Lasten kivun hoito tehostuu

Suomen Kivuntutkimusyhdistys on tarttunut lasten kivun hoidon puutteisiin ja perustanut toimikunnan, joka muun muassa kouluttaa lääkäreitä ja hoitajia asiassa. Lapsipotilaiden oma ääni halutaan kuuluviin nykyistä paremmin.

http://www.laakarilehti.fi/pics/vauveli.jpg

Lapsipotilaiden oma ääni halutaan kuuluviin nykyistä paremmin. TYKSin lastenklinikan kipuryhmää vetävä tutkijakoulutettava Anna Axelin Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta kritisoi lasten kivun hoitokulttuuria Suomessa ja sanoo, että terveydenhoitohenkilökunta aliarvioi usein lapsen kipua.

– Kivusta pitäisi kysyä lapselta itseltään, sillä jo 2–3-vuotias lapsi pystyy kertomaan sanallisesti kivuistaan. Kaikkein pienimpienkin keskosten kivun arviointiin on kehitetty objektiivisia mittareita, joita kivunhoidossa tulisi hyödyntää, keskoslasten kivunhoidosta väitöskirjaa valmisteleva Axelin huomauttaa.

Lasten kivun hoidon pitäisi lähteä Axelinin mukaan lapsen omista kokemuksista ja tarpeista. Esimerkiksi kanyylin laittamisen kaltaisesta toimenpiteestä aiheutuneen kivun hoitoa rajoittaa lääkärin kiire ja sairaalan vakiintuneet käytännöt.

– Lapsen kokemus kivusta on erilainen kuin aikuisen. Hän mieltää kivun rajoittuneemman kokemusmaailman, mielikuvituksen ja oman kehitysvaiheensa kautta. Kivun käsittely on konkreettisempaa ja kivun syy-seuraus-suhteet ovat lapselle usein epäselviä. Juuri lapsen kokemusmaailman avoimuus antaa hoitavalle henkilökunnalle ihanteelliset mahdollisuudet vaikuttaa lapsen kokemuksiin niin hyvässä kuin ikävä kyllä myös pahassa.

Vanhemmat kaipaavat opastusta

Lapsen kipukokemukseen vaikuttavat muun muassa ikä, sukupuoli, diagnoosi, aikaisemmat kokemukset, temperamentti ja perimä. Jo vastasyntyneet kykenevät aistimaan kivun.

– Varhaisetkin kiputuntemukset alkavat muodostaa vastasyntyneelle käsitystä ympäröivästä maailmasta joko turvallisena tai turvattomana paikkana. Leikki-ikäisten kipukokemuksissa korostuu pelko ja tätä kautta edelleen voimistunut kipu. Tämän ikäiset lapset tarvitsevatkin erityisen paljon pelkoa ja kipua lievittäviä interventioita, Axelin sanoo.

Kouluikäinen lapsi käyttää jo sujuvammin kognitiivisia keinoja selviytyäkseen kivusta, mutta voi myös taantua kehitystasossaan kokiessaan kipua.

– Vanhemmat ovat lapsen elämässä ensisijaisia hoivaajia, ja vanhempien tulisi olla aktiivisesti lapsensa apuna akuutissa kiputilanteessa. He eivät useinkaan vain tiedä, miten toimia lapsensa parhaaksi, Axelin kertoo.

Vanhempien hämmennys kiputilanteessa lisää myös lapsen ahdistusta. Vanhemmat kaipaavatkin hoitavalta henkilökunnalta opastusta siihen, miten voivat lievittää lapsensa kipua.

– Lasten pelon ja kivun on havaittu lievittyneen, kun vanhempia on ohjeistettu kivunlievityksessä.

Leikki auttaa

Lasta pitäisi aina valmistella kivuliaaseen hoitoon ennakolta. Kiputilanteessa toimenpiteen vaikeus, kesto ja erityisesti kivunlievitys vaikuttavat lapsen kipukokemukseen.

– Kivun lääkkeellisen lievittämisen ohella lapselle pitäisi antaa mahdollisuus hallita tuntemuksiaan. Luonnollisin tapa lapselle hahmottaa ja käsitellä uusia asioita on leikki, jota edelleenkin käytetään liian vähän sairaalamaailmassa kivunhoidon yhteydessä.

Lapsen kivuliaisiin hoitoihin voi kutsua mukaan fysioterapeutin. Fysioterapian ja leikin keinoin lasta voidaan rentouttaa fyysisesti. Myös hengitysharjoituksista on monesti hyötyä.

– Fyysinen rentoutuminen heijastuu myös mieleen ja vähentää lapsen kipua sekä pelkoa.

Essi Kähkönen