Vanhusten sosiaalinen osallistuminen ja elinajan ennuste

Sosiaalisen osallistumisen merkitystä ihmisen terveydelle on selvitetty väestötutkimuksissa. Norjalaisessa 17 vuoden haastatteluun perustuneessa seurantatutkimuksessa, johon osallistui noin tuhat yli 18-vuotiasta henkilöä, vähäinen sosiaalinen osallistuminen oli yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen (1). Kuolleisuuden riskitekijöinä otettiin huomioon sosiodemografiset tekijät, koettu terveys, terveyskäyttäytyminen, psyykkinen terveys ja fyysinen terveydentila. Ruotsalaisessa 26 vuoden seurantatutkimuksessa, johon otettiin runsaat 7 000 iältään 18-65-vuotiasta henkilöä, vapaa-ajan harrastuksiin osallistuvien kuolleisuus oli neljänneksen pienempi kuin osallistumattomien (2). Ruotsalaisessa 6 900 henkilön seurantatutkimuksessa vähän osallistuvien riski sairastua sepelvaltimotautiin oli kaksinkertainen verrattuna runsaasti osallistuvien riskiin. Kun otettiin huomioon koulutus, asumisolot ja tupakointi, riski oli 1,7-kertainen (3).

Vanhuksilla sosiaalisen aktiivisuuden on todettu vähentävän kuolleisuutta samassa määrin kuin fyysistä kuntoa kohentavan liikunnan (4). Yhdysvalloissa 15 vuoden seurantatutkimuksessa, johon osallistui 2 600 iältään 65-vuotiasta ja sitä vanhempaa henkilöä, sosiaalisen verkoston koko oli kääntäen yhteydessä kuolleisuuteen sekä miehillä että naisilla (5). Tutkimuksessa kontrolloitiin sosiodemografisten tekijöiden, terveyskäyttäytymisen ja stressin vaikutukset. Tamperelaisilla vanhuksilla sosiaalinen osallistuminen oli yhteydessä pidempään elinaikaan (6). Tutkijat arvelevat osallistumisaktiivisuuden kuvastavan vanhuksen kykyä elämänhallintaan. Suomalaisessa yli 20 vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa, jossa oli mukana noin 5 000 alkuvaiheessa 30-59-vuotiasta henkilöä, runsaasti erilaisiin toimintoihin osallistuvien miesten kuolleisuus oli kolmanneksen pienempi kuin vähiten osallistuvien miesten (7). Naisilla eroa kuolleisuudessa ei todettu.

Suomessa ruotsinkielisellä vähemmistöllä on todettu vähäisempi kuolleisuus kuin suomenkielisellä enemmistöllä. Tämän on katsottu ainakin osaksi johtuvan sosiaalisesta pääomasta: vapaaehtoistoiminnasta, ystävyyssuhteista, uskonnollisesta osallistumisesta ja harrastustoiminnasta (8). Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen onkin ollut yhteydessä pienempään kuolleisuuteen 70 vuotta täyttäneillä yhdysvaltalaisilla (9) ja israelilaisilla henkilöillä (10). Tämä tuli selvimmin ilmi niiden kohdalla, jotka usein tapasivat ystäviä tai osallistuivat uskonnollisiin tilaisuuksiin (9).

Uskonnollista osallistumista ja kuolleisuutta koskeneessa kansainvälisessä meta-analyysissä, joka käsitti 42 tutkimusta ja yhteensä yli 120 000 tutkittavaa, runsas uskonnollinen osallistuminen oli yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen (11). On kuitenkin muistettava, että pääosa uskonnollisuuden ja terveyden yhteyksiä koskevista tutkimuksista on tehty Yhdysvalloissa (12), jossa seurakunta toimii jopa tärkeimpänä sosiaalisena tukiverkkona ja eläkeikäisen tärkeimmät ystävät ovat usein omasta seurakunnasta (13). Suomessa seurakunnan toimintaan osallistuminen ei ehkä ole yhtä keskeisessä asemassa ihmisten elämässä. Kuitenkin iäkkäillä lietolaisilla naisilla uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen oli yhteydessä pidempään elinajan ennusteeseen 12 vuoden seuranta-aikana (14). Miehillä ei vastaavaa todettu. Naisilla erot ryhmien välillä säilyivät merkitsevinä, vaikka otettiin huomioon muina kuolleisuuden riskitekijöinä ikä, siviilisääty, koulutus, tupakointi, kohonnut verenpaine, sepelvaltimotauti, toimintakyky, masentuneisuus ja lääkkeiden lukumäärä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko sosiaalinen osallistuminen yhteydessä vanhusten elinajan ennusteeseen ja onko sosiaalisen toiminnan laadulla vaikutusta mahdolliseen yhteyteen.

Aineisto ja menetelmät

Liedon iäkkäät -terveystutkimukseen kutsuttiin 1990-luvun alussa kaikki kunnan 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat asukkaat. Kutsutuista (n = 1 360) osallistui 1 196 henkilöä (488 miestä ja 708 naista), mikä oli 93 % tutkimusajankohtana elossa olleista. Tutkimukseen osallistuneet kävivät kaksi kertaa terveyskeskuksessa. Ensimmäisellä käynnillä heidät haastatteli jompikumpi tutkimusapulaisista (sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja), joka myös suoritti mittauksia ja testejä. Haastattelun jälkeen otettiin verinäytteet ja tehtiin EKG-tutkimus sekä thoraxröntgenkuvaus. Toisella käynnillä lääkäri suoritti kliinisen tutkimuksen.

Tätä tutkimusta varten aineistosta poistettiin ne, joiden epäiltiin tai todettiin sairastavan dementiaa eli ne, joiden Mini-Mental State Examination -testin summapistemäärä oli alle 18 (n = 80) sekä jäljelle jääneistä ne, joilla lääkäri kliinisen tutkimuksen perusteella totesi dementian (n = 13). Aineistosta poistettiin lisäksi laitoksessa asuvat (n = 22). Näin ollen tähän tutkimukseen jäi 1 081 vanhusta.

Haastattelussa tutkittavalta tiedusteltiin, kuinka monta kertaa hän on viimeksi kuluneen vuoden aikana osallistunut eri sosiaalisiin toimintoihin: 1) perhetapahtumat, 2) kulttuuritilaisuudet, 3) kirjastokäynnit, 4) ravintolakäynnit tai tanssit, 5) uskonnolliset tilaisuudet, 6) yhteisöjen tai järjestöjen tilaisuudet, 7) urheilukilpailut, 8) kansalaisopintokäynnit, 9) kotimaanmatkat ja 10) ulkomaanmatkat.

Kotimaan- ja ulkomaanmatkat eroavat muista toiminnoista siinä määrin, että niitä ei otettu analysoitavaksi erillisinä muuttujina. Urheilukilpailuihin osallistuminen oli erittäin vähäistä, joten sitäkään ei analysoitu erillisenä muuttujana. Valtaosa tutkittavista (94 %) ei ollut osallistunut urheilutapahtumaan kertaakaan vuoden aikana. Loput muuttujat jaettiin osallistumisfrekvenssin suhteen kahteen luokkaan, osallistuneisiin ja osallistumattomiin.

Yksittäisten toimintojen lisäksi muodostettiin sosiaalisen osallistumisen summamuuttuja, johon laskettiin kaikkien kymmenen toiminnan osallistumiskerrat vuoden ajalta. Summamuuttuja jaettiin kolmeen luokkaan: 0-4, 5-23 ja vähintään 24 kertaa vuodessa osallistuneet.

Liedon tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen vuosina 1990-91 osallistuneiden kuolemantapauksia seurattiin 12 vuoden ajan. Sosiaalisen osallistumisen yhteyttä kuolleisuuteen tarkasteltiin ensin Coxin yksimuuttuja-analyysein ja sen jälkeen monimuuttuja-analyysein yhdessä kuolleisuuden muiden vaaratekijöiden kanssa. Sekoittavina tekijöinä otettiin huomioon ikä, siviilisääty, peruskoulutus, tupakointi, verenpaine, sepelvaltimotauti, diabetes, toimintakyky, masentuneisuus ja käytössä olevien lääkkeiden lukumäärä. Muuttujien luokitus oli sama kuin Liedon tutkimuksessa aiemmin uskonnollisen osallistumisen tarkastelun yhteydessä käytetty (11).

Tulokset

Taulukossa 1 on esitetty, kuinka suuri osa tutkittavista oli osallistunut mihinkin sosiaaliseen toimintaan, taulukossa 2 osallistumiskertojen keskiarvot niillä, jotka olivat osallistuneet kuhunkin toimintaan. Kummassakin vaihtelu on varsin suuri.

Yksimuuttuja-analyysissä sekä miehillä että naisilla aktiivinen sosiaalinen osallistuminen oli yleisesti ottaen (summamuuttuja) yhteydessä parempaan elinajan ennusteeseen (kuvio 1, taulukko 3). Osallistumisen muodoista vähäiseen kuolleisuuteen liittyi miehillä osallistuminen kulttuuritilaisuuksiin, perhetapahtumiin, yhteisöjen ja järjestöjen tilaisuuksiin sekä ravintolassa tai tansseissa käynteihin. Sen sijaan osallistuminen kirjastokäynteihin, uskonnollisiin tilaisuuksiin tai kansalaisopistotoimintaan ei ollut miehillä yhteydessä kuolleisuuteen.

Naisilla vähäiseen kuolleisuuteen oli yhteydessä osallistuminen kulttuuritilaisuuksiin, yhteisöjen ja järjestöjen tilaisuuksiin, uskonnollisiin tilaisuuksiin, perhetapahtumiin ja kirjastokäynteihin, kun taas osallistuminen kansalaisopistotoimintaan ja ravintolassa tai tansseissa käynteihin ei ollut yhteydessä elinajan ennusteeseen.

Kun monimuuttujamallissa osallistumisen yhteyttä kuolleisuuteen tarkasteltiin yhdessä tunnettujen kuolleisuuden riskitekijöiden kanssa, tulokset muuttuivat merkittävästi. Vaikka osallistumisen summamuuttuja oli kummallakin sukupuolella yhteydessä parempaan elinajan ennusteeseen, yksittäisten toimintojen osalta näin oli vain perhetapahtumiin osallistumisen kohdalla. Tämän lisäksi naisilla todettiin merkitsevä yhteys uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen kohdalla.

Tässä tutkimuksessa seurantaryhmät muodostettiin lähtötilanteen osallistumisen perusteella. Kun tutkimus toistettiin 1990-luvun loppupuolella, vanhusten sosiaalinen osallistuminen oli ikääntymisestä huolimatta lisääntynyt vajaassa vuosikymmenessä. Muutos johtui erityisesti osallistumattomien määrän vähenemisestä (taulukko 4). Sen sijaan keskimääräiset vuotuiset osallistumiskerrat eivät niinkään olleet muuttuneet. Osallistumattomien osuuden vähenemisellä on myönteistä merkitystä, koska juuri osallistumattomuus on johdonmukaisesti yhteydessä heikkoon elinajan ennusteeseen.

Pohdinta

Tulokset viittaavat siihen, että eliniän ennusteen kannalta on merkitystä sekä sosiaalisen osallistumisen määrällä että laadulla. Määrän puolesta puhuu summamuuttujan yhteys elinajan ennusteeseen. Toiminnan laadulla on myös merkitystä.

Vaikka kulttuuritilaisuudet tarjoavat henkistä nautintoa ja virikkeitä, niihin osallistuminen ei näytä realisoituvan parempana elämänajan ennusteena. Kulttuuritilaisuuksissa käyminen on ilmeisesti yhteydessä parempaan elinajan ennusteeseen vain siitä syystä, että siellä käyvät terveemmät iäkkäät. Tähän viittaa se, että yksimuuttuja-analyysissä esiintynyt selvä yhteys menetti merkitsevyytensä monimuuttuja-analyysissä.

Iäkäs henkilö saattaa hakeutua tiettyihin tilaisuuksiin nimenomaan siitä syystä, että saisi terveysongelmiinsakin tukea ja lohtua. Näin voi olla ainakin naisilla, jotka hakeutuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin. Kun Liedon aineistossa tarkasteltiin eri sosiaalisiin tilaisuuksiin osallistumisen frekvenssien korrelaatioita masennusoireita kuvaavan Zungin lomakkeen pistesumman kanssa, uskonnollinen osallistuminen oli ainoa toimintamuoto, johon osallistumista masentuneisuus ei näyttänyt vähentävän sen paremmin naisilla kuin miehilläkään (15).

Naisten ja miesten uskonnollisuudella on ilmeisesti laadullista eroa. Miehen uskoa on kuvattu enemmän älylliseksi ja yksityisemmäksi, naisen emotionaaliseksi ja sosiaaliseksi (16). Ilmeisesti ihmisen elinajan ennusteen kannalta emotionaalisilla ja sosiaalisilla seikoilla on enemmän merkitystä kuin älyllisillä. Emotionaaliset seikat selittänevät myös perhetapaamisten merkitystä kummankin sukupuolen kohdalla. Perhetapaamiset saattavat olla iäkkään tunne-elämän kannalta sisällöllisesti merkittävimpiä tapahtumia.

Sosiaalinen osallistuminen on merkki yleisestä aktiivisuudesta. Kun Liedon aineistossa tarkasteltiin osallistumiskertojen korrelaatioita eri osallistumismuotojen välillä, ne olivat kaikki positiivisia ja pääosin tilastollisesti merkitseviä. Tämä tarkoittaa sitä, että osallistuminen tiettyyn toimintaan ei sulje pois osallistumista toiseen. Esimerkiksi uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvat iäkkäät eivät sen vuoksi käy muita harvemmin ravintolassa tai tansseissa - ja päinvastoin.

Vanhusten eri sosiaalisiin toimintoihin osallistumisen frekvenssijakaumat olivat hyvin erilaisia. Esimerkiksi kansalaisopistossa käydään tyypillisesti varsin monta kertaa vuodessa. Monien osallistumismuotojen kohdalla osallistumattomien osuus oli suuri. Jotta muuttujien jakoperuste olisi kuitenkin sama, päädyttiin analyyseissä dikotomiseen jakoon (osallistuneet vs. ei-osallistuneet). Tämän analyysin heikkoutena on, että siinä ei oteta huomioon vuotuisten osallistumiskertojen määriä.

Analyysit tehtiin myös niin, että muuttujat jaettiin kolmeen luokkaan, jolloin osallistuneet jaettiin vähemmän ja enemmän osallistuneisiin. Tulokset olivat kuitenkin pääosin samat. Tulokset osoittavat myös, ettei yhteys elinajan ennusteeseen riipu vuosittaisten osallistumiskertojen lukumäärästä. Vaikka esimerkiksi kansalaisopistossa käyntien vuotuinen määrä oli kaikkein suurin, se ei ollut yhteydessä elinajan ennusteeseen kummankaan sukupuolen kohdalla.

Monet kirjallisuuskatsauksessa mainitut tutkimukset perustuvat koko väestöä edustaviin aineistoihin. Oma tutkimuksemme kohdistui vain yhden kunnan iäkkääseen väestöön, joskin tutkittavien määrä oli varsin suuri ja osallistumisprosentti poikkeuksellisen hyvä. Liedossa saatuja tuloksia ei voi suoraan yleistää. Toisaalta Lieto on keskisuuri kunta suuren kaupungin ja maaseudun välissä. Ainakin rukoilemisen ja Raamatun lukemisen frekvenssijakaumat Liedon aineistossa vastasivat Kirkon tutkimuskeskuksen valtakunnallisissa otantakyselyissä 65 vuotta täyttäneistä saatuja tuloksia.

Liedon tuloksien valossa vanhukset jakautuvat yleisesti osallistuviin ja yleisesti osallistumattomiin. Joka seitsemäs vanhus ei ollut osallistunut vuoden aikana kertaakaan mihinkään kysytyistä sosiaalisista toiminnoista. Tämä tutkimus viittaa siihen, että vanhuksia kannattaa kannustaa osallistumiseen. Erityisesti perhetapaamisilla näyttää olevan merkitystä vanhuksen hyvinvoinnille ja jopa elinajan ennusteelle. Sama koskee naisilla osallistumista uskonnollisiin tilaisuuksiin.

Kaiken medikalisaation vastapainoksi on hyvä huomata, että iäkkään ihmisen elämän ennusteen kannalta tärkeätä on myös sosiaalinen osallistuminen. Terveydenhuollon työntekijöiden tulisikin kannustaa vanhuksia osallistumaan. Tutkimuksen tulos korostaa myös lähiomaisten roolia vanhusten elämässä - sitä ei korvaa ammattitaitoinen terveydenhuollon tai kotiavun henkilöstökään.

Tutkimus korostaa myös seurakuntien työn merkitystä. Se selittää osaltaan havaintoa, että seurakuntien tilaisuuksissa iäkkäät naiset ovat usein yliedustettuina. Ilmeisesti uskonnolla on annettavaa erityisesti tälle väestönosalle.