Kainuun mallin säästöjä yliarvioitu
Kainuun malliksi nimetty sosiaali- ja terveydenhuollon hallintokokeilu saa kylmää vettä niskaansa Valtion taloudelliselta tutkimuskeskukselta.
VATT:n tutkimuksen tulokset vähintäänkin puolittavat ja enimmillään kumoavat Kainuun mallin ansioksi aikaisemmin luetut säästöt. Tulosten mukaan mukaan hallintokokeilu ei ole hillinnyt tai kiihdyttänyt sosiaali- ja terveyspalvelujen nettokustannusten kasvuvauhtia vuosina 2006–2009.
Mallista saatavan tiedon takia VATT pitää kokeilua kuitenkin tärkeänä. Sen mukaan kokeilu on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun kuntien ja valtion työnjaosta, kuntarakenteesta ja palvelurakenteista käydään merkittävää poliittista kädenvääntöä. Kainuun mallia on ehdotettu sovellettavaksi muuallekin Suomeen, esimerkiksi Helsingin metropolialueelle.
Suvi Sariola
Kuva: Sami Perttilä