Ajan­kohtai­sta

Julkisen rahoituksen osuus terveyspalveluista vähenee Suomessa

Terveysmenot kasvavat OECD-maissa edelleen nopeammin kuin bruttokansantuote. Samalla Suomen valtio ja kunnat keventävät koko ajan osallisuuttaan terveyspalveluiden kustantamiseen.

Tuoreen OECD-maiden terveysmenoja kuvaavan tilastoraportin mukaan terveysmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 2003 keskimäärin 8,8 prosenttia. Terveysmenojen bruttokansantuoteosuus vaihtelee kuitenkin suuresti maittain. Kun osuus on Yhdysvalloissa 15 prosenttia, se on Slovakiassa alle kuusi prosenttia.

Valtaosa terveysmenoista katetaan julkisin varoin kaikissa muissa OECD-maissa paitsi Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Etelä-Koreassa. Julkisten terveysmenojen osuus oli 72 prosenttia vuonna 2003. Vuodesta 1990 julkisesti rahoitettujen terveyspalveluiden osuus on pienentynyt muun muassa Suomessa, Unkarissa, Puolassa, Ruotsissa, Espanjassa ja Alankomaissa.

Toisaalta juuri Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Etelä-Koreassa julkisen rahoituksen osuus on kasvanut, vaikka se jääkin edelleen OECD-maiden keskiarvon alapuolelle.

Lihavia enemmän, tupakoivia vähemmän

Tupakointi on vähentynyt monissa OECD-maissa merkittävästi. Tupakka on kuitenkin edelleen tärkein ennenaikaisen kuoleman syy. Alle 20 prosenttia aikuisista tupakoi päivittäin Australiassa, Kanadassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, kun vastaava osuus oli 1970-luvun lopulla yli 33 prosenttia. Eniten tupakoivia on Kreikassa, Unkarissa ja Luxemburgissa, joissa useampi kuin yksi kolmesta aikuisesta tupakoi päivittäin.

Lasten ja aikuisten ylipainosta ja lihavuudesta on tullut nopeasti merkittävä kansanterveysongelma monissa OECD-maissa. Yli puolet aikuisista on joko ylipainoisia tai lihavia muun muassa Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Slovakiassa, Kreikassa, Unkarissa ja T?ekissä. Lihavuuden toteamisen ja sen terveysvaikutusten havaitsemisen välillä on usean vuoden viive. Lihavuuden yleistyminen useimmissa OECD-maissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana lisää terveydenhuoltomenoja tulevaisuudessa.

Lähde: Health at a Glance – OECD Indicators 2005. Terveystietoa myös OECD Health Data 2005 -terveystietokannasta, www.oecd.org/health/healthdata.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030