Selkäkipua kannattaa hoitaa ennusteen mukaan Vähäisen kroonistumisriskin selkäkipupotilaita ei tarvitse englantilaistutki-muksen mukaan hoitaa yhtä intensiivisesti kuin niitä, joilla toimintakyvyn heikkenemisen vaara on selvä. Katariina Korkeila Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2011 Kommentteja
Lapsen ripulikuivuman korjaus Virusinfektion aiheuttama äkillinen gastroenteriitti voi aiheuttaa lapselle merkittävän kuivuman, vaikeimmillaan hengenvaarallisen myös kehittyneissä maissa. Lapsen lievä tai kohtalainen kuivuma voidaan tehokkaasti korjata ripulijuomalla (oral rehydration solution, ORS), joko juottamalla tai annostelemalla korvausneste nenä-mahaletkuun. Käytännön kliinisessä työssä kuivuman hoitoon voidaan usein käyttää nopeaa korjausta, jolloin lapsen kuivuma korvataan 4-6 tunnissa. Tämän jälkeen lapsi kotiutetaan ja kotona jatketaan ylläpitonesteytystä juottamalla. Toinen mahdollisuus on, että lapsi otetaan osastolle seurantaan seuraavaan päivään saakka, jolloin ylläpitonesteiden antamista ja tulevien menetysten korvaamista voidaan jatkaa nenä-mahaletkuun. Ripuloivia lapsia päivystysaikana hoitava lääkäri joutuu usein pohtimaan nopeaan kotihoitoon siirtymisen riskejä verrattuna osastolla tapahtuvaan pitempään seurantaan. Terhi Tapiainen Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2011 Kommentteja
Aiheuttavatko sytokiinit rintasyöpäpotilaalle väsymystä? Yli puolet rintasyövän sairastaneista potilaista kärsii uupumuksesta ja univaikeuksista liitännäissolunsalpaajahoidon jälkeen. Joka neljäs nainen on masentunut hoitojen jälkeen. Sytokiinivälitteiset molekylaariset mekanismit saattavat olla oireiden merkittävä taustatekijä. Rintasyöpäpotilailla, joilla on suuri tuumorinekroositekijäreseptorin II (s-TNF-RII) pitoisuus veressä, ovat väsyneempiä kuin verrokkipotilaat. Sirkku Jyrkkiö Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2011 Kommentteja
Kosmeettisen vulvakirurgian aiheet olisi selkiytettävä Syyt haluta kosmeettista vulvakirurgiaa - yleensä labia minoreiden pienennystä tai puolieron korjausta - osoittautuivat epäselviksi ja epärealistisiksi lontoolaissairaalassa tehdyssä tutkimuksessa. Pertti Kirkinen Lehti 45: Lääketieteen maailmasta 45/2011 Kommentteja
Eteisvärinän hoito Suomessa - FinFib-tutkimus Eteisvärinä lienee yleisin yksittäinen diagnoosi sairaaloiden päivystyspoliklinikoilla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten eteisvärinän vuoksi päivystykseen tulevia potilaita hoidetaan Suomessa ja mitkä tekijät vaikuttavat hoitokäytäntöjen valintaan. Vastaavaa laajaa kansallista eteisvärinäpotilaiden hoitoa kartoittavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Mika Lehto, Pekka Raatikainen, Heikki Mäkynen, Minna Peiponen, Hanna Kyhälä-Valtonen, Juha Hartikainen, Juha Lund, Jarmo Ahonen, Markku Mäkijärvi, Finfib-Tutkimusryhmän Puolesta Lehti 45: Alkuperäistutkimus 45/2011 Kommentteja
Reumapotilaiden silmäongelmat - Reumasairauksiin liittyvät silmäongelmat ovat haasteellisia terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Kaisu Kotaniemi Lehti 45: Katsausartikkeli 45/2011 Kommentteja
Onko erikoissairaanhoidolla roolia terveyden edistämisessä? Toukokuussa 2011 voimaan tullut terveydenhuoltolaki vahvistaa terveyden edistämisen asemaa palvelujen järjestämisessä ja osana erikoissairaanhoidon hoitoprosesseja. Tutkimuksessa selvitettiin sairaaloissa toteutettavan terveyden edistämisen nykytilaa erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon johtavien viranhaltijoiden näkökulmasta. Sirpa Kotisaari, Timo Ståhl, Jaakko Herrala, Pirjo Lindfors Lehti 45: Terveydenhuolto 45/2011 Kommentteja
Infraingvinaalisen perkutaanisen transluminaalisen angioplastian teho kriittisessä raajaiskemiassa Kriittisessä alaraajan iskemiassa jalan elinkelpoisuus on uhattuna verenkierron riittämättömyyden vuoksi, jonka tavallisimmin aiheuttaa vaikea tukkiva valtimotauti. Vaikka tämän sairauden hoito on kehittynyt viime vuosina, liittyy siihen edelleen huomattava kuolleisuus ja potilaan elämänlaadun heikentyminen. Maria Korhonen Lehti 45: Väitös 45/2011 Kommentteja
Psyykenlääkkeiden käyttö lisää vanhusten kaatumisia Kaatumiset ovat vanhusten yleisimpiä tapaturmia. Joka kolmas 65 vuotta täyttänyt ja puolet 80-vuotiasta kaatuu ainakin kerran vuodessa. Tärkeimpiä vaaratekijöitä ovat korkea ikä, aikaisempi kaatuminen, huonot lihasvoimat, heikentynyt tasapaino, heikentynyt näkökyky, kävelykyvyn ongelmat, psyykenlääkkeiden käyttö ja monet sairaudet. Maritta Salonoja Lehti 45: Väitös 45/2011 Kommentteja
Sydämen sykevaihtelu autonomisen toimintahäiriön merkkinä kroonista epilepsiaa sairastavilla Epilepsiapotilailla esiintyy autonomisen hermoston toiminnan häiriöitä. Näitä häiriöitä voidaan todeta epilepsiakohtausten aikana, heti kohtausten jälkeen ja kohtausten välillä sekä paikallisalkuisissa että yleistyneissä epilepsioissa. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on osoitettu kardiovaskulaarisen säätelyjärjestelmän häiriöiden voivan ilmentyä alentuneena sydämen sykevaihteluna epilepsiakohtausten väliaikoina. Sydänsairauksien yhteydessä sykevaihtelun vähenemisen on osoitettu liittyvän kohonneeseen kuolemanriskiin. Epilepsiapotilailla alentuneen sydämen sykevaihtelun on epäilty liittyvän epilepsiapotilailla ilmenevien odottamattomien ja ilman selkeää syytä tapahtuvien äkkikuolemien lisääntyneeseen riskiin. Kertyneestä tiedosta huolimatta alentuneen sykevaihtelun kliininen merkitys epilepsiapotilailla on edelleen epäselvä. Pitkäaikaisseurantatutkimuksia sydämen sykevaihtelun muutoksista epilepsiapotilailla ei ole julkaistu. Eija Suorsa Lehti 45: Väitös 45/2011 Kommentteja
Sakkovangit ovat vangeista sairaimpia ja huono-osaisimpia Vangit ovat erillisryhmä, joka poikkeaa monin tavoin tavallisesta suomalaisväestöstä. Terveydentilaltaan erityisen ongelmallisiksi ovat osoittautuneet sakon muuntorangaistusta suorittavat vangit. Sakkovangit kuormittavat vankilaterveydenhuoltoa päihteiden ongelmakäytön, runsaiden terveysongelmien ja muun huono-osaisuuden takia muita vankiryhmiä enemmän. Tämä tutkimus on osa laajaa suomalaista Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve -terveystutkimusta. Sakkovankeja ei ole aiemmin tutkittu erillisenä ryhmänä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, löytyykö sakkovankien syrjäytymiselle selittäviä tekijöitä ja eroavatko he sosiodemografiselta taustaltaan, terveydentilaltaan ja työkyvyltään muista miesvangeista. Terhi Wuolijoki, Heikki Vartiainen, Jorma Aarnio, Virpi von Gruenewaldt, Tomi Lintonen, Aino Mattila, Päivi Viitanen, Matti Joukamaa Lehti 44: Alkuperäistutkimus 44/2011 Kommentteja
Maahanmuuttajanaisten lisääntymisterveys vaatii erityishuomiota - Suomessa maahanmuuttajat käyttävät hyvin äitiyshuollon palveluja, mikä kertonee niiden saatavuudesta ja hyväksyttävyydestä. Maili Malin Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2011 Kommentteja
Haiman kystisen muutoksen luonne tulee selvittää - Haiman kystisen muutoksen diagnostiikka perustuu huolelliseen kuvantamiseen ja kystanestenäytteen analysointiin. Johanna Laukkarinen, Juhani Sand Lehti 44: Katsausartikkeli 44/2011 Kommentteja
Ärtyvän suolen oireyhtymää potevat usein terveyspalvelujen suurkuluttajia - Ärtyvän suolen oireyhtymän diagnostiikassa poissulkututkimukset kuluttavat runsaasti terveydenhuollon resursseja. Markku Hillilä Lehti 44: Terveydenhuolto 44/2011 Kommentteja
Suuren riskin potilaat ja siirteet nivusen alapuolisessa ohitusleikkauksessa Vaikea-asteinen alaraajan tukkiva valtimotauti on yleisin raajan menetykseen johtava syy. Amputaation ehkäisemiseksi tarvitaan usein verenkiertoa parantava ohitusleikkaus. Kriittistä alaraajan verenkiertohäiriötä sairastavat potilaat ovat usein iäkkäitä, ja heillä on liitännäissairauksia. Tämän vuoksi tilaan liittyy amputaatioriskin lisäksi myös huomattava kuolleisuus. Eva Arvela Lehti 44: Väitös 44/2011 Kommentteja
Vanhukset altistuvat kipulääkkeille nuoria enemmän Yli 65-vuotiaat käyttivät noin kolme neljäsosaa kaikista sairasvakuutuksen korvaamista lääkkeistä Suomessa vuonna 2003. Ikäihmisten osuus Suomessa lisääntyy kaiken aikaa. Vuosituhannen vaihteessa yli 65-vuotiaiden osuus Suomen väestöstä oli noin 15 %, ja osuuden on ennustettu kasvavan yli neljännekseen vuoteen 2025 mennessä. Ikääntyminen altistaa sairauksille ja traumoille, jotka vaativat vahvaa kipulääkitystä. Antti Liukas Lehti 44: Väitös 44/2011 Kommentteja
Uusia menetelmiä valtimoiden ahtautumisen ennustamiseen Väitöstutkimuksessa selvitettiin sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden tasoja nuorilla aikuisilla, ateroskleroosin muutosten mittaamista ultraäänellä ja varhaisten valtimomuutosten ennustamista perinteisillä riskitekijöillä ja uudella menetelmällä, tutkimushenkilöiden verinäytteiden metabolisella profiloinnilla ydinmagneettiresonanssimenetelmällä. Lk Juho Raiko Lehti 44: Väitös 44/2011 Kommentteja
Lasten vesikouretraalinen refluksi Väitöskirjassa selvitettiin lapsen virtsateissä tapahtuvan virtsan takaisinvirtauksen (vesikoureteraalinen refluksi) yleisyyttä ja yhteyttä lasten virtsatieinfektioihin, arvioitiin aiemmin julkaistun tutkimusohjeen käyttökelpoisuutta lasten virtsateiden kuvantamispäätöstä tehtäessä ja tehtiin meta-analyysi virtsan takaisinvirtauksen hoitotapojen merkityksestä munuaisten kehitykselle ja toiminnalle. Tutkimus selvitti myös virtsarakon toiminnallisten tutkimusten arviointien toistettavuutta ja vertailtavuutta lastenkirurgien kesken. Väitöstutkimus arvioi myös, voivatko tutkimukset havaita, onko lapsella virtsan takaisinvirtaus tai taipumusta uusiutuviin virtsatieinfektioihin. Mika Venhola Lehti 44: Väitös 44/2011 Kommentteja
Toivo elää keuhkoahtaumataudissa Fletcher-Peto-käyrä eli "kuolemankäyrä" on perustavaa laatua oleva käsite keuhkoahtaumataudissa. Aiemmin on luultu, että keuhkotoiminnan heikkeneminen vain jyrkkenee taudin vaikeutuessa. Uusi tutkimus kumoaa kaiken tämän. Heikki Ekroos Lehti 43: Lääketieteen maailmasta 43/2011 Kommentteja
Mikä PSA-arvo sulkee pois radikaalin prostatektomian? Prostataspesifisen antigeenin (PSA) lukema 10 µg/l on tärkeä raja-arvo, kun arvioidaan, onko prostatakarsinooma rajoittunut eturauhaseen vai ei. PSA-arvon nousu yli 20 µg:aan/l on jo merkki suuren riskin kasvaimesta, joka paikallisenakin merkitsee kasvainpesifisen kuolevuuden moninkertaistumista vähäisen ja kohtalaisen riskin syöpään verrattuna. PSA-lukema ei kuitenkaan kuvaa vain syövän määrää ja vaikeusastetta, vaan siihen vaikuttavat myös eturauhasen hyperplasia ja tulehdus. Korkean PSA-arvon karsinoomien ideaalihoito ei ole selvä asia. Ossi Lindell Lehti 43: Lääketieteen maailmasta 43/2011 Kommentteja
Kaikki diabetesta sairastavat hyötyisivät glukoosisensorista Terveydenhuolto Kaikki diabetesta sairastavat hyötyisivät glukoosisensorista Niitä ei kuitenkaan jaeta edes hoitosuositusten mukaisesti. Avoin artikkeli
Maastohiihtäjillä enemmän hengitystieinfektioita kuin normaalisti liikkuvilla Tiede Maastohiihtäjillä enemmän hengitystieinfektioita kuin normaalisti liikkuvilla He matkustavat ja kilpailevat talviaikaan, jolloin viruksia esiintyy eniten.
Valinnanvapauskokeilun hoito- ja tutkimuskorvauksia on tarkennettu Terveydenhuolto Valinnanvapauskokeilun hoito- ja tutkimuskorvauksia on tarkennettu Kela vahvistaa korvaustaksat ja enimmäishinnat erikseen. Avoin artikkeli
Vaatetus ja tarkastus suojaaavat parhaiten punkeilta Terveydenhuolto Vaatetus ja tarkastus suojaaavat parhaiten punkeilta Pahimmilla alueilla saa ilmaisen rokotteen. Avoin artikkeli
Hyvinvointia tukeva syöminen on opittavissa Terveydenhuolto Hyvinvointia tukeva syöminen on opittavissa Kyse on ennen kaikkea siitä, miten tunteita voi säädellä ja hyvinvointia vahvistaa muilla keinoilla kuin ruoalla. Avoin artikkeli
Istumisen vähentäminen ei riitä sydänterveyden edistämiseen Tiede Istumisen vähentäminen ei riitä sydänterveyden edistämiseen Arkiliikunnan lisääminen madaltaa verenpainetta.