Lievä aivovamma vaikuttaa tunne- ja tiedonkäsittelytoimintoihin
Oireiden pitkittyessä sekä yksilölle että yhteiskunnalle aiheutuva kuormitus on merkittävää.
Lievän aivovamman saaneiden tarkkaavuus suuntautui korostuneesti tunnepitoisiin uhkaaviin ärsykkeisiin, kun he tekivät samanaikaisesti kognitiivisesti kuormittavaa tehtävää. Tämän havaitsi LL Venla Kuusinen väitöstutkimuksessaan .
Henkilöt, joilla oli todettu orbitofrontaalialueen vaurio, suuntasivat enemmän tarkkaavuutta käynnissä olevan kognitiivisen tehtävän suorituksen kannalta oleelliseen uhkaärsykkeeseen. He huomioivat vähemmän tehtävään piilotettuja uhkaärsykkeitä.
– On mahdollista, että heikentynyt kyky huomioida piilotettuja tunnepitoisia sisältöjä selittää orbitofrontaalialueen vaurion saaneiden arkipäivän oireita, joissa korostuvat hankaluudet sosiaalisissa tilanteissa, sillä niissä havainnoimme ja tulkitsemme tällaisia piiloviestejä jatkuvasti. Toisaalta ylimitoitettu tarkkaavuuden suuntaaminen uhkaan voi altistaa tunne-elämän oireille, kuten masennukselle, joka on kohtalaisen yleistä lievän aivovamman jälkeen, Kuusinen kertoo tiedotteessa .
Mahdollinen uusi biomarkkeri oireiden diagnosointiin
Lievän aivovamman saaneiden aivosähkökäyrässä oli otsalohkojen alfataajuuden epäsymmetriaa, joka heijasti suhteellisesti aktiivisempaa oikeaa kuin vasenta etuotsalohkoa. Tällainen ilmiö on aiemmissa tutkimuksissa liitetty masennukseen tai masennusalttiuteen.
Tutkimuksessa lievän aivovamman saaneilla ei kuitenkaan ollut diagnosoitu masennusta, eli ilmiö vaikutti Kuusisen mukaan liittyvän aivovamman jälkitilaan.
Uhkaärsykkeen yhteydessä havaittua alfataajuuden epäsymmetriaa soveltamalla Kuusinen kehitti mittarin, jolla pystyttiin erottelemaan subjektiivisesti oireilevat lievän aivovamman saaneet oireettomista. Mittari korreloi koettujen masennusoireiden ja vamman jälkioireiden kanssa.
Tällainen mittari, joka heijastaa vammaan liittyviä patofysiologisia muutoksia aivojen tunteiden säätelyyn osallistuvissa verkostoissa, voi olla potentiaalinen tulevaisuuden biomarkkeri aivovamman jälkeisille oireille. Lisätutkimuksia vielä tarvitaan.
Etenkin lievät aivovammat ovat yleisiä, joten oireiden pitkittyessä sekä yksilölle että yhteiskunnalle aiheutuva kuormitus on merkittävää.
Kuusinen toteaa, että aivovammaan liittyvien ilmiöiden ja potilaiden kokemien oireiden taustamekanismien tutkiminen on tärkeää. Niiden ymmärtäminen luo pohjan parempien diagnostisten menetelmien sekä hoidon ja kuntoutuksen kehitykselle.
LL Venla Kuusisen väitöskirja Impact of mild traumatic brain injury and orbitofrontal cortex lesion on affective and cognitive brain functions tarkastetaan Tampereen yliopistossa 24. marraskuuta.