Kasvomurtumapotilaan moderni tutkimus ja hoito: Tunnistatko kasvomurtumien erityispiirteet?
• Väestön ikääntyminen ja ihmisten vapaa-ajan käyttäytyminen vaikuttavat kasvomurtumien potilas- ja vammaprofiiliin Suomessa.
• Kasvomurtumapotilaan muut vammat voivat olla oireettomia, mutta henkeä uhkaavia tai elämänlaadun kannalta merkittäviä.
• Diagnostiikan, potilasohjauksen ja hoidon tulee olla systemaattisia ja tieteelliseen näyttöön perustuvia. Niiden tulee sisältää huolellinen traumatologinen tutkimus sekä myös muiden vammojen hoito.
• Moderni kasvomurtumapotilaiden hoito tavoittelee yksilöllisesti suunniteltua potilaiden elämänlaatua ylläpitävää hoitoa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rekisterin perusteella Suomessa hoidetaan noin 4 500 potilasta, joiden ensisijainen diagnoosi on kallon tai kasvoluiden murtuma (1). Kasvomurtumien ilmaantuvuus on kuitenkin suurempi, sillä sivudiagnoosina ne voivat jäädä hoitoilmoituksen ulkopuolelle.
Valtaosa (70 %) suomalaisista kasvomurtumapotilaista on miehiä (1). Yleisin vammamekanismi on väkivalta (43–52 %) (2,3,4). Alle kouluikäisten lasten kasvomurtumat syntyvät polkupyöräonnettomuuksien (34,1 %), maan tasalla kaatumisen (22,7 %) tai korkealta putoamisen (20,5 %) seurauksena, mutta valitettavasti jo teini-ikäisillä havaitaan etiologian painottuvan aikuisten tavoin: Jopa joka neljäs 13–15-vuotiaista saa kasvomurtuman väkivallan seurauksena (5). Vanhuksilla ylivoimaisesti suurin kasvo-murtuman aiheuttaja on maan tasalla kaatuminen (64,1–79,0 %) (4,6).
Suurienergiainen vammamekanismi, kuten liikenneonnettomuus tai korkealta putoaminen, on kasvomurtuman syynä lähes viidenneksellä potilaista traumakeskuksen aineistossa (3,4). Alkoholi on merkittävä kasvomurtumille altistava tekijä Suomessa. Jopa 55 % potilaista on nauttinut alkoholia vammaa edeltävästi (7).
Väestön ikääntyminen vaikuttaa kasvomurtumapotilaiden profiiliin ja oheisvammojen esiintyvyyteen. Suomalaisten alkoholin kokonaiskulutus on vähentynyt vuodesta 2007 (8), mikä voi toisaalta vähentää väestötasolla kasvomurtuma-alttiutta.
Oheisvammat
Kasvomurtumapotilaan oheisvammalla tarkoitetaan yleisesti merkittävää vammaa jossakin kasvojen ulkopuolisessa kehonosassa.
Suomalaiseen aineistoon perustuvassa tutkimuksessamme havaitsimme kasvomurtumapotilaiden oheisvammojen olevan yleisiä: Joka neljännellä kasvomurtumapotilaalla oli yksi tai useampi oheisvamma (3). Vähintään kaksi oheisvammaa oli 10 %:lla. Vähintään kahden kehonosan vammat, joista yksi tai useampi oli henkeä uhkaava, havaittiin 7,5 %:lla.
Tavallisimmat oheisvammat olivat raajamurtumia (13,5 %:lla kaikista potilaista) ja aivovammoja (11 %:lla). Harvinaisempia, mutta vakavuudeltaan merkittäviä olivat traumatologisissa tutkimuksissa ilmenneet rintakehän vammat (5,5 %), kaularangan vammat (3 %) ja vatsan vammat (0,8 %) (3) sekä kuvannetuilla potilailla kaulasuonivammat (3,1 %) (9).
Merkittävin kasvomurtumapotilaan oheisvammoille yleensä ja vaikeille oheisvammoille erityisesti altistava tekijä on suurienergiainen vammamekanismi (3,10). Kasvomurtumapotilaan oheisvammoja todetaan erityisesti kor-kealta putoamisen seurauksena (76,9 %) ja liikenneonnettomuuksissa vammautuneilla kasvomurtumapotilailla (69,2 %) (3). Oheisvammojen osuus on kuitenkin huomattava myös maan tasalla kaatumisen (28,6 %), polkupyöräonnettomuuksien (22,2 %) ja pahoinpitelyn (9,8 %) seurauksena (3).
Toinen tärkeä oheisvammoille altistava tekijä on korkea ikä. Vanhuksilla on tilastollisesti merkitsevästi sekä useammin että määrällisesti enemmän oheisvammoja kuin nuoremmilla aikuisilla (11,12). Vanhuksilla riski on 1,8-kertainen. Lisäksi oheisvammat ovat huomattavasti vakavampia ja kuolleisuus on korkeampi.
Oheisvammojen on havaittu liittyvän myös kasvomurtuman tyyppiin. Ne ovat yleisimpiä potilailla, joilla on vähintään kahden kasvokolmanneksen käsittäviä murtumia (60,7 %) tai vaikea keskikasvomurtuma (48,7 %), kuten yläleukaluun murtuma (Le Fort -murtuma), nenäluun, silmäkuopan ja seulaluun alueen (NOE) murtuma ja multippeli keskikasvomurtuma (3). On kuitenkin huomioitava, että oheisvammoja esiintyy huomattavan usein myös vähemmän komplisoituneiden kasvomurtumien yhteydessä, kuten potilailla, joilla on isoloitu poskiluun (27,6 %) tai silmäkuopan (18,2 %) murtuma (3). Etenkin vanhusten aivovammariski isoloidun poskiluun murtuman yhteydessä on merkittävän korkea (5,8-kertainen) nuoreen aikuiseen verrattuna (12).
Kasvojen alueen muut vammat
Hammasvammat
Hammasvammoja ilmenee 13,1–48,3 %:lla kasvomurtumapotilaista (13) etenkin keskikasvo- (66,7 %) ja alaleukamurtumien (68,6 %) yhteydessä (14). Hampaan menetykseen pahimmillaan johtava hampaan kiinnityskudoksen (parodontiumin) vaurio tapahtuu niin hampaan lateraali- kuin subluksaatio- ja intruusiovammoissa, sekä erityisesti hampaan irrotessa kuopastaan.
Viimeaikaisessa kirjallisuudessa hampaan irtoamisvammoja on todettu jopa 44,6 %:lla kasvomurtumapotilaista (14). Hampaan uudelleen kiinnittämisen tulisi tapahtua tunnin kuluessa parodontiumin palautumattoman vaurion riskin välttämiseksi. Hammasvammojen kartoittaminen ja erityisesti irronneen hampaan välitön uudelleen kiinnittäminen tehdään kasvo-murtuman ensiarvion ja hoidon yhteydessä.
Silmävammat
Kasvomurtumapotilailla silmän alueen liitännäisvammat ovat yleisimpiä silmäkuopan murtumien yhteydessä (20–30 %) (15). Pahimmillaan liitännäinen silmävamma uhkaa potilaan näkökykyä, joskin kasvomurtuman yhteydessä todettu näön menettäminen on harvinaista (1,7 %) (16).
Silmään kohdistunut suora isku voi aiheuttaa muun muassa silmän ruhjevamman, etukammiovuodon, lasiaisverenvuodon tai linssi- tai verkkokalvovaurion (15,16). Näiden lisäksi esimerkiksi värikalvon kurojalihaksen lamaantuminen (traumaattinen mustuaisen laajentuminen) ja värikalvotulehdus (traumaattinen iriitti) ovat poissuljettavia tiloja (16).
Lävistävä silmävamma sekä silmänsisäistä painetta nostavat tilat vaativat arvion välittömästä toimenpiteen tarpeesta näkökyvyn säilyttämiseksi. Silmäkuopan sisäistä painetta nostava verenpurkauma (retrobulbaarihematooma) voi aiheuttaa näkökykyä uhkaavan silmän rakenteiden verenkiertovajeen (15,16). Retrobulbaarihematooman aiheuttamaa silmäkuopan paineen nousua voidaan laskea ensiapuna silmänpainetta vähentävin lääkkein tai kirurgisesti, pienentämällä silmäluomien puristusvaikutusta lateraalisella kantolyysilla tai kantotomialla paikallispuudutuksessa. Hematooma voidaan tarvittaessa dreneerata.
Rusto- ja pehmytkudosvammat
Korvalehden ruston pehmytkudosvammoissa helix-kaaren anatomiseen paikalleen asettamiseen tulee kiinnittää huomioita hyvän esteettisen tuloksen saavuttamiseksi. Korvalehden rustokalvon ja ruston väliin muodostuva verenpurkauma tyhjennetään esimerkiksi neula-aspiraatiolla ja alueelle asetetaan komprimoiva sidos korvalehden epämuodostuman estämiseksi. Nenän väliseinän verenpurkauma tulee tunnistaa ja tyhjentää rustovaurion ehkäisemiseksi. Erikoisalakohtainen asiantuntemus ja tiivis yhteistyö ovat avainasemassa komplikaatioiden, kuten korvalehden “painijankorvan" ja nenän väliseinän palautumattoman vaurion, välttämiseksi.
Kasvomurtumapotilailla on usein eritasoisia kasvojen pehmytkudosvammoja, jotka ovat useimmiten rajoittuneita haavoja ja ruhjeita (17). Laajat pehmytkudosvammat liittyvät tyypillisesti suurienergiaisiin onnettomuuksiin tai lävistäviin vammamekanismeihin.
Korvakäytävän ja ohimoluun vammat
Verenvuoto korvakäytävästä tai tärykalvon takainen verenpurkauma (hemotympanum) voi liittyä kallon alueen murtumaan. Kallonmurtumista konsultoidaan neurokirurgia. Oireen taustalla voi olla myös korvalokeroston alueen murtuma, joka edellyttää korva- nenä- ja kurkkutautilääkärin tarkempaa arviota. Korvakäytävän verenvuoto voi myös liittyä korvakäytävän seinämän murtumaan (18), joka syntyy tyypillisesti alaleuan nivelhaarakkeen kautta korvakäytävään kohdistuvan vammaenergian seurauksena. Mikäli virheasentoinen murtuma tukkii korvakäytävää, voidaan dislokoitunut seinämä asettaa paikalleen esimerkiksi nenäspekulaa käyttäen.
Kasvoihin vammautuneen potilaan tutkiminen
Traumatologinen arvio
Huolellinen anamneesi, systemaattinen tutkimus ja toistettu traumatologinen status ovat keskeisiä vakavien oheisvammojen korkean esiintyvyyden vuoksi (3). Kasvomurtumapotilaan oheisvammat voivat olla vähäoireisia tai oireettomia (9,19). Päivystäjän huomio voi keskittyä ainoastaan ulkoisesti näkyvään kasvovammaan, jolloin muut vammat voivat jäädä diagnosoimatta ja hoitamatta.
Kasvovammapotilaan tutkiminen ja traumatiimin toiminta noudattavat Advanced Trauma Life Support (ATLS) -hoitolinjoja (20) ja eurooppalaista suositusta. Potilaan tutkiminen ja välitön hoito aloitetaan cABCDE-systematiikan mukaan (taulukko 1). Muiden vammojen tarkempi tutkiminen kattaa kasvoihin vammautuneella potilaalla myös kasvojen järjestelmällisen tutkimisen. Inspektion ja palpaation lisäksi potilas tutkitaan huolellisesti kasvojen alueen keskeisten rakenteiden ja toimintojen osalta (taulukko 2).
Potilaan hoitoon voi osallistua päivystävä lääkäri tai laajimmillaan yliopistosairaalan traumakeskuksen traumatiimi. Kasvovammojen kohdennetusta traumatologiasta vastaa kasvotraumatologiaan perehtynyt lääkäri. Tarvittaessa liitännäisvammojen hoitoon osallistuvat eri erikoisalojen osaajat.
Kohdennettu kuvantaminen
Kasvomurtumadiagnostiikan ensisijainen kuvantamisvaihtoehto on tietokonekuvaus (TT) natiivikuvauksena. Ainoastaan isoloidun nenämurtuman diagnosoimiseksi kliininen arvio on riittävä. Hampaiston panoraamatomografiakuvaus (PTG) puoltaa asemaansa alaleukamurtumaepäilyissä, erityisesti lapsipotilaiden kohdalla, säderasituksen jäädessä murto-osaan kasvoluiden TT-tutkimuksesta. Kartiokeilatietokonekuvaus (KKTT) soveltuu myös hyvin luisten vammojen arviointiin ja tarkennuskuvantamiseen yksinkertaisessa primaaridiagnostiikassa. Röntgenkuvantamisen ohella kliiniset valokuvat erityisesti pahoinpitelytapauksissa kuuluvat vammojen dokumentointiin.
Tarvittava kuvantaminen tulee toteuttaa johdonmukaisesti, minimoiden sekä säderasitus että potilassiirrot kuvantamistutkimuksiin ja takaisin (21). Kasvotraumatologiseen tutkimukseen kuuluu potilaiden oheisvammojen todennäköisyyksien uudelleenarviointi murtumalöydöksen jälkeen oireettomienkin potilaiden kohdalla oheisvammojen yleisyys huomioiden.
Ensivaiheen kuvantamista täydennetään usein kattamaan pään, kaularangan ja kaulasuonten tietokonekuvauksella traumapotilaan kuvantamisprotokollia noudattaen. Mahdollisuuksien mukaan nämä tutkimukset tulee yhdistää samoille kuvantamiskerroille toistuvan sädeannoksen sijaan.
Muut kuvantamisen mahdollisuudet
TT-tutkimuksen säderasitus on johtanut pyrkimykseen kehittää sädehygieenisempiä protokollia muun muassa magneetti- ja kaikututkimusta sekä kartiokeilatietokonekuvausta hyödyntäen (22,23,24). Esimerkiksi KKTT-tutkimuksen säderasitus on vain noin kymmenesosa TT-tutkimuksen säderasituksesta (22).
3D-rekonstruktiokuvat ja muut kuvadataa hyödyntävät sovellukset helpottavat päivystäjän työtä diagnostiikasta leikkaussuunnitteluun ja yksilöllisten implanttien valmistukseen (25,26). Leikkauksen aikainen 3D-kuvantaminen O-kaarella saattaa parantaa leikkaustulosta haastavan kirurgisen avauksen tilanteissa ja rekonstruktioleikkauksissa sekä mahdollisesti vähentää uusintaleikkaustenleikkausten tarvetta (27,28).
Kasvomurtumien hoito
Hoidon tavoite
Kasvomurtumapotilaan hoidon tavoitteena on palauttaa kasvojen luisen kehyksen ja pehmytkudosten muodot sekä toiminnot vammaa edeltäviksi. Muuttuneet kasvojen alueen toiminnot, kuten purenta, leukanivelten liike, murtumasta aiheutuva näköhäiriö ja ilman esteetön kulku nenässä, korjataan. Valikoiduissa tapauksissa kasvomurtuma voidaan asettaa paikoilleen suljetusti.
Purentaan vaikuttavia murtumia voidaan hoitaa leikkauksetta immobilisaatiolla. Avoimessa leikkaushoidossa murtuneet luukappaleet asetetaan paikoilleen ja kiinnitetään tyypillisesti titaanilevyin ja ruuvein, joko limakalvoavausten kautta tai kasvojen ihopoimuja myötäilevistä ihoavauksista (liitekuva 1).
Kaikki kasvomurtumat eivät edellytä leikkausta (liitekuvat 2 ja 3). Terveydenhuollon leikkaushoidon resurssit tulisi kohdentaa potilaisiin, joiden elämänlaatua ja toimintakykyä voidaan parantaa potilaan leikkaushoidolla. Leikkaushoitopäätöksen sekä valitun menetelmän tulee perustua tutkimusnäyttöön.
Keski- ja yläkasvomurtumat
Keskikasvojen ja otsaluun alueen murtumat ulottuvat usein usean luun alueelle. Erityisesti suurienergiaisten vammamekanismien seurauksena keski- ja yläkasvomurtumat voivat jatkua kallonpohjan tai muiden kallonluiden alueelle, jolloin leikkaushoito toteutetaan yhteistyössä neurokirurgien kanssa. Näissä useimmiten suurienergiaisissa onnettomuuksissa välittömän kasvomurtumahoidon tavoitteena on kuitenkin tyrehdyttää mahdollinen verenvuoto sekä turvata potilaan hengitys ja ilmatie (taulukko 1).
Otsaluun ja poskiluun murtumissa leikkaushoidolla palautetaan murtuman virheasennosta aiheutuva kasvojen epäsymmetria. Otsaontelon alueen murtumissa varmistetaan ontelon ja tiehyen avoimuus. Poskiluu on osa luista silmäkuoppaa, joten poskiluun virheasento voi aiheuttaa myös silmän asennon muutoksia ja muita silmäoireita tai löydöksiä (ks. edempänä).
Poskiluun kaaren painumismurtuma voi ulkonäköhaitan lisäksi estää alaleuan liikkeen, jolloin leikkauksen tavoitteena on alaleuan liikerajoituksen vapauttaminen. Poskiluun kaaren tyven murtumat ulottuvat usein alaleuan nivelkuopan (fossa glenoidalis) alueelle. Poskiluun murtumiin liittyen potilailla todetaankin purennan muutoksia ja leukaniveloireita (29).
Yläleuan murtumissa potilaan leukojen väliset suhteet, purenta ja hampaiden asento palautetaan. Nenämurtuman hoidon tavoitteena on esteetön nenähengitys ja alkuperäinen ulkonäkö. Valtaosa nenämurtumista voidaan asettaa paikoilleen paikallispuudutuksessa (30).
Silmäkuopan alueen murtuma voi aiheuttaa silmän liikerajoituksen ja potilaan kaksoiskuvaoireita, jos silmäkuopan pehmytkudos on painunut murtuman suuntaan ja hakautunut murtuma-alueelle. Tällöin leikkaushoidon tavoitteena on pehmytkudoksen pinnetilan vapauttaminen. Laajemmat silmäkuopan murtumat voivat aiheuttaa silmän asennon muutoksen ja potilasta haittaavan epäsymmetrian.
Uusimpien tutkimusten valossa murtuman laajuus ei kuitenkaan ole itsenäinen leikkaushoidon aihe (31,32). Hoitolinja valitaan huolellisesti harkiten ja yksilöllisesti, sillä myös leikkaushoito altistaa potilaan komplikaatioille (33). Silmäkuopan murtumien rekonstruktioissa uusintaleikkausten riski on korkea (2–11 %) (33,34). Erityisesti laajat silmäkuopan pohjan ja mediaaliseinämän yhdistelmämurtumat sekä näihin liittyvät kasvojen monimurtumat edellyttävät leikkauskokemusta.
Yksilöllisellä murtumarekonstruktioon suunnitellulla implantilla silmäkuopan muoto palautetaan laadukkaasti (35). Laajoissa murtumissa kaksiosaisella implantilla voidaan välttää laajoja luomiavauksia ja tarpeetonta kudosvenytystä toimenpiteen aikana (36).
Alaleuan murtumat
Alaleuan murtumissa hoitolinjan valintaan vaikuttavat erityisesti murtumien sijainti, virheasennot ja potilaan purenta. Leikkauksella palautetaan vammaa edeltävä alaleuan liike, leukanivelten toiminta, leukojen väliset suhteet sekä hampaiden asento mahdollisuuksien mukaan vammaa edeltävälle tasolle.
Hampaallisen alueen murtumat ovat aina suun alueen avomurtumia ja siten muita kasvomurtumia alttiimpia infektioille myös leikkauksen jälkeen (37). Etenkin lasten alaleuan murtumien diagnostiikka edellyttää huolellista arviota, sillä lasten alaleuan murtumat jäävät ensimmäisellä päivystyskäynnillä selvästi useammin tunnistamatta kuin vanhemmissa ikäryhmissä (38).
Sekundaarirekonstruktiot ja kasvomurtumapotilaan kuntoutus
Epätyydyttävä ensivaiheen hoito tai hoitoa edellyttävän murtuman viivästynyt diagnoosi voi johtaa sekundaarikorjauksen tarpeeseen. Pääsääntöisesti myöhäisrekonstruktiot ovat vaativia. Primaarivaiheen yksilöllinen hoidon suunnittelu, tarpeettomien leikkauksien välttäminen, leikkaushoidon harkittu toteuttaminen ja hyvän lopputuloksen saavuttaminen jo ensivaiheen kirurgisena hoitona ovat keskeinen osa modernia kasvotraumatologiaa.
Kasvomurtumapotilaan jatkokuntoutukseen kuuluu usein purennan, leukanivelten ja hammasvammojen hoito. Etenkin lasten alaleuan ja keskikasvojen murtumissa hoitoon osallistuu usein oikojahammaslääkäri. Silmäkuopan alueen murtumissa silmälääkärin arvio on usein tarpeen myös toipumisvaiheen aikana erityisesti, jos potilaalla todetaan elämänlaatuun vaikuttavia silmäoireita, kuten kaksoiskuvaoireita.
Leikkaushoidon kehitys
Kasvojen kolmiulotteinen rakenne ja yksilöllinen muoto voivat tuottaa haasteita leikkaushoidon toteuttamisessa (kuva 1). Hoitolinjan valintaa tai leikkaussuunnittelua helpottavat tekniset sovellukset (26), leikkaushoidon laatua parantava leikkauksen aikainen kuvantaminen (34) ja navigaatiotekniikat (39) ovat jo nyt keskeisiä elementtejä modernissa kasvomurtumahoidossa.
Kirurgisen hoidon suunnittelun painopiste on siirtynyt viime vuosina jäljennöksistä ja tulostetuista 3D-malleista virtuaalisuunnitteluun. Se mahdollistaa monipuolisen kokonaisuuden, jossa huomioidaan erityisesti symmetrian palauttaminen, rekonstruktiomateriaalien asemointi ja vaihtoehtoiset leikkausmenetelmät nopealla aikataululla. Etäisyyksistä riippumaton verkossa tapahtuva suunnittelu sujuvoittaa huomattavasti tiedonvälitystä usean eri toimijan kesken.
Kirurgista hoitoa on kehitetty yksilöllisesti suunniteltavien leikkausten suuntaan ja yksilölliset murtumaimplantit ovat osa laadukasta kirurgista hoitoa (34,35) (kuva 2).
Tulevaisuus
Lähivuosina kasvomurtumien kirurgisen hoitoon liitetään erilaisia virtuaalitodellisuuden sovelluksia (40). Tulevaisuuden visiona on lisätyn todellisuuden (augmented reality, AR) ja yhdistetyn todellisuuden (mixed reality, MR) käyttö traumapotilaan vammojen tutkimuksessa, kirurgisessa suunnittelussa ja toteutuksessa. Edellisten lisäksi tulevaisuuden kasvomurtumakirurgiassa telekommunikaatio ja -konsultaatio sekä kosketuskokemus virtuaalimaailmassa tuovat uusia ulottuvuuksia leikkaushoitoon.
Lopuksi
Päivystysasetuksen mukaisesti kasvomurtumien hoito edellyttää riittävää lääketieteen ja hammaslääketieteen osaamista yliopistosairaaloissa ja laajan päivystyksen sairaaloissa.
Kasvomurtumapotilaan hoitoon kuuluvat järjestelmällinen traumatologinen arvio, huolellinen tutkimusnäyttöön perustuva diagnostiikka, yksilöllinen ja potilaiden elämänlaadun palauttamista tavoitteleva hoito sekä jatkuva kasvotraumatologisen hoidon kehittäminen. Huolellisella suunnittelulla ja osaamisen keskittämisellä vähennetään murtumahoidon komplikaatioita ja uusintaleikkausten tarvetta. Moderni kasvomurtumapotilaiden hoito on laaja kokonaisuus, joka huomioi murtuman diagnostiikan lisäksi potilaiden kokonaishoidon.
Johanna Snäll: Apurahat (Paulon Säätiö, Hus Valtion tutkimusraha), korvaus käsikirjoituksen kirjoittamisesta (Duodecim, Lääkärilehti), luentopalkkiot (Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia), lisenssitulot ja tekijänpalkkiot (Kandidaattikustannus Oy, Kustannus Oy Duodecim). Miika Toivari: Apurahat (Paulon Säätiö, Hammaslääkäriliitto). Hanna Thorén: Luottamustoimet (Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian hallituksen jäsen). Muut kirjoittajat: Ei sidonnaisuuksia.
- 1
- Bask L. Kasvoluiden murtumat Suomen sairaaloissa vuonna 2012. Syventävä tutkielma. Helsingin yliopisto 2015. urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201507282549
- 2
- Kontio R, Suuronen R, Ponkkonen H ym. Have the causes of maxillofacial fractures changed over the last 16 years in Finland? An epidemiological study of 725 fractures. Dent Traumatol 2005;21:14–9.
- 3
- Thoren H, Snäll J, Salo J ym. Occurrence and types of associated injuries in patients with fractures of the facial bones. J Oral Maxillofac Surg 2010;68:805–10.
- 4
- Toivari M, Helenius M, Suominen AL ym. Etiology of facial fractures in elderly Finns during 2006–2007. Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol 2014;118:539–45.
- 5
- Thoren H, Iso-Kungas P, Iizuka T ym. Changing trends in causes and patterns of facial fractures in children. Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol 2009;107:318–24.
- 6
- Brucoli M, Boffano P, Romeo J ym. Epidemiology of maxillofacial trauma in the elderly: a European multicenter study. J Stomatol Oral Maxillofac Surg 2020;121:330–8.
- 7
- Hirvikangas R, Bertell J, Marttila E ym. Patient injury-related alcohol use-underestimated in patients with facial fractures? Oral Surg Oral Med Oral Pathol Oral Radiol 2020;130:236–40.
- 8
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Alkoholinkäytön kulutus 2019. urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020040610541
- 9
- Puolakkainen T, Vähäsilta L, Bensch F ym. Blunt cerebrovascular injuries in the craniofacial fracture population-Are we screening the right patients? Int J Oral Maxillofac Surg 2021;50:463–70.
- 10
- St. Hilaire C, Johnson A, Loseth C ym. Facial fractures and associated injuries in high- versus low-energy trauma: all are not created equal. Maxillofac Plast Reconstr Surg 2020;42:22.
- 11
- Toivari M, Suominen AL, Lindqvist C. Among patients with facial fractures, geriatric patients have an increased risk for associated injuries. J Oral Maxillofac Surg 2016;74:1403–9.
- 12
- Toivari M, Snäll J, Suominen AL ym. Associated injuries are frequent and severe among geriatric patients with zygomatico-orbital fractures. J Oral Maxillofac Surg 2019;77:565–70.
- 13
- Rahimi-Nedjat RK, Sagheb K, Walter C. Concomitant dental injuries in maxillofacial fractures – a retrospective analysis of 1219 patients. Dent Traumatol 2014;30:435–41.
- 14
- Ghosh R, Gopalkrishnan K. Facial Fractures. J Craniofac Surg 2018;39:e334–40.
- 15
- Ellis E III. Orbital Trauma. Oral Maxillofac Surg Clin North Am 2012;24:629–48.
- 16
- Magarakis M, Mundinger GS, Kelamis JA, Dorafshar AH, Bojovic B, Rodriguez ED. Ocular injury, visual impairment, and blindness associated with facial fractures: a systematic literature review. Plast Reconstr Surg 2012;129:227–33.
- 17
- Gaddipati R, Ramisetti S, Vura N ym. Analysis of 1,545 Fractures of facial region – a retrospective study. Craniomaxillofac Trauma Reconstr 2015;8:307–14.
- 18
- Burchhardt DM, David J, Eckert R ym. Trauma patterns, symptoms, and complications associated with external auditory canal fractures. Laryngoscope 2015;125:1579–82.
- 19
- Puolakkainen T, Thorén H, Vähäsilta L ym. Cervical spine injuries in facial fracture patients –injury mechanism and fracture type matter. J Craniomaxillofac Surg 2021;49:387–93.
- 20
- Tuckett JW, Lynham A, Lee GA, Perry M, Harrington U. Maxillofacial trauma in the emergency department: a review. Surgeon 2014;12:106–14.
- 21
- Rinta-Kiikka I, Laarne P, Holli-Helenius K. Säteilylaki uudistui – koko organisaation turvallisuuskulttuuri korostuu potilaan kuvantamisessa. Duodecim 2020;136:2409–14.
- 22
- Hooper T, Eccles G, Milliken T, Mathieu-Burry JR, Reed W. Dose reduction in CT imaging for facial bone trauma in adults: A narrative literature review. J Med Radiat Sci 2019;66:122–32.
- 23
- Uneri A, Zhang X, Yi T, Stayman JW, Helm PA, Theodore N, Siewerdsen JH. Image quality and dose charasteristics for an O-arm intraoperative imaging system with model-based image reconstruction. Med Phys 2018;45:4857–68.
- 24
- Nezafati S, Ghavimi M, Javadrashid R, Farhadi S, Dehnad V. Comparison of accuracy of computed tomography scan and ultrasonography in the diagnosis of mandibular fractures. Dent Res J 2020;17:225–30.
- 25
- Dreizin D, Nam AJ, Hirsch J, Bernstein MP. New and emerging patient-centered CT imaging and image-guided treatment paradigms for maxillofacial trauma. Emerg Radiol 2018;25:533–45.
- 26
- Saloniemi M, Lehtinen V, Snäll J. Computer-aided fracture size measurement in orbital fractures – an alternative to manual evaluation. Craniomaxillofac Trauma Reconstr 2021;14:209–17.
- 27
- Singh M, Ricci JA, Caterson EJ. Use of intraoperative computed tomography for revisional procedures in patients with complex maxillofacial trauma. Plast Reconstr Surg Glob Open 2015;3:463.
- 28
- Sukegawa S, Masui M, Kanno T, Miki M, Nakamoto H, Furuki Y. Evaluation of open reduction and internal fixation of mandibular condyle fracture by intraoperative cone-beam computed tomography in a hybrid operating room. J Craniofac Surg 2020;31:762–5.
- 29
- Rajantie H, Snäll J, Thorén H. Postoperative temporomandibular dysfunction in patients with fractures of the zygomatic complex: a prospective follow-up study. Br J Oral Maxillofac Surg 2018;56:573–7.
- 30
- Renkonen S, Vehmanen S, Mäkitie A ym. Nasal bone fractures are successfully managed under local anaesthesia – experience on 483 patients. Clin Otolaryngol 2016;41:79–82.
- 31
- Alinasab B, Borstedt KJ, Rudström R ym. New algorithm for the management of orbital blowout fracture based on prospective study. Craniomaxillofac Trauma Reconstr 2018;11:285–95.
- 32
- Snäll J, Narjus-Sterba M, Toivari M ym. Does postoperative orbital volume predict postoperative globe malposition after blow-out fracture reconstruction? A 6-month clinical follow-up study. Oral Maxillofac Surg 2019;23:27–34.
- 33
- Schlittler F, Schmidli A, Wagner F ym. What is the incidence of implant malpositioning and revision surgery after orbital repair? J Oral Maxillofac Surg 2018;76:146–53.
- 34
- Causbie J, Walters B, Lally J ym. Complications following orbital floor repair: impact of intraoperative computed tomography scan and implant material. Facial Plast Surg Aesthet Med 2020. DOI:10.1089/fpsam.2020.0117.
- 35
- Kärkkäinen M, Wilkman T, Mesimäki K ym. Primary reconstruction of orbital fractures using patient-specific titanium milled implants: the Helsinki protocol. Br J Oral Maxillofac Surg 2018;56:791–6.
- 36
- Tikkanen J, Mesimäki K, Snäll J. Patient-specific two-piece screwless implant for the reconstruction of a large orbital fracture. Br J Oral Maxillofac Surg 2020;58:112–3.
- 37
- Thorén H, Snäll J, Kormi E ym. Does perioperative glucocorticosteroid treatment correlate with disturbance in surgical wound healing after treatment of facial fractures? A retrospective study. J Oral Maxillofac Surg 2009;67:1884–8.
- 38
- Kannari L, Marttila E, Toivari M ym. Paediatric mandibular fracture-a diagnostic challenge? Int J Oral Maxillofac Surg 2020;49:1439–44.
- 39
- Bergeron L, Bouchard S, Bonapace-Potvin M ym. Intraoperative surgical navigation reduces the surgical time required to treat acute major facial fractures. Plast Reconstr Surg 2019;144:923–31.
- 40
- Cercenelli L, Carbone M, Condino ym. The wearable VOSTARS system for augmented reality-guided surgery: preclinical phantom evaluation for high-precision maxillofacial tasks. J Clin Med 2020;5:9:E3562.
Modern diagnosis and treatment of patients with facial fractures: Do you recognize specific features of facial fractures?
Ageing of the population as well as leisure activities influence the demographic and injury profile in Finnish patients with facial fractures. Violence is by far the most common cause in adults, whereas in elderly patients it is ground level falls. The most common causes in children under school age are bicycle accidents and falls. Unfortunately, assault as a causative factor increases notably as early as in adolescence.
The facial fracture patient must be evaluated multiprofessionally due to the high frequency of associated injuries, which can be asymptomatic and yet life-threatening. Proper diagnosis and treatment include systematic and repeated traumatological assessment according to evidence-based protocols, individual treatment planning and continuous development of facial trauma care.
Planning of surgical care has progressed rapidly from 3D-modelling to more versatile forms of virtual design. New technical applications will support treatment decisions and increase the quality of surgical care in the near future. Concentration of expertise further reduces complications of fracture treatment and subsequent needs for revision surgeries.
Modern treatment of patients with facial fractures is a wide-ranging entity, including diagnosis and treatment of facial fractures as well as overall care of the patients.
