Ministeriö suosittaa epidemia-alueelta palaavia sote-työntekijöitä jäämään kotiin
Myös flunssan oireet ovat syy jäädä kotiin matalalla kynnyksellä, STM ja OKM tiedottavat.
Sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö suosittavat työntekijöiden jäämistä kotiin matalalla kynnyksellä, jos työntekijä on palannut koronaviruksen epidemia-alueelta tai tuntee flunssan oireita.
Ministeriöt suosittavat myös, että työntekijöille sallitaan esimerkiksi etätyön tekeminen työnantajan määrittelemäksi tarpeelliseksi ajaksi.
Suositus koskee sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja koulutuksen sekä korkeakoulujen työnantajia ja henkilökuntaa kattaen sekä julkisen että yksityisen sektorin.
Suosituksen tarkoitus on torjua koronaviruksen leviämistä sekä suojata ammattihenkilöstä sekä riskiryhmiä.
Normaalia koulutyötä voidaan paikoitellen joutua järjestämään toisin koronaviruksen leviämisen estämiseksi.