Bioaktiivinen lasi toimii luun korvikkeena Bioaktiivinen lasi kuuluu synteettisiin silikaattipohjaisiin pinta-aktiivisiin biomateriaaleihin, joilla on luun kasvua ohjaavia ja edistäviä vaikutuksia. Janek Frantzén Lehti 38: Väitös 38/2012 Kommentteja
Lasten ja nuorten selkärangan virheasentojen kirurginen hoito Skolioosi ja spondylolisteesi ovat yleisimpiä selkärankaepämuodostumia lapsilla ja nuorilla. Skolioosin tavallisin syy nuorilla ihmisillä on tuntemattomasta syystä johtuva, nuoruusajan idiopaattinen skolioosi. Skolioosi voi syntyä myös muista syistä kuten synnynnäisten selkänikamaepämuodostumien, luustokehityshäiriön tai hermolihastaudin takia. Tuomas Jalanko Lehti 38: Väitös 38/2012 Kommentteja
Keuhkoputkien supistumisherkkyyden esiintyvyys ja sen riskitekijät suomalaisessa aikuisväestössä Väitöskirjassa määritettiin keuhkoputkien supistumisherkkyyden esiintyminen ja riskitekijöitä suomalaisilla aikuisilla. Tutkimuksessa selvitettiin myös tupakoinnille ja tupakansavulle altistumisen yhteyttä keuhkoputkien supistumisherkkyyden vaikeuteen. Maria Juusela Lehti 38: Väitös 38/2012 Kommentteja
Entä jos liikkuisimme enemmän? Liikunnan sairauksia ehkäisevästä ja parantavasta vaikutuksista on runsaasti näyttöä. Liikunta ehkäisee sepelvaltimotautia, tyypin 2 diabetesta, aivohalvausta, verenpainetautia, rinta- ja paksusuolisyöpää, depressiota ja kaatumisia. Se myös lisää elinvuosia. Yhdysvalloissa tehtiin statistisella menetelmällä (population attributable fraction, PAF) arvio siitä, kuinka suuri on liikunnan vähäisyyden merkitys riskitekijänä eri sairauksien ilmaantuvuudelle ja kuolleisuudelle. Kaisu Pitkälä Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2012 Kommentteja
Lääkeverkkoputki on tehokas diabeetikon sepelvaltimotaudin hoidossa Diabeetikon pallolaajennushoidon tuloksia arvioitiin laajassa yhteisanalyysissä, johon koottiin erilaisia lääke- ja metalliverkkoputkia vertailevien 42 satunnaistetun tutkimuksen tulokset. Tutkimusten seuranta käsitti yhteensä yli 22 000 potilasvuotta. Juhani Airaksinen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2012 Kommentteja
Uusi pitkävaikutteinen antikolinergi tulossa keuhkoahtaumataudin hoitoon Tiotropiumilla hoidetaan nykykäytännön mukaan oireiset keskivaikeaa ja vaikeaa keuhkoahtaumatautia sairastavat potilaat. Pitkävaikutteisia β2-agonisteja voidaan käyttää samaan tarkoitukseen, mutta niiden teho (indakaterolia lukuun ottamatta) ei yllä pitkävaikutteisten antokolinergien tehon tasolle. Heikki Ekroos Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2012 Kommentteja
Statiinit ja haimatulehduksen riski Statiinien ja lipidilääkkeiden käyttöön on epäilty liittyvän harvinainen haimatulehduksen riski. Jotkin hoitosuositukset ovatkin suositelleet fibraatteja, jos triglyseridiarvo on korkea ja haimatulehduksen riski siksi suurentunut. Tuoreen meta-analyysin tulos saattaa muuttaa hoitokäytäntöjä. Kaisu Pitkälä Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2012 Kommentteja
HIV-infektoituneiden naisten menopaussi tuo erityistarpeita Yhä useampi HIV-infektoitunut nainen saavuttaa nykyään vaihdevuosi-iän. Infektio, sen hoito, liitännäissairaudet ja muut infektioon liittyvät tekijät yhdessä iän karttumisen kanssa aiheuttavat erityistarpeita näiden naisten terveyden seurannalle. Asia lienee Suomessa jossain määrin tuntematon terveydenhuollon henkilökunnalle. Pertti Kirkinen Lehti 37: Lääketieteen maailmasta 37/2012 Kommentteja
Työikäisten muistipulmat vaativat kohdennettua selvittelyä Muistipoliklinikan lähetekäytännöt arviointitutkimuksen kohteena Suomessa arviolta 6 000-7 000 työikäistä sairastaa etenevää muistisairautta, mutta työikäisillä on merkittävästi myös muita muistipulmia. Muistisairauksien tutkimus-, hoito- ja seurantakäytäntö ei aina tue työikäisten muistipulmien selvittelyä. Anne M. Remes, Jari Turunen, Leena Ala-Mursula Lehti 37: Alkuperäistutkimus 37/2012 Kommentteja
Alkoholin suurkuluttajasta riskikäyttäjäksi - muuttuvatko neuvontarajat? Alkoholin suurkulutuksen rajat ovat olleet käytössä 20 vuotta. Kaija Seppä, Mauri Aalto, Kalervo Kiianmaa Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2012 Kommentteja
Psykoterapiaprosessit nyt ja tulevaisuudessa Psykoterapia on vuorovaikutuksellinen, teoreettiseen tietämykseen perustuva ja tehokas mielenterveyden häiriöiden ja psyykkisten ongelmien hoito- ja kuntoutusmuoto. Se täyttää näyttöön perustuvan hoidon kriteerit lähes kaikissa tärkeimmissä psykiatrisissa häiriöissä. Tiina Paunio, Olavi Lindfors, Hely Kalska, Hasse Karlsson, Katja Kurri, Pirjo Lehtovuori, Paula Melart, Tarja Melartin, Petri Näätänen, Sami Pirkola, Jarl Wahlström Lehti 37: Katsausartikkeli 37/2012 Kommentteja
Ylilääkärien ja ulkomaalaistaustaisten lääkärien kokemuksia toimilupaprosessista Tutkimuksessa tarkastellaan terveyskeskusten ylilääkärien ja ulkomaalaistaustaisten lääkärien kokemuksia ammatinharjoittamislupaprosessista sekä työllistymisestä terveyskeskuksiin. Riikka Lämsä, Kristiina Manderbacka, Hannamaria Kuusio, Anna-Mari Aalto, Marko Elovainio Lehti 37: Terveydenhuolto 37/2012 Kommentteja
Tietokonetomografia helpottaa äkillisen aivoverenkiertoshäiriön arviointia Yleisimmin aivoinfarkti johtuu verihyytymän aiheuttamasta kallon sisäisen valtimon tukkeutumisesta. Tukkeutuneen verisuonen avaamiseen pyritään laskimonsisäisellä liuotushoidolla ja valtimonsisäisillä toimenpiteillä. Tietokonetomografiatutkimuksella on keskeinen rooli äkillisen aivoverenkiertohäiriön diagnostisessa selvittelyssä, ennusteen määrittämisessä ja hoidon valinnassa. Nykyaikaiset kuvauslaitteistot mahdollistavat anatomian selvittämisen lisäksi aivoverisuonten ja aivokudoksen verenkierron arvioimisen. Niko Sillanpää Lehti 37: Väitös 37/2012 Kommentteja
Hyytymisjärjestelmään liittyvät muutokset myyräkuumeessa Myyräkuumeen aiheuttaa Puumala-virus. Taudinkuvalle tyypillisiä piirteitä ovat kuume, päänsärky, maha-suolikanavan oireet ja munuaisten toiminnan heikentyminen. Verihiutaleiden niukkuus todetaan lähes aina, mutta vuoto-oireet ovat yleensä lieviä. Puumala-viruksen aiheuttaman infektion vaikeus vaihtelee: infektio on yleensä lievä, mutta kuolemantapauksiakin esiintyy. Outi Laine Lehti 37: Väitös 37/2012 Kommentteja
Kallmannin oireyhtymä Suomessa Synnynnäinen hypogonadotrooppinen hypogonadismi on harvinainen puuttuvan murrosiän kehityksen syy. Tämä sairaus aiheutuu gonadotropiineja vapauttavan hormonin, GnRH:n, vajeesta, mikä johtaa sukupuolihormonien puutteeseen. Eeva-Maria Laitinen Lehti 37: Väitös 37/2012 Kommentteja
SP-A ja PIGR lupaavia keuhkoahtaumataudin merkkiaineita Keuhkoahtaumatauti on yleisin tupakointiin liittyvä keuhkosairaus, jolle on tyypillistä hitaasti etenevä, pääosin korjaantumaton hengitysteiden ahtautuminen. Oksidatiivisella stressillä sekä proteaasien ja antiproteaasien välisellä epätasapainolla on merkittävä rooli hengitysteiden ahtautumisessa ja kudostuhossa. Noora Louhelainen Lehti 37: Väitös 37/2012 Kommentteja
Sydäntä ja aorttaläppää muovaavat soluväliaineen proteiinit Sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksissa havaitaan usein liiallista sidekudoksen kertymistä ja pehmytkudosten kalkkiutumista. Nämä tapahtumat ovat osallisena kudosten rakenteen uudelleenmuovautumisessa, jota tapahtuu esimerkiksi sydämessä kuormituksen lisääntyessä tai aorttaläpässä sen kalkkiutuessa. Soluja ympäröivällä soluväliaineella on tärkeä merkitys kudosten uudelleenmuovautumisessa. Virva Pohjolainen Lehti 37: Väitös 37/2012 Kommentteja
Statiinien hyödyt ja haitat puntarissa Statiinit vähentävät sydän- ja verisuonitautitapahtumia, mutta niiden on todettu lisäävän diabeteksen ilmaantuvuutta, meta-analyysin mukaan kymmenisen prosenttia ja annosriippuvaisesti. JUPITER-tutkimuksessa selvitettiin rosuvastatiinin vaikutuksia primaaripreventiossa. Erityisesti tarkasteltiin diabeteksen ilmaantuvuutta tutkittavilla, joilla ei ollut diabetesta lähtötilanteessa. Tarkoituksena oli selvittää statiinin nettovaikutus: vähenevätkö sydän- ja verisuonitautitapahtumat niin paljon, että ne kumoavat diabeteksen ilmaantumisen? Kaisu Pitkälä Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2012 Kommentteja
Statiinihoito pienentää myös vähäistä verisuonitautiriskiä Statiinihoitoa käyttävillä vakavien verisuonitapahtumien riski pienenee noin viidenneksen jokaista saavutettua LDL-kolesterolitason 1 mmol:n/l laskua kohden. Katariina Korkeila Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2012 Kommentteja
Tarkka seula toisen vaiheen prostatektomiaan Joka kymmenennen eturauhassyöpäpotilaan ensihoito on eturauhasen sädetys ulkoisesti tai lyhytetäisyyksisenä. Biokemiallinen uusiutuma kehittyy 15-60 %:lle. Ajoissa tehdyn ns. salvage-prostatektomian avulla voidaan osalle näistä potilaista vielä tarjota uusi mahdollisuus sairauden kuratiiviseen hoitoon. Sädehoidon saaneen potilaan prostatektomia on kuitenkin teknisesti vaikea toimenpide ja vaatii suorittajaltaan suurta kokemusta. Ossi Lindell Lehti 36: Lääketieteen maailmasta 36/2012 Kommentteja
Suurin osa iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan yksiköistä laski henkilöstömitoitusta Terveydenhuolto Suurin osa iäkkäiden ympärivuorokautisen hoivan yksiköistä laski henkilöstömitoitusta Esihenkilöarvion mukaan henkilöstön määrä vastasi asiakkaiden tarpeita erittäin hyvin vain alle puolessa yksiköistä. Avoin artikkeli
Ammattioikeudet menettäneiden lääkäreiden määrä tuplaantui Terveydenhuolto Ammattioikeudet menettäneiden lääkäreiden määrä tuplaantui Tämän vuoden aikana 14 päätöstä. Avoin artikkeli
Kuntoutusjärjestelmän eettinen umpikuja Mielipide Kuntoutusjärjestelmän eettinen umpikuja Onko oikein, että lääkäri joutuu rajaamaan hoitoa hallinnollisista syistä, eikä potilaan tarpeen mukaan?
Uusi kansainvälinen arviointimalli muuttaa aivovammojen diagnostiikkaa Terveydenhuolto Uusi kansainvälinen arviointimalli muuttaa aivovammojen diagnostiikkaa Nykyinen luokittelu on tiedetty pitkään riittämättömäksi. Avoin artikkeli
Verkossa leviää runsaasti huijausmainoksia Terveydenhuolto Verkossa leviää runsaasti huijausmainoksia Niissä on lääketieteen asiantuntijoiden suosituksia virheellisesti. Avoin artikkeli
Raskauskomplikaatiot vaihtelevat eri puolilla Suomea Tiede Raskauskomplikaatiot vaihtelevat eri puolilla Suomea Itä- ja Pohjois-Suomessa on muuta maata enemmän verenpaineongelmia.