Lehti 34: Ajan--kohtai--sta 34/2011 vsk 66 s. 2391

Hoitolaitosepidemiat jäävät piiloon

Hertta Vierula

Suomeen kaivattaisiin ilmoitusjärjestelmää, jonka kautta tiedot hoitolaitosepidemioista saataisiin koottua yhteen.

Suomessa on käytössä ruoka- ja vesivälitteisten epidemioiden ilmoitusjärjestelmä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat selvittivät, miten hyvin hoitolaitosten epidemiat ilmoitetaan järjestelmään. Kävi ilmi, että ilmoitusjärjestelmään kirjatuista epidemioista vain 5,8 % oli hoitolaitosepidemioita. Laitoksista terveyskeskusten vuodeosastot ja vanhainkodit tekivät eniten ilmoituksia. Norovirus oli yleisin epidemian aiheuttaja.

Tutkijat arvioivat, että tosiasiassa hoitolaitoksissa on huomattavasti enemmän epidemioita kuin ilmoitusten perusteella voisi päätellä. Syitä ilmoitusten laiminlyömiseen on useita. Esimerkiksi norovirusepidemia lähtee usein liikkeelle elintarvikevälitteisenä, mutta virus tarttuu myöhemmin henkilöstä toiseen. Näissä tilanteissa taudin alkuperä voi jäädä piiloon, eikä epidemiaa siksi tunnisteta ruoka- tai vesivälitteiseksi. Sairaaloista epidemioita ei ilmoiteta, koska epidemiat ovat yleensä henkilöstä toiseen leviäviä eivätkä siksi kuulu ilmoitusjärjestelmän piiriin. Lisäksi sairaaloiden omat infektiotiimit huolehtivat epidemioiden torjunnasta eivätkä ne siksi yleensä tarvitse ulkopuolista apua.

- Nykyinen ilmoitusjärjestelmä ei anna luotettavaa kuvaa hoitolaitosten epidemioista ja niiden laajuudesta, summaa infektiolääkäri Timi Martelius, yksi THL:n selvityksen tekemiseen osallistuneista lääkäreistä.

Lue myös

Ruoka- ja vesivälitteisten epidemioiden ilmoitusjärjestelmä on tarpeellinen elintarviketurvallisuuden kannalta. Marteliuksen mukaan lisäksi tarvittaisiin kuitenkin uusi järjestelmä, joka sopisi myös muiden kuin gastroenteriittiepidemioiden raportointiin. Olisi tarpeen saada selville myös harvinaiset, vakavat ja kuolemaan johtaneet infektiotapaukset.

- THL voi tarjota konsultaatiota epidemiologisen selvityksen tekemiseen.

Tietojen kokoaminen valtakunnallisesti yhteen auttaisi havaitsemaan ajoissa uhkaavat epidemiat ja antaisi myös sairaanhoitopiireille mahdollisuuden varautua tulevaan paremmin. Martelius arvioi, että nykyään tiedot epidemioista kulkevat sairaanhoitopiirien välillä epävirallisia reittejä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030