Suomalainen lääketieteen tutkimusetiikka on osa kansainvälistä eettisten ohjenuorien jatkumoa. Päälinjoihin lukeutuvat lääkärin etiikan pitkä perinne, vapaaehtoinen tietoon perustuva suostumus sekä kansainvälinen tutkimusetiikan yhtenäistäminen.

Vuodesta 2018 alkaen tietosuoja-asetus on muuttanut lääketieteellisten tutkimuseettisten näkökulmien soveltamista: henkilötietojen käsittely on tarkentunut ja geneettisiin, biometrisiin ja terveydellisiin tietoihin liittyvät suostumusasiakirjat ovat monimutkaistuneet. Vaikka asetus heijastelee nyky-yhteiskunnassa olennaista tietoturvapainotusta, se edustaa lisäksi käännettä lääketieteen tutkimusetiikan historiassa.

Uusien tekoälypohjaisten tutkimusmahdollisuuksien vuoksi syntyy tilanteita, jolloin terveydenhuollon massatiedon käsittely ja tulosten soveltaminen aiheuttavat eettisiä ristiriitoja yksilöllisyyden ja läpinäkyvyyden vaatimusten suhteen. Toinen nouseva tutkimuseettinen teema liittyy tuloksista tiedottamiseen ja viestinnän oikeellisuuteen.

”Sivistyksen kehitys suuressa maailmassa”

Varhainen suomalainen lääkärin etiikka painottui potilastyöhön ja kollegiaalisuuskysymyksiin (1). Sen juuret pohjasivat antiikin Kreikasta periytyvään Hippokrateen valaan. Vuonna 1847 professori Immanuel Ilmoni kirjoitti kirjasen Om läkarens yrke och pligter lääkärin eettisistä velvollisuuksista (2). Seuraava alan teos oli vuonna 1911 ilmestynyt Max Oker-Blomin Lääkärintoimi ja sen etiikka (3).

Varhaisista puheenvuoroista käy selväksi, että etiikan ajateltiin muuttuvan ajassa, vaikka samanaikaisesti myös pysyvät arvot ohjasivat lääketieteellisissä kysymyksissä. Oker-Blomin mukaan ”sivistyksen kehitys suuressa maailmassa ei ole ollut vaikuttamatta meidänkään yhteiskuntaamme”, millä hän tarkoitti sekä edistystä että ”kehityksen vähemmän toivottavia hedelmiä”. Yhteiskunnallisista muutoksista ja uusista eettisistä haasteista selvisi Oker-Blomin mukaan itsenäisellä ajattelulla, jota tukivat ihmisrakkaus, tieteellisyys ja moitteettomat elämäntavat (3).

Neljä vuosikymmentä myöhemmin professori A. J. Palmén jatkoi keskustelua etiikasta. Palmén ei ollut kovin vaikuttunut Oker-Blomin ajatuksista ja ihmetteli muun muassa tämän rotuopillisia näkemyksiä. Palmén kuitenkin totesi, ettei uudempia teoksia ollut, joten monet hänen aikalaisensa hyödynsivät yhä Oker-Blomin teosta etiikkaan perehtyessään (4). Jälkikäteen voi todeta, ettei Palméninkaan eettinen ajattelu säästynyt ajan hampaalta: Oker-Blomin degeneraatio-oppia noudattava käsitys ”modernisoitui” Palménilla ”rotuterveysopiksi”.

Vuonna 1956 Palmén julkaisi teoksen Lääkärin etiikka, ja vuonna 1968 siitä laadittiin uudistettu painos Lääkärin etiikka muuttuvassa maailmassa. Se kuvaa toista maailmansotaa ajanjaksoksi, joka romutti etiikan pitkiä perinteitä ja jonka jälkeen lääkärien keskuudessa tapahtui ”ikään kuin herääminen pahasta unesta” (5). Tämän heräämisen myötä voidaan sanoa kansainvälisen keskustelun tutkimusetiikasta varsinaisesti aktivoituneen.

Sotarikosten merkitys

Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomittiin kansallissosialistisen Saksan lääkäreitä, ja ihmiskokeisiin liittyvät keskustelut tiivistyivät Nürnbergin säännöstöön (6). Siinä keskeisiä ajatuksia olivat tutkimukseen osallistuvan vapaaehtoisuus, yhteiskunnallisen hyödyn merkittävyys sekä kaiken kärsimyksen välttäminen (7).

Vuonna 1947 perustettu Maailman Lääkäriliitto otti keskeiseksi tehtäväkseen edistää etiikkaa maailmanlaajuisesti. Vuoden 1948 Geneven julistuksessa kirjattiin lääkärin etiikan pääperiaatteet. Julistuksen pohjalta syntyivät Lontoossa vuonna 1949 lääkärin etiikan kansainväliset säännöt. Suomen Lääkäriliitto hyväksyi vuonna 1956 ensimmäiset eettiset ohjeet, jotka perustuivat julistusten lisäksi Ruotsin liiton eettisiin ohjeisiin (8).

Vuoden 1963 täydennyksessä otettiin kantaa informoituun suostumukseen: ”Lääkäri älköön kuitenkaan alistako potilasta ilman tämän tai hänen holhoojansa suostumusta sellaiseen tutkimukseen tai hoitoon, johon liittyy hengen tai invaliditeetin vaara, elleivät lääketieteelliset syyt sitä ehdottomasti vaadi” (9). Suostumusta ei siis korostettu absoluuttisena, vaan sen katsottiin liittyvän tutkittavan terveyttä uhkaaviin tilanteisiin.

Maailmanlaajuiset suositukset linjattiin uudelleen 1960-luvulla Helsingin julistuksessa. Julistus korosti moraalisia ja tieteellisiä perusperiaatteita ja tutkittavan vapaasta tahdostaan antamaa suostumusta (10). Sittemmin Helsingin julistusta on päivitetty useaan kertaan, viimeksi vuonna 2013, ja lääketieteellisten ja yhteiskunnallisten muutosten myötä siinä nähdään varmasti jatkossakin parannettavaa (11).

Bioetiikka ja eettiset toimikunnat

Kehittyvä tiede tarvitsi ihmiskokeita. Länsimaissa eettisiä kysymyksiä herättäviä teemoja 1950-luvulla olivat muun muassa DNA-molekyylin löytyminen, genetiikka, elinsiirrot, dialyysi ja vuonna 1960 markkinoille tullut ehkäisypilleri (12). Nämä kehitysaskeleet vaikuttivat voimakkaasti bioetiikan syntyyn Yhdysvalloissa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Bioetiikalla tarkoitetaan lääke-, bio- ja terveystieteet kattavia eettisiä, moraalisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä (13,14,15).

Kansainvälisessä lääketieteen tutkimusetiikan historiografiassa on julistuksista huolimatta korostettu eettisen keskustelun vähäisyyttä toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä. Ihmiskokeiden eettisen pohdinnan on tulkittu jääneen tuolloin laiminlyödyksi aiheeksi. Samalla keskustelun voi nähdä painottuneen tutkimuksen laatuun eettisyyden mittarina (16).

Suomessa lääketiede on perinteisesti nauttinut luottamusta ja sitä luonnehtiikin ulkoisen kritiikin sijaan itsesäätely. Lääkintöhallituksen teettämän kyselyn mukaan Suomessa toimi vuoteen 1982 mennessä kaikkiaan 91 eettistä toimikuntaa, joista suurin osa aloitti toimintansa vuoden 1978 jälkeen lääkintöhallituksen ohjekirjeiden seurauksena (17). Eettiset toimikunnat toimivat suosituksen pohjalta vuoteen 1999 saakka, eikä tutkimuksen tasossa nähty erityisiä puutteita, jotka olisivat vaarantaneet tutkimukseen osallistuvan terveyttä tai autonomiaa (18).

Suosituksista lainsäädäntöön

On esitetty, että kansainväliset etiikan alan virtaukset on Suomessa mukautettu kotimaan oloihin. Taustalla ei ole välttämättä ollut niinkään yhteiskunnallinen paine vaan halu seurata monikansallisia trendejä (19). Lääketiede ja biologia, erityisesti geenitutkimus ja lisääntymislääketieteen teknologiat vaikuttivat yleisemminkin tutkimuseettisiin linjauksiin (20).

Yleisen kehityksen lisäksi kansainvälinen säätely koski erityisesti biolääketiedettä. Vuonna 1997 Unesco laati ihmisen geeniperimää ja ihmisoikeuksia koskevan yleismaailmallisen julistuksen. Vuoden 1997 Euroopan neuvoston biolääketiedettä ja ihmisoikeuksia käsittelevä yleissopimus (ETS 164) sekä sopimuksen tutkimusta koskeva lisäpöytäkirja vaikuttivat voimakkaasti vuoden 1999 suomalaiseen lakiin.

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (9.4.1999/488) korosti ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatetta, eettisen toimikunnan merkitystä sekä tietoon perustuvaa suostumusta. Nykyisin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on neljä eettistä toimikuntaa ja jokaisella yliopistollista sairaalaa ylläpitävällä sairaanhoitopiirillä omansa. Lain seurauksena toimintansa aloitti myös Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan yhteydessä toimiva lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto. Vuonna 2010 jaosto muuttui Tukijaksi eli Valtakunnalliseksi lääketieteelliseksi tutkimuseettiseksi toimikunnaksi.

Laajemmat tutkimuseettiset muutokset koettiin 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun aikana. Nyttemmin kumottu henkilötietolaki (532/1999) nosti yksityisyyden suojan painoarvoa. Vaikka tietosuojaan liittyvä lainsäädäntö ei koske yksin lääketiedettä, se on velvoittavana yksi merkittävistä käänteistä tutkimusetiikan kehityksessä. Vuosituhannen taitteeseen ajoittuu myös muun muassa laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä (101/2001).

Uudet innovaatiot muuttavat jatkossakin tutkimusetiikkaa. Esimerkiksi yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (24/2010) käsittelee ennustavien geenitestien rajoituksia, perimään kohdistuvia toimenpiteitä, elinten ja kudoksien irrottamista eläviltä luovuttajilta sekä taloudellisen hyödyn tavoittelun kieltoa ihmisruumiin yhteydessä.

Tukijan tilalle perustettiin lakimuutoksella 24.11.2021 uusi samanniminen toimikunta, joka tekee jatkossa kaikkien Suomessa suoritettavien kliinisten lääketutkimusten eettisen ennakkoarvioinnin. Lisäksi uudessa lääketutkimuslaissa säädetään lääketutkimuksia arvioivien viranomaisten eli Fimean ja Tukijan työnjaosta, tutkittavien asemasta ja valvonnasta ja yhtenäistetään eettistä ennakkoarviointia myös EU-tasoisesti (21).

Algoritmien aikakausi

Kokonaan uutta edustaa koneoppimiseen, tekoälyyn ja massadatan kasvavaan käyttöön liittyvä eettinen harkinta. Diagnostiikka saattaa tarkentua, prognoosin laatiminen helpottua, hoidon suuntaaminen parantua ja koko terveydenhuoltojärjestelmän koordinointi yksinkertaistua, mutta samalla meiltä puuttuvat tehokkaiden uusien tutkimusmenetelmien hyvät käytännöt (22). Asiaan on herätty, ja valtioneuvoston päätös vuoden 2022 strategisen tutkimuksen ohjelmista pitääkin sisällään kaksi teemaa, joista toinen on turvallisuus ja luottamus algoritmien aikakaudella (23).

Tekoälyyn, koneoppimiseen ja neuroverkkojen hyödyntämiseen sisältyy useita riskejä ja ongelmakohtia. Yksi merkittävimmistä kysymyksistä on, miten pitkälle tekoälyä voidaan hyödyntää sosiaali- ja terveydenhuollossa. Pohdittavana on esimerkiksi ihmisen ja ”koneen” suhde, eli missä määrin on hyväksyttävää siirtää ihmisille kuuluvia toimintoja osittain tai kokonaan tekoälyn piiriin (24). Tavat, joilla uusilla epälineaarisilla malleilla tuotetaan vastauksia tieteellisiin tutkimuskysymyksiin, jäävät niin sanotuksi mustaksi laatikoksi, eikä välttämättä edes algoritmin kehittäjä ole tietoinen, miten monimutkainen matemaattinen päättely lopulta tapahtuu.

Tulevaisuudessa lääketieteellisessä tutkimusetiikassa korostunee myös tuloksista viestimisen oikeellisuus tiedettä popularisoitaessa. Tutkittavat ongelmat ovat yhtä aikaa sekä määrällisiä että laadullisia ja tutkimusmenetelmät monimutkaistuvat. Kun yleisön tai median vaatimukset päinvastoin yksinkertaistuvat ja kaupallistuvat, korostuvat hyvän tiedejournalismin periaatteet ja hyvät tieteelliset käytännöt (25). Tutkimusartikkelien tiedotteisiin liittyviä epäeettisyyksiä on jouduttu jo Suomessakin ratkomaan kesällä 2021 (26).

Lopuksi

Suomalaisen tutkimusetiikan historiaan ei kuulu repiviä kiistoja, mutta toisaalta menneisyyteen voisi perehtyä myös kriittisemmin silmin. Inspiraatiota voi hakea Nürnbergistä asti: suomalaiset tieteentekijät olivat jälkikäteen vaiteliaita omista Saksa-kytköksistään.

Eettisten toimikuntien tarkempi tutkimus voisi myös tuoda lisäsyvyyttä suomalaisen tutkimusetiikan historian ymmärtämykseen. Historiallinen tarkastelu tuo näkyväksi muutokset eettisessä ajattelussa ja auttaa hahmottamaan eettisten pohdintojen sidonnaisuutta yhteiskunnallisiin oloihin, vallitseviin aatevirtauksiin ja lääketieteellisen tutkimuksen kehitykseen.

Tutkimuseettisen säätelyn monimutkaistuessa lääkäri Max Oker-Blomin 1910-luvulla eettisen ajattelun kivijalkana pitämät ihmisrakkaus, tieteellisyys ja moitteettomat elämäntavat eivät lopulta kuulosta ainakaan täysin aikansa eläneiltä: ne muistuttavat yksinkertaisista länsimaisista perusarvoista, joihin säätely pohjautuu, ja tukevat sellaisissa tutkimuseettisissä valinnoissa, joihin lainsäädäntö ei anna yksiselitteisiä vastauksia (27).