Uusi synnytys vuoden sisällä edellisestä ei aiheuta ylimääräistä riskiä
Tarkat suositukset raskauksien välisessä ajassa saattavat olla vähemmän tärkeitä kuin on oletettu. WHO suosittelee, että naiset odottavat vähintään kaksi vuotta synnytyksen jälkeen ennen kuin tulevat seuraavan kerran raskaaksi.
Uuteen synnytykseen vuoden sisällä edellisestä ei liity lisääntynyttä synnytyksen ennenaikaisuuden (alle 37 raskausviikkoa) tai pienipainoisuuden (alle 2 500 grammaa) riskiä seuraavassa raskaudessa vertaillessa raskauksiin, joiden väli on vähintään kaksi vuotta.
Tulokset perustuvat Lancetissa julkaistuun tutkimukseen.
WHO suosittelee, että naiset odottavat vähintään kaksi vuotta synnytyksen jälkeen ennen kuin tulevat seuraavan kerran raskaaksi.
Jos raskaus päättyy keskenmenoon, keskeytykseen tai kuolleen lapsen syntymään, raskauksien välinen suositeltu minimiaika on kuusi kuukautta.
Uutta näyttöä suositeltavasta synnytysten välisestä ajasta
Tutkimuksen tärkein anti on, että tarkat suositukset raskauksien välisessä ajassa saattavat olla vähemmän tärkeitä kuin aiemmin on oletettu, ainakin kehittyneissä maissa.
Sen sijaan, että kliinisissä suosituksissa noudatettaisiin tiukkoja sääntöjä, olisi otettava huomioon naisen terveydentila, hänen ikänsä ja toiveensa lapsen välisestä ikäerosta ja erityisesti lapsen menetysten jälkeen hänen valmiutensa tulla uudelleen raskaaksi.
Tulokset ovat ensimmäisestä laajamittaisesta tutkimuksesta, jossa selvitetään synnytyksen välisen ajan vaikutuksia. Aineistona oli noin 14 500 naista, joiden raskaus päättyi kuolleena syntyneen lapsen syntymään, ja heidän seuraavat synnytykseen päättyneet raskautensa.
Tiedot perustuivat Suomen, Norjan ja Länsi-Australian osavaltion syntymärekisterin tietoihin.
Selityksiä raskauden välisen ajan ja perinataalisen terveyden väliseen mekanismiin
Vaikka raskauden välisen ajan ja perinataalisen terveyden välinen mekanismi on epäselvä, aiemmat tutkimukset tarjoavat useita hypoteeseja, jotka liittyvät esimerkiksi edellisen raskauden rasitukseen, kohdunkaulan vajaatoimintaan ja imetykseen.
Jos naisella ei ole riittävää aikaa toipua edellisestä raskaudesta, hänellä voi olla suurempi riski päätyä huonoon ravitsemukselliseen tilaan, johon liittyy sikiön ja sen kasvun ongelmia.
Tällainen ravitsemuksellinen köyhtyminen ei välttämättä tapahdu samassa määrin lapsen menettämisen jälkeen. Tämä voi vaikuttaa optimaaliseen raskauksien väliseen aikaan ja siten selittää kuolleena ja elävänä syntyneen lapsen synnytyksen jälkeen havaittavaa eroa.
Ilmiön voi myös selittää se, että pikaisesti uudestaan raskaaksi tulevat naiset saattavat olla terveempiä ja hedelmällisempiä kuin muut naiset.
Tutkimuksessa ei myöskään voitu tutkia kaikkia vastasyntyneen lapsen terveyteen liittyviä tekijöitä, kuten äidin kroonisia sairauksia, raskauden suunnitelmallisuutta, lapsettomuushoitoja tai sosioekonomista taustaa.
Kuva: Panthermedia