Lehti 31: Alkuperäis­tutkimus 31/1993 vsk 48 s. 2987

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus sepelvaltimotaudin tutkimuksena

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvausta käytetään maassamme vaihtelevasti sepelvaltimotaudin diagnostiikassa, vaikeusasteen arvioinnissa, hoidon suunnittelussa ja seurannassa. Kirjoittajat vertailivat Kuopion yliopistollisessa sairaalassa 99mteknetium-sestamibi-merkkiaineella tehtyjen gammakuvausten löydöksiä ja käytännön merkitystä koronaariangiografian ja kliinisen kuormituskokeen antamaan informaatioon. Tulosten perusteella he esittävät suosituksensa tutkimuksen käyttöaiheista.

Esko VanninenJuha HartikainenMatti MäntysaariJyrki Kuikka Martti Helin=Esko Länsimies

Sepelvaltimotaudin ei-invasiivinen diagnostiikka perustuu sydänlihasiskemian ja mahdollisten aiempien sydäninfarktien toteamiseen. Kliinisessä työssä riittävänä näyttönä iskemiasta eli sepelvaltimoahtauman toiminnallisesta merkityksestä voidaan pitää anamnestisesti tyypillistä angina pectorista, iskeemistä EKG-muutosta kuormituskokeessa tai EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnissä sekä palautuvaa perfuusiohäiriötä sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksessa. Diagnostiikan lisäksi ei-invasiivisia tutkimuksia käytetään myös sydänlihasiskemian vaikeusasteen arviointiin pyrittäessä löytämään ne potilaat, jotka hyötyvät pallolaajennushoidosta tai ohitusleikkauksesta.

Koronaariangiografian avulla osoitetaan anatominen sepelvaltimoahtauma. Angiografiaa tarvitaan sepelvaltimotaudin diagnostiikassa silloin, kun ei-invasiiviset menetelmät eivät ratkaise diagnoosia. Ensisijaisesti angiografian avulla selvitetään, mikä on oikea hoitomuoto potilaalle, jolla on jo osoitettu sydänlihasiskemia: hyötyisikö potilas revaskularisaatiosta ja olisiko se mahdollista tehdä pallolaajennuksella vai ohitusleikkauksella (1).

Kardiologisia isotooppitutkimuksia on käsitelty suomalaisessa kirjallisuudessa niukasti (2,3). Tässä tutkimuksessa selvitettiin kliinisestä potilasaineistosta takautuvasti sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen merkitystä sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja vaikeusasteen arvioinnissa; 99mteknetium-heksakis-2-metoksi-isobutyyli isonitriilillä (99mTc-sestamibi, 4) tehtyjen gammakuvausten tuloksia verrattiin koronaariangiografialöydöksiin ja kliiniseen kuormituskokeeseen.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Keräsimme tiedot potilaista, joille oli tehty 1.3.1988-28.2.1992 välisenä aikana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa sekä sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus 99mTc-sestamibillä että koronaariangiografia. Kaikkiaan 189 potilaasta jätettiin analyysistä pois ne (n = 77), joilla gammakuvauksen ja angiografian välinen aika ylitti 6 kuukautta tai joille sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus oli pyydetty jo tehdyn sepelvaltimoiden pallolaajennushoidon tai ohitusleikkauksen jälkeen. Lopulliseen aineistoon (n = 112) tuli 94 miestä ja 18 naista. Potilaiden keski-ikä oli 50 vuotta (vaihteluväli 20-68 v). Gammakuvauksen aikana 91 (81 %) potilaalla oli jatkuva sydän- tai verenpainelääkitys ilman riittäväksi katsottua lääketaukoa. Lepo-EKG:n perusteella kolme potilasta oli sairastanut sydäninfarktin.

Tavallisimmat sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen aiheet olivat aiemmin todetun sepelvaltimotaudin vaikeusasteen arviointi (n = 66), sepelvaltimotaudin epäily, jota kliininen kuormituskoe ei ollut vahvistanut eikä poissulkenut (n = 30) ja aiemmin tehdyn koronaariangiografian löydösten merkityksen arviointi (n = 9). Osalle potilaista sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus tehtiin ensimmäisenä diagnostisena tutkimuksena, koska lepo-EKG:n muutokset estivät EKG:n tulkinnan tai potilaat eivät kyenneet polkemaan ergometria (n = 7).

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus tehtiin 100 potilaalle maksimaalisen oirerajoitteisen polkupyöräergometrikuormituksen yhteydessä. Merkkiaineinjektion (99mTc-Cardiolite, DuPont, USA) jälkeen potilaita kannustettiin polkemaan vielä minuutin ajan. Alkuun lepo- ja kuormitustutkimus tehtiin eri päivinä (n = 19), sittemmin samana päivänä (ensin lepo, sitten kuormitus kolmen tunnin kuluttua, n = 42). Valtaosa tutkimuksista on kuitenkin tehty nykyisin käytössä olevalla tavalla eli ensin kuormitus (annos 200 MBq) ja sitten lepo (800 MBq) neljän tunnin kuluttua (n = 51). Tällöin kuvaus alkaa 30 minuutin kuluttua kuormituksen jälkeen ja levossa 60 minuutin kuluttua merkkiaineinjektiosta. Lepoinjektion yhteydessä määritetään myös vasemman kammion kokonaisejektiofraktio ensikiertotekniikalla (5).

Yhdistettyä farmakologista (dipyridamoli-infuusio, annos 0,56 mg/kg/4 min) ja isometrista kuormitusta (pallon puristus) käytettiin 12 potilaalle. Tavallisimmat syyt tähän olivat EKG:n tulkintaa häiritsevät depolarisaatiomuutokset, tukirankaperäiset vaivat tai katkokävely, jotka estivät polkemisen, sekä tavallisessa kuormituksessa pieneksi jäänyt syketaajuus (alle 110-120/min).

Kaikki kuvaukset tehtiin GE 400 A/T -gammakameralla (General Electrics, USA) tomografiatekniikkaa käyttäen (SPET, single photon emission tomography; 180-kuvaus). Kukin kuvaus kesti noin 20 minuuttia. Tutkimus tulostettiin 6 mm:n (alkuun 12 mm:n) paksuisina sydämen lyhyen ja pitkän akselin suuntaisina leikkeinä sekä semikvantitatiivisena häränsilmätulostuksena, jossa lasketaan mm. alueelliset perfuusioreservit (6,7). Perfuusiomuutokset kirjattiin alkuperäisten lausuntojen mukaisina normaaleiksi, täysin palautuviksi (iskemia), osittain palautuviksi (iskemia ja infarkti) ja palautumattomiksi (infarkti, ei iskemiaa). Jäljempänä poikkeavalla perfuusiolöydöksellä tarkoitetaan tilannetta, jossa potilaalla oli joko täysin palautuva, osittain palautuva tai palautumaton perfuusiohäiriö.

Koronaariangiografiat tehtiin tavanomaisella tekniikalla kahden suunnan kuvauslaitteella neljästä eri projektiosta. Ahtaumien aste arvioitiin silmämääräisesti. Angiografialöydökset luokiteltiin normaaleiksi (< 30 %), lieviksi (30-59 %), merkittäviksi (60-79 %), vaikeiksi (80-99 %) tai täydellisiksi tukoksiksi. Jäljempänä tarkoitetaan angiografisesti merkittävällä sepelvaltimotaudilla tilannetta, jossa ahtauma oli vähintään 60 % missä sepelvaltimohaarassa tahansa.

Kuormituskoelöydös arvioitiin sekä pelkän EKG-löydöksen perusteella että kokonaisuutena. EKG-löydös tulkittiin siten, että potilaalla katsottiin olevan sepelvaltimotauti, jos ST-segmentti laski vähintään 0,1 mV (8) tai jos potilaalla oli lepo-EKG:ssa sydäninfarktiin sopivat muutokset. Kokonaislöydös perustui kokeen valvojan arvioon, jossa otettiin huomioon myös lepo-EKG, sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys sekä oireet ja muut mahdolliset löydökset. Siten löydös tulkittiin sepelvaltimotautiin sopivaksi, jos potilaalla oli esimerkiksi tyypillinen angina pectoris ilman merkittävänä pidettäviä ST-muutoksiakin. Vastaavasti löydös saatettiin tulkita normaaliksi jos esimerkiksi sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys oli pieni ja oireisto epätyypillinen, vaikka ST-väli laskikin yli 0,1 mV.

Tilastollisina menetelminä käytettiin t-testiä jatkuville muuttujille ja khiin neliö -testiä luokkamuuttujille. Tuloksia pidettiin tilastollisesti merkitsevinä, jos p:n arvo oli < 0,05. Jatkuvat muuttujat on esitetty ilmoittamalla keskiarvo +- keskihajonta.

TULOKSET

> 60 %:n ahtauma) sepelvaltimotauti (taulukko 1) oli aineiston 85 potilaalla, joista 50:llä oli kolmen suonen tauti. Gammakuvaus osoitti iskemiaan sopivan perfuusiohäiriön (taulukko 2) 68 potilaalla, ja kaikkiaan perfuusiolöydös oli poikkeava 86 potilaalla. Taulukkoon 3 on koottu gammakuvauksen osuvuusluvut verrattuna angiografialöydöksiin. Taulukosta käy ilmi, että sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus on hyvin herkkä ennustamaan angiografiamuutokset (sensitiivisyys 87 %). Toisaalta normaali perfuusiolöydös poissulkee kohtuullisen varmasti vaikeat sepelvaltimotaudin muodot (kolmen suonen tauti, vasemman päärungon ahtauma; negatiiviset ennustearvot 84 ja 96 %).

Analysoimme myös, kuinka sydänlihaksen perfuusio vastasi angiografialöydöstä eri syistä tutkituilla potilailla selvittääksemme sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyyden suhdetta gammakuvauksen tuloksiin. Potilailla, joilla sepelvaltimotaudin todennäköisyys oli suuri (tutkimusaiheena sepelvaltimotaudin vaikeusasteen arvionti, n = 66) todettiin Bayesin teoreeman mukaisesti spesifisyys (29 %) ja negatiivisen löydöksen ennustearvo (22 %) pieniksi, kun vertailukohteena pidettiin angiografisesti merkittävää > 60 %) sepelvaltimoahtaumaa. Sensitiivisyys (88 %) ja positiivisen löydöksen ennustearvo (91 %) olivat suuria, millä ei kuitenkaan tässä potilasryhmässä ole diagnostista merkitystä.

Vertasimme myös sydänlihaksen perfuusion gammakuvaustulosta kliinisen kuormituskokeen löydökseen sellaisilla potilailla (n = 27), joilta aiemmat ei-invasiiviset tutkimukset eivät olleet osoittaneet eivätkä sulkeneet pois sepelvaltimotautia ja jotka tutkittiin polkupyöräergometrikuormituksen avulla. Taulukossa 4 tulee esiin gammakuvauksen parempi herkkyys ja hyvä negatiivisen löydöksen ennustearvo verrattuna pelkän kliinisen kuormituskokeen löydöksiin.

Osa potilaista tutkittiin jo tehdyn angiografian jälkeen (n = 9). Potilaista, joiden perfuusiolöydös oli normaali (n = 4), ei ohjattu yhtään invasiivisiin hoitoihin. Viidellä potilaalla oli iskemiaan sopiva löydös, ja heistä kolme leikattiin, yhdelle tehtiin pallolaajennus ja yksi jatkoi lääkehoidossa.

Dipyridamolikuormituksen avulla tutkittiin kolme potilasta diagnostisen ongelman vuoksi, kuusi sepelvaltimotaudin vaikeusasteen arvioimiseksi ja kolme potilasta jo tehdyn koronaariangiografian jälkeen. Angiografiaan verrattuna sensitiivisyys oli 81 % (9/11), spesifisyys 100 % (1/1), positiivisen löydöksen ennustearvo 100 % (9/9), negatiivisen löydöksen ennustearvo 33 % (1/3) ja tarkkuus 83 % (10/12).

Kaikkiaan vääriä negatiivisia perfuusiolöydöksiä oli 11 (taulukko 5) ja vääriä positiivisia löydöksiä 12 (taulukko 6), kun vertailukohteena pidettiin yli 60 %:n sepelvaltimoahtaumaa. Vääriä negatiivisia löydöksiä oli naisilla 4/18 (22 %) ja miehillä 7/94 (7 %) (p = 0,058). Lääkitys, kuormitusmuoto tai saavutettu syketaajuus eivät tilastollisessa tarkastelussa selittäneet vääriä negatiivisia löydöksiä.

Potilaat, joilla oli vääriä positiivisia perfuusiolöydöksiä, olivat keskimäärin lihavampia kuin ne, joilla löydös oli oikea (kehon painoindeksi 28,6 +- 3,2 vs 26,6 +- 3,2 kg/m2, p < 0,05; vertailukohteena > 60 %:n ahtauma). Sukupuolella ei ollut merkitystä. Yhtään väärää positiivista löydöstä ei todettu farmakologisessa kuormituksessa. Diabeteksen tai verenpainetaudin merkitystä ei selvitetty.

POHDINTA

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen ja koronaariangiografian erot

Gammakuvauksella selvitetään sepelvaltimoahtauman vaikutusta sydänlihaksen perfuusioon. Angiografia mittaa sepelvaltimoiden anatomisen muutoksen vaikeusastetta (9,10). Siten on selvää, etteivät löydökset koskaan saavuta täydellistä vastaavuutta; erityisesti tämä pätee lievimpiin sepelvaltimoahtaumiin, joiden hemodynaamista merkitystä ei anatomisen löydöksen perusteella voi päätellä (11,12).

On syytä myös muistaa, että sydänlihaksen perfuusio on riippuvainen, paitsi makroskooppisista sepelvaltimoahtaumista, myös sydänlihaksen mikrosirkulaatiosta. Siten kollateraalikierto, vasospastinen taipumus ja poikkeava sepelvaltimoverenkierron säätely voivat selittää näennäistä epäsuhtaa angiografian ja perfuusion gammakuvauksen välillä. Ateroskleroosin varhaisessa vaiheessa sepelvaltimoverenkierron säätely häiriintyy endoteelivaurion (13) ja alfa-adrenergisten reseptoreiden herkistymisen seurauksena (14). Tällöin mm. fyysisen kuormituksen aikana sepelvaltimovirtauksen lisääntyminen jää puutteelliseksi ja virtaus voi jopa paradoksaalisesti vähentyä ja aiheuttaa iskemian ilman merkittävinä pidettäviä anatomisia ahtaumia (15). Gammakuvauksella on osoitettu perfuusiohäiriöitä myös mm. kardiomyopatioissa, syndrooma X:ssa ja diabeetikoilla ilman sepelvaltimoahtaumia (16,17).

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen arvo sepelvaltimotaudin tutkimuksena

Tutkimuksemme 99mTc-sestamibillä osoittaa, että sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus on hyvin herkkä löytämään lievänkin sepelvaltimotaudin. Toisaalta normaali gammakuvaus sulkee varsin suurella todennäköisyydellä pois vaikea-asteiset, ennusteeltaan huonot sepelvaltimotaudin muodot (kolmen suonen tauti, vasemman päärungon ahtauma).

Gammakuvauksen, kuten muidenkin ei-invasiivisten menetelmien, arvo anatomisen sepelvaltimotaudin suhteen riippuu tutkittavista potilaista ja sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyydestä (18-20). Rintakipupotilaiden joukossa erään ongelmaryhmän muodostavat ne, joilta kliininen kuormituskoe ei sen paremmin vahvista kuin poissuljekaan sepelvaltimotautia. Juuri näiden potilaiden diagnostiikassa sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen arvo on suurin (21). Myös omien tulostemme mukaan normaali gammakuvauslöydös poissulkee näillä potilailla kohtuullisen hyvin (83 %) merkittävän sepelvaltimotaudin mahdollisuuden. Siten sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksilla voidaan vähentää diagnostisten koronaariangiografioiden tarvetta.

Sen sijaan potilailla, joilla sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys anamneesin ja mahdollisten muiden tutkimusten perusteella on suuri, gammakuvauksella ei ole diagnostista merkitystä: normaali löydös ei sulje pois anatomisen sepelvaltimotaudin mahdollisuutta. Toisaalta näillä potilailla gammakuvauslöydöksen ennustearvo on kirjallisuuden mukaan hyvä (22,23). Jos löydös on normaali, on sydäntapahtumien (infarkti, äkkikuolema) vaara pieni.

Väärät negatiiviset ja positiiviset löydökset

Vääristä negatiivisista löydöksistä osa saattoi selittyä siitä, että todetut sepelvaltimoahtaumat eivät sittenkään olleet hemodynaamisesti merkittäviä (11,12). Koska sydänlihaksen perfuusiolöydöksen tulkinta perustuu suhteellisen alueellisen perfuusion arviointiin, on periaatteessa mahdollista, että vaikeaa kolmen suonen sepelvaltimotautia sairastavilla löydös on täysin tasainen ja tulkitaan normaaliksi. Tällöin kuitenkin potilaan oireisto on yleensä vaikea, suorituskyky huono ja verenpainevaste poikkeava, ja nämä löydökset auttavat tilanteen arvioinnissa muiden kliinisten tietojen kanssa (24).

Gammasäteily vaimenee kudoksissa ja mitä syvemmällä kohde-elin on ihon pinnasta, sen voimakkaampaa vaimeneminen on. Naisilla rintakudos aiheuttaa tällä mekanismilla normaalisti vaihtelevan näennäisen perfuusion vähenemisen etu-väliseinän alueelle. Osa naisilla todetuista vääristä negatiivisista löydöksistä johtunee siitä, että etu-väliseinän alueen todellisen perfuusiomuutoksen syy oli arvioitu virheellisesti.

Väärät positiiviset löydökset liittyvät lihavuuteen ja selittyvät säteilyn vaimenemisesta kudoksissa. Sydämen takaseinämä näkyy erityisesti 201talliumilla (201Tl) muita alueita huonommin. Sama ilmiö tulee esiin myös 99mTc-sestamibillä, joskin selvästi vähäisempänä kuin 201Tl:a käytettäessä.

99mTc-sestamibin ja 201Tl:n erot

Tiedot sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen kliinisestä merkityksestä perustuvat edelleen huomattavilta osin 201Tl-merkkiaineeseen (3,25,26). 201Tl kuvaa perfuusion lisäksi solukalvon ja siten myös sydänlihassolujen toimintaa. 99mTc-sestamibi kuvaa nykykäsityksen mukaan lähes pelkästään sydänlihasperfuusiota (27,28).

Lue myös

Vertailevien tutkimusten mukaan 201Tl ja 99mTc-sestamibi eivät poikkea toisistaan diagnostiselta tarkkuudeltaan arvioitaessa sydänlihasiskemiaa (29-32). Kuvausominaisuuksiltaan ja sädeannokseltaan 99mTc-sestamibi on ylivoimainen. 201Tl:n etuna voidaan kuitenkin pitää mahdollisuutta osoittaa hypo-/akineettisten alueiden viabiliteetti, eli johtuuko alueellinen seinämäliikehäiriö kriittisestä iskemiasta vai jo syntyneestä sydänlihasvauriosta (33,34). Tällä on erityisesti merkitystä päätettäessä invasiivisesta hoitotoimenpiteestä potilaalle, jolla vasemman kammion ejektiofraktio on matala (alle 30 %). On hyödytöntä laajentaa tai ohittaa siirrännäisellä sellainen ahtauma, jonka takana on vain arpea.

Kuormitusmuodon valinta

Kuormitusmuoto ei vaikuta sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen osuvuuteen. Valtaosa tutkimuksista tehdään dynaamisen polkupyöräergometri- tai juoksumattokuormituksen avulla. Farmakologinen kuormitus on potilaalle helppo ja nopea. Tässä tutkimuksessa sitä käytettiin 10 %:lle potilaista.

Käytämme dipyridamolikuormitusta rutiinimaisesti potilaille, joilla on lepo-EKG:ssa depolarisaatiomuutos, joka häiritsee EKG:n tulkintaa kuormituskokeessa (esim. vasen haarakatkos tai WPW-syndrooma, 35-37). Näillä potilailla depolarisaatiohäiriö aiheuttaa dynaamisessa kuormituksessa usein - todennäköisesti poikkeavaan väliseinämän liikkeeseen liittyen - perfuusiohäiriöitä etu-väliseinämän alueelle riippumatta siitä, onko potilaalla sepelvaltimoahtaumia. Sen sijaan dipyridamoli lisää perfuusiota seinämäliikehäiriöstä huolimatta, jos sepelvaltimoahtaumia ei ole. Dipyridamolikuormitusta käytetään myös sellaisille potilaille, jotka eivät polkupyöräkuormituksessa saavuta riittävää kuormitustasoa.

Farmakologinen kuormitus voidaan tehdä myös adenosiinilla, joka vastaa vaikutuksiltaan dipyridamolia, mutta on tätä lyhytvaikutteisempi (38,39), tai dobutamiinilla, joka lisää sydämen työtä dynaamisen kuormituksen tapaan (40).

Kvantitatiivinen analyysi

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen tarkkuutta parantaa tulosten kvantitatiivinen analyysi. Käytössämme oleva sydänlihaksen perfuusioreservin laskentaohjelma määrittää, kuinka paljon maksimaalinen kuormitus lisää alueellista perfuusiota lepotilanteeseen nähden (6,7). Lopullisen tutkimuslöydöksen tulee perustua kuitenkin aina myös alkuperäisten SPET-leikkeiden arviointiin.

SUOSITUKSET

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen käyttö sepelvaltimotaudin diagnostiikassa ja vaikeusasteen arvioinnissa vaihtelee maassamme. Pelkkään kliiniseen kuormituskokeeseen verrattuna gammakuvauksessa saadaan käsitys iskeemisten alueiden laajuudesta ja sijainnista sekä tieto vasemman kammion ejektiofraktiosta. Gammakuvaus ja angiografia ovat toisiaan täydentäviä tutkimuksia. Koska kaikille potilaille, joilla epäillään sepelvaltimotautia, ei voi tehdä koronaariangiografiaa, tarvitaan kliinisessä työssä ei-invasiivisia menetelmiä sekä diagnostiikkaa että hoidon suunnittelua varten.

Sydänlihaksen perfuusion gammakuvaus on hyödyllinen tutkimus sepelvaltimotaudin diagnostiikassa, kun sitä osataan käyttää oikein (18). Tämä koskee sekä tutkimuksen määräämistä että tuloksen merkityksen arviointia (41).

Gammakuvaus on tärkeä tutkimus, jos diagnoosi ei ole selvinnyt pelkän kliinisen kuormituskokeen avulla. Tällöin normaali löydös poissulkee suurella todennäköisyydellä sepelvaltimotaudin mahdollisuuden.

Sen sijaan sepelvaltimotaudin seulontaan sydänlihaksen perfuusion gammakuvausta ei tule käyttää eikä myöskään diagnostisena tutkimuksena potilaille, joilla sepelvaltimotaudin todennäköisyys on suuri (kuvio 1).

Kasvavia sydänlihaksen perfuusion gammakuvauksen käyttöalueita ovat todettujen sepelvaltimoahtaumien hemodynaamisen merkityksen arviointi, invasiivisten hoitojen vaikutusten seuranta ja potilaan ennusteen arviointi.

KIRJALLISUUTTA

Kiitämme professori Kalevi Pyörälää arvokkaista kommenteista käsikirjoituksen valmistelutyön aikana.

Kirjoittajat

Kirjoittajat
Esko Vanninen
LT, erikoislääkäri
KYS, kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto
Jyrki Kuikka
FT, dosentti, ylifyysikko
KYS, kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto
Esko Länsimies
dosentti, ylilääkäri
KYS, kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto
Juha Hartikainen
LKT, vs. erikoislääkäri
KYS, sisätautien klinikka
Martti Helin=
LL, erikoislääkäri
KYS, sisätautien klinikka
Matti Mäntysaari
dosentti, ylilääkäri
Sotilaslääketieteen laitos


Kirjallisuutta
1
Vastaa yleensä vasemman sepelvaltimon laskevaa haaraa 2Vastaa yleensä vasemman sepelvaltimon kiertävää haaraa 3Vastaa yleensä oikeaa sepelvaltimoa
2
(oikeat negatiiviset/oikeat negatiiviset + väärät positiiviset)
3
(oikeat positiiviset/oikeat positiiviset + väärät positiiviset)
4
(oikeat negatiiviset/oikeat negatiiviset + väärät negatiiviset)
5
(oikeat positiiviset + oikeat negatiiviset/kaikki tapaukset)
6
Buell U, Kaiser H-G, Dupont F, Uebis R, Kleinhans E, Hanrath P. Methoxyisobutylisonitrile (MIBI) Tc 99mSPECT to establish a correlate to coronary flow reserve, the perfusion reserve, from global and regional myocardial uptake after exercise and rest. Eur J Nucl Med 1990;16:3-9.
7
Kuikka JT, Mussalo H, Hietakorpi S, Vanninen E, Länsimies E. Evaluation of myocardial viability with technetium-99m hexakis-2-methosyisobutyl isonitrile and iodine-123 phenylpentadecanoic acid and single photon emission tomography. Eur J Nucl Med 1992;19:882-889.
8
Arstila M, Kallio V, Seppänen A (toim.). Suositus kliinisen rasituskokeen suorittamisesta ja tulkinnasta. Kansaneläkelaitoksen julkaisuja ML:39, Turku 1984.
9
Marcus ML, White CW, Kirchner PT. Isn't it time to reevaluate the sensitivity of noninvasive approaches for the diagnosis of coronary artery disease? J Am Coll Cardiol 1986;8:1033-1034.
10
Marcus ML, Skorton DJ, Johnson MR, Collins SM, Harrison DG, Kerber RE. Visual estimates of percent diameter stenosis: 'a battered gold standard'. J Am Coll Cardiol 1988;11:882-885.
11
Brown KA, Osbakken M, Boucher CA, Strauss HW, Pohost GM, Okada RD. Positive exercise thallium-201 test responses in patients with less than 50 % maximal coronary stenosis: angiographic and clinical predictors. Am J Cardiol 1985;55:54-57.
12
Gould KL. Detecting and assessing severity of coronary artery disease in humans. Cardiovasc Intervent Radiol 1990;13:5-13.
13
Zeiher AM, Drexler H, Wollschläger H, Just H. Modulation of coronary tone in humans. Progressive endothelial dysfunction with different early stages of coronary atherosclerosis. Circulation 1991;83:391-401.
14
Mudge GH, Grossman W, Mills RM, Lesch M, Braunwald E. Reflex increase in coronary vascular resistance in patients with ischemic heart disease. N Engl J Med 1976;295:1333-1337.
15
Hess OM, Bortone A, Eid K ym. Coronary vasomotor tone during static and dynamic exercise. Eur Heart J 1989;10 (Suppl F):105-110.
16
Cannon RO, Camici PG, Epstein SE. Pathophysiological dilemma of syndrome X. Circulation 1992;85:883-892.
17
Koistinen MJ, Huikuri HV, Pirttiaho H, Linnaluoto MK, Takkunen JT. Evaluation of exercise electrocardiography and thallium tomographic imaging in detecting asymptomatic coronary artery disease in diabetic patients. Br Heart J 1990;63:7-11.
18
Patterson RE, Horowitz SF. Importance of epidemiology and biostatics in deciding clinical strategies using diagnostic tests: a simplified approach using examples from coronary artery disease. J Am Coll Cardiol 1989;13:1653-1665.
19
Diamond GA. How accurate is SPECT thallium scintigraphy? J Am Coll Cardiol 1990;16:1017-1021.
20
Rozanski A. Referral bias and the efficacy of radionuclide stress tests: problems and solutions. J Nucl Med 1992;33:2074-2078.
21
Oosterhuis WP, Niemeyer MG, Breeman A ym. Exercise 201Tl scintigraphy: evaluation of the additional diagnostic value. Nucl Med Comm 1993;14:87-95.
22
Brown K. Prognostic value of thallium-201 myocardial perfusion imaging in three primary patient populations. Am J Cardiol 1992;70:23E-29E.
23
Lette J, Waters D, Champagne P, Picard M, Cerino M, Lapointe J. Prognostic implications on a negative dipyridamole-thallium scan-results in 360 patients. Am J Med 1992;92:615-620.
24
Christian TF, Miller TD, Bailey KR, Gibbons RJ. Noninvasive idenfication of severe coronary artery disease using exercise tomographic thallium-201 imaging. Am J Cardiol 1992;70:14-20.
25
Beller GA. Diagnostic accuracy of thallium-201 myocardial perfusion imaging. Circulation 1991;84 (suppl I):I1-6.
26
Verani MS. Thallium-201 single-photon emission computed tomography (SPECT) in the assessment of coronary artery disease. Am J Cardiol 1992;70:3E-9E.
27
Berman DS, Kiat H, Maddahi J. The new 99m Tc myocardial perfusion imaging agents: 99m-Tc-sestamibi and 99m-Tc-teboroxime. Circulation 1991;84 (suppl I):I7-21.
28
Marzullo P, Sambuceti G, Parodi O. The role of sestamibi scintigraphy in the radioisotopic assessment of myocardial viability. J Nucl Med 1992;33:1925-1930.
29
Najm YC, Maisey MN, Clarke SM, Fogelman I, Curry PVL, Sowton E. Exercise myocardial perfusion scintigraphy with technetium-99m methoxy isobutylisonitrile: a comparative study with thallium-201. Int J Cardiol 1990;26:93-102.
30
Inglese E, Galli M, Parodi O ym.. Sensitivity of Tc-99m hexakis 2-methoxyisobutyl isonitrile (Tc-99m-sestamibi) at rest and during exercise for detection of coronary artery disease and comparison with Tl-201 - a multicenter study. Am J Noninv Cardiol 1992;6:285-290.
31
Taillefer R, Lambert R, Essiambre R, Phaneuf DC, Leveille J. Comparison between thallium-201, technetium-99m -sestamibi and technetium-99m-teboroxime planar myocardial perfusion imaging in detection of coronary artery disease. J Nucl Med 1992;33:1091-1098.
32
Wackers FJTh. Comparison of thallium-201 and technetium-99m methoxyisobutyl isonitrile. Am J Cardiol 1992;70:30E-34E.
33
Bonow RO, Dilsizian V. Assessing viable myocardium with thallium-201. Am J Cardiol 1992;70:11E-17E.
34
Cuocolo A, Pace L, Ricciardelli B, Chiariello M, Trimarco B, Salvatore M. Identification of viable myocardium in patients with chronic coronary artery disease - comparison of thallium-201 scintigraphy with reinjection and technetium-99m-methoxyisobutyl isonitrile. J Nucl Med 1992;33:505-511.
35
Rockett JF, Wood WC, Moinuddin M, Loveless V, Parrish B. Intravenous dipyridamole thallium-201 SPECT imaging in patients with left bundle branch block. Clin Nucl Med 1990;15:401-407.
36
Burns RJ, Galligan L, Wright LM, Lawand S, Burke RJ, Gladstone PJ. Improved specificity of myocardial thallium-201 single-photon emission computed tomography in patients with left bundle branch block by dipyridamole. Am J Cardiol 1991;68:504-508.
37
Jukema JW, van der Wall EE, van der Vis-Melsen JE, Kruyswijk HH, Bruschke AVG. Dipyridamole thallium-201 scintigraphy for improved detection of left anterior descending coronary artery stenosis in patients with left bundle branch block. Eur Heart J 1993;14:53-56.
38
Okeefe JH, Bateman TM, Silvestri R, Barnhardt C. Safety and diagnostic accuracy of adenosine thallium-201 scintigraphy in patients unable to exercise and those with left bundle branch block. Am Heart J 1992;124:614-621.
39
Chan SY, Brunken RC, Czernin J ym. Comparison of maximal myocardial blood flow during adenosine infusion with that of intravenous dipyridamole in normal men. J Am Coll Cardiol 1992;20:979-985.
40
Marwick T, Willemart B, D'Hondt A-M ym. Selection of the optimal nonexercise stress for the evaluation of ischemic regional myocardial dysfunction and malperfusion. Comparison of dobutamine and adenosine using echocardiography and 99mTc-MIBI single photon emission computed tomography. Circulation 1993;87:345-354.
41
Desmarais RL, Kaul S, Watson DD, Beller GA. Do false positive thallium-201 scans lead to unnecessary catherization? Outcome of patients with perfusion defects on quantitative planar tahllium-201 scintigraphy. J Am Coll Cardiol 1993;21:1058-63.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
4 Taulukko 4
5 Taulukko 5
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030