007 jälkeen, jolloin lääke hyväksyttiin kuusi vuotta täyttäneiden lasten keskivaikean ja vaikean Crohnin taudin hoitoon. Vuosien kuluessa hoito on muuttunut aktiivisemmaksi niin, että nykyään infliksimabi on hyväksytty ensilinjan lääkkeeksi laaja-alaisessa Crohnin taudissa ja myös haavaisessa paksusuolitulehduksessa (11,12). Potilaiden määrän kasvuun on todennäköisesti vaikuttanut myös alkuperäisvalmisteen biosimilaarien tulo markkinoille vuonna 2013, jolloin käyttökustannukset muuttuivat edullisimmaksi (13).
Lasten lääkekorvaus (rajoitettu peruskorvattavuus) toisen TNF-alfan salpaajan, adalimumabin, käyttöön tuli vuonna 2013. Maassamme lasten vaikean tautimuodon hoito on aloitettu useimmiten infliksimabilla, mutta Tampereella adalimumabin käyttö on ollut suhteessa infliksimabia yleisempää (Hiltunen, suullinen tieto). Tutkimuksen seurantajakson aikana adalimumabista ei ollut vielä markkinoilla biosimilaaria. Golimumabin ja sertolitsumabin harkinnanvarainen (off-label) käyttö on ollut toistaiseksi niin vähäistä, että niillä tuskin on vaikutusta tuloksiin.
Poliklinikkakäynnit ovat lisääntyneet sekä Helsingissä että Tampereella, Helsingissä jyrkemmin. Tampereen yliopistosairaalan potilaat tulevat suurelta maantieteelliseltä alueelta, ja potilaiden kontrolleja toteutetaan myös keskussairaaloissa, mikä vaikuttaa yliopistosairaalan poliklinikkakäyntien ja uusien potilaiden diagnoosien määriin. Käyntimäärien kasvua voisi ainakin osittain selittää infliksimabin lisääntynyt käyttö (14), sillä infliksimabin annostelu tapahtuu suonensisäisesti polikliinisesti päiväsairaalassa. Myös osa adalimumabipistoksista annetaan polikliinisesti. Lisäksi uusien potilaiden vuosittainen määrä näyttäisi olevan kasvusuuntainen erityisesti Helsingissä. Uusista potilaista huolimatta poliklinikkakäyntien määrät alkavat tasoittua Helsingissä vuoden 2011 kohdalla, mikä voisi viitata erikoissairaanhoidon kontaktien tarpeen vähenemiseen.
Helsingissä osastojaksot näyttävät pysyneen suurin piirtein samalla vuosittaisella tasolla tai ovat jopa hieman lisääntyneet. Tampereen aineistossa näkyy osastojaksojen jyrkkä väheneminen vuoden 2010 kohdalla, mitä selittänee suurelta osin käyntien tilastoinnissa tuona vuonna tapahtuneet muutokset. Vuoden 2010 jälkeen käyntimäärät näyttävät pysyvän suurin piirtein samalla vuosittaisella tasolla.
Eri maista on saatu vaihtelevia tuloksia infliksimabin ja sairaalahoidon tarpeen yhteydestä (8,9,10). Yhdysvaltalainen yhden keskuksen tutkimus vuodelta 2014 osoittaa sairaalahoidon tarpeen selvästi pienentyneen 6 vuoden seurantajakson aikana sekä aikuis- että lapsipotilailla. Alkuun jyrkkä muutos kuitenkin tasoittuu tutkimusjakson loppua kohden (8).
Tuore kanadalainen väestötutkimus vuodelta 2020 puolestaan näyttää, ettei infliksimabin käyttö ole odotetulla tavalla vähentänyt aikuispotilaiden osastohoitoja 17 vuoden seurantajaksolla. Edellä mainitussa tutkimuksessa osastohoidon tarve väheni haavaista paksusuolitulehdusta sairastavilla, mutta kyseisessä potilasryhmässä infliksimabin käyttö on vähäisempää kuin Crohnin tautia sairastavilla (14).
Tämän tutkimuksen tulokset poikkeavat edellä esitetyistä ulkomaalaisista tutkimuksista, sillä aineiston lapsipotilailla ei osastojaksojen määrissä havaittu vähenemistä. Kun osastojaksot suhteutettiin vuosittain hoidettuun potilasmäärään, havaittiin osastojaksojen suhteellinen väheneminen. Havaitsimme myös laskevan trendin osastovuorokausien kokonaismäärissä, mihin ei muissa tutkimuksissa ole kiinnitetty huomiota. Tämä voisi johtua siitä, että osastolle tulevat potilaat ovat paremmassa yleiskunnossa ja vastaavat hoitoon nopeammin. Todennäköisesti havainto heijastaa potilaiden kokonaishoidon kehittymistä eikä vain TNF-alfan salpaajahoidon käyttöä.
Merkittävää on myös se, että tutkimukseen sisältyy aineistoa kahdesta suurimmasta suomalaisesta IBD-lapsipotilaita hoitavasta keskuksesta. Vaikka osastovuorokausien määrät oli mahdollista kerätä vain Helsingistä, ovat osastojaksoja koskevat tulokset yhteneväiset myös Tampereella.
Tämä tutkimus koskee pelkästään lapsipotilaita, ja heillä taudinkuva on rajumpi kuin aikuisilla ja vaatii useammin sairaalahoitoa. Näin vertailu aikuistutkimuksiin ei ole yksiselitteistä. Aineistossa eri tautityyppien lukumäärä on niin vähäinen, ettei niiden välisiä eroavaisuuksia infliksimabin vaikutuksessa voi luotettavasti havaita. Tutkimustuloksia vertailtaessa on myös hyvä huomioida, että eri maiden lääkekorvattavuudet saattavat poiketa huomattavasti toisistaan, millä voi olla vaikutusta infliksimabia saaneen potilaspopulaation koostumukseen ja sitä kautta tuloksiin.
Helsingin Lastenklinikan kirjauskäytäntöjä muutettiin vuonna 2016, mikä hankaloittaa vertailevan jatkotutkimuksen tekemistä. Infliksimabin käyttö on Husin Lastenklinikan hoitorekisterin mukaan muuttunut vuoden 2016 jälkeen niin, että 2017–2019 on aloitettu infliksimabi 87:lle ja adalimumabi 32 uudelle potilaalle. Infliksimabia on vuonna 2019 saanut 98 potilasta ja adalimumabia 29 potilasta, osa molempia. Lääkkeitä saaneiden potilaiden määrät ovat siis kasvaneet vuoden 2016 jälkeen, mutta vakiintuneet suurin piirtein samalle vuosittaiselle tasolle.
Infliksimabin hyötyjä arvioitaessa on muistettava myös TNF-alfan salpaajien mahdolliset haitat. TNF-alfan salpaajat ovat tehokkaita puolustusjärjestelmän toimintaa hillitseviä lääkkeitä ja voivat altistaa infektioille sekä sellaisille taudinaiheuttajille, jotka eivät immuunivasteen toimiessa normaalisti aiheuttaisi infektiota (15). On myös esitetty, että TNF-alfan salpaajahoitoon liittyisi lisääntynyt syöpäriski. Näyttö tästä on ristiriitaista, ja todennäköisesti suurentunut riski liittyy muuhun samanaikaiseen immunosuppressiiviseen lääkitykseen (15,16).
Olisi tärkeää seurata, tuleeko infliksimabin käytön lisääntyminen jossain vaiheessa näkymään komplikaatioiden kautta esimerkiksi osastohoitojaksojen lisääntymisenä. TNF-alfan salpaajahoito aloitetaan noin joka kolmannelle lapsuusiän IBD:hen sairastuneelle, mutta käyttö on yleistymässä, sillä tuore satunnaistettu tutkimus osoitti hoidon selvästi perinteistä atsatiopriinilääkitystä tehokkaammaksi lapsuusiän keskivaikean Crohnin taudin hoidossa (17). TNF-alfan salpaajahoito auttaa tehokkaasti vähentämään kortikosteroidien käyttöä hoidon alkuvaiheessa (18), mutta tarvitaan lisää tietoa siitä kuinka paljon pitkäaikaisseurannassa on tarpeen käyttää kortikosteroideja hoidon tukena ja miten potilaat kokevat elämänlaatunsa hoidon aikana.
Lopuksi
Tämän tutkimuksen perusteella infliksimabin käyttö pediatristen IBD-potilaiden hoidossa ei heijastu kyseisten potilaiden osastohoidon tarpeen vähenemiseen osastojaksojen määrissä mitattuna, mutta on ajallisesti yhteydessä vuosittaiseen potilasmäärään suhteutettujen osastojaksojen määrän pienenemiseen ja osastojaksojen keston hienoiseen lyhenemiseen. Samalla aikavälillä poliklinikkakäyntien vuosittaiset määrät ovat kasvaneet merkittävästi. Vaikka Tampereen potilasaineiston TNF-alfan salpaajien käytöstä ei ole tietoa, ovat osastojaksojen ja poliklinikkakäyntien määrien muutokset samansuuntaiset kuin Helsingissä.
Kiitokset
Kirjoittajat kiittävät lämpimästi tutkimushoitaja Anne Nikkosta avusta tietojen tarkistamisessa.
Kirjoittajien ilmoittama käsikirjoitukseen liittyvä rahoitus: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Lastentautien tutkimussäätiö. Kaija-Leena Kolho: Konsultointi (Tillotts Pharma, Abbvie, Biocodex), apurahat (Lastentautien tutkimussäätiö, HUS VTR-raha), luentopalkkiot (Abbvie, Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry), lisenssitulot ja tekijänpalkkiot (Duodecim). Muut kirjoittajat: Ei sidonnaisuuksia.
Tämä tiedettiin
Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet Suomessa niin aikuisilla kuin lapsillakin.
TNF-alfan salpaajien käytöstä on tullut tärkeä osa keskivaikeaa ja vaikeaa tulehduksellista suolistosairautta sairastavien potilaiden hoidosta.
Tutkimus opetti
TNF-alfan salpaajien käyttö on lisääntynyt lapsuusiässä tulehdukselliseen suolistosairauteen sairastuneiden hoidossa.
TNF-alfan salpaajien käyttö ei ole ajallisesti vähentänyt osastojaksojen kokonaismäärää tulehduksellista suolistosairautta sairastavilla lapsilla ja nuorilla.
TNF-alfan salpaajien käyttö on ajallisesti yhteydessä osastohoitoa tarvitsevien potilaiden suhteellisen osuuden vähenemiseen ja osastojaksojen keston hienoiseen lyhentymiseen.
- 1
- Farthing M, Roberts SE, Samuel DG ym. Survey of digestive health across Europe: Final report. Part 1: The burden of gastrointestinal diseases and the organisation and delivery of gastroenterology services across Europe. United European Gastroenter J 2014;2:539–43.
- 2
- Turunen P, Kolho KL, Auvinen A, Iltanen S, Huhtala H, Ashorn M. Incidence of inflammatory bowel disease in Finnish children, 1987–2003. Inflamm Bowel Dis 2006;12:677–83.
- 3
- Virta LJ, Saarinen MM, Kolho KL. Inflammatory bowel disease incidence is on the continuous rise among all paediatric patients except for the very young: A nationwide registry-based study on 28-year follow-up. J Crohns Colitis 2017;11:150–6.
- 4
- Crohn ja colitis ry. Suolistosairaudet (siteerattu 26.5.2020). crohnjacolitis.fi/tietoa-sairauksista/
- 5
- Kolho KL, Färkkilä M. Tulehdukselliset suolistosairaudet – mikä vialla? Duodecim 2017;133:1701–9.
- 6
- Aardoom MA, Veereman G, de Ridder L. A review on the use of Anti-TNF in children and adolescents with inflammatory bowel disease. Int J Mol Sci 2019:20:2529.
- 7
- Hannonen P, Rantanen T, Jussila A. Mitä biologiset lääkkeet ovat muuttaneet tulehduksellisten reuma-, iho- ja suolistosairauksien hoidossa? Duodecim 2016;132:357–64.
- 8
- Park KT, Sin A, Wu M, Bass D, Bhattacharya J. Utilization trends of anti-TNF agents and health outcomes in adults and children with inflammatory bowel diseases: a single-center experience. Inflamm Bowel Dis 2014;20:1242–9.
- 9
- Costa J, Magro F, Caldeira D, Alarcão J, Sousa R, Vaz-Carneiro A. Infliximab reduces hospitalizations and surgery interventions in patients with inflammatory bowel disease: a systematic review and meta-analysis. Inflamm Bowel Dis 2013;19:2098–110.
- 10
- Murthy SK, Begum J, Benchimol EI ym. Introduction of anti-TNF therapy has not yielded expected declines in hospitalisation and intestinal resection rates in inflammatory bowel diseases: a population-based interrupted time series study. Gut 2020;69:274–82.
- 11
- van Rheenen PF, Aloi M, Assa A ym. The medical management of paediatric Crohn’s disease: an ECCO-ESPGHAN Guideline update. J Crohns Colitis 2020: jjaa161. DOI:10.1093/ecco-jcc/jjaa161.
- 12
- Turner D, Ruemmele FM, Orlanski-Meyer E ym. Management of paediatric ulcerative colitis, part 1: Ambulatory care – an evidence-based guideline from ECCO and ESPGHAN. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2018;67:257–91.
- 13
- de Ridder L, Assa A, Bronsky J ym. Use of biosimilars in pediatric inflammatory bowel disease: An updated position statement of the pediatric IBD Porto Group of ESPGHAN. J Pediatr Gastroenterol Nutr 2019;68:144–53.
- 14
- Nikkonen A, Kolho KL. Infliximab and its biosimilar produced similar first-year therapy outcomes in patients with inflammatory bowel disease. Acta Paediatrica 2020;109:836–41.
- 15
- Aalto K, Leinonen S, Kolho KL, Lahdenne P. Tulehdussairauksien biologisen lääkehoidon erityispiirteet lapsilla. Duodecim 2016;132:377–82.
- 16
- Hoentjen F, van Bodegraven AA. Safety of anti-tumor necrosis factor therapy in inflammatory bowel disease. World J Gastroenterol 2009;15:2067–73.
- 17
- Jongsma MME, Aardoom MA, Cozijnsen MA ym. First-line treatment with infliximab versus conventional treatment in children with newly diagnosed moderate-to-severe Crohn’s disease: an open-label multicentre randomised controlled trial. Gut 2020:gutjnl-2020-322339. DOI:10.1136/gutjnl-2020-322339.
- 18
- Junkkari S, Kolho KL. Infliksimabin aloitushoidon vaikutus tulehduksellista suolistosairautta sairastavien lasten kalprotektiiniarvoihin. Suom Lääkäril 2021;76:29–35.
Has the need for hospitalisation of paediatric inflammatory bowel disease patients changed with the increased use of infliximab?
Background Use of the TNF-alpha blocking agent infliximab has become established in the management of moderate to severe paediatric inflammatory bowel disease comparable to use in adult patients. We aimed to study whether the need for hospitalisation of paediatric patients has decreased with the increased use of this therapeutic agent.
Methods We traced patients with paediatric onset inflammatory bowel disease (ICD-10 codes K50 and K51) treated at the university hospitals of Helsinki and Tampere between 2003 and 2016. The numbers of outpatient visits and admissions were counted.
Results In total, there were 1,237 patients with paediatric onset inflammatory bowel disease of whom 58% were managed in Helsinki and the rest in Tampere. In Helsinki, 27% of the patients received infliximab and its use increased during the study period. During this time period, the number of outpatient visits increased but the frequency of admissions did not change and in Helsinki the median number of days on the ward decreased.
Conclusions The use of infliximab has not resulted in fewer admissions of paediatric patients with inflammatory bowel disease. However, the proportion of patients admitted has decreased and the length of hospital stays may have shortened as well.
