Lääkäri hoitaa työssään usein oireita ja oirekokonaisuuksia, jotka ovat toiminnallisia ja riippuvat olosuhteista. Hoito on monesti oireita lievittävää. Reseptin uusinnassa lääkärin tulee arvioida, onko lääkitys tarkoitettu tilapäiseksi vai pysyväksi – ja minkälaisia riskejä tai hyötyjä sen purkuun voi liittyä.

Kirjoituksessa tarkastellaan muutamia yleisesti hoidettavia sairauksia, joiden lääkitys voi jäädä käyttöön tarpeettoman pitkäksi aikaa, vaikka purkaminen onnistuu usein melko vaivattomasti.

Yliaktiivinen rakko

Yliaktiivinen rakko ja pakkoinkontinenssi ovat yleisiä syitä hakeutua vastaanotolle. Niiden diagnostiikka on pääosin poissulkevaa.

Osa saa yliaktiivisen rakon hoitoon käytettävistä lääkkeistä apua. Lääkkeet ovat kuitenkin käytössä pitkiä aikoja ilman että niitä tauotetaan ja seurataan, onko niille edelleen tarvetta. Tavatonta ei myöskään ole, että aloitetun lääkityksen tehon seuranta jää tekemättä.

Lääketutkimuksissa valmisteiden ero lumelääkkeeseen ei ole ollut suuri (1). Varsinkin silloin kun sairaus on idiopaattinen, voidaan hyvin kokeilla lääkkeen tauotusta. Noin puolella oireisto uusii (2).

Tämän ryhmän lääkkeet ovat kalliita, ja antikolinergiset valmisteet voivat aiheuttaa merkittäviä haittoja erityisesti iäkkäille.

Diabetes

Diabeteslääkkeitä uusiessa on hyvä pohtia hoidon yksilöllistä tavoitetta.

Hyvin iäkkäiden potilaiden lääkityksen keventämistä voidaan harkita, jos verensokeriarvo on tavoitteessa. Dipeptidyylipeptidaasi-4:n (DPP-4) estäjät, joiden ei ole osoitettu vaikuttavan ennusteeseen, tarjoavat tähän mahdollisuuden. Lääkkeen tauotuksen jälkeen pitkäaikaissokerin kontrolli 4–6 kuukauden kuluttua auttaa arvioimaan, ollaanko hoitotavoitteessa.

Mikä sitten on merkittävä vaste diabeteslääkkeeseen? Erään kannanoton mukaan 6 mmol/mol (0,5 %) (3), mutta suurempiakin arvoja on ehdotettu.

Jos potilas on motivoitunut muuttamaan elintapojaan, sen vaikutus kannattaa selvittää ensin, ellei hoidon tehostuksella ole kiire.

Masennus

Masennuksen lääkehoitoa uusittaessa on tyypillistä, että lääke on aloitettu toisaalla eikä reseptistä käy ilmi hoidon suunniteltu kesto. Onko nuorena aloitettu mielialalääkitys jäänyt käyttöön eikä potilas ole toivonut sen lopettamista, kun vointi on hoidon aikana ollut hyvä? Tai onko työuupumukseen aloitettu masennuslääke käytössä vielä eläkkeellä ollessa?

Koska masennuslääkitykseen voi liittyä haittoja (4), lääkettä uusittaessa on tarpeen pohtia käyttöaiheita. Jos potilas kokee mielialalääkityksen voinnilleen tärkeäksi, häntä ei kannata painostaa sen purkamiseen.

Mikäli lääkettä aletaan purkaa, on se syytä tehdä hitaasti. Potilaalle tulee antaa tietoa lopettamisoireista ja niiden kestosta (5). Jos potilas uskoo lopetuksen onnistuvan hyvin, voi kontrollin tehdä kevyellä kontaktilla.

Dyspepsia ja närästys

Protonipumpun estäjien (PPI) pitkäaikaiskäyttö on hyvin yleistä (6). Tavallisimmat käyttöaiheet ovat dyspepsia, närästys ja mahan limakalvon suojaaminen.

Dyspepsia on yleensä toiminnallista (7), joten oireet eivät välttämättä etene johdonmukaisesti. Lääkitys saattaa silti olla jatkuvassa käytössä. Monille refluksioireisille toimiva ratkaisu on tarvittaessa tai lyhyinä kuureina otettava lääkitys.

Vatsansuojaksi aloitettu PPI-lääkitys jää helposti käyttöön määräaikaisen lääkkeen päättyessä, kuten pallolaajennustoimenpiteen jälkeisen verihiutaleiden kaksoiseston tai pitkän kortisonikuurin jälkeen.

PPI-lääkkeillä on todettu olevan monia haittavaikutuksia muun muassa vitamiinien ja hivenaineiden imeytymiseen, mikä puoltaa lääkkeen tarpeen kriittistä arviota (8). Mikäli lääkkeen säännöllistä käyttöä ei ole syytä jatkaa, se kannattaa purkaa asteittain rebound-ilmiön välttämiseksi.

Lopuksi

Reseptien uusinta on usein nopeatempoista työtä, jossa huomio kiinnittyy suuren riskin lääkkeisiin.

Moni lääke voidaan jättää pois käytöstä onnistuneesti. Näin potilas välttyy lääkityksen haitoilta ja säästää rahaa. Turhia lääkityksiä purkamalla voidaan vähentää myös yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Jos lopetuksen jälkeen lääkitykseen on edelleen tarve, voidaan se aloittaa uudelleen.

Haastetta lisää, että reseptejä tulee uusittavaksi usein potilailta, joiden hoitohistoriaa ei tunneta. Potilaan oma näkemys on tärkeä selvittää, koska se vaikuttaa merkittävästi lääkkeen purkamisen onnistumiseen. Jos purkusuunnitelma laaditaan ilman keskustelua potilaan kanssa, hoitotulos ei tyypillisesti ole hyvä.

Helppo keino välttää tarpeettoman pitkään jatkuvia lääkehoitoja sekä nopeuttaa reseptien uusintaa on kirjata käyttöaihe ja hoidon kesto reseptiin selkeästi.

Lääkehoitotyöryhmä: Maria Paile-Hyvärinen, Katariina Klintrup, Jorma Lahtela, Minna Lehtisalo, Aino Pennanen, Jaana Puhakka, Jori Ruuskanen, Anton Saarinen, Merja Viikki, Pertti Saloheimo.