Tunnistatko digipeliriippuvuuden?

Digipelit ovat hyvin suosittua viihdettä, ja yhä useampi viettää aikaansa erilaisten pelien parissa. Niitä voidaan pelata esimerkiksi älypuhelimella, tietokoneella tai pelikonsoleilla. Vuoden 2020 pelaajabarometrin mukaan lähes 80 % suomalaisista pelaa digitaalisia pelejä vähintään ajoittain ja noin joka viides päivittäin. 10–19-vuotiaista päivittäin pelaa noin 45 % ja 20–29-vuotiaista lähes 40 %.

Vuonna 2020 pelaamiseen käytettiin keskimäärin noin seitsemän tuntia viikossa, mikä on yli kaksi tuntia enemmän kuin vuonna 2018. 10–19-vuotiaat käyttivät pelaamiseen keskimäärin lähes 17 tuntia viikossa, yli kuusi tuntia enemmän kuin vuonna 2018 (1).

Pelaamisen suosion kasvaessa lisääntyy myös huoli sen vaikutuksista. Suurimmalle osalle pelaaminen on hauska ja harmiton harrastus, mutta osalle se voi aiheuttaa psyykkisiä, sosiaalisia ja fyysisiä haittoja (2). Vaikka vain pieni osa pelaajista kuuluu ongelmapelaajien joukkoon, ongelmallisen pelaamiskäyttäytymisen tunnistaminen on tärkeää.

Digipelaamisella on useita positiivisia vaikutuksia etenkin silloin, kun siihen ei liity ongelmallisen pelaamisen piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi vaikutukset kognitioon (esimerkiksi tarkkaavuuden suuntaaminen, kielenoppiminen, motoriikka) sekä psykososiaaliseen hyvinvointiin (arjesta irtautuminen ja rentoutuminen, vuorovaikutus muiden kanssa).

Peligenreillä eli -lajityypeillä kuvataan eri pelien sisältöä ja luonnetta. Genrejä on lukuisia (muun muassa pulma-, toiminta-, strategia-, rooli- ja urheilupelit), eikä niitä voi niputtaa ominaisuuksiltaan yhteen ryhmään. Esimerkiksi strategiapelit vaativat suunnitelmallisuutta sekä kykyä monimutkaiseen ajatteluun. Pulmapelit edellyttävät loogista päättelykykyä sekä visuaalista hahmottamista (3). Eri genreillä on erilaisia koukuttavia ominaisuuksia, kuten palkitsevuus ja onnistumisen kokemukset, vuorovaikutus sekä kilpaileminen muiden kanssa (4).

Genren lisäksi pelejä luokitellaan verkossa ja verkon ulkopuolella pelattaviin. Verkkopelit mahdollistavat vuorovaikutuksen muiden kanssa. Esimerkiksi monen pelaajan verkkoroolipeleihin (MMORPG) voi osallistua satoja pelaajia yhtä aikaa (3) ja ne on usein yhdistetty ongelmalliseen digipelaamiseen. Näissä peleissä sosiaalisuus, pelien ”loppumaton” jatkuminen (ja palkitseminen) sekä oman pelihahmon kehittäminen ovat omiaan koukuttamaan (4), vaikka toisaalta ne myös edistävät esimerkiksi sosiaalista hyvinvointia (3).

Määritelmä

Käytössä on ollut jo vuodesta 2013 saakka American Psychiatric Associationin (APA) määritelmä digipeliriippuvuudesta (internet gaming disorder, IGD). Tuolloin digipeliriippuvuus huomioitiin DSM-5-luokituksessa (5th edition of Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders), kun APA määritteli ilmiön mahdolliseksi mielenterveydelliseksi ongelmaksi, joka vaatii lisää tutkimustyötä. Tällöin ei kuitenkaan ollut vielä riittävästi näyttöä siitä, voidaanko digipeliriippuvuutta pitää itsenäisenä diagnosoitavana tilana (5).

Vuonna 2018 WHO määritteli ongelmallisen digipelaamisen mielenterveydelliseksi ongelmaksi, kun laajojen tutkimusten myötä digipeliriippuvuus (gaming disorder, 6C51) sai oman ICD-11-tautiluokituksensa (11th revision of the International Classification of Diseases). Riippuvuus ilmenee pelaamiseen liittyvän hallinnan heikentymisenä, pelaamisen merkityksen kasvamisena sekä sen jatkamisena haittavaikutuksista huolimatta. Pelaaminen syrjäyttää usein muita toimintoja sekä vaikuttaa suoriutumiseen koulussa tai työssä (6,7).

ICD-11-tautiluokitus sisältää luokituksen myös riskitason digipelaamiselle (hazardous gaming, QE22). Se lisää huomattavasti psyykkisten tai fyysisten haittojen riskiä joko yksilölle itselleen tai hänen läheisilleen. Tällöin pelaaminen myös jatkuu kasvaneiden riskien tiedostamisesta huolimatta (7). Digipeliriippuvuuteen liittyvät diagnoosit, niiden kriteerit ja ilmentyminen on kuvattu taulukossa 1. Suomessa uusi ICD-11-tautiluokitus tulee käyttöön aikaisintaan vuonna 2022.

Digipeliriippuvuus luokitellaan toiminnalliseksi riippuvuudeksi. Toiminnallinen riippuvuus kehittyy johonkin välitöntä tyydytystä tuottavaan toimintoon ja siihen kuuluu toiminnan hallinnan heikkenemistä, sen jatkamista haitoista huolimatta sekä voimakasta halua tai pakkoa.

Neurobiologisesta näkökulmasta toiminnalliset riippuvuudet vaikuttavat välillisesti aivojen välittäjäainemekanismien toimintaan ja ne voivat vahvistaa muiden vastaavien mekanismien toimintaa. Riippuvuudet lisäävät esimerkiksi dopmiinin määrää aivoissa, mistä seuraa mielihyvää (9).

Asiantuntijayhteisöt ovat keskustelleet paljon toiminnallisten riippuvuuksien lisäämisestä mielenterveysongelmien joukkoon. Yhtenä haasteena on selkeiden diagnostisten kriteerien muodostaminen sekä eron tekeminen ”terveen” ja ongelmallisen toiminnan välille (10). On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että digipeliriippuvuudessa voi pahimmillaan olla kyse hyvinkin vaikeasta terveyttä heikentävästä ongelmasta.

Vaikka digipeliriippuvuus on määritetty mielenterveydelliseksi ongelmaksi, on asiantuntijayhteisöissä käyty vilkasta keskustelua myös liittyen digipeliriippuvuuteen sekä sen ICD-11-tautiluokitukseen. Tautiluokituksen vastustajien mielestä tietoperusta on osin puutteellinen ja tutkimusten tuloksissa on liikaa vaihtelua (11,12). Puolustajat ovat kuitenkin nostaneet esiin, että todennäköisesti tutkimukset eivät tule koskaan olemaan täysin yhdenmukaisia (13,14). Digipeliriippuvuuden oireista ja arvioimisesta ei myöskään ole oltu yksimielisiä (11,12) ja tautiluokituksen on pelätty aiheuttavan turhia negatiivisia tunteita pelaamista kohtaan (11,12,15).

Useat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet digipeliriippuvuuden olemassaolon ja siitä aiheutuvat haasteet. Puolustajat ovat huomauttaneet, että tautiluokituksen tarkoitus ei ole patologisoida tervettä pelaamista, vaan auttaa tunnistamaan ongelmallinen ja haitallinen pelaaminen. Tautiluokitus on nähty tarpeellisena ehkäisyn ja hoitomenetelmien kehittämisen kannalta (13,14,16).

Yleisyys

Digipeliriippuvuus on yleisintä Aasiassa, missä pelaaminen on erittäin suosittua. Siellä pelaamista tukevat nopeat verkkoyhteydet, kukoistava peliteollisuus sekä myönteiset asenteet pelaamista kohtaan. Lisäksi yleisyyteen voivat vaikuttaa perheen ja yhteiskunnan aiheuttamat paineet (17). Aasiassa yleisyys on noin 5–6 % ja Euroopassa noin 2,7 %.

Digipeliriippuvuuden kansainvälinen yleisyys on noin 3 % (17,18), mikä on verrattavissa esimerkiksi pakko-oireisen häiriön (OCD:n) yleisyyteen, joka on noin 2–3 % (19,20). Nuorten nähdään olevan ikäryhmänä alttiimpi digipeliriippuvuudelle, ja se onkin nuorilla yleisempää kuin muilla ikäryhmillä: kansainvälisesti 4,6 % (21). Digipeliriippuvuus on myös yleisempää miehillä (6,8–8,5 %) kuin naisilla (1,3–3,5 %) (18,21), vaikka se on lisääntymässä myös naisten keskuudessa (17).

Yleisyyttä koskevat tutkimukset ovat varsin heterogeenisiä johtuen standardoitujen mittareiden puutteesta (17,18,21,22). ICD-11-tautiluokituksen yhtenä tavoitteena on selkeyttää digipeliriippuvuuteen liittyviä määritelmiä ja kriteereitä sekä edistää yhdenmukaisten tutkimusmenetelmien käyttöä (13).

Terveysvaikutukset ja tunnistaminen

Digipeliriippuvuus aiheuttaa monenlaisia haasteita terveydelle. Vaikutukset voivat olla psyykkisiä, sosiaalisia ja fyysisiä (2,23). Tutkimusten mukaan ongelmallinen pelaaminen näyttää olevan yhteydessä etenkin masennukseen, ahdistuneisuuteen, pakko-oireiseen häiriöön, psykosomaattisiin oireisiin (2) sekä nettiriippuvuuteen ja lisääntyneeseen impulsiivisuuteen. Lisäksi peliriippuvuus linkittyy aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) kanssa (22).

Ongelmallisesta pelaamisesta voi seurata sosiaalisia haasteita, kuten perheen sisäisiä riitoja, sosiaalisten suhteiden vähenemistä ja korvautumista nettisuhteilla sekä yksinäisyyttä (2). Ongelmallinen pelaaminen voi aiheuttaa myös ongelmia ajankäytön hallintaan sekä vaikuttaa suoriutumiseen opinnoissa ja työssä. Monet digipeliriippuvaiset nuoret ovat tyytymättömämpiä elämäänsä ja kärsivät psyykkisestä ahdistuneisuudesta ja uupumuksesta. Ongelmallisella pelaamisella on yhteys myös heikompaan itsekontrolliin, keskittymisvaikeuksiin ja huonompaan itsetuntoon (2,23).

Ongelmallisesta pelaamisesta seuraa usein uniongelmia ja fyysisen aktiivisuuden vähenemistä (2). Lyhentyneiden yöunien lisäksi pelaamisella on todennäköisesti yhteys heikentyneeseen unenlaatuun sekä ongelmiin nukahtamisessa ja unen ylläpitämisessä. Tämä johtaa lisääntyneeseen väsymykseen päivisin. Unenlaatu voi heikentyä myös fyysisen aktiivisuuden vähentymisen takia. On mahdollista, että joissakin tapauksissa uniongelmat eivät johdu ongelmallisesta pelaamisesta, vaan pelaaminen on keino paeta uniongelmien aiheuttamaa stressiä (24).

Tutkimuksista nousee esille, että ongelmalliseen pelaamiseen liittyvät haitalliset terveysvaikutukset ilmenevät hyvin vaihtelevasti ja oireet ovat yksilöllisiä. Aiheesta tarvitaankin lisää laadukkaita tutkimuksia ymmärryksen lisäämiseksi sekä eri tekijöiden syy-seuraussuhteiden selvittämiseksi (2,23).

On myös mahdollista, että ympäristöstä, ihmissuhteista tai muista sairauksista johtuvat syyt edistävät ongelmallisen pelaamiskäyttäytymisen kehittymistä eikä päinvastoin (23). Esimerkiksi masennusoireiden seurauksena pelaamisesta voi kehittyä ongelmallinen selviytymiskeino, josta kehittyy edelleen vakavampi riippuvuus (25). Digipeliriippuvuuden tunnistaminen voi olla haasteellista, koska siihen liittyy usein samanaikaissairastavuutta sekä psykososiaalisen hyvinvoinnin haasteita. Tällöin syiden ja seurauksien erottaminen ei ole helppoa (26).

Tunnistamista helpottavia kliinisiä menetelmiä kehitetään parhaillaan, mutta luotettaviksi mittareiksi suomalaisissa väestötutkimuksissa ovat osoittautuneet esimerkiksi GAS (Game addiction scale for adolescents), IGDT-10 (Internet gaming disorder test) sekä POGQ (Problematic online gaming questionnaire). Näitä mittareita voi käyttää myös ongelman tunnistamisessa ja arvioinnissa, vaikkakin niiden käytöstä kliinisenä apuvälineenä on vain vähän tutkimustietoa (27).

Digipeliriippuvuutta epäiltäessä on hyvä selvittää pelaamisen motiivit (esimerkiksi arjen pakeneminen) ja pelaamiseen käytetty aika. On kuitenkin hyvä muistaa, että pelaamiseen käytetty aika ei kerro kaikkea. Digipeliriippuvuus muuttaa prioriteetteja elämässä siten, että pelaamisesta tulee tärkeintä. Mikäli ongelmapelaaja estyy pelaamasta, se pyörii jatkuvasti mielessä ja aiheuttaa ahdistusta. Yksi huolestuttava merkki voi olla myös kiinnostuksen menettäminen aikaisempiin harrastuksiin, jolloin pelimaailmaan uppoudutaan aikaisempaa enemmän (4).

Miksi aihe on tärkeä?

Pelaamisen ongelmallisuus on lähes aina subjektiivinen kokemus, mikä hankaloittaa ammattilaisten työtä. Digipeliriippuvuuden tunnistaminen on erittäin tärkeää, jotta jokainen tukea tarvitseva saa apua ja voi myös itse toimia terveytensä edistämiseksi.

Digipeliriippuvuuden aiheuttamat haitat herättävät huolta läheisissä ja myös ongelmapelaajassa itsessään. Ammattilaisen on tärkeää kuunnella asiakkaan ja tämän läheisten kokemuksia ongelmallisen pelaamisen tunnistamiseksi.

Tietoisuuden lisääminen on avain oireiden tunnistamiseen ja väestön terveyden edistämiseen. Myös tutkimusmenetelmiä tulee yhtenäistää, jotta voidaan kehittää toimivia ehkäisy- ja hoitomenetelmiä. Tulevaisuudessa käsitteiden ja menetelmien yhtenäistämisessä todennäköisesti auttaa ICD-11-tautiluokitus, sillä sitä voidaan hyödyntää kansainvälisesti niin terveydenhuollossa kuin tutkimustyössä.