Uskonnollisuuden ja mielenterveyden yhteyksien tutkimista vaikeuttaa se, ettei uskonnollisuutta ole helppo määritellä eikä mitata. Uskonnollisuuden mittarina on tutkimuksissa käytetty mm. kirkon tai uskontokunnan jäsenyyttä, osallistumista uskonnolliseen toimintaan sekä yksityistä uskonnollisuutta, mihin kuuluu mm. rukoileminen, uskonnollisen kirjallisuuden lukeminen ja radion tai television uskonnollisten ohjelmien seuraaminen. On myös käytetty kyselylomakkeita uskonnollisen tiedon tai vakaumuksen arvioimiseen. Tällöin on pyritty erottamaan toisaalta sisäistynyt uskonnollisuus (intrinsic religiosity), jossa uskonnolla on korvaamaton arvo sinänsä ja jossa uskonnolla on merkittävä asema henkilön ajatusmaailmassa ja tunne-elämässä, sekä toisaalta yksilön henkilökohtaisista hyötynäkökohdista nouseva, ulkokohtainen uskonnollisuus (extrinsic religiosity) (1).

Yhdysvalloissa juutalaisilla (2) ja helluntalaisilla (3) on esiintynyt enemmän masennusta kuin muihin uskonnollisiin ryhmiin kuuluvilla, samoin kirkkoon kuulumattomilla enemmän kuin kirkkoon kuuluvilla (2). Hollannissa 55-85-vuotiaille tehdyn tutkimuksen mukaan reformoiduilla kalvinisteilla on vähiten masennusoireita ja liberaaleilla protestanteilla sekä kirkosta eronneilla eniten. Näiden väliin jäävät roomalaiskatoliset, reformoidut ja kirkkoon kuulumattomat. Käänteinen yhteys kalvinistisen taustan ja masennusoireiden välillä selittyy osaksi runsaalla sosiaalisella verkostolla (4).

Hollantilaisilla 55-85-vuotiailla uskonnollisen osallistumisen määrä on käänteisesti yhteydessä masennuksen ja masennusoireiden esiintymiseen. Selvin tämä yhteys on niillä, joiden sosiaalinen verkosto on vähäinen ja joiden elämänhallinnan tunne on heikko (5).

Vaikka masennusoireista kärsivät iäkkäät käyvät Yhdysvalloissa muita harvemmin kirkossa, he seuraavat hartausohjelmia muita useammin. Masentuneisuus ei ole yhteydessä rukoilemisen tai raamatunluvun määrään (6).

Useimmat potilaat rukoilevat sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen jälkeisissä ongelmissaan. Rukoileminen on yhteydessä vähäisempiin masennusoireisiin keski-ikäisillä ja iäkkäillä vuosi leikkauksen jälkeen (7).

Suomessa uskonnollisuus on poikkeuksellisen homogeenista. Yhdysvalloissa, missä uskonnollisuuden ja terveyden suhdetta on eniten tutkittu, uskonnollisuus on varsin heterogeenista. Tulosten yleistettävyyttä vaikeuttavat maiden väliset kulttuurierot.

Suomessa on tutkittu itsemurhaan päätyneiden uskonnollisuutta ja sen laatua. Uskonnollisiksi luokitellut itsemurhaan päätyneet suomalaiset olivat muita useammin olleet psykiatrisessa sairaalahoidossa, ja he olivat muita yleisemmin sairastaneet psykoosia tai masennusta. Tämän perusteella pääteltiin, että tarvitaan erittäin raskas mielenterveydellinen taakka, ennen kuin uskonnollinen henkilö päätyy itsemurhaan (8).

Suomessa tehdyn valtakunnallisen puhelinkyselyn mukaan niillä naisilla, jotka eivät koskaan olleet osallistuneet uskonnollisiin tilaisuuksiin, lievät mielenterveyden häiriöt olivat yleisempiä kuin muilla (25 % vs. 16 %). Miehillä ei vastaavaa eroa todettu. Naisilla runsas uskonnollinen osallistuminen oli yhteydessä runsaisiin sosiaalisiin kontakteihin, miehillä onnelliseen perhe-elämään. Monimuuttuja-analyysissä todettiin itsenäinen positiivinen yhteys runsaan uskonnollisen osallistumisen ja vähäisempien lievien mielenterveysongelmien välillä naisilla, mutta sitä ei todettu miehillä (9).

Tämän tutkimuksen tavoitteina oli vastata seuraaviin kysymyksiin: Miten yleisiä uskonnollisuuden eri ilmenemismuodot ovat eläkeikäisessä väestössä? Ovatko uskonnollisuuden eri ilmenemismuodot tai uskonnollisuuden sisällölliset piirteet yhteydessä masentuneisuuteen tai aikaisemmin sairastettuihin masennustiloihin?

AINEISTO JA MENETELMÄT

Liedon iäkkäät on 1990-luvulla kahdessa vaiheessa toteutettu terveystutkimus, johon molemmissa vaiheissa kutsuttiin kaikki Liedon kunnan 65 vuotta täyttäneet. Tämä tutkimus liittyy väestötutkimuksen toiseen vaiheeseen vuosina 1998-99, jolloin tutkimukseen kutsuttuja oli 1596. Näistä 63 kuoli ennen heille varattua tutkimusajankohtaa, 273 ei halunnut osallistua ja 1 260 (82 % tutkimushetkellä elossa olleista; 84% miehistä ja 81 % naisista) osallistui.

Väestötutkimukseen osallistuneet kävivät kaksi kertaa terveyskeskuksessa. Ensimmäisellä käynnillä heidät haastatteli tutkimusapulainen (terveydenhoitaja), joka myös suoritti mittauksia ja testejä. Tutkittavilta otettiin myös verinäytteitä, ja heille suoritettiin EKG-tutkimus sekä keuhkojen röntgenkuvaus. Toisella käynnillä lääkäri suoritti kliinisen tutkimuksen.

Tämän osatutkimuksen aineistoa muodostettaessa poistettiin dementeiksi epäillyt eli ensinnäkin ne, joiden Mini-Mental State Examination -testin summapistemäärä oli alle 18 (n = 96) ja toiseksi ne, jotka lääkärin kliinisen tutkimuksen ja DSM-IV kriteereiden (10) perusteella sairastivat dementiaa (n = 21). Perusaineiston koko oli 1 143 henkilöä, joista miehiä 494 (43 %) ja naisia 649 (57%). Tutkittavien masentuneisuutta ja aikaisempia masennustiloja koskevat tiedot saatiin tästä väestötutkimuksesta, samoin osa uskonnollisuutta koskevista tiedoista.

Uskonnollisuuden eri ilmenemismuotoja kartoitettiin lisäksi em. perusaineistossa lähettämällä postikysely marraskuussa 1999 tuolloin elossa oleville (n = 1 118). Tämän kyselyn strukturoituihin kysymyksiin vastasi 816 (73 %). Miehistä vastasi 67 % ja naisista 74 %. Vastaajat eivät eronneet vastaamatta jättäneistä merkitsevästi iän, entisen ammatin, eivätkä siviilisäädyn suhteen. Uskonnollinen osallistumisaktiivisuus ja uskonnon kokeminen tärkeäksi lisäsivät vastaamisen todennäköisyyttä. Kuitenkin niistäkin, jotka eivät edeltäneen vuoden aikana olleet osallistuneet uskonnollisiin tilaisuuksiin, vastasi 58 %, ja niistä, joille uskonnolla ei ollut merkitystä, vastasi 59 %.

Uskonnollisuuden mittarit

Uskonnollisuutta arvioitiin väestötutkimuksen kahden haastattelukysymyksen perusteella. Ensimmäinen oli: Kuinka monta kertaa olette viimeksi kuluneen vuoden aikana käynyt kirkossa tai uskonnollisissa tilaisuuksissa? Vastaukseksi merkittiin tutkittavan ilmoittama lukumäärä. Vastaukset jaettiin kolmeen luokkaan: 0, 1-5 ja 6 tai useammin. Toinen kysymys kuului: Mikä merkitys on uskonnolla omassa elämässänne nykyään? Vastausvaihtoehtoja oli kolme: tärkeä, kohtalainen ja ei merkitystä.

Uskonnollisuuden ilmenemismuotoja kartoitettiin laajan väestötutkimuksen jälkeen tehdyssä postikyselyssä seuraavien viiden kysymyksen perusteella: 1. kuinka usein tutkittava rukoilee, 2. kuinka usein hän rukoili keski-iässä (noin 40 vuoden iässä) sekä 3. nuoruudessa (noin 16 vuoden iässä), 4. kuinka usein tutkittava lukee raamattua sekä 5. seuraa radion tai television hartausohjelmia. Kaikkien kysymysten vastausvaihtoehdot olivat: päivittäin, vähintään kerran viikossa, vähintään kerran kuukaudessa, vähintään kerran vuodessa, ei lainkaan. Analyyseissa kolmen ensimmäisen kysymyksen vastaukset jaettiin kolmeen luokkaan päivittäin, harvemmin ja ei lainkaan ja kahden jälkimmäisen kysymyksen luokkiin viikoittain, harvemmin ja ei lainkaan.

Masennuksen ja masentuneisuuden mittarit

Aikaisempia masennustiloja ja ajankohtaista masentuneisuutta arvioitiin kahdella mittarilla:

1. Todettu masennus: sairauskertomustietojen perusteella tutkittavalle oli jossain elämän vaiheessa tehty depressiodiagnoosi ja/tai tutkittava vastasi haastattelussa olleensa joskus masennuksen takia hoidossa.

2. Ajankohtaisten masennusoireiden esiintymistä arvioitiin Zungin itsetäytettävällä masennusoirelomakkeella, jossa tutkittava vastaa 20 väittämään (11). Summapistemäärän vaihteluväli on 20-80. Ne, joiden summapistemäärä oli 45 tai enemmän, luokiteltiin masentuneiksi.

Muuttujien yhteyksien arvioinnissa käytettiin pääasiassa aineiston osittamista, ristiintaulukointia sekä Khiin neliö -riippumattomuustestiä.

TULOKSET

Uskonnollisuuden ilmenemismuotojen yleisyys

Uskonnollisuuden eri ilmenemismuodot olivat yleisiä (taulukko 1). Uskonnollisuus oli kaikilla mittareilla tarkasteltuna yleisempää naisilla kuin miehillä. Se oli myös sitä yleisempää mitä vanhempaa ikäluokkaa tarkasteltiin.

Rukous yleistyi iän lisääntyessä (p = 0,001) (kuvio 1). Kun tällä hetkellä eläkeikäiset jaettiin kolmeen ikäryhmään, vanhimmat rukoilivat tiheämmin kuin heitä nuoremmat (p= 0,002). Ryhmien välillä oli ollut eroja jo nuoruudessa (p = 0,021) ja keski-iässä (p = 0,001) eli nykyisin vanhimpaan ikäryhmään kuuluvat olivat rukoilleet kaikissa ikävaiheissaan tiheämmin kuin heitä nuoremmat.

Uskonnollisuus, masentuneisuus ja masennustilat

Masennusoirelomakkeen perusteella masentuneita oli 18 % tutkituista. Masennuksen oli lääkäri todennut jossain elämänvaiheessa 23 %:lla.

Uskonnollisuus oli yleisempää niillä, joilla oli joskus elämänsä aikana todettu masennustila (taulukko 2). Ainoastaan radion ja television hartausohjelmien seuraaminen ei ollut yhteydessä todettuun masennukseen. Ajankohtaisten masennusoireiden määrä ei ollut yhteydessä mihinkään uskonnollisuuden ilmenemismuotoon.

POHDINTA

Uskonnollisuus

Uskonnollisuus on moniulotteinen ilmiö. Glock (12) on esittänyt uskonnollisuudesta viiden dimension mallin: rituaalinen (toiminta), ideologinen (vakaumus), intellektuaalinen (tieto), kokemuksellinen (tunteet) ja seuraamuksellinen (vaikutukset, moraali) dimensio. Faulkner ja De Jong (13) ovat katsoneet, että ideologinen ja intellektuaalinen dimensio ovat osittain päällekkäisiä, ja he ovat esittäneet neljän dimension mallin: käyttäytyminen, tieto ja ymmärrys, tunteet sekä motivaatio. Tässä tutkimuksessa uskonnollisuutta tarkasteltiin pääosin toiminnan ja käyttäytymisen mutta myös tunteiden ja kokemusten näkökulmasta.

Kaksi uskonnollisuutta kuvaavaa kysymystä (tilaisuuksiin osallistuminen ja uskonnon merkitys) esitettiin väestötutkimuksen haastattelussa. Haastatteluissa puuttuvien vastausten määrä oli vähäinen, kun taas niitä seuranneessa postikyselyssä puuttuvia vastauksia oli enemmän. Moni iäkäs koki monivalintakysymyksiin vastaamisen vaikeaksi, ja 15 henkilöä oli tästä kirjoittanut vastauspaperiin. Vaikeutta kuvaa kommentti: Näihin alla oleviin kysymyksiin ei voi vastata rasti ruutuun. Tämä on paljon laajempi asia ihmisen elämässä. Tämä osaltaan selittää, miksi vastauksia puuttui kysymyksestä riippuen 5-14 %. Eniten vastauksia (14 %) puuttui kysyttäessä hartausohjelmien seuraamista nuorena. Tähän vaikutti myös se, että radion hartausohjelmien seuraaminen ei vanhimmille tutkittaville ollut nuoruudessa mahdollistakaan.

Kun eläkeiässä arvioi nuoruuden tekemisiään, kulunut aika voi muuttaa muistoja. Tässä tutkimuksessa muistikuvia nuoruuden ja keski-iän uskonnollisuudesta käytettiin ainoastaan rukoilemisen frekvenssin osalta. Tulos vaikuttaa kuitenkin johdonmukaiselta: nykyisin usein rukoilevat ovat rukoilleet usein jo nuorena ja keski-iässä. Teologiassa yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan lapsuus on tärkeä vaihe ihmisen uskonnollisessa kehityksessä (14).

Useimmat uskonnon ja masennuksen yhteyksiä selvittäneet tutkimukset on tehty Yhdysvalloissa, missä uskonnollisuus on osallistuvampaa kuin Suomessa. Vuonna 1995 kaikista yhdysvaltalaisista kävi vähintään kerran viikossa kirkossa 43% ja yli 65-vuotiaista 53 % (15). Suomalaisittain usein - vähintään kerran kuukaudessa - kävi jumalanpalveluksessa vuonna 2000 kaikista suomalaisista 8 % ja yli 65-vuotiaista 14 % (16).

Tässä tutkimuksessa 12 kertaa vuodessa (keskimäärin kerran kuukaudessa) uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuneita oli 13 %. Uskonnollisen osallistumisen muuttuja jaettiin kolmeen luokkaan niin, että runsaimmin osallistuneisiin kuuluivat vähintään kuusi kertaa vuodessa osallistuneet (22 %). Analyysit tehtiin vertailun takia myös niin, että runsaimmin osallistuneiden ryhmän muodostivat vähintään 10 kertaa vuodessa osallistuneet (16 %). Tuloksissa ei ollut merkitsevää eroa.

Kirkon jäsenyys on Suomessa huono uskonnollisuuden mittari, koska valtaosa kansasta (85 % vuonna 1999) kuuluu samaan kirkkoon (17). Se on myös varsin epäspesifinen uskonnollisuuden mittari, koska vuonna 1999 vain 47 % suomalaisista sanoi uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan (18). Tällaisen epidemiologisen tutkimuksen kannalta homogeenisuus kirkon jäsenyydessä on kuitenkin etu.

Uskonnollisuus on tulosten perusteella naisilla yleisempää kuin miehillä. Kirkossa kävijöistä valtaosa on naisia. Tämän eittämättömän arkihavainnon perimmäinen syy ei kuitenkaan välttämättä ole sukupuoli. Vaikka univariaattianalyysissä uskonnollinen osallistuminen oli merkitsevästi (p = 0,001) yhteydessä sukupuoleen, monimuuttujamallissa uskonnollinen osallistuminen oli yhteydessä voimakkaimmin aikaisempaan ammattiin ja muuhun sosiaaliseen aktiivisuuteen, jossain määrin ikään ja siviilisäätyyn, mutta ei lainkaan sukupuoleen (19).

Masentuneisuus

Liedon väestötutkimuksessa ei pyritty kliinisen depression diagnostiikkaan. Ajankohtaista masentuneisuutta arvioitiin Zungin masennusoirelomakkeella, jonka tutkittavat itse täyttivät. Verrattaessa Zungin lomakkeen perusteella määritettyä masentuneisuutta DSM-III-kriteerien kautta määritettyyn diagnoosiin 65 vuotta täyttäneillä, lomakkeen sensitiivisyys on 72 % ja spesifisyys 83% käytettäessä jakovälinä summapistemäärää 44/45 pistettä (20).

Elämänaikana todettu masennus perustui joko sairauskertomuksen diagnoosiin tai tutkittavan haastattelussa antamaan tietoon siitä, että hän on ollut masennuksen takia hoidossa. Koska sairauskertomustiedot eivät yllä luotettavasti vuosikymmenten taakse, todettua masennusta ei voitu perustaa pelkästään sairauskertomuksen tietoihin. Mikäli henkilö kertoo olleensa hoidossa masennuksen takia, diagnoosin voinee olettaa olleen lääkärin toteaman. Haastattelussa tiedusteltiin erikseen, oliko tutkittava joskus tuntenut itsensä masentuneeksi, mutta ei ollut hakeutunut hoitoon. Näitä subjektiiviseen arvioon perustuvia vastauksia ei sisällytetty todettuihin masennustiloihin.

Todettu masennus kuvastaa tässä tutkimuksessa elämänaikaista masennuksen esiintymistä. Vaikka masennus yleensä on paraneva sairaus, sairastettu masennusjakso voi kuvastaa persoonallisuuteen liittyviä piirteitä.

Masennus oli todettu 23 %:lla ja runsaasti ajankohtaisia masennusoireita oli 18 %:lla tutkittavista. Vakavan masennustilan elinaikaiseksi prevalenssiksi on esitetty noin 15 % (21) ja jopa noin 25 % (miehistä 10%, naisista 40 %) (22). Lievän masennustilan arvioidaan elämänsä aikana sairastavan lähes jokaisen (22).

Uskonnollisuus ja masentuneisuus

Uskonnollisuus ei ollut yhteydessä ajankohtaisiin masennusoireisiin. Ajankohtaisilla masennusoireilla oli vain viitteellinen (p = 0,053) yhteys yhteen uskonnollisuuden ilmenemismuotoon eli vähäisempään uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen. Koska masennukseen liittyy haluttomuutta ja jaksamattomuutta, sen olettaisi selkeästi vähentävän uskonnollista osallistumista. Tämä voisikin olla selitys Yhdysvalloissa todetulle masennuksen ja uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen käänteiselle yhteydelle (6). Mainitun tutkimuksen mukaan masennus ei ollut yhteydessä rukoilemiseen tai raamatun lukemiseen, mutta oli yhteydessä runsaampaan radion ja television hartausohjelmien seuraamiseen. Yhdysvalloissa masennusoireista kärsivien uskonnollisuus näyttää kanavoituvan vähiten omaa aktiivisuutta vaativiin ilmenemismuotoihin. Suomessa masennus ei selkeästi vähennä uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumista johtuen ehkä siitä, että Suomessa osallistuminen on yleisesti paljon vähäisempää kuin Yhdysvalloissa.

Masennuksesta kärsivä saattaa kaivata uskonnon tarjoamaa tukea ja lohtua elämäänsä. Krooniseen masentuneisuuteen liittyvät toivottomuuden tuntemukset. Uskonto voi masennustilaa sairastavalle antaa sen toivon, millä hän jaksaa päivästä toiseen. Tässä tutkimuksessa ne, joilla jossain elämänvaiheessa oli todettu masennus, osallistuivat uskonnollisiin tilaisuuksiin, rukoilivat ja lukivat raamattua tiheämmin kuin ne, joilla ei ollut todettu masennusta. Uskonnolla oli heille myös suurempi subjektiivinen merkitys kuin muille.

Psykoanalyyttisesta näkökulmasta masennuspotilaan kykenemättömyys käsitellä pettymyksiä ja menetyksiä johtuu narsismin heikkoudesta tiedostamattoman sielunelämän alueella. Perustaltaan heikon itsetuntonsa vuoksi masennukseen taipuvainen odottaa lähiyhteisöltään tyydytystä tuottavia kokemuksia. Masennukseen taipuvaisilla tällaiset odotukset ovat korostuneita ja usein epärealistisen voimakkaita (23). Kun luottamus lähiyhteisön tukeen ja myönteiseen suhtautumiseen horjuu, tukea saatetaan hakea Jumalalta, joka ei petä. Kun masennustila paranee tai helpottuu, luottamus Jumalaan vahvistuu, ja uskonnollisuus jää aktiivisemmalle tasolle kuin niillä, jotka eivät ole masennusvaihetta läpikäyneet.

Tutkimus on poikkileikkaustutkimus, jossa käytettiin myös retrospektiivisiä kysymyksiä elämän aikaisempien vaiheiden masennustiloista ja uskonnollisuudesta. Masennuksen ja uskonnollisuuden yhteydet eivät tässä tutkimuksessa paljasta syy-seuraus-suhdetta. Masentuneisuus ja uskonnollisuus saattavat molemmat olla yhteydessä joihinkin samoihin piirteisiin ihmisen persoonallisuudessa.

Yhteys todetun masennuksen ja uskonnollisuuden välillä ei välttämättä johdu siitä, että uskonnollisuus altistaisi masennukselle eikä siitäkään, että masennukseen taipuvaiset etsiytyisivät uskonnollisuuden pariin. Joka masennuksen tullen turvautuu Jumalan apuun, hän saattaa olla halukkaampi hakemaan apua myös lääkärin vastaanotolta. Tutkimusajankohtana masennuslääkkeiden käyttö olikin yhteydessä uskonnon subjektiiviseen merkitykseen (p= 0,041), rukoilemisen tiheyteen (p = 0,001) ja raamatun luvun tiheyteen (p = 0,027).

Uskonnollisuudella on tärkeä merkitys monille iäkkäille - etenkin elämänsä aikana masennustiloja sairastaneille. Uskonnollisuus saattaa tarjota masennuksesta kärsivälle keinon selviytyä ja löytää tarkoitusta ja toivoa elämäänsä. Se ei välttämättä poista ongelmia, mutta saattaa auttaa selviytymään niistä huolimatta. Uskonnollisuuden merkitys elämässä näyttää korostuvan masennuksen paranemisen jälkeen.

Uskonnollisuus on Suomessa tabu. Se on arkaluontoinen asia myös potilas-lääkärisuhteessa. Jos yhdeksän kymmenestä eläkeikäisestä kuuluu kirkkoon, 33 % pitää uskontoa merkitykseltään tärkeänä ja vain 14% merkityksettömänä, onko epäasiallista lääkärin kysyä pitkäkestoisessa hoitosuhteessa tai vakavan sairauden kohdatessa potilaalta hänen uskonasioistaan? Monelle potilaalle voisi olla helpottavaa keskustella näistäkin asioista. Keskustelu voisi myös olla hänelle osoitus siitä, että hänet halutaan kohdata kokonaisvaltaisesti, jopa elämänkatsomuksen tasolla.

Potilaan uskontoanamneesi voi helpottaa päätöksentekoa silloin, kun hoidosta sovitaan potilaan kanssa. Monen iäkkään toive päästä ajan rajan taa ei ole oire masennuksesta. Se on hyvin realistinen mielipide, joka perustuu sekä kristilliseen uskoon että elämän todellisuuteen.