Protonipumpun estäjiä ja alendronaattia ei pidä käyttää samanaikaisesti pitkään

Protonipumpun estäjien vaikutusta osteoporoosilääke alendronaatin tehoon selvitettiin tanskalaisessa yli 38 000 potilaan rekisteripohjaisessa kohorttitutkimuksessa. Kolmasosa tutkituista oli aiemmin ollut sairaalahoidossa murtuman vuoksi. Mahahaavan oli sairastanut ainoastaan 2,5 %, mutta silti protonipumpun estäjiä käytti noin joka viides.

Satu Vehkavaara

Tieto protonipumpun estäjien haitoista lisääntyy

Protonipumpun estäjiä (PPI) on käytetty kahden vuosikymmenen ajan, ja niitä on pidetty yleensä turvallisina. Käyttäjien ja käyttövuosien lisääntyessä on kuitenkin tullut esille sivuvaikutuksia, joita ei pelkästään satunnaistetuissa lääketutkimuksissa ole ilmaantunut niiden harvinaisuuden tai tutkimuspotilaiden vähäisen komorbiditeetin vuoksi. Näitä ovat lisääntyneet mm. suolistoinfektiot, pneumoniat sekä lonkkamurtumat. Sivuvaikutukset ovat tulleet esille haurailla, monisairailla vanhuksilla, joilla näiden lääkkeiden käyttö on myös yleistä. Viimeisimmät raportit viittaavat protonipumpun estäjien myös heikentävän klopidrogeelin ja asetyylisalisyylihapon antitromboottista vaikutusta.

Kaisu Pitkälä

Polven tekonivelleikkaus kohentaa nivelrikkopotilaan arjesta selviytymistä

Polvinivelrikko on merkittävimpiä ikääntyneiden toimintakykyä rajoittavia sairauksia. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 16 prosentilla 75-84-vuotiaista suomalaisista miehistä ja 32 prosentilla vastaavanikäisistä naisista on polvinivelrikko. Vaikka tekonivelleikkauksella voidaan kohentaa merkittävästi polvinivelrikosta kärsivien elämänlaatua, osa potilaista ei leikkauksen jälkeenkään selviydy hyvin arjestaan. Siksi on tärkeää, että myös leikkauksen jälkeinen kuntoutus on tehokasta.

Anna-Maija Kauppila

Epileptiset kohtaukset ovat haitallisia kehittyville aivoille

Aikaisemmin on tiedetty, että aikuisten rottien aivoissa epileptiset kohtaukset aiheuttavat tulehdusreaktion aktivoitumisen ja hermosolukuoleman, jossa on havaittu viitteitä ohjelmoidun solukuoleman osallisuudesta. Aikuisten rottien aivoissa tulehduskipulääkehoito on ehkäissyt hermosolukuolemaa vaihtelevasti. Sitä vastoin kehittyvissä aivoissa näitä ilmiöitä on tutkittu vain vähän.

Juha Järvelä

Aivosähkökäyrä nukutuksen syvyyden mittaamisessa yhdistelmä-anestesiassa

Viime vuosikymmenen aikana aivosähkökäyrän (EEG) käyttö anestesian syvyyden mittaamisessa on yleistynyt, sillä aivojen toimintaa sekä siinä tapahtuvia muutoksia seuraamalla on mahdollista saada entistä objektiivisempaa ja yksilöllisempää tietoa nukutuksessa käytettyjen lääkkeiden vaikutuksista. EEG-pohjaisella anestesian syvyyden mittauksella on pystytty esimerkiksi vähentämään leikkauksen aikaista hereillä oloa, pienentämään nukutusaineiden kulutusta sekä nopeuttamaan anestesiasta palautumista.

di, Lk Jukka Kortelainen

Glyseroli ei sovi aikuisten bakteerimeningiitin hoitoon

Bakteerimeningiitti aiheuttaa edelleen merkittävästi kuolleisuutta ja neurologista vammautumista. Koska kohonnut kallonsisäinen paine huonontaa aivojen verenkiertoa, aivopaineen varhaisen alentamisen on ajateltu parantavan potilaiden ennustetta. Glyseroli on suun kautta annettava hyperosmolaalinen neste, jota on tutkittu lisähoitona meningiittiin. Yhdessä aiemmassa satunnaistetussa tutkimuksessa glyseroli vähensi meningiittiä sairastavien lapsipotilaiden neurologista vammautumista, mutta ei vähentänyt lasten kuolleisuutta.

Terhi Tapiainen

Tiotropiumin antomuoto voi vaikuttaa kuolleisuuteen

Tiotropium on osoitettu tehokkaaksi keuhkoahtaumatautilääkkeeksi. Se auttaa oireisiin, estää pahenemisvaiheita ja ennustekin todennäköisesti paranee. Vaikutusmekanismin perusteella on kannettu huolta kardiovaskulaaririskeistä. Reilu vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa tiotropium pienensi kardiovaskulaarikuolleisuutta lumeeseen verrattuna lähes 20 000 potilaan aineistossa, mutta uusia epäilyjä on herätetty.

Heikki Ekroos

Staphylococcus aureus -bakteerin puhdistushoidosta on hyötyä

Puhdistushoitoa on suositeltu Suomessa infektion ehkäisemiseksi ennen metisilliiniresistentin Staphylococcus aureuksen (MRSA) kantajan vierasesinekirurgiaa. Lisäksi sitä on suositeltu epidemian estämiseksi MRSA:n kantajiksi todetuille terveydenhuollon työntekijöille ja pitkäaikaishoitoon sijoitettaville MRSA:n kantajille.

Mari Kanerva, Eeva Ruotsalainen, Petteri Sihvonen, Katariina Thomson, Asko Järvinen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 34/2011 Kommentteja

Ennenaikaisia synnytyksiä voidaan vähentää - nyt pitää toimia!

Ennenaikaisten synnytysten määrä on kehittyneissä maissa ollut kasvussa, joskin Suomessa nousu on onneksi ollut maltillista. Meillä ennenaikaisia on noin 6 % synnytyksistä. Ennenaikaiset synnytykset ovat olleet ongelma, jolle obstetrikot ovat voineet kovin vähän. Valtaosa keskosten paremmasta selviytymisestä on kehittyneen neonatologisen hoidon ansiota. Keskosten hoito vaati erityisosaamista ja hoitotulokset ovat olleet hyviä. Parasta hoitoa olisi kuitenkin keskosuuden ehkäisy.

Tommi Vimpeli

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030