Kuolevatko terveyskeskukset?

Suomi on palaamassa terveyspolitiikasta sairaanhoitopolitiikkaan, jossa sairaanhoitopiirit johtavat, ja terveyskeskukset hajoavat kokoelmaksi eriytyneitä toimintoja. Perussairaanhoidon tärkeäksi tehtäväksi tulee osata ohjata potilas oikeaan paikkaan. Kunnan kansanterveystyöstä ei enää puhuta. Muutamia aitoja terveyskeskuksia saattaa jäädä elämään, ja niitä käydään katsomassa samassa mielessä kuin kotiseutumuseoita...

Tällaiset madonluvut luki Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelä Dialogi 4/2004 -lehdessä. Mistä innoitus moiseen ennustukseen?

- Minulta pyydettiin viime syksynä kansalliseen terveyshankkeeseen liittyen selvitys terveyden edistämisen tilasta Suomessa. Siinä yhteydessä huomasin, että kansanterveystyö on pelkkänä sananakin kadonnut kuntien ja varsinkin valtion strategioista. Terveyskeskuksethan luotiin suomalaisen maaseudun terveydenhuollon järjestämiseksi, ja ne palvelivat hyvin oman aikansa. Nykyihmisen ja -perheen tarpeita vastaamaan niistä ei ole.

Väitätte, ettei terveyskeskusten kehittäminen toiminnallisena kokonaisuutena kiinnosta ketään. Mutta kiersiväthän STM:n virkamiehet koko talven ympäri Suomen terveyskeskuskierroksillaan?

- Kierros oli järjetön urakka! Ministeriön virkamiehet pantiin tällaiseen hankkeeseen, vaikka heidän pitäisi johtaa ja suunnitella terveydenhuollon tulevaisuutta ja valmistella lainsäädäntöä. Oli odotettavaa, ettei mitään suurta kuningas-ajatusta syntynyt, vaan kunnissa näperrellään pikkuasioiden, kuten esimerkiksi puhelinneuvonnan kanssa. Nyt tarvitaan suuria, perustavaalaatua olevia muutoksia.

Millaisia?

- Ensinnäkin tarvitaan uusi yhteinen lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Kaikki muut keskeiset lait alkaen perustuslaista ja koululaeista on uusittu, mutta näin valtava kokonaisuus jätetty ajantasaistamatta! Näpertely ei enää auta. Järkevintä olisi muodostaa palvelukokonaisuuksia; yhdistää esimerkiksi lasten ja lapsiperheiden palvelut "saman katon" alle. Siihen kuuluisivat niin neuvolat, päivähoito kuin koulu ja lastensuojelukin. Monen luukun periaate ei vastaa ihmisten todellisia tarpeita. Nykyinen häiriökeskeinen palvelukulttuuri pitää korvata yhteisökeskeisellä palvelulla, jossa asioihin voidaan puuttua ennen niiden kehittymistä esimerkiksi terveysongelmiksi.

Terveyskeskuslääkärit valittavat jo nyt joutuneensa lääketieteen ammattilaisista sosiaalityön ammattilaisiksi. Pitääkö heidän ottaa sosiaalipalvelutkin hoitaakseen?

- Tämä ilmiö liittyy juuri nykyiseen murroskauteen. Ihmisten ongelmat ja tarpeet eivät tule nykyjärjestelmässä autetuiksi. Tulevaisuuden vastaanotoilla ihmiset kohdataan useimmiten kokonaisina perheinä tai pariskuntina, ja heidän kanssaan työskentelevät moniammatilliset tiimit. Lääkärien ei tarvitse heittäytyä sosiaalityöntekijöiksi, kun palvelupisteessä on myös sen alan ammattilaisia töissä.

Palveluja tuottavat ja ihmisiä kohtaavat ihmiset, miten ja missä muutos saadaan aikaiseksi?

- Niinpä! Katson nyt sosiaali- ja terveysministeriön suuntaan. Stakes näyttää kadottaneen täysin kiinnostuksensa terveydenhuollon kehittämiseen. Varmasti kunnissa ja kaupungeissa on parhaillaankin innovaatioita ja halua terveydenhuollon uudistamiseen, mutta jäykkä ja vanhentunut lainsäädäntö suorastaan estää monia uudistuksia. Rohkeasti pitäisi myös ottaa mallia muiden maiden ja kuntien onnistuneista uudistuksista. Ainakin pitäisi lopettaa rahan syytäminen erilaisiin hankkeisiin. Kansanterveys on pitkäjänteistä työtä, ei mitään satunnaishankkeita!