NLY: Työnohjausta pakko saada

Yksinäisyyden kokemus keskellä vilkasta työyhteisöä kielii lääkärien uupumuksesta. Kuopiolaistutkimus onkin paljastanut, että lääkäreistä 5 % sairastaa vakavaa työuupumusta ja 30–40 %:lla on oireita. Rohkeimmin uupumuksensa tunnustivat naislääkärit, joista 55 % koki ainakin lieviä oireita, ärtymystä, turhautumista, kyynistymistä ja väsymistä. Luvut ovat järkyttäviä.

– Enemmistön työntekijöistä pitäisi päästä lähelle ain-laulain-työtäs-tee-tunnelmaa, sanoi psykologi, dosentti Kirsi Honkalampi. Hän valmistelee tutkimusta työnohjauksen vaikutuksista sairaalatyöhön. Uupuneimpia ovat 40–50-vuotiaat lääkärit, joiden jaksamista pitäisi tukea niin, että virtaa piisaisi 65-vuotiaaksi.

Työuupumus ei yksilön heikkoutta

Valtaosa lääkäreistä sairastaa työuupumustaan työn ääressä ja kirjoittaa muille työstään väsyneille sairauslomia. Lääkäreistä ani harva on osallistunut asiantuntijavetoiseen työnohjaukseen, jossa puidaan työssä sattuneita läheltä piti -tilanteita, pohditaan yhteisiä toimintalinjoja ja puretaan tuoreeltaan henkilökemiallisia reaktioita.

Työuupumuksesta aletaan päästä myös yksimielisyyteen: pitkäaikainen stressioireyhtymä ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen eivät selity yksittäisen ihmisen psykologialla.

– Työolosuhteet pitäisi saada paremmiksi, mutta valitettavasti ei ole vielä visiota miten, Honkalampi harmittelee.

– Toimivassa työyhteisössä keskitytään kuitenkin selkeästi yhteiseen työtehtävään, eikä työntekijöiden keskinäiseen välienselvittelyyn, Kirsi Honkalampi antaa vinkin työnohjauksen tarpeen tunnistamiseen.

Kokoa oma työnohjausryhmä

Työnohjausta tarvitaan nyt hoitamaan jälkikäteen sitä, mikä pitäisi estää ennakolta, yleisökommenteissa todettiin.

– Osastokohtainen työnohjaus ei välttämättä sovellu lääkärille, joka kokee työskentelevänsä ilman työyhteisöä, sanoi työnohjausta KYS:ssä sairaalateologina vetävä Olavi Louheranta. Hän suosittelikin lääkäreitä kokoamaan omia työnohjausryhmiään vaikkapa erikoisaloittain.

– Työnohjaus on ammatillisen osaamisen voimakasta kehittämistä ja siitä saa parhaan hyödyn irti porukassa, jonka tuntee omakseen.

Lääkärin uupumuksen pitkät juuret

Olavi Louheranta pureutui työuupumuksen syihin. Lääkärien kollegiaalisuus on Hippokrateesta alkaen ollut perheeseen ja sisaruuteen verrattavaa yhteisöllisyyttä, jota harjoitellaan opiskelujen alusta.

– Tuskin mikään toinen akateeminen ala aloittaa tiiviin yhteisen taipaleensa käpälöimällä toisiaan ensi vuosikurssilta lähtien. Kokemus hitsaa porukan voimakkaasti yhteen. Tulevan lääkärin takaraivoon saattaa jäädä esikuvallisena vaateena myös se, että Hippokrates korotettiin jo uransa puolessa välissä jumalien joukkoon ja hänelle perustettiin yli 300 aesklepionia ympäri silloista maailmaa.

Olavi Louheranta pyytää muistamaan, että aesklepioneihin otettiin vain potilaita, jotka taatusti paranivat.

– Nykyään lääkärin pitää selvitä myös potilaista, jotka eivät parane.

Lääkäri ja pappi ovat epäidenttiset kaksoset, jotka ihmiskunnan alusta on pantu vaalimaan eloonjäämisen suurimpia salaisuuksia.

– Siis salaamaan muilta ja opettamaan loitsuja ja taitoja vain pojilleen. Alkuperäisesti kollegiaalisuus on tarkoittanut samaa kuin perheensisäinen. Semanttisesti se sisältää perheen parhaat ja raadollisimmat tunteet, sisarrakkauden ja sisarkateuden. Nämä tunteet toistuvat samanlaisina edelleen, mutta täysin muuttuneessa yhteiskunnassa ja maailmassa.

Lääkäriys nimittää persoonaa?

Lääkäreillä on tarve kuulua yhteisöön yleensä ikäryhmäinitiaatioiden kautta, toogajuhlista vapaamuurareihin. Kun puolisokin usein löytyy lääkäriyhteisöstä, lääkäriys nimittää ihmistä suurelta osin. Mitä suurempi osa persoonaa on lääkäriyttä, sen haavoittuvampi persoona on. Olavi Louheranta sanoo miettineensä antropologisesti, voisiko lääkärin jopa itsemurhariskiin johtavaa altruismia verrata uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuviin itsemurhiin?

– Oman ruumiin tarpeet on työssä totuttu panemaan syrjään. Kun välineet itsemurhaan ovat aina käden ulottuvilla, käykö niin, että muiden ihmisten merkittävyys nousee oman ruumiin ja hengen merkityksen yli, Olavi Louheranta pohdiskeli lääkärin työssä jaksamista.

Rippisalaisuus lääkärien kesken

Lääkärikunta kaipaa Kuntoutussäätiön ylilääkärin Vuokko Huplin mielestä kipeästi rippisalaisuuteen verrattavaa luottamusta. Lääkäri tarvitsee kollegatapaamisia, joista ei jää mitään jälkiä mihinkään tiedostoihin, ei maksulappua, eikä kuittia kenellekään.

– Lääkärillä pitää olla mahdollisuus purkaa asioita, joita ei voi kertoa kollegalleen, Vuokko Hupli asetti seuraavan tavoitteensa kollegoidensa työssä jaksamisen parantamiseksi.

Kolmen edellisen vuosikymmenen ajan Hupli raivannut tietä sille, että lääkäri saisi edes saman kohtelun kuin muutkin potilaat, eikä lääkäriä pakotettaisi hoitamaan itse itseään.

– Kuntoutussäätiö järjestää lääkäreille joka vuosi 3–5 Aslak- ja Tyk-kuntoutuskurssia. Kelan kuntoutuksen lisäksi meillä pyörii jatkuvasti lääkärien kuntoremonttiviikkoja, työyhteisöjen hyvinvointiohjelmia yhdessä työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon kanssa, Vuokko Hupli totesi.

Kuntoutussäätiöstä saa myös yksilöllisiä työkykyarvioita, kuntoutustutkimuksia ja työkokeiluja. Ensimmäinen Balint-ryhmä koottiin Kuntoutussäätiölle jo 1983. Uusin toimintamuoto on yksilöllinen konsultatiivinen ohjaus. www.kuntoutusaatio.fi

– Edelleenkään lääkäri ei koulutuksellaan rokottaudu kaikkia sairauksia vastaan, vaan näyttäytyy yhä tilastoissa muita terveempinä olemalla sairaana töissä. Hupli toteaa lääkärien uupumuksen olevan myös potilasturvallisuuskysymys. Arkkitehti peittää väsyneenä tekemänsä virheet kukka-asetelmilla, lääkäri mullalla.

Riitta Eskola

riitta.eskola@arkkienkelit.inet.fi