Innovaatiokielteisyys yllätti lääkealan uuden edunvalvojan

Lääketeollisuuden tuore johtaja Suvi-Anne Siimes hämmästyi suomalaisten lintukoto-ajattelua. Hän pahoittelee, että lääkepolitiikassamme kuvitellaan sinisilmäisesti globaalin teollisuuden taipuvan pienen maan määräyksiin ja rajoituksiin.

http://www.laakarilehti.fi/pics/suvianne.jpg

– On häkellyttävää seurata julkista keskustelua, jossa lääkkeet nähdään vain kulueränä, Lääketeollisuus ry:n tuore puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kuitenkin sanoo.

Hän tulkitsee ilmapiiriä länsimaisen vauraan hyvinvointiyhteiskunnan ilmiöksi. Suomalaisessa hallinnossa ja politiikassa voidaan ehkä pitää itsestäänselvyytenä, että lääke aina saapuu paikalle, kun sitä tarvitaan.

Alaan perehtyessään Siimes huomasi itselleenkin yllätyksenä, kuinka vinoutunut käsitys entisellä kansanedustajalla oli lääkehoidon saavutettavuudesta. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, miten suuri viive uuden lääkkeen pääsemisessä korvauksen piiriin Suomessa onkaan ja miten suuri ero on verrattuna Ruotsiin.

– Ruotsi on sentään niin Suomen kaltainen yhteiskunta. Meillä palveluiden tarjoaminen lähtee kansalaisten yhdenvertaisuuden periaatteesta. Keskeistä ovat vahva tasa-arvon eetos ja potilaan oikeudet.

– Suomessa vallitsee yllättävän innovaatiokielteinen mielipideilmasto lääkepolitiikan piirissä. Mutta kun uudenlaiset ihmiset ikääntyvät, potilaiksi tulee paljon tietoisempia ihmisiä, jotka seuraavat, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Tasa-arvon ja yleisen hyvinvoinnin kannalta voisi olla hyödyllistä, että tämä kysymys otettaisiin yhteiskunnan agendalle jo ennen kuin se pakottavasti sille nousee, Siimes sanoo.

Hän korostaa hyväksyvänsä tiukan säätelyn ja määräykset, mutta on huolissaan Suomen pienten markkinoiden houkuttelevuudesta.

– Monissa lääkeryhmissä Suomessa oleva potentiaali käyttäjäryhmä on yhden eurooppalaisen suurkaupungin kaupunginosan asukasmäärän suuruinen. Heitä varten tarvittava lääkemäärä ei ole edes yhden tuotantolinjan pituinen. Jos suomalaiset viranomaiset ajattelevat, että meillä voi olla ihan eri hinnoittelupolitiikka ja ihan eri korvauspolitiikka kuin muissa eurooppalaisissa maissa, jossain vaiheessa yritysten mieleen väistämättä tulee, kannattaako linjan pätkää ajaa näin pieniä markkinoita varten, Siimes varoittaa.

Lääkäreiden ja yritysten pelisäännöistä tulee itsestäänselviä

Lääkkeistä ja lääketeollisuudesta puhutaan harvoin ilman sivujuonnetta yritysten ja lääkäreiden suhteista.

Suvi-Anne Siimes on jo ollut tapaamassa Suomen Lääkärilehden lääkeinfo-palstan toimituskuntaa. Hän pitää hyvänä, että Lääkäriliitto on teollisuuden oman markkinointisäännöstön rinnalla luonut myös omaa ohjeistustaan.

– Tulevaisuudessa näin pikkutarkkaa sääntelyä ei ehkä tarvita tiettyjen pelisääntöjen tullessa itsestäänselvyyksiksi, Siimes uskoo.

Hän pitää tärkeänä sääntöihin sitoutumista. Käytäntöjen muuttaminen on silti vuosikausien urakka.

Parikymmentä vuotta lääkärin vaimona eläneenä Siimes on seurannut Pharmaca Fennican paisumista.

– On päivänselvää, ettei lääke hyppää käyttöön suoraan kirjasta tai tehtaan portilta. Eikö pitäisi hyväksyä se, että lääke on tietointensiivinen tuote? Lääkkeen aineellinen olomuoto tarvitsee kaverikseen tiedon siitä, mitkä ovat sen ominaisuudet, kenelle se sopii ja kuinka sitä käytetään oikein.

– Varmasti lääke-esittelytoiminnassa on kehittämisen varaa. Mutta saataisiinko lääkkeiden hyödyt täydesti yhteiskuntaan, jos esittelytoiminta kokonaan lopetettaisiin? kysyy Siimes.

Illuusio tasa-arvoisesta terveydenhuollosta

Siimes näkee ympärillään muitakin illuusioita. Yksi sellainen on käsitys suomalaisesta hyvinvoinnin tasa-arvosta.

– Helmikuussa julkaistu kansainvälinen tutkimus sosioekonomisista terveyseroista järkytti osaa suomalaisista asiantuntijoistakin. Selvitys paljasti monin verroin kuviteltua suuremman räikeän eriarvoisuuden terveyspalvelujen käytössä.

Silti koko ajan yritämme kertoa itsellemme, että meillä on hyvä ja oikeudenmukainen terveydenhuolto, Siimes toteaa.

Hän tunnustaa miettivänsä yhä useammin terveysvalistajia ja -viranomaisia kuunnellessaan, pohtivatko nämä lainkaan, kenelle viestinsä osoittavat. Siimes pitää hälyttävänä ennaltaehkäisyn ja terveyskulujen kasvun näkökulmasta sitä, ettei valistuksella ja neuvonnalla tavoiteta oikeita ihmisiä oikeaan aikaan.

– Nyt moni tulee terveyskeskuksen tai sairaalan ovesta sisään vasta siinä vaiheessa, kun tehtävissä on enää vain ”niitä kalliita juttuja”.

Siimes soisi, että terveysviestin ja päätöksenteon lähtökohdaksi otettaisiin entistä selkeämmin ihmisten erilaisuus.

– Yhden sapluunan malli ei enää tuota riittävästi toimivia ratkaisuja. Tämä näkyy terveydenhuollon toimintayksiköiden arjessa myös siinä, etteivät nykyiset toimintatavat tuota enää joka paikassa työhyvinvointia ja laadukasta terveydenhoitoa, Suvi-Anne Siimes toteaa.

Ulla Järvi