Ajan­kohtai­sta

Epilepsia näkyy aivojen rakenteissa luultua enemmän

Huomattavimmat muutokset olivat epilepsiaa pisimpään sairastaneilla.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1
Kansikuva

Epilepsiaa sairastavien aivot eroavat terveistä monin paikoin muun muassa harmaan aineen tilavuuden ja paksuuden suhteen, selviää Brain-lehdessä julkaistusta kansainvälisestä tutkimuksesta, johon osallistuivat myös Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala.

Neurokuvantamistutkimus osoitti, että epilepsiaan liittyy aiempaa luultua laajempia muutoksia aivojen rakenteissa. Rakenteellisia muutoksia löytyi myös epilepsiatyypeistä, joita pidetään melko hyvänlaatuisina kohtausten pysyessä hallinnassa. Tutkimuksessa tunnistettiin myös hyvin hienovaraisia aivomuutoksia, joihin ei vielä liittynyt toimintakyvyn heikkenemistä.

Kansainvälinen ENIGMA-Epilepsy-tutkimuskonsortio keräsi tutkimukseen tietoa kaikkiaan 24 tutkimuskeskuksesta ympäri maailman. Tutkimuksessa vertailtiin 2 149 epilepsiapotilaan ja 1 727 terveen verrokkihenkilön aivojen magneettikuvia. Epilepsiaa sairastavien magneettikuvista etsittiin myös epilepsiatyypeille ominaisia ja yhteisiä piirteitä.

Tulokset osoittivat, että eri epilepsiatyypeillä oli yhteistä aivokuoren harmaan aineen ohentuminen ja tilavuuden pienentyminen aivokuoren alaisissa osissa. Muutokset olivat huomattavia epilepsiaa pisimpään sairastaneilla. Tilavuuden pienentymistä havaittiin erityisesti oikean talamuksen alueelle, joka välittää aisti- ja motorisia signaaleja. Alue on aiemmin yhdistetty vain osaan epilepsioista. Harmaan aineen ohentumista havaittiin aivokuoren alueella, joka säätelee motorista liikkumista.

Lue myös

Rakenteellisia muutoksia havaittiin myös geneettistä epilepsiaa sairastavilla, joiden aivokuoressa ei yleensä pystytä havaitsemana mitään poikkeavaa. Eri epilepsiatyypeissä havaittiin myös toisistaan poikkeavia aivorakenteiden muutoksia. Tutkijoiden mukaan tämä ilmeisesti heijastelee epilepsioiden erilaista biologista taustaa.

Tulokset vahvistavat käsitystä, että epilepsia on laaja-alainen hermoverkoston häiriö. Tulokset antavat suuntaa tuleville tutkimukselle, kuten esimerkiksi mistä havaitut aivomuutokset johtuvat ja miten aika vaikuttaa niiden etenemiseen.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030