Millä keinoin päihteiden käyttöä voidaan ehkäistä?

Päihteitä on käytetty jokaisen kansan keskuudessa kaikkina tunnetun historian aikoina. Niin oopiumin käytöstä kuin oluen ja viinin valmistuksestakin on tietoa jo ajalta tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua.

Päihteistä kuitenkin aiheutuu haittoja yksilö-, perhe- ja yhteiskunnallisella tasolla. Keinoja niiden vähentämiseen on pyritty löytämään.

Tiedämme, että alkoholin hinta ja saatavuus määrittelevät kulutusta. Kokonaiskulutuksen kasvaessa kaikkien – myös vähemmän juovien – kulutus kasvaa (1). Sillä on yhteys alkoholihaittoihin, mukaan lukien terveyspalvelujen käyttöön, työkyvyn menetykseen ja kuolleisuuteen sekä näistä aiheutuviin kustannuksiin (1).

Alkoholin hinta ja saatavuus määräytyvät poliittisessa päätöksenteossa, ja valitettavan usein alkoholista saatavat verotulot ja alkoholiteollisuuden lobbaus painavat vaakakupissa enemmän kuin terveydenhuollon asiantuntijoiden ja tutkijoiden puheenvuorot (2).

Päihteen käytön laillinen status ei näytä vaikuttavan käytön yleisyyteen. Kieltolaki ei vähentänyt, vaan lisäsi alkoholin kulutusta.

Laittomuudesta huolimatta huumekokeilut ovat yleistyneet parin viime vuosikymmenen aikana Suomessa (3). Esimerkit muista maista, kuten Portugalista, kertovat, ettei päihteiden käytön dekriminalisointi ole olennaisesti vaikuttanut käytön yleisyyteen (4).

Nuorten asenteet mm. kannabista kohtaan ovat liberalisoituneet (3), mutta tiedämme myös, että erityisesti nuorella iällä alkaneeseen päihteiden käyttöön liittyy haittoja ja riski myöhempiin terveysongelmiin.

Päihdepolitiikassa painotetaan päihteiden käytön ja päihdehaittojen ehkäisyä. Nuoret ovatkin keskeinen ryhmä, joiden kohdalla on tutkittu yksilö-, koulu-, perhe- ja laajempien yhteiskunnallisten interventioiden tehoa päihteiden käytön ja päihdeongelmien ehkäisyyn.

Toistaiseksi eniten näyttöä on pitkäkestoisista koulumaailmassa tapahtuvista monimenetelmäisistä ohjelmista, joiden on todettu vähentävän tupakointia ja laittomien päihteiden käyttöä sekä alkoholin ongelmakäyttöä (5).

Kaikkea päihteiden käyttöä ei kuitenkaan voida ehkäistä. Merkittäviä lisäpanostuksia tarvitaan myös korjaavaan puoleen eli päihdeongelmien hoitoon.

Päihdehäiriöiden vaikuttavaan hoitoon ja päihdehaittojen, kuten huumekuolemien, ehkäisyyn on näyttöön perustuvia keinoja. Päihdehäiriöihin liittyvä stigma näkyy kuitenkin valitettavasti päihdeongelmien hoidon räikeänä aliresursointina.

Vaikka päihteiden käyttö ja päihdehaitat, mukaan lukien huumekuolemat, ovat lisääntyneet 2000-luvulla (6), päihdehuollon laitosten asiakasmäärät, hoitojaksot ja hoitopäivien määrät ovat huomattavasti vähentyneet vuosikymmenessä (7,8).

Resurssivajeen lisäksi Suomessa on merkittävää päihdehäiriöiden hoidon osaamisvajetta. Yksikään erikoislääkärikoulutusohjelma ei nykyisellään anna riittäviä valmiuksia näiden monimuotoisten häiriöiden tunnistamiseen ja hoitamiseen. Alalle rekrytoitumista ja osaamisvajetta vaikeuttaa myös se, ettei lääketieteen perusopetuksen resursointia ole vieläkään saatu kaikissa tiedekunnissa kuntoon.

Resurssit päihdehaittojen ehkäisyyn, päihdehäiriöiden hoitoon ja sote-ammattilaisten koulutukseen tulisi suhteuttaa päihteisiin liittyvän kansanterveysongelman laajuuteen.