Alkuperäis­tutkimus 26/1997 vsk 52 s. 2937

Verenpainepotilaiden ravinnonsaanti

Oulussa tehdyn tutkimuksen mukaan verenpainepotilaiden ruokavalio sisältää runsaasti rasvaa ja niukasti hiilihydraattia ja ravintokuitua. Ainoastaan 12 %:lla ruokavalio oli niukkaenerginen, vaikka 80 % verenpainepotilaista oli vähintään lievästi liikapainoisia. Tutkimuksen mukaan myös terveiden 40-60-vuotiaiden oululaisten miesten ja naisten ruokavalio oli 1990-luvun alussa edelleen varsin perinteinen.

Marja-Leena TörmäläRiikka JunesAsko RantalaHeikki KaumaMauno LiljaAntti ReunanenMarkku SavolainenAntero Kesäniemi

Kohonnut verenpaine on Suomessa kuten muissakin kehittyneissä maissa kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti merkittävä ongelma. Vuonna 1992 suomalaisista 25-64-vuotiaista miehistä 29 %:lla ja naisista 21 %:lla oli kohonnut verenpaine (> 160/95 mmHg tai verenpainelääkitys) (1). Erityiskorvattavia verenpainelääkkeitä sai 1995 yhteensä 438 900 henkilöä ja verenpainelääkkeisiin käytettiin rahaa 420 miljoonaa markkaa (2).

Kohonnutta verenpainetta voidaan hoitaa lääkkein ja lääkkeettömin keinoin. Kohonneen verenpaineen lääkkeettömään hoitoon kuuluu suolan ja alkoholin käytön vähentäminen, liikapainoisilla laihduttaminen, ravinnon rasvan määrän ja laadun muutokset, psyykkisen stressin ja kiireisen elämäntavan välttäminen, tupakoinnin lopettaminen sekä liikunnan harrastaminen (3). Lääkehoito on ollut verenpainetaudin yleisimmin käytetty hoitomuoto, sillä lääkkeetöntä hoitoa on pidetty vaikutukseltaan heikkona ja tuloksettomana (4). Ruokavaliohoidolla on kuitenkin saatu hyviä tuloksia kohonneen verenpaineen ehkäisyssä (5,6) ja hoidossa (7,8,9,10).

Verenpainepotilaiden ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia ei ole aiemmin tutkittu laajalla väestötutkimuksella, vaan tutkimukset ovat olleet pääasiassa interventiotutkimuksia, joissa on tutkittu eri ravintotekijöiden vaikutusta verenpaineeseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko verenpainepotilaiden ja terveiden verrokkien ravinnonsaannissa eroja. Lisäksi tutkittiin ravinnonsaannin yhteyttä muihin muuttujiin, kuten tutkittujen ikään, painoon ja fyysiseen aktiivisuuteen.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimus on osa Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehtävää laajempaa tutkimusta, jossa selvitetään perintö- ja ympäristötekijöiden vaikutusta verenpainetautiin sekä siihen liittyviin aineenvaihdunnallisiin häiriöihin ja elinmuutosten kehittymiseen (11). Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 1990-1992. Verenpainepotilaiden ryhmään valittiin 600 oululaista 40-59-vuotiasta henkilöä (300 miestä ja 300 naista), joille oli myönnetty Kelan erityiskorvattavuus verenpainelääkkeisiin. Tutkittavat valittiin satunnaisotannalla Kelan rekisteristä siten, että jokaista syntymävuotta (1931-1950) kohti valittiin 15 henkilöä. Tutkimus aloitettiin miehistä, minkä vuoksi naisten ikä oli tutkimushetkellä korkeampi. Kelan väestörekisteriä hyväksikäyttäen kullekin verenpainepotilaalle valittiin iän ja sukupuolen mukaan kaltaistettu verrokki niiden oululaisten joukosta, joilla ei ollut erityiskorvattavuutta verenpainelääkkeisiin. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 1 045 henkilöä, joista 520 (262 miestä ja 258 naista) oli verenpainepotilaita ja 525 (259 miestä ja 266 naista) verrokkia.

Henkilöiden ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia tutkittiin seitsemän vuorokauden ruokapäiväkirjanpidolla, jossa ruoka-annokset arvioitiin talousmitoin (12). Tutkittavat palauttivat ruokapäiväkirjat postitse. Ruokapäiväkirjan palautti täytettynä 857 henkilöä (82 %). Verenpainepotilaista ruokapäiväkirjan palautti 79 % ja verrokeista 85 %. Palautetuista ruokapäiväkirjoista jouduttiin hylkäämään 16 % (141 kpl) kirjanpitotiedoissa olleiden puutteiden vuoksi. Lopullisen ruokapäiväkirja-aineiston muodosti 342 verenpainepotilasta (165 miestä ja 177 naista) ja 374 verrokkia (180 miestä ja 194 naista). Tutkittujen taustatiedot on esitetty taulukossa 1.

Ruoankäyttötietojen perusteella laskettiin henkilöiden keskimääräinen energian, proteiinin, rasvan, tyydyttyneiden rasvahappojen, kerta- ja monityydyttymättömien rasvahappojen, hiilihydraatin, alkoholin, ravintokuidun sekä natriumin, kaliumin, kalsiumin ja magnesiumin päivittäinen saanti. Lisäksi laskettiin energiaravintoaineiden, rasvahappojen ja alkoholin jakaumat ja muiden ravintoaineiden saanti vakioituna 1 000 kilokaloria kohti. Ruokapäiväkirjat laskettiin Kansaneläkelaitoksen Micro-Nutrica-ravintoainelaskentaohjelmalla (13,14). Systolinen ja diastolinen verenpaine mitattiin automaattisella verenpainemittarilla (Dinamap, Critikon Ltd., Ascot, UK) istuma-asennossa oikeasta olkavarresta kymmenen minuutin levon jälkeen kolme kertaa minuutin välein. Verenpainearvona käytettiin kolmen mittauksen keskiarvoa. Lipidimääritykset tehtiin OYS:n sisätautien tutkimuslaboratorion käytännön mukaisesti ja tutkittavien taustatiedot selvitettiin haastattelemalla. Tulokset käsiteltiin SPSS + -tilasto-ohjelmalla. Verenpaine- ja verrokkiryhmien taustatietojen ja ravinnonsaannin erojen merkitsevyyttä tutkittiin t-testillä. Jakauman vinouden vuoksi seerumin triglyseridipitoisuudesta käytettiin logaritmista korjausta. Alkoholin käytön ja saannin kohdalla käytettiin Mann-Whitneyn U-testiä. Iän ja ravinnonsaannin välistä yhteyttä arvioitiin käyttäen Pearsonin korrelaatiokerrointa. Lisäksi tutkittavat jaettiin neljään yhtä suureen ikäluokkaan ja eri ikäluokkien eroja tutkittiin varianssianalyysillä, jossa käytettiin Bonferronin korjausta.

TULOKSET

Verenpainepotilailla sekä miesten että naisten systolinen ja diastolinen verenpaine olivat selvästi suuremmat kuin verrokeilla (taulukko 1). Painoindeksin (BMI) ja vyötärö-lantiosuhteen perusteella verenpainepotilaat olivat merkitsevästi lihavampia kuin verrokit. Selvästi liikapainoisia (BMI > 30 kg/m2) oli verenpainepotilaista 39 % miehistä ja 29 % naisista ja verrokeista 14 % miehistä ja 13 % naisista. Normaalipainoisia (BMI 20-25 kg/m2) oli puolestaan verenpainepotilaista ainoastaan 16 % miehistä ja 22 % naisista ja verrokeista 36 % miehistä ja 47 % naisista. Verenpaineryhmän miesten ja vertailuryhmän naisten painoindeksi suureni iän myötä. Iän ja painoindeksin välinen korrelaatiokerroin oli verenpaineryhmän miehillä 0,16 (p < 0,05) ja verrokkinaisilla 0,20 (p < 0,01). Verenpaineryhmän naisten ja verrokkimiesten painoindeksit eivät olleet yhteydessä ikään. Tutkittujen vyötärö-lantio-suhde ei ollut yhteydessä ikään.

Verenpainepotilaiden ja verrokkien keskimääräisissä seerumin kokonaiskolesteroli- ja LDL-kolesterolipitoisuuksissa ei ollut eroja (taulukko 1). Verenpainepotilaiden keskimääräiset seerumin triglyseridi- ja veren glukoosipitoisuudet olivat sekä miehillä että naisilla suuremmat kuin verrokeilla.

Liikunta-aktiivisuuspisteytyksen perusteella sekä mies- että naisverrokit harrastivat liikuntaa enemmän kuin verenpainepotilaat. Verenpaineryhmässä peräti 42 % miehistä ja 38 % naisista ei harrastanut liikuntaa lainkaan tai liikkui vain vähän ja epäsäännöllisesti. Miehillä, etenkin verrokeilla, ikä oli yhteydessä vapaa-ajan liikunnan määrään. Iän ja liikunnan välinen korrelaatiokerroin oli verenpaineryhmän miehillä 0,19 (p < 0,05) ja verrokkimiehillä 0,24 (p = 0,001). Sekä verenpainepotilaista että verrokeista vanhimman ikäluokan (yli 56-vuotiaat) miehet harrastivat enemmän vapaa-ajan liikuntaa (p < 0,05) kuin nuoremmat miehet. Yli 56-vuotiaista miehistä puolet verenpainepotilaista ja 76 % verrokeista harrasti säännöllisesti pitkäkestoista liikuntaa (vähintään kolme kertaa viikossa vähintään 30 minuuttia kerrallaan kävelyä, pyöräilyä, uintia, tms.).

Verenpainepotilaiden ja verrokkien keskimääräisessä ravinnonsaannissa ei ollut suuria eroja (taulukko 2). Verenpaineryhmän miehet saivat ruoastaan hieman vähemmän energiaa kuin vertailuryhmän miehet. Naisten energiansaannissa ei ollut eroja verenpainepotilaiden ja verrokkien välillä, mutta naisilla energiansaanti pieneni iän lisääntyessä. Iän ja energiansaannin välinen korrelaatiokerroin oli -0,22 (p < 0,01) verenpaineryhmän naisilla ja -0,24 (p = 0,001) verrokkinaisilla. Naisten energiansaannin pieneneminen iän myötä tuli esille myös, kun ravinnonsaantia tarkasteltiin neljässä ikäluokassa. Nuorimmat (41-46-vuotiaat) verenpaineryhmän naiset saivat energiaa keskimäärin 1 690 kcal/vrk, 47-52-vuotiaat 1 656 kcal/vrk, 53-57-vuotiaat 1 569 kcal/vrk ja vanhimmat (58-62-vuotiaat) 1 452 kcal/vrk. Vertailuryhmän naisten keskimääräinen energiansaanti oli nuorimmalla ikäryhmällä (41-46-vuotiaat) 1 703 kcal/vrk, 47-52-vuotiailla 1 649 kcal/vrk, 53-57-vuotiailla 1 577 kcal/vrk ja vanhimmalla ikäryhmällä (58-62-vuotiaat) 1 483 kcal/vrk. Nuorimman ja vanhimman ikäluokan naisten energiansaannin erot olivat tilastollisesti merkitseviä (p < 0,05) sekä verenpaine- että vertailuryhmässä.

Rasvan ja tyydyttyneen rasvan saanti oli runsasta sekä verenpainepotilailla että verrokeilla. Rasvan keskimääräinen päivittäinen saanti vaihteli ryhmillä 67 grammasta 89 grammaan, joka vastasi 36-37 % kokonaisenergiansaannista. Hiilihydraatin ja kuidun saanti oli vastaavasti kaikilla ryhmillä niukkaa. Hiilihydraatin osuus energiansaannista oli ryhmillä 41-44 %. Kuitua miehet saivat keskimäärin 22-23 g päivässä ja naiset 18 g päivässä.

Miesten anamneesitietoihin perustuva alkoholin keskimääräinen päivittäinen käyttö ja ruokapäiväkirjanpitoon perustuva alkoholin laskennallinen saanti eivät eronneet merkitsevästi toisistaan (taulukot 1 ja 2). Naisilla sen sijaan haastattelusta saatu alkoholin päivittäinen käyttömäärä oli merkitsevästi pienempi (p < 0,01 verenpainenaisilla, p < 0,001 verrokkinaisilla) kuin ruokapäiväkirjoista laskettu. Alkoholin käytössä ja laskennallisessa saannissa ei ollut eroja verenpainepotilaiden ja verrokkien välillä. Alkoholin osuus kokonaisenergiansaannista oli miehillä keskimäärin 4 % ja naisilla 2 %.

Natriumin saantia tarkasteltiin ruokapäiväkirjanpitotiedoista laskettuna, sillä tutkimukseen ei kuulunut vuorokausivirtsan natriumin erityksen analysointia. Ruokasuolan (NaCl) saanti laskettiin kertomalla natriumin saanti kertoimella 2,5. Tutkimuksen miehet saivat suolaa keskimäärin 10 g/vrk ja naiset keskimäärin 7 g/vrk. Kaliumin, kalsiumin ja magnesiumin saanti oli kaikilla ryhmillä kohtalaisen runsasta.

Sekä verenpainepotilaiden että verrokkien ruokavalio sisälsi suosituksiin verrattuna runsaasti rasvaa, erityisesti tyydyttynyttä rasvaa, ja niukasti hiilihydraattia ja ravintokuitua (taulukko 3). Saantisuositusten rajoissa kokonaisrasvan osalta pysyi vain 10 % ja tyydyttyneen rasvan osalta 3 % tutkituista. Hiilihydraatin saantisuositus toteutui keskimäärin vain 12 %:lla tutkituista ja ravintokuidun 8 %:lla tutkituista. Suurin osa tutkituista saavutti kalsiumin ja magnesiumin saantisuositukset. Väestölle asetetussa ruokasuolan saantitavoitteessa pysyi tämän tutkimuksen miehistä 11 % verenpainepotilaista ja 7 % verrokeista. Niukemmasta energiansaannista johtuen naisista huomattavan suuri osa, 46 % verenpainepotilaista ja 53 % verrokeista ei ylittänyt 7 g:n määrää suolan saannissa. Verenpainepotilaista ainoastaan yksi mies ja kaksi naista pääsi verenpainepotilaille annettuun suolansaantisuositukseen, joka on alle 5 g/vrk (3).

Tupakointi ja ravinnonsaanti

Tupakointi oli tässä tutkimuksessa yhteydessä ravintoaineista lähinnä hiilihydraatin ja kuidun saantiin sekä verenpainepotilailla myös alkoholin käyttöön ja saantiin (taulukot 4 ja 5). Tupakoivat verenpaine- ja verrokkimiehet saivat ruoastaan vähemmän hiilihydraattia sekä määrällisesti että energiansaantiin suhteutettuna kuin tupakoimattomat miehet (taulukko 4). Tupakoivilla verrokkimiehillä myös kuidun saanti oli niukempaa kuin tupakoimattomilla. Tupakoivat verenpainemiehet käyttivät haastattelun perusteella enemmän alkoholia (p < 0,05) kuin tupakoimattomat ja alkoholin ruokapäiväkirjoista laskettu saanti oli tupakoivilla verenpainemiehillä kaksi kertaa suurempi kuin tupakoimattomilla. Päivittäin poltettujen savukkeiden lukumäärä oli verenpainemiehillä yhteydessä alkoholin käyttöön (r = 0,29, p < 0,001) ja saantiin (E-%) (r = 0,24, p < 0,01). Verrokkiryhmässä ei alkoholin käytössä ja laskennallisessa saannissa ollut eroa tupakoivien ja tupakoimattomien miesten välillä, vaikka poltettujen savukkeiden lukumäärä olikin verrokkimiehillä yhteydessä alkoholin käyttöön (r = 0,15, p < 0,05) ja saantiin (r = 0,22, p < 0,01).

Sekä verenpaine- että verrokkiryhmän tupakoivilla naisilla hiilihydraatin suhteellinen saanti ja kuidun sekä määrällinen että suhteellinen saanti oli niukempaa kuin tupakoimattomilla naisilla (taulukko 5). Lisäksi tupakoivilla verrokkinaisilla rasvan osuus energiansaannista oli suurempi kuin tupakoimattomilla. Tupakoivat verenpaineryhmän naiset käyttivät haastattelun mukaan enemmän alkoholia kuin tupakoimattomat (p < 0,01). Päivittäin poltettujen savukkeiden lukumäärän ja alkoholin käytön välillä oli yhteys (r = 0,21, p < 0,01) verenpaineryhmän naisilla. Poltettujen savukkeiden lukumäärä oli yhteydessä alkoholin käyttöön (r = 0,20, p < 0,01) ja laskennalliseen saantiin (r = 0,16, p < 0,05) myös verrokkinaisten ryhmässä.

POHDINTA

Tutkimuksen aineistona oli 1 045 Oulun seudulla asuvaa henkilöä, joista 69 % täytti ruokapäiväkirjan hyväksyttävästi. Verenpainetautiryhmässä ja vertailuryhmässä ei ravintotutkimukseen hyväksyttyjen ja siitä hylättyjen henkilöiden välillä ollut eroja taustatiedoissa, joten ravintotutkimuksen aineisto on edustava kuvaamaan koko tutkimusotosta.

Ruokapäiväkirjanpito talousmittoja käyttäen soveltuu kuvaamaan tavallista ruokavaliota (12). Seitsemän päivän ruokapäiväkirjanpito antaa ryhmätasolla riittävän luotettavan kuvan energian, proteiinin, rasvan, hiilihydraatin, ravintokuidun, kalsiumin, kaliumin ja magnesiumin saannista (12). Natriumin saannin selvittämiseksi on vuorokausivirtsan natriumin erityksen määrittäminen luotettavin menetelmä (15). Sitä ei tutkimuksen kustannusten ja hankaluuden vuoksi sisällytetty tähän tutkimukseen, vaan natriumin saantia arvioitiin ruokapäiväkirjatietojen perusteella.

Ruokapäiväkirjanpito voi vaikuttaa tutkittavien ruoankäyttöön (15). Ravintotutkimuksessa mukana olevat henkilöt usein syövät vähemmän tai syövät yksinkertaisempia aterioita kuin tavallisesti (16). Terveystietoiset tutkittavat saattavat tietoisesti kaunistella syömisiään ja osa ruoista voi jäädä kirjaamatta unohtamisen vuoksi. Ulkomaisissa tutkimuksissa on raportoitu jopa 18 % aliarviointia ruokapäiväkirjanpitomenetelmällä mitatun energiansaannin ja arvioidun energiankulutuksen välillä (17,18). Ei tiedetä, kohdistuuko unohtaminen ja kaunistelu joihinkin tiettyihin ruokiin (esim. epäterveellisinä pidettyihin välipaloihin) vai tasaisesti kaikkiin ruokiin. Lisäksi on epäselvää, missä määrin näissä tutkimuksissa saatuja tuloksia voidaan yleistää koskemaan suomalaisia koehenkilöitä.

Tutkimuksessa ei havaittu suuria eroja verenpainepotilaiden ja verrokkien energiansaanneissa. Vaikka 80 % verenpainepotilaista oli vähintään lievästi ylipainoisia (BMI > 25 kg/m2), ja laihdutus on keskeinen kohonneen verenpaineen lääkkeetön hoitomuoto (3,19), vain pieni osa tutkituista sai ruokavaliostaan kirjanpidon perusteella niukasti energiaa. 12 % naisista sai energiaa alle 1 200 kcal/vrk, mikä on naisille yleensä sopiva laihdutusruokavalion energiataso. Miehistä 12 % verenpainepotilaista ja 4 % verrokeista alitti 1 500 kcal:n energiansaannin.

Sekä verenpaine- että verrokkiryhmässä naisten iän ja energiansaannin välillä havaittiin käänteinen yhteys eli vanhimmat naiset saivat ruoastaan vähemmän energiaa kuin nuoremmat naiset. Verrokkinaisilla kehon painoindeksi kuitenkin suureni iän myötä. Vapaa-ajan liikunnan määrän vaihtelu ei selitä tätä havaintoa, sillä eri ikäisten naisten harrastaman liikunnan määrässä ei ollut eroja. Mahdollisesti naisten yleinen aktiivisuus on vähentynyt iän myötä, vaikka kuntoliikunnaksi mielletyn liikkumisen määrä on pysynyt ennallaan. Tutkimushetkellä painavimmat naiset ovat ehkä pyrkineet estämään painonnousua syömällä vähemmän, mutta eivät ole onnistuneet vähentämään energiansaantiaan riittävästi. Toisaalta tutkimuksessa saatu tulos voi johtua osittain myös raportointivirheestä (ts. syömisen vähentämisestä ja/tai kirjaamatta jättämisestä) naisten ruokapäiväkirjanpidossa. On viitteitä siitä, että yli 50-vuotiaat liikapainoiset naiset aliraportoivat ravintotutkimuksissa energiansaantiaan herkemmin kuin miehet ja normaalipainoiset naiset (20).

Lue myös

Tutkimuksessa ei havaittu suuria eroja verenpainepotilaiden ja verrokkien energiaravintoaineiden suhteellisessa saannissa. Rasvan saanti oli kaikilla ryhmillä runsasta (36-37 E-%) verrattuna suomalaisten rasvansaantiin, joka oli 34 % energiansaannista vuoden 1992 FINRAVINTO-tutkimuksessa (21). Hiilihydraatin keskimääräinen saanti oli tässä tutkimuksessa vastaavasti niukempaa kuin suomalaisilla FINRAVINTO-tutkimuksessa. Energiaravintoaineiden saannin suhteen lähimmäksi ravitsemussuosituksia pääsivät tässä tutkimuksessa yli 50-vuotiaat vertailuryhmän naiset, joilla rasvan osuus energiansaannista oli 35 % ja hiilihydraatin 45 %. Myös FINRAVINTO-tutkimuksen mukaan iäkkäimmät naiset ovat energiaravintoaineiden jakauman suhteen lähimpänä ravitsemussuosituksia (22).

Ruokasuolan laskennallinen saanti oli tässä tutkimuksessa niukempaa kuin suomalaisten keskimääräinen suolan saanti, joka on miehillä arviolta 12 g/vrk ja naisilla 8 g/vrk (21). Tulos on todennäköisesti aliarvioiva, sillä ruokapäiväkirjojen perusteella saadaan suolan saannista vain karkea arvio, koska siinä ei voida ottaa huomioon ruoanvalmistusohjeiden ja pöydässä lisätyn suolan määrän vaihtelua. On arvioitu, että ruoanvalmistuksessa ja pöydässä lisätty suola muodostavat yhdessä varsin huomattavan osan, noin 4 g, suomalaisten päivittäisestä keskimääräisestä 10 g suolan saannista (23). Verenpainepotilaiden energiavakioitu natriumin saanti oli hieman runsaampaa kuin verrokkien ja naisilla ero oli tilastollisesti merkitsevä. Tämän tutkimuksen verenpainepotilaat olivat joka tapauksessa vielä kaukana verenpainepotilaille annetusta suolan saantisuosituksesta.

Tupakoivien ja tupakoimattomien miesten ja naisten ravinnonsaannissa oli tilastollisesti merkitseviä eroja hiilihydraatin ja kuidun saannissa ja verenpainepotilailla alkoholin käytössä ja saannissa. Verrokkiryhmässä oli lisäksi eroa tupakoivien ja tupakoimattomien naisten rasvan saannissa. Myös muissa ryhmissä (verenpainemiehet ja -naiset, verrokkimiehet) tupakoivien henkilöiden rasvan suhteellinen saanti oli runsaampaa kuin tupakoimattomien, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Tulokset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että tupakointi on yhteydessä epäedullisiin ravinnonsaantitekijöihin, kuten niukkaan hiilihydraatin ja kuidun saantiin ja runsaaseen alkoholin käyttöön. Kuidun saantia pidetään sellaisenaan hyvänä ruokavalion ravitsemuksellisen laadun mittarina, sillä kun kuidun saanti on runsasta, saadaan ruoasta yleensä myös runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita ja niukasti rasvaa ja sokeria (24).

Verenpaine kohoaa, kun päivittäinen alkoholin kulutus ylittää 20-30 g (noin kaksi ravintola-annosta) (25). Verenpainepotilaista 19 % miehistä ja 2 % naisista ja verrokeista 17 % miehistä ja 2 % naisista ilmoitti käyttävänsä alkoholia enemmän kuin kaksi ravintola-annosta päivässä. Tässä tutkimuksessa tupakoivat verenpainepotilaat - erityisesti miehet - käyttivät runsaasti alkoholia, joten he altistuvat samanaikaisesti useille sydän- ja verisuonitautien riskitekijöille. Alkoholin kohtuukäyttöä ja tupakoinnin lopettamista on aina syytä korostaa verenpainepotilaiden neuvonnassa.

Tässä tutkimuksessa sekä miesten että naisten keskimääräinen seerumin kolesterolipitoisuus oli tavoitearvoa (5 mmol/l) suurempi ja miehillä myös keskimääräinen seerumin LDL-kolesterolipitoisuus oli tavoitearvoa (3,5 mmol/l) suurempi. Lisäksi 25 %:lla verenpainemiehistä ja 22 %:lla verrokkimiehistä seerumin HDL-kolesterolipitoisuus oli alle 1,0 mmol/l. Koska kohonneen verenpaineen lääkkeetön hoito vaikuttaa edullisesti rasva- ja sokeriaineenvaihduntaan (7,8,9,26,27), tulisi verenpainepotilaiden ruokavalioon kiinnittää huomiota myös verenpainelääkityksen aloittamisen jälkeen. Säännöllisen ja tavoitteellisen ravitsemusneuvonnan vaikutuksista on saatu lupaavia tuloksia useissa kohonneen verenpaineen lääkkeettömissä hoitokokeissa (19,28,29), joten verenpainepotilaiden ravitsemusneuvontaan tulisikin panostaa voimakkaasti. Kun verenpainepotilasta velvoitetaan muuttamaan elintapojaan, pitäisi samanaikaisesti pohtia myös sitä, millaiset voimavarat perusterveydenhuollolla on tällä hetkellä tarjota verenpainepotilaille motivoivaa ravitsemushoitoa seurantaa unohtamatta. Ensisijaisen tärkeää on lisätä neuvonnasta vastaavien ihmisten ravitsemustietämystä ja neuvontataitoja, jotta verenpainepotilas saisi ajan tasalla olevaa, havainnollista ja käytännönläheistä ohjausta.

Suomalaisten ruokavaliossa on tapahtunut edullisia muutoksia, kun rasvan osuus energiansaannista on pienentynyt ja alueelliset erot ravinnonsaannissa tasoittuneet (21). Kuitenkin Oulun seudulla asuvien 40-60-vuotiaiden verenpainepotilaiden ja verrokkien ruokavalio oli tämän tutkimuksen mukaan 1990-luvun alussa edelleen varsin perinteinen sisältäen liikaa rasvaa, erityisesti tyydyttynyttä rasvaa ja liian vähän hiilihydraattia ja kuitua. Verenpainepotilaiden ja verrokkien ravinnonsaanti oli muutamia eroja lukuunottamatta hyvin samankaltaista, joten pohjoissuomalaisten verenpainepotilaiden ravitsemushoitoa on jatkossa syytä tehostaa.

KIRJALLISUUTTA

Kirjoittajat

Kirjoittajat
Marja-Leena Törmälä
THM, ravitsemusterapeutti
Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu
Riikka Junes
THM, ravitsemusterapeutti
Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu
Asko Rantala
LL, sisätautien ylilääkäri
Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu, (nykyinen
osoite: Oulaskankaan sairaala)
Heikki Kauma
LL, sisätautien erikoislääkäri
Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu
Mauno Lilja
dosentti, hallinnollinen apulaisylilääkäri
OYS, Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu
Antti Reunanen
dosentti
Kansanterveyslaitos, Helsinki
Markku Savolainen
dosentti
Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu
Antero Kesäniemi
professori, ylilääkäri
OYS, Oulun yliopisto, sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu


Kirjallisuutta
1
Kohonneen verenpaineen ehkäisy. Suomen Sydäntautiliiton työryhmän kannanotto. Suom Lääkäril 1994;49:1821-1828.
2
Rajaniemi S. Kelan vuonna 1995 maksamat lääkekorvaukset. Suom Lääkäril 1996;51:2249-2251.
3
Kohonneen verenpaineen toteaminen ja hoito. Suomen Sydäntautiliiton työryhmän suositus. Suom Lääkäril 1994;49:1831-1840.
4
Pietinen P, Aro A. The role of nutrition in the prevention and treatment of hypertension. Adv Nutr Res 1990;8:35-78.
5
Stamler R, Stamler J, Gosh FC ym. Primary prevention of hypertension by nutritional-hygienic means. Final report of a randomized, controlled trial. JAMA 1989;262:1801-1807.
6
The Trials of Hypertension Prevention Collaborative Research Group: The effects of nonpharmacologic interventions on blood pressure of persons with high normal levels. Results of trials of hypertension prevention (TOPH), phase 1. JAMA 1992;267:1213-1220.
7
Stamler R, Stamler J, Grimm R ym. Nutritional therapy for high blood pressure. Final report of a four-year randomized controlled trial. The hypertension control program. JAMA 1987;257:1484-1491.
8
Berglund A, Andersson OK, Berglund G, Fagerberg B. Antihypertensive effect of diet compared with drug treatment in obese men with mild hypertension. Br Med J 1989;299:480-485.
9
The Treatment of Mild Hypertension Research Group. The Treatment of Mild Hypertension Study (TOMHS). A randomised, placebo-controlled trial of a nutritional-hygienic regimen along with various drug monotherapies. Arch Intern Med 1991;151:1413-1423.
10
Davis BR, Blaufox D, Oberman A ym. Reduction in long-term antihypertensive medication requirements. Effects of weight reduction by dietary intervention in overweight persons with mild hypertension (TAIM). Arch Intern Med 1993;153:1773-1782.
11
Kauma H, Päivänsalo M, Savolainen MJ, Rantala AO, Kiema TR, Lilja M, Reunanen A, Kesäniemi YA. Association between angiotensin converting enzyme gene polymorphism and carotic atherosclerosis. J Hypert 1996;14:1183-1187.
12
Bingham SA, Nelson M, Alison AP, Haraldsdottir J, Loken EB, van Staveren WA. Methods for data collection at an individual level. Kirjassa: Cameron ME, van Staveren WA, toim. Manual on methodology for food consumption studies. New York: Oxford University Press 1988;53-79.
13
Knuts L-R, Rastas M, Seppänen R, Haapala P. Micro-Nutrica, Versio 2.0. Koodiluettelot. Turku: Kansaneläkelaitos 1993.
14
Knuts L-R, Rastas M, Seppänen R, Haapala P. Micro-Nutrica, Versio 2.0. Käyttäjän opas. Turku: Kansaneläkelaitos 1993.
15
Pietinen P. Ravinnonkäytön tutkimusmenetelmät. Kirjassa: Kliininen ravitsemus, Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 1993;19-25.
16
Forster JL, Jeffrey RW, VanNatta M, Pirie P. Hypertension prevention trial: do 24-h food records capture usual eating behaviour in a dietary change study? Am J Clin Nutr 1990;51:253-257.
17
Mertz W, Tsui JC, Judd JT ym. What are people really eating? The relation between energy intake derived from estimated diet records and intake determined to maintain body weight. Am J Clin Nutr 1991;54:291-295.
18
Livingstone MBE, Prentice AM, Strain JJ ym. Accuracy of weighed dietary records in studies of diet and health. Br Med J 1990;300:708-712.
19
Kaplan NM. Long-term effectiveness of nonpharmacological treatment of hypertension. Hypertension 1991;18(suppl I):153-160.
20
Johnson RK, Goran MI, Phoelman ET. Correlates of over- and underreporting of energy intake in healthy older men and women. Am J Clin Nutr 1994;59:1286-1290.
21
Pietinen P, Kleemola P, Männistö S, Valsta L, Virtanen M. Suomalaisten ravinnon muutokset vuodesta 1982 vuoteen 1992. FINRAVINTO-tutkimuksen tulokset. Suom Lääkäril 1994;49:1673-1792.
22
Kleemola P, Virtanen M, Pietinen P. The 1992 Dietary Survey of Finnish Adults. Helsinki: Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B2/1994, 1994.
23
Jula A, Olkinuora J. Elintapamuutokset kohonneen verenpaineen ehkäisyssä ja hoidossa. Käytännön tavoitteet. Suom Lääkäril 1995;50:1964-1967.
24
Varo P, Ekholm P. Kuidut suomalaisessa ravinnossa. Julkaisussa: Ravinnon rasvat ja kuidut suomalaisten terveyden kannalta. Turku: Kansaneläkelaitoksen julkaisuja ML:115, 1992:138-151.
25
Criqui MH, Langer RD, Reed DM. Dietary alcohol, calsium, and potassium: independent and combined effects on blood pressure. Circulation 1989;80:609-614.
26
MacMahon SW, MacDonald GJ, Bernstein L, Andrews G, Blacket RB. Comparison of weight reduction with metoprolol in treatment of hypertension in young overweight patients. Lancet 1985;1:1233-1236.
27
Kostis JB, Rosen CR, Brondolo E, Taska L, Smith DE, Wilson AC. Superiority of nonpharmacologic therapy compared to propanolol and placebo in men with mild hypertension: A randomized, prospective trial. Am Heart J 1992;123:466-474.
28
Rumore MM. Non-pharmacological treatment of hypertension. J Clin Pharm Ther 1992;17:373-382.
29
World Hypertension League. Non-pharmacological intervention as an adjunct to the pharmacological treatment of hypertension: a statement by WHL. J Hum Hypertens 1993;7:159-164.

Taulukot
1 Taulukko 1
2 Taulukko 2
3 Taulukko 3
4 Taulukko 4
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030