Sosiaalisen pääoman (social capital) käsitettä on käytetty 1980-luvulta alkaen (1,2,3). Se perustuu ajatukseen, että myös sosiaaliset suhteet ja niistä saatavat resurssit ovat tärkeitä tuottavuudelle, kehitykselle ja hyvinvoinnille – ei vain aineellinen tai inhimillinen pääoma, kuten varallisuus, teknologia, tiedot ja taidot (1,2,4,5,6,7,8).

Nämä resurssit koostuvat sosiaalisista verkostoista, jotka ovat sosiaalisen pääoman rakenteellinen perusta. Toiseksi ne muodostuvat verkostoissa jaetuista arvoista, uskomuksista, käsityksistä, asenteista ja normeista, jotka ovat sosiaalisen pääoman sisältö (taulukko 1) (2,4,5,7,9,10,11).

Sosiaaliset verkostot kuvaavat ihmisten välisiä yhteyksiä (12,13,14). Sosiaalisen pääoman sisältöä puolestaan ovat esimerkiksi luottamus ja vastavuoroisuus eli halu auttaa muita (10,11).

Sosiaalisen pääoman käsitettä on kehitetty usealla tieteenalalla, eikä määritelmästä olla yksimielisiä. Sillä voidaan näkökulman mukaan tarkoittaa eri asioita tai korostaa eri osatekijöitä – usein joko rakennetta tai sisältöä (4,5,7,8,11,15,16,17,18,19,20). Lisäksi sitä voidaan tarkastella joko yksilötasolla eli yksilöiden sosiaalisina sidoksina tai yhteisötasolla eli yhteisöjen ominaisuuksina (7,16,19).

Yleensä sosiaalista pääomaa pidetään monidimensionaalisena käsitteenä, eli se koostuu useasta toisiinsa eri tavoin liittyvästä osatekijästä (2,4,5,8,9,10,15,16,18,20,21). Taulukossa 2 on esitetty joitain tärkeimpiä määritelmiä.

Tässä kuvailevassa katsauksessa tarkastelen sosiaalisen pääoman teorioita. Käsittelen erityisesti sitä, miten sosiaalinen pääoma voidaan jakaa osatekijöihin ja miten ne liittyvät toisiinsa, kun tutkitaan niiden yhteyttä terveyteen.

Sosiaalisen pääoman rakenteet

Sosiaalisten verkostojen (social networks) käsite kehitettiin 1950-luvun puolivälissä kuvaamaan ihmisten välisiä yhteyksiä (14). Ne ovat yksilöiden ja ryhmien välisiä sidoksia, jotka kuvaavat sosiaalisiin suhteisiin ja aktiviteetteihin osallistumisen määrää ja sosiaalisen integraation astetta (12,13,14).

1960-luvulla havaittiin, että laajemmat sosiaaliset verkostot ennakoivat pienempää kuolleisuutta sekä parempaa kroonisten sairauksien ennustetta ja hyvinvointia (12,13,22,23).

Sosiaalisen tuen (social support) käsite esiteltiin 1970-luvun puolivälissä (13,23). Siitä lähtien alettiin tutkia, johtuuko ihmissuhteiden ja terveyden yhteys itse verkostoja enemmän niistä saatavan tuen stressiltä suojaavista prosesseista, kuten adaptiivisesta käyttäytymisestä tai neuroendokriinisistä vasteista. Idea sosiaalisesta tuesta muodostui nopeasti johtavaksi teoriaksi terveystieteissä (14).

Sosiaalisen pääoman käsitettä alettiin käyttää terveystutkimuksessa 1990-luvulla (8,24). Samalla sosiaalisten verkostojen merkitys nousi uudelleen keskiöön.

Sosiaalisen pääoman sisältö

Sosiaalisen pääoman sisältö muodostuu verkostoissa jaetuista arvoista ja asenteista sekä normeista, joiden mukaan toimitaan. Tutkimuksessa näistä tärkein on ollut luottamus (trust) (4,5,10,11,16,25). Sitä on myös pidetty sosiaalisen pääoman tärkeimpänä tekijänä (3,26).

Luottamusta on harhaanjohtavasti pidetty yhtenä käsitteenä, vaikka se koostuu useista erillisistä tyypeistä (10,11,27,28,29). On tärkeää huomioida, mitä sillä kulloinkin tutkimuksessa tarkoitetaan. Lisäksi (raportoitu) luottamus riippuu kulttuurin arvoista (10,30).

Luottamus on perustavanlaatuinen edellytys ihmissuhteiden muodostumiselle, säilymiselle ja ylläpidolle. Se on välttämätöntä, jotta yksilö voi kehittyä sosiaalisessa ympäristössä toimimiseen kykeneväksi yhteisön jäseneksi (28). Luottamus ja sosiaaliset verkostot ovat siis riippuvaisia toisistaan (29). Sosiaalisen pääoman tutkimuksessa on usein jätetty huomiotta ero luottavaisuuden ja tiettyihin ihmisiin luottamisen välillä (10,11,27,28,29).

Yleinen luottamus eli luottavaisuus tarkoittaa henkilölle luonteenomaista kokemusta ihmisistä yleensä ja odotusta siitä, ovatko muut luotettavia ja rehellisiä (28). Se on jatkumo: Toisessa päässä ovat varautuneet ja epäluuloiset ihmiset, joilla on taipumus arvioida muut epärehellisiksi, manipuloiviksi ja itsekkäiksi. Toisessa taas ovat he, joiden mielestä muihin voi yleensä aina luottaa (31). Useimmat sijoittuvat näiden ääripäiden väliin. Luottavaisuus on lähtökohtaisesti tilanteesta riippumatonta.

Luottamus tiettyihin ihmisiin edellyttää tunnesidettä. Sen syntyminen vaatii aikaa ja kokemuksia (28). Tämä luottamus tarkoittaa konkreettista uskoa toisen oikeudenmukaisuuteen, rehellisyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Se voi muuttua lyhyessäkin ajassa.

Usein luottavaisuus ja luottamus tiettyihin ihmisiin ovat yhteydessä toisiinsa – mutta eivät välttämättä. Niiden syntyhistoria on myös erilainen (10,27). Epäluuloinen voi luottaa läheisiinsä, eikä luottavainenkaan välttämättä luota kaikkiin.

Luottamus on siis sekä sosiaalisia verkostoja määrittävä tekijä että niiden seuraus (29).

Sosiaalinen pääoma terveystutkimuksessa

Sosiaalisen pääoman tuotoista juuri yhteys terveyteen ja hyvinvointiin on osoitettu parhaiten (4,5,11,20,32,33). Sen eri muodot ovat kiistatta yhteydessä parempaan fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä pienempään kuolleisuuteen (20,21).

Alueen tutkimuksessa on kuitenkin ollut useita ongelmia. Sosiaalisen pääoman käsitteellistämisestä on väitelty siitä lähtien, kun sitä alettiin käyttää terveystutkimuksessa (8,37). Tämän vuoksi tutkimus- ja mittausmenetelmät ovat vaihdelleet suuresti (4,16,21,25,32). Siksi tuloksia ei usein voi vertailla luotettavasti.

Sosiaalista pääomaa ja terveyttä on enimmäkseen tutkittu (aikuis)väestössä tai tietyissä osaväestöissä (naapurusto, paikallinen yhteisö, työpaikka) (8,34,35,36). Yhteyttä olisi kiinnostava tutkia myös heillä, joilla on tietty terveysongelma tai -riski. Näin saataisiin tietoa siitä, millä edellytyksillä nämä ihmiset saavat tai eivät saa terveyshyötyjä sosiaalisen tuen eri muodoista.

Kun tutkitaan tekijöiden syysuhteita, pitkittäisasetelma on välttämätön. On huomioitava, että sosiaalinen pääoma voi olla myös seurausta terveydestä, koska sosiaalisiin aktiviteetteihin osallistuminen vaatii riittävää terveyttä ja toimintakykyä (4,11,37).

Pitkittäisasetelmia tarvitaan myös siksi, että sosiaalisen pääoman osatekijät muuttuvat ajan mittaan (21,38). Yksilön sosiaalinen pääoma yleensä muuttuu elämänkulun eri vaiheissa, esimerkiksi elämäntapahtumien seurauksena ja siirtymissä. Näitä ovat esimerkiksi perheen perustaminen, työelämään siirtyminen ja eläkkeelle jäänti (21).

Tutkimusta vaivaa sitkeä ongelma: johtuuko sosiaalisen pääoman ja terveyden yhteys vain joistain sen osatekijöistä (8,18,21,33)? Määritelmien ja painotusten vaihtelevuuden takia on usein mitattu vain yhtä tai joitakin tekijöitä. Tällöin jää epäselväksi, tarjoaako sosiaalisen pääoman kokonaiskäsite lisäarvoa (18). Osatekijät vaikuttavat toisiinsa ja voivat olla yhteydessä terveystulosmuuttujiin eri mekanismien kautta (4,17,19).

Sosiaaliset verkostot ja terveys

1960-luvulta alkaen useassa merkittävässä etenevässä väestötutkimuksessa osoitettiin, että vähäiset tai puuttuvat ihmissuhteet ennakoivat suurempaa kuolleisuutta (13,39,40,41,42).

Havaittiin, että laajemmat ja monipuolisemmat sosiaaliset verkostot ennakoivat useiden kroonisten sairauksien pienempää ilmaantuvuutta ja hitaampaa etenemistä sekä parempaa hyvinvointia. Verkostojen puute tai sosiaalinen eristyneisyys taas ennakoi huonompaa terveyttä ja suurempaa kuolleisuutta (12,13,22,33,43,44).

Sosiaalisia suhteita mitattiin tyypillisesti siviilisäätynä, läheisten sukulaisten ja ystävien määränä sekä kuulumisena vapaaehtoisjärjestöön. Vähäiset sosiaaliset suhteet ennakoivat kuolleisuutta lähes kaikkiin kuolinsyihin ja lyhempää elinaikaa useissa sairauksissa, muun muassa sydäntaudeissa ja syövissä (12,22,43,45,46,47,48,49,50).

Yhteyden todettiin jo varhain olevan kausaalinen (13). Sosiaalisten verkostojen vaikutusmekanismeista on esitetty useita teoreettisia malleja (14,17,51).

Ihmissuhteilla voi kuitenkin olla myös negatiivisia yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin (52,53,54,55). Ne voivat muun muassa lisätä yksilön kokemaa stressiä (21). Läheisten ja kaukaisempien sosiaalisten verkostojen yhteys syöpäpotilaiden terveyteen ja hyvinvointiin näyttää olevan erilainen (53,54,55).

On todettu, että lähisuhteet voivat ennakoida myös huonompaa hyvinvointia ja kuolleisuutta (54,55). Tämä saattaa riippua siitä, kuinka kuormittava läheinen ihmissuhde on potilaalle joko emotionaalisesti tai käytännössä. Potilas voi olla huolissaan läheisestään, auttaa häntä käytännössä tai toimia hänen omaishoitajanaan. Tällöin potilas kuormittuu, mikä voi muuttaa yhteyden terveyteen negatiiviseksi.

Kaukaisempiin ihmissuhteisiin harvoin liittyy tällaista kuormitusta.

Luottamus osana sosiaalista pääomaa

Sosiaalisen pääoman tutkimuksessa luottamuksella on usein tarkoitettu yleistä luottamusta eli luottavaisuutta (11,16,29). Toisaalta käsitettä ei usein ole määritelty.

Yleistä luottavaisuutta on helppo mitata yksinkertaisilla kysymyksillä. Lisäksi väestötutkimuksiin soveltuvia validoituja menetelmiä on hyvin saatavilla (16,30).

Koska sosiaalisen pääoman määritelmien mukaan luottamuksella tarkoitetaan sosiaalisista rakenteista saatavaa sisältöä, tulisi tutkia tiettyihin sosiaalisen verkoston jäseniin kohdistuvaa luottamusta (29). Tätä on mahdollista mitata myös tiiviisti ja yksinkertaisesti (56).

Lopuksi

Vaikka sosiaalisen pääoman tai sen osatekijöiden on todettu edistävän terveyttä, käsitteellä voidaan tutkimuksissa tarkoittaa hyvin eri asioita. Tutkimusten teoriapohja on vaihdellut, se on usein ollut puutteellinen tai puuttunut kokonaan, eikä tutkittuja käsitteitä ole useinkaan määritelty (18).

Se miten sosiaalinen pääoma on käsitteellistetty, tulee raportoida eksplisiittisesti. Mittausmenetelmät tulee valita aihealueen teoriaan ja käsitteistöihin perehtymisen jälkeen ja niiden perusteella.

Alan tutkimuksia lukiessa hämmentää, että hyvinkin erilaisia osatekijöitä tutkittaessa kohteeksi on raportoitu sosiaalinen pääoma. Tämän takia tuloksia on usein vaikeaa tai mahdotonta vertailla. Lisäksi tuoreehkossa meta-analyysissa arvioitiin, että sosiaalista pääomaa ei voida käyttää suurissa kansanterveysinterventio-ohjelmissa keinona parantaa terveyttä, koska sen vaikutus terveyteen ei ole riittävän voimakas (20).

Mittarit ovat terveystutkimuksessa olleet hyvin erilaisia, ja eritasoisia asioita on mitattu sosiaalisena pääomana (4,16,21). Sen osatekijät – luottamus ja sosiaaliset verkostot – ovat vanhoja psykologisia käsitteitä. Suuri osa alueen yksilötasoisesta tutkimuksesta käyttää vain niitä. Tällöin sosiaalisen pääoman kokonaiskäsitteen arvo menetetään.

Väestötutkimuksissa mittarit ovat usein olleet yksinkertaisia, kuten luottavaisuus, vapaaehtoisjärjestön jäsenyys, poliittinen sidonnaisuus ja jaetut normit (16).

Useampia sosiaalisen pääoman osa-alueita tulisi arvioida samanaikaisesti (21). Silti tutkimuksissa on saatettu mitata vain yhtä osatekijää. Sosiaalisen pääoman osoittajana on käytetty jopa vain yksittäistä mittaustulosta (16). Epäsuoria eli lähikäsitteiden mittareita on myös käytetty.

Sosiaalisen pääoman käsitettä ei tule yksinkertaistaa liikaa, kun yritetään ymmärtää sen yhteyttä terveyteen (21). Metodologia on uusimmissa tutkimuksissa kehittynyt, mutta mitatut osakäsitteet vaihtelevat yhä suuresti.

Psyykkisiä ja psykososiaalisia tekijöitä ei useinkaan huomioida systemaattisesti tai laaja-alaisesti lääketieteellisessä tutkimuksessa. Niiden tutkimus perustuu usein riittämättömään teoreettiseen viitekehykseen, ja mittaaminen saattaa olla heikkotasoista.

Psyykkisiä ja sosiaalisia tekijöitä kuvaavien käsitteiden määritteleminen on tärkeää. On perehdyttävä aihealueen teorioihin, valittava tutkimuksen viitekehys ja johdettava siitä metodologia. Kun tutkitaan monimutkaista ja monitahoista käsitettä, kuten sosiaalista pääomaa, pohjana olevan teorian raportointi on erityisen tärkeää.