Lyhyesti: Ehkä paperikonsultaatio riittää sittenkin

Oxfordin Radcliffen sairaalassa arvioitiin, miten perusterveydenhuollon lääkärit suhtautuvat paperikonsultaatiovastauksiin. Sairaanhoitopiirin hematologi sai tiettynä aikana 274 lähetettä. Näistä vajaa puolet eli 121 sai palautteen kirjallisena ilman potilaan käyntiä poliklinikalla. Muut potilaat tarvitsivat esim. luuydinnäytteen tai muuta erityistason tutkimusta ja hoitoa. Tavallisin syy vain kirjallisena annettuun konsultaatiovastaukseen oli suurentunut MCV-arvo tai ilmeinen raudan tai B12-vitamiinin puutos. Sen sijaan esim. lymfooma ja krooninen lymfaattinen leukemia käsiteltiin tietenkin aina vastaanotolla. 101 lääkäriä 104:stä piti paperikonsultaatiovastausta riittävänä. Kaksi lääkäriä piti systeemiä epätyydyttävänä. Selvitys osoittaa, että paperikonsultaatiovastaukset ovat tietyissä tilanteissa, ainakin hematologian alalla, riittävä konsultaation muoto.

Robert Paul

Lyhyesti: Prostatabiopsioiden lukumäärää voi lisätä

Lisääntynyt näytemäärä on ollut viime aikojen suuntaus prostatabiopsioissa, koska 19-31 % tuumoreista jää löytymättä sekstanttibiopsioilla. Toimenpiteen aiheuttama verenvuoto voi tulla rektumista, tai ilmetä myös hematuriana tai hematospermiana. Näitten esiintymistä seitsemän näytteenottoa seuranneen päivän aikana selvitettiin lontoolaisessa sairaalassa kyselytutkimuksella. Vain rektaalista verenvuotoa esiintyi merkittävästi enemmän, jos näytteitä otettiin 8:sta tai 12 kohdasta kuuden asemesta, mutta sen kesto oli kaikissa kolmessa ryhmässä sama. Vakavia komplikaatioita kehittyi aniharvoin. Johtopäätös on, että prostatakarsinooman diagnosointitarkkuutta voidaan turvallisesti lisätä ottamalla kuuden asemesta kerralla 12 näytettä.

Ossi Lindell

Väestön pitkäikäisyys yhteydessä parempaan toimintakykyyn

Väestön ikääntyessä on tullut tärkeäksi pohtia, säilyykö toimintakyky aikaisempaa paremmin elinvuosien lisääntyessä. Tulokset Ruotsin ja Venäjän vertailututkimuksesta antavat tähän lisänäyttöä. Väestön keski-ikä on Venäjällä kehittyneiden maiden alhaisimpia, kun taas Ruotsi kuluu korkean keski-iän ryhmään. 1990-luvun lopulla tehtiin molemmissa maissa 20-74-vuotiaille kyselytutkimus, johon osallistui Ruotsissa 59 % ja Venäjällä 66 % otoksista. Tutkimuksessa kysyttiin mm. omaa arviota terveydentilasta ja selviytymistä päivittäisistä toiminnoista. Tulokset olivat samanlaiset 45 vuoden ikään saakka sekä miehillä että naisilla molemmissa maissa. Tämän jälkeen venäläiset arvioivat terveydentilansa ja toimintakykynsä ruotsalaisia huonommaksi ja ero ruotsalaisiin kasvoi iän myötä. Yhdistämällä WHO:n väestötilastot kyselytutkimuksen tuloksiin tutkijat päätyivät arvioimaan, että 45-49-vuotiaista venäläisistä miehistä, joista 99 %:lla oli hyvä toimintakyky, olisi 25 vuoden kuluttua elossa vain 17 %. Ruotsalaista miehistä (97 %:lla hyvä toimintakyky) elossa olisi jopa 65 %. Maiden välinen ero eliniän ennusteessa 45-49 vuoden jälkeen oli samaa suuruusluokkaa myös naisilla. Eliniän lyhyys Venäjällä heijastaa väestön sairastavuutta, ja on näiden tulosten perusteella yhteydessä ikään liittyvään toimintakyvyn nopeaan huononemiseen. Ruotsalaisten osalta tulokset tukevat kumuloituvaa näyttöä siitä, että eliniän nousu ei välttämättä huononna toimintakykyä.

Aulikki Nissinen

Eteispeptidin määritys säästää aikaa ja rahaa

Sveitsiläiset kollegat suorittivat vastikään mainion tutkimuksen, jossa 452 äkillisen hengenahdistuksen takia sairaalan päivystyspoliklinikalle hakeutunutta potilasta satunnaistettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä päivystävä lääkäri sai käyttöönsä pikatestillä määritetyn B-tyypin natriureettisen peptidin (BNP) pitoisuuden ja toisessa ryhmässä päivystävä lääkäri joutui tekemään hoitopäätöksensä pelkästään muilla tavanomaisilla menetelmillä.

Juhani Airaksinen

Amlodipiini enalapriilia parempi sepelvaltimopotilaille

Yhteensä 1 997 sepelvaltimotautipotilasta satunnaistettiin kolmeen ryhmään, saamaan joko amlodipiinia, enalapriilia tai lumetta, kahden vuoden mittaisessa monikeskustutkimuksessa, jolle annettiin nimeksi CAMELOT. Alkutilanteessa tuli diastolisen verenpaineen joko hoidettuna tai ilman hoitoa olla alle 100 mmHg ja sepelvaltimotaudin angiografisesti varmistettu. Keskimääräiset lähtöpaineet ryhmittäin olivat 129,5/77,7 mmHg, 128,9/77,2 mmHg ja 128,9/77,6 mmHg aluksi mainitussa järjestyksessä. Potilaiden keski-ikä oli himpun vaille 60 ja miehiä oli kolme neljästä.

Seppo Yt Junnila

Lyhyesti: Inhalaatiosteroidi ohentaa ihoa COPD-potilailla

Inhaloitavien steroidien käyttö on lisääntynyt (joko yksin tai yhdistelmissä) paitsi astman, myös keuhkoahtaumataudin hoidossa. Inhaloitavatkin steroidit voivat aiheuttaa ihon ohenemista ja mm. ihoverisuonten vuotoja. USA:ssa tehtiin laaja COPD-potilaiden (n = 1 116, naisia 37 %; ikä 40-69 v, FEV1 30-90 % viitearvosta) monikeskustutkimus, missä annettiin sokkoutetusti joko inhaloitavaa triamcinolonia, 1 200 myyg pv:ssä, tai lumelääkettä 3,5-4,5 vuoden ajan. Ihon ongelmia seurattiin 6 kk:n välein ja niitä ilmeni selvästi enemmän aktiivia lääkitystä saavilla (vaurioherkkyyttä, haavojen hidasta paranemista jne). Etenkin vanhemmat miehet olivat riskiryhmä. Kuitenkaan iho-ongelmien ja systeemivaikutusten välillä ei todettu yhteyttä.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Troponiini ja sydämen vajaatoiminnan progressio

Vaikeassa vajaatoiminnassa tapahtuva jatkuva sydänlihassolujen tuho aiheuttaa vajaatoiminnan vaikeutumista. Niinpä argentiinalaiset kardiologit päättivät seurata vuoden ajan 3 kuukauden välein 115:n vaikeaa sydämen vajaatoimintaa potevan potilaan troponiinipitoisuuksia. Troponiini oli koko ajan normaali 54 %:lla potilaista, 24 %:lla todettiin vain yksi kohonnut pitoisuus ja lopuilla potilaista oli merkkiainepitoisuus vähintään kaksi kertaa poikkeavan korkea. Toistuvasti koholla oleva troponiinipitoisuus ennakoi varsin hyvin potilaiden jatkoselviytymistä, sillä 63 % ensimmäisestä ja vain 17 % viimeisestä ryhmästä (p < 0,0001) selvisi ilman vajaatoiminnan sairaalahoitojaksoa 18 kuukauden seurannan ajan.

Juhani Airaksinen

Lyhyesti: Unideprivaatio stimuloi kortisolin eritystä

Nukkumisen esto eli unideprivaatio parantaa ohimenevästi masennusta, mutta sen vaikutusmekanismi on avoin. Koska masennuksessa hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli on usein häiriintynyt, saksalaistutkijat mittasivat lääkkeettömien masennuspotilaiden kortisolieritystä ennen ja jälkeen unideprivaation sekä sen aikana. Unideprivaatio nosti merkittävästi kortisolin eritystä yön aikana. Niillä potilailla, jotka reagoivat positiivisesti unideprivaatioon, kortisolipitoisuus oli koholla vielä aamupäivänkin aikana, mutta ei niillä, joilla vastetta ei ilmaantunut. Näyttääkin mahdolliselta, että masennusoireiden lyhytaikainen väheneminen liittyy unideprivaation aiheuttamaan kortisolierityksen kohoamiseen. Joka tapauksessa unideprivaatio on uusi osoitus hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin merkityksestä masennuksessa.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Tarvitaanko urologisessa kirurgiassa toimenpideminimejä?

Mitä enemmän tiettyä toimenpidettä tehdään tiettynä ajanjaksona, sitä paremmat ovat tulokset. Viime aikojen tutkimusten valossa tämä väite pätee sekä sairaalaa että yksittäistä kirurgia koskien. Brittiläisellä, 307 urologille tehdyllä kyselytutkimuksella selvitettiin, minkä verran kukin teki neljän eri vaikeusasteen syöpäleikkauksia, kannattavatko kyselyn kohteena olleet toimenpideminimin käyttöönottoa näille leikkauksille, ja mikä sen pitäisi olla. Kysymyksiin vastanneista 75 % oli toimenpideminimien kannalla. Korkein kynnys asetettiin radikaalille prostatektomialle ja matalin radikaalille kystektomialle, johon kuului kontinentti diversio. Leikkausten määrä ja toimenpiteen monimutkaisuus vaikuttivat selvästi vaatimustasoon. Asettamalla kynnys omaa suoritustasoa korkeammalle osa urologeista viestitti epäsuorasti oman taitonsa rapistumisvaarasta.

Ossi Lindell

Sikiön ultraäänitutkimukseen ei liity pitkäaikaisvaikutuksia

Sikiön ultraäänitutkimuksia on tehty yli 30 vuotta. Tänä aikana ei menetelmään ole havaittu liittyvän haitallisia sikiövaikutuksia, mutta toisaalta turvallisuusnäkökohtiin suunnattuja tieteellisiä tutkimuksia on vähän. Ainoat poikkeavat löydökset, joiden selkeä yhteys sikiökautiseen ultraäänitutkimukseen tosin on edelleen kiistanalainen, ovat poikien vasenkätisyyden lievä lisääntyminen ja lasten lievästi alentunut syntymäpaino. Australialaiset tutkijat satunnaistivat 2 834 naista raskauden 16.-20.viikoilla intensiiviseen tutkimusryhmään, jossa sikiön kuvantaminen ja flow-mittaukset tehtiin viisi kertaa raskauden aikana, sekä ryhmään, jossa tutkimus tehtiin vain kerran. Perinataalinen hoitotulos sekä monipuolinen psykomotorinen lapsen kehityksen tutkimus tehtiin 1:n, 2:n, 3:n, 5:n ja 8 vuoden iässä, jolloin ryhmiä verrattiin logistisella ja lineaarisella regressioanalyysillä. Intensiivisen ryhmän lasten syntymäpituus oli 0,5 cm pienempi, mutta syntymäpaino ja päänympärys eivät eronneet toisen ryhmän vastasyntyneistä. Myöhemmin lasten koossa ei enää ollut eroja. Psykomotorinen kehitys oli myös sama molemmissa ryhmissä, paitsi intensiivisen ryhmän lasten lievästi alempi suorituskyky mitattaessa 1 vuoden iässä ELM scale-2-tulosta, jolla havainnoidaan varhaista kielellistä kehitystä ja vastetta ympäristöön. Myöhemmin ero hävisi, ja tutkijat otaksuivat sen johtuneen toistuvien ultraäänitutkimusten stimuloimasta intensiivisemmästä vuorovaikutuksesta lapsen ja vanhempien välillä.

Pertti Kirkinen

Serotoniinilääke voi aiheuttaa myös verenvuotoja

Serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet) ovat yleisiä ja turvallisina pidettyjä masennuslääkkeitä. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä myös sivuvaikutuksia, joista hankalimpia ovat verenvuodot. Hollantilaisessa tutkimuksessa selvitettiin runsaan 64000 masennuslääkkeen käyttäjän ja heidän verrokkiensa kohdalta sairaalahoitoon johtaneet verenvuodot. Niiden ilmaantuvuudeksi saatiin 4,9 tapausta 1 000 henkilövuotta kohti. Käytettyjen lääkkeiden kesken oli eroja, jotka näyttivät korreloivan niiden tehokkuuteen estää serotoniinin takaisinottoa. Alhaisen serotoniiniaktiivisuuden omaaviin lääkkeisiin verrattuna keskivoimakkaiden estäjien (esim. venlafaksiini, amitriptyliini ja fluvoksamiini) verenvuotoa aiheuttava riski oli 1,9-kertainen, kun vastaava riski voimakkailla estäjillä (esim. fluoksetiini, sertraliini, klomipramiini ja paroksetiini) oli 2,6-kertainen, vaikka muiden lääkkeiden vaikutus oli otettu huomioon. Lääkkeen serotoniiniaktiivisuus selitti peräti 50 % sairaalaan verenvuodon vuoksi joutumisen vaihtelusta. SSRI-lääkkeen ja verenvuodon välinen yhteys perustunee siihen, että verihiutaleilla, jotka kokkaroitumiseen tarvitsevat serotoniinia, ei ole omaa serotoniinituotantoa. SSRI-lääkkeen vaikutuksesta verihiutaleisiin syntyy serotoniinivajaus, jolloin ne eivät kokkaroidu, eivätkä siten aina kykene estämään verenvuotoa. Tämä ominaisuus voi olla hyödyllinen silloin, kun verisuonen sisäisen hyytymän riski on suuri. Toisaalta tulee siis ottaa huomioon myös SSRI-lääkitykseen liittyvä verenvuodon vaara, joka lisäksi on suurempi, jos potilas samanaikaisesti käyttää anti-inflammatorisia tulehduslääkkeitä. Nykyaikana ei liene harvinainen tilanne, että keski-ikäinen mies ehkäisee verisuonisairauksia pienellä päivittäisellä ASA-annoksella. Jos hän lisäksi sairastuu masennukseen ja saa tehokkaan lääkehoidon, voi mielialalääkkeen ja ASA:n kombinaatio muodostua hänelle ongelmalliseksi ellei peräti kohtalokkaaksi.

Raimo Kr Salokangas

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030