Ikähuimaus yhteydessä vanhusten kaatumistaipumukseen Ikähuimausta todettiin 68 %:lla laitoksessa asuvista iäkkäistä ja 44 %:lla kotona asuvista iäkkäistä henkilöistä. Ikähuimaus oli yhteydessä kaatumistaipumukseen kummassakin ryhmässä. Eeva Tuunainen Väitös 40/2015 Kommentteja
Väestön mielestä vastuu mielenterveysongelmien hoidosta kuuluu ensisijaisesti yhteiskunnalle Tulosten mukaan vastuu mielenterveysongelmien hoidosta ja oireilevien auttamisesta kuuluu väestön mielestä ensisijaisesti yhteiskunnalle ja vähemmässä määrin oireilevalle itselleen tai tämän läheisille. Ennaltaehkäisyssä ja hoidossa voivat parhaiten auttaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on käytössään riittävät resurssit. Kirsti Kähärä Väitös 40/2015 Kommentteja
Elämän loppuvaiheen solunsalpaajahoito heikentää elämänlaatua Amerikkalaisen hoitosuosituksen (ASCO) mukaan levinneen syövän palliatiivista lääkehoitoa suositellaan, kun potilaan yleistila on hyvä, mutta huonokuntoiselle potilaalle ei. Elämän loppuvaiheessa annettu solunsalpaajahoito heikentää kuitenkin hyväkuntoisen syöpäpotilaan elämänlaatua. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 39/2015 Kommentteja
Seura tekee kaltaisekseen - tupakoinnissakin Aikaisemmin Yhdysvalloissa tehdyistä tutkimuksista tiedetään, että nuorisolla on tapana yliarvioida ikätoveriensa tupakointia. Sosiaalisilla normeilla saattaa olla vaikutusta omiin tupakointitapoihin. Euroopan unionin rahoittamassa tutkimuksessa selvitettiin nuorten tupakointia seitsemässä maassa. Helena Liira Lääketieteen maailmasta 39/2015 Kommentteja
Akuutin divertikuliitin hoitolinjat Huippulehdissä on jälleen julkaistu kaksi mielenkiintoista tutkimusta divertikuliitista. Koolonin divertikuliitti alkaa olla länsimaissa jo kansantauti. Yli 80-vuotiaista divertikuloosia esiintyy 60-80 %:lla ja seurannassa divertikuliitin saa 10-25 %. Divertikuliittipotilaita on päivystysvastaanotoilla jo yhtä paljon ja jopa enemmänkin kuin appendisiittipotilaita. Elintasosairaudesta on tässäkin kysymys: vähäinen liikunta, tupakointi ja vähäkuituinen ruokavalio lisäävät divertikuloosin ja divertikuliitin riskiä. Käytännön kirurgi on huomannut, että potilaat ovat entistä nuorempia ja usein ylipainoisia. Hannu Paajanen Lääketieteen maailmasta 39/2015 Kommentteja
Seksiä distaalisten virtsanjohdinkivien hoitoon Jos tuoreen turkkilaistutkimuksen havainnot saavat vahvistusta, on komplisoitumattomien distaalisten virtsanjohdinkivien poistumiseen yksinkertainen, lääkkeetön ja tehokas hoito: vilkas sukupuolinen kanssakäyminen. Tulosten mukaan tällä menetelmällä yli 80 % potilaista pääsi eroon kivestään kahdessa viikossa, kun alfasalpaaja tamsulosiinilla sama onnistui vain vajaalla puolella potilaista. Ossi Lindell Lääketieteen maailmasta 39/2015 Kommentteja
TIA - milloin hoitoon? TIA on äkillisesti alkava ja yleensä alle tunnissa ohittuva aivojen tai silmän verkkokalvon verenkiertohäiriö. Susanna Roine, Risto O. Roine Katsausartikkeli 39/2015 Kommentteja
Resilienssi ja posttraumaattinen kasvu Resilienssillä tarkoitetaan myönteisestä pärjäämistä vastoinkäymisistä huolimatta. Kyseessä on tavallinen ilmiö, joka kumpuaa ihmisen luontaisesta sopeutumiskyvystä. Kaisla Joutsenniemi, Krisse Lipponen Katsausartikkeli 39/2015 Kommentteja
Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa on tahdon asia Vuosien 2011 ja 2013 potilaskyselyihin perustuva kuntavertailu Kunnan asukasluku, väestön sairastavuus tai kunnan varallisuus eivät selitä kuntien välistä hoidon jatkuvuuden vaihtelua. Riippumatta kuntien ja väestöjen eroista hoidon jatkuvuutta näyttää vahvimmin tukevan potilaalle nimetty omalääkäri. Risto Raivio, Doris Holmberg-Marttila, Kari Mattila Terveydenhuolto 39/2015 Kommentteja
Hoidon jatkuvuus väheni tuntuvasti Oulun kaupungin perusterveydenhuollossa 1997-2012 Hoidon jatkuvuus lääkärien vastaanottotyön laatutekijänä on vähentynyt Oulussa merkittävästi. Tähän lienee vaikuttanut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun lääkärivaje ja lääkärien vaihtuvuus sekä omalääkärijärjestelmästä luopuminen vuonna 2009. Seppo Voutilainen, Risto Raivio, Tuula Arvonen, Kari J. Mattila Terveydenhuolto 39/2015 Kommentteja
Lidokaiinitamponi helpottaa yhdyntäkipua Rintasyövän hoitojen jälkeen useimmilla naisilla on yhdyntään liittyviä kipuja. Hankalat kivut vähentävät seksuaalista aktiivisuutta, aiheuttavat stressiä parisuhteessa ja saavat naiset tuntemaan huonommuutta ja huolta. Ennen yhdyntää paikallisesti annosteltu lidokaiiniliuos helpottaa merkittävästi yhdyntäkipua, mahdollistaa aktiivisen seksielämän ja parantaa naisten kokemaa elämänlaatua. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 38/2015 Kommentteja
Pitkäaikaisnäyttöä suonikohjujen hoitovaihtoehdoista Kun itse erikoistuin, jalan suonikohjujen leikkaus oli yksi yleisimmistä apulaislääkärin leikkauksista. Toimenpiteessä "nyhdetään" ohutta vaijeria apuna käyttäen iso sisempi pintalaskimo (v. saphena magna) ja sivuhaarat pois ja suljetaan laskukohta reisilaskimoon. Tämän perinteisen leikkauksen korvasi sittemmin suonikohjujen vaahtoskleroterapia, jossa dopplerultraäänen avulla haetaan laskimoista takaisinvirtausta (läppä rikki) ja tukitaan viallisia pintalaskimoita kemiallisesti ruiskuttamalla niihin kovettavaa vaahtoa. Sen jälkeen on tullut vielä modernimpi hoito, jossa pintalaskimo tuhotaan laserenergiaa hyväksi käyttäen. Mikä näistä kolmesta voittaa ja valtaa markkinat? Hannu Paajanen Lääketieteen maailmasta 38/2015 Kommentteja
Sepelvaltimotautikohtauksen kajoavan hoidon vaikutus ennusteeseen Jo pitkään on tiedetty, ettei "ennalta ehkäisevä" lievien ahtaumien tai hyväennusteisen ja lieväoireisen vakaan sepelvaltimotaudin kajoava hoito paranna potilaan ennustetta. Sepelvaltimotautikohtauksen hoidossa ennustehyöty on selvä, mutta hyvin stabiloituneiden potilaiden kiireellisen kajoavan hoidon hyöty näyttäisi pitkäaikaisseurannassa laimenevan. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 38/2015 Kommentteja
Dabigatraanin vaikutuksen kumoaminen on kohta mahdollista Uusien antikoagulanttien käyttöä on varjostanut turvattomuus verenvuototilanteissa, sillä varta vasten lääkkeelle sopivaa antidoottia ei ole ollut saatavilla. Dabigatraanille sellainen on nyt kehitetty ja ensimmäiset tutkimustulokset ovat käytettävissä. Marko Vesanen Lääketieteen maailmasta 38/2015 Kommentteja
Aivokasvainten ensioireet aikuisilla Aivokasvaimelle spesifistä oirekuvaa ei ole, vaan kyseessä on yhdistelmä erilaisia oireita, jotka johtuvat kasvaimen tyypistä ja sijainnista. Jussi P. Posti, Jussi O.T. Sipilä Katsausartikkeli 38/2015 Kommentteja
Aorttaläpän ahtauman lääkehoito - onko se edes mahdollista? - Aorttaläpän ahtauma on yleisin leikkaushoitoa vaativa läppävika. Lääkkeellistä hoitoa ei ole, ja vaikean, oireisen ahtauman ennuste on hoitamattomana huono. Suvi Syväranta, Satu Suihko, Petri T. Kovanen Katsausartikkeli 38/2015 Kommentteja
Psykoosiriskissä olevien nuorten ja nuorten psykoottisten häiriöiden psykoterapeuttiset hoitomuodot Systemaattiseen kirjallisuushakuun perustuva katsaus Psykoosiriskissä olevien nuorten hoidossa suositellaan ensisijaisesti psykososiaalisia hoitoja, ja psykoottisten häiriöiden hoidossa niitä suositellaan lääkehoidon rinnalle. Vera Gergov, Klaus Ranta, Nina Lindberg, Thea Strandholm, Veli-Matti Tainio, Leena Ehrling, Mauri Marttunen Katsausartikkeli 38/2015 Kommentteja
Yksityisen sairaanhoidon kustannukset ja Kela-korvaukset keskittyvät: keitä suurkuluttajat ovat? Kelan korvaaman yksityisen sairaanhoidon menojen jakautumisesta väestössä ei tiedetä riittävästi. Tämä tutkimus tarkastelee yksityisen sairaanhoidon vuosikustannusten ja -korvausten euromääräistä jakautumista suomalaisessa aikuisväestössä. Lisäksi selvitetään tekijöitä, jotka luonnehtivat suurten vuosikustannusten perusteella määriteltyjä yksityissektorin palvelujen suurkuluttajia. Jenni Blomgren, Lauri Virta Terveydenhuolto 38/2015 Kommentteja
Verisuonten kasvutekijöitä muokkaamalla kohti parempia geenihoitoja Verisuonten läpäisevyyden lisääntyminen ja siitä seuraava kudosturvotus on merkittävin VEGF-kasvutekijöiden aiheuttama haittavaikutus terapeuttiseen angiogeneesiin perustuvien hoitojen yhteydessä. VEGF-perheen jäsenten sitoutumisvoimakkuuden reseptoriinsa VEGFR-2:een todettiin olevan tärkein läpäisevyyden lisäystä määrittävä tekijä. Täyden angiogeenisen vasteen todettiin kuitenkin riippuvan tämän lisäksi voimakkaasti kasvutekijän kyvystä sitoutua apureseptoreina toimiviin neuropiliineihin ja heparaanisulfaatti-molekyyleihin. Lisäksi havaittiin uuden, käärmeen myrkyistä eristetyn VEGF:n, Vamminin, olevan erityisen tehokas verisuonten uudismuodostuksen välittäjä sekä kehitettiin uusia ominaisuuksiltaan parannettuja VEGF-D-muotoja. Pyry Toivanen Väitös 38/2015 Kommentteja
Uusia merkkitekijöitä löytyi ihosyövän diagnosointiin ja hoitoon Väitöstutkimuksessa löytyi keino havaita ihon levyepiteelisyöpä varhaisemmassa vaiheessa kuin nykyisin käytössä olevilla menetelmillä. Löytyi myös kaksi merkkitekijää, joiden avulla ihosyövän hoitoa voidaan parantaa. SerpinA1:n ilmentyminen on voimakkaasti koholla ihon okasolusyövässä. SerpinA1:n ilmentyminen lisääntyy, kun syöpä kehittyy esiasteesta kasvaimeksi, joka leviää. Tulosten mukaan SerpinA1:n ilmentymistä voitaisiin käyttää syövän varhaisen vaiheen diagnostiikkaan ja etenemisen ennustamiseen. EphB2:lla ja AIM2:lla on tärkeä rooli ihon okasolusyövän kehittymisessä. Mehdi Farshchian Väitös 38/2015 Kommentteja
Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Jäsen Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Liitto perustaa työryhmän arvioimaan ay-jäsenmaksujen vähennysoikeuden poiston vaikutuksia.
Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Jäsen Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Uusi strategia korostaa omalääkärijärjestelmää ja perusterveydenhuollon vahvistamista.
Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Jäsen Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Terttuliisa Ahokkaan ja Kati Myllymäen nimitysten jälkeen elossa olevia kunniajäseniä on yhdeksän.
Varsinainen toiminta tuotti voittoa Jäsen Varsinainen toiminta tuotti voittoa Lääkäritalon arvonalennus vei koko tuloksen tappiolle.
Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Terveydenhuolto Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Somessa leviää lääkkeen valemainos.
Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Terveydenhuolto Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Lääkärilehden selvityksen mukaan ainakin kolme hyvinvointialuetta aikoo hakea lisärahaa ministeriöltä ja kuusi harkitsee.