Insuliiniresistenssi yhteydessä masennukseen
Diabetespotilailla on havaittu esiintyvän tavallista enemmän masennusta. Yhteys näyttää kuitenkin olevan olemassa jo ennen varsinaisen diabeteksen puhkeamista henkilöillä, joiden glukoosinsieto on heikentynyt. Näin todettiin Oulussa tehdyssä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin insuliiniresistenssin ja masennusoireiden yhteyttä. Tulokset esitettiin British Medical Journalissa tammikuun alussa (BMJ 2005;330:17-18).
Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitoksen poikkileikkausaineistossa ovat mukana vuonna 1935 syntyneet oululaiset, ja se koottiin alun perin vuonna 1990 tyypin 2 diabeteksen ja heikentyneen glukoosinsiedon esiintyvyyden selvittämiseksi. Seurantatutkimus 1996-98 käsitti 593 henkilöä, ja siitä otettiin tähän analyysiin mukaan ne 491 tutkittavaa, joilla ei ollut aiemmin diagnosoitu diabetesta. Joillakin diabetes todettiin seurantatutkimuksen kokeissa, mutta tieto sairausdiagnoosista ei siis ollut vaikuttamassa masennusoireisiin.
Insuliiniherkkyysindeksin ja Beckin masennusoirekyselyn avulla arvioiduista tutkittavista tyypin 2 diabetesta ja heikentynyttä glukoosinsietoa sairastavat saivat korkeammat masennusoirepisteet kuin glukoosinsiedoltaan normaalit. Yhteys myös säilyi, kun sekoittavat tekijät, mm. painoindeksi ja fyysinen inaktiivisuus, vakioitiin.
- Depression ja glukoositasapainon yhteyksiä on toistaiseksi tutkittu varsin vähän eikä yhteyden suunnasta voi sanoa varmuudella mitään, toteaa professori Markku Timonen Oulun yliopiston tutkimusryhmästä.
Depressioon liittyvistä seikoista, jotka voisivat olla yhteydessä insuliiniresistenssiin, ovat Timosen mukaan vahvimmin esillä olleet hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin liika-aktiivisuus ja sen myötä syntyvä hyperkortisolismi sekä toisaalta keskushermoston serotoniinivajaus.
- Eräiden serotoniiniaineenvaihduntaa lisäävien lääkkeiden tiedetään vähentävän diabetespotilaiden insuliinintarvetta, joskaan ei kaikkien, sanoo Timonen.
Myös muita aineenvaihdunnallisia tekijöitä, geneettisiä tekijöitä ja mm. kroonisen matala-asteisen inflammaation osuutta insuliiniresistenssin ja masennuksen yhteisenä tekijänä on pohdittu.
Näyttöä näistä taustayhteyksistä ei toistaiseksi ole, ja professori Jaakko Tuomilehto Kansanterveyslaitokselta katsookin tulosten korostavan erityisesti potilaiden kokonaisvaltaisemman hoito-otteen tärkeyttä. Etenkin depressiopotilaalta pitäisi tarkistaa myös somaattisen puolen tilanne, varsinkin metabolisen oireyhtymän merkit. Masennusta hoidetaan nykyään pääasiassa lääkkein, mutta paljon voitaisiin ehkä tehdä myös puuttumalla ravintoon ja liikuntaan.
Professori Tuomilehto muistuttaa, että insuliiniresistenssiin liittyvä glukoosivaihtelu pitkään jatkuessaan voi sinällään johtaa masennukseen.
- Jokainen tietää, miten aterian jälkeen tulee väsymys ja voimaton olo, kun insuliini- ja glukoosipitoisuudet veressä ovat suuret. Siinä on kyseessä insuliiniresistenssin kaltainen tilanne, ja kun tällainen olo jatkuu ja jatkuu, voi masennus tulla päälle, sanoo Tuomilehto.
Metaboliseen oireyhtymään kuuluvat unihäiriöt voivat myös olla masennuksen taustalla, ja uusimmat tutkimustulokset viittaavat myös siihen, että unen puute on itsessään tyypin 2 diabeteksen vaaratekijä.
