Olympiakisat, urheilija ja antidopingsäännöt

nSydneyn 2000 kisoista alkaen olympialaisissa on mitattu erytropoetiinia ja sen johdannaisia doping-näytteistä. Vaikka kyseisissä kisoissa ei kukaan jäänyt kiinni ko. aineesta, oli testin valmistuminen merkittävä askel kestävyysurheilun antidopingtoiminnassa. Seuraavissa talvikisoissa Salt Lake Cityssä sitten jäikin useampia urheilijoita kiinni tämän aineryhmän käytöstä, ja testit osoittivat tehokkuutensa. Muutoinkin antidopingtoiminnassa on tapahtunut kehitysaskeleita monien olympiakisojen alla. Ennen Ateenan kisoja puhuttiin paljon kasvuhormonitestistä.

Torinon olympiakisojen osalta ei ilmeisesti ole odotettavissa suuria kehitysaskelia testausmenetelmissä. Testaustoiminnan tehostuminen sekä kansallisen että kansainvälisten antidopingtoimijoiden osalta edellyttää urheilijalta tarkkaa päivitystä leirityksen ja muiden olinpaikkatietojen osalta.

Maailman antidopingneuvoston, WADA:n, julkaiseman WADA-koodin mukaan urheilussa kielletyt ja sallitut lääkeaineet on määritetty kansainvälisesti koskien lähes kaikkea urheilutoimintaa vuodesta 2004 alkaen. Tämä kansainvälinen lääkeaineiden listaus on harmonisoinut eri lajien välisiä eroja ja helpottanut myös Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) roolia. Suurin muutos käytännön osalta on kaikkien kortisonivalmisteiden ilmoitusvelvollisuus ns. TUE-lomakkeilla. Vuosien 2005 ja 2006 listalta on poistunut eri muodoissa annettavia kortisonivalmisteita ja jäljelle on jäänyt lähinnä oraalinen, inhaloitu, rektaalinen, intravenöösi ja -muskulaarinen kortikosteroidien annostelu. Enää ei siis kansainvälisen urheilijan osalta tarvitse täyttää TUE-kaavakkeita esim. nenästeroidin tai kortisonivoiteiden osalta. Tämä helpottaa urheilijan lääkintää esim. leiriolosuhteissa.

Huippu-urheilijan valmistautuminen uran kohokohtaan, olympiakisoihin, on monipuolinen haaste. Normaalin valmentautumisen lisäksi olympiakisojen edellä pitää huomioida myös KOK:n ohjeet tiettyjen lääkitysten osalta. Salt Lake Cityn 2002 kisoista alkaen KOK on kiinnittänyt huomiota astmalääkkeiden käyttöön, erityisesti avaavien beta2-agonistien osalta. KOK:n toiminta johtuu suurelta osin viime vuosikymmeninä runsaasti lisääntyneestä urheilijan astman hoidosta. Yksilön kannalta tämä tarkoittaa sitä, että urheilija, jolle on tehty normaali suomalainen astmadiagnostiikka ja jolla on sekä kansallisesti Suomen Antidopingtoimikunnan, ADT:n että kansainvälisesti WADA:n ja oman kansainvälisen lajiliiton lupa astmalääkkeiden käyttöön, voi jäädä ilman avaavaa beta2-mimeettiä uran huipentavassa kisatapahtumassa.

Ongelman muodostaa KOK:n käyttämien astmatestien erilaisuus verrattuna vaikkapa perinteisesti käytettyyn suomalaiseen diagnostiikkaan. Siksi potentiaalisten Torinon kisajoukkueeseen tulevien astmaatikkojen osalta on keväästä 2005 alkaen tehty KOK:n kriteerien mukaista astmatestausta pääsääntöisesti Hus:n Iho- ja allergiasairaalan huippu-urheilupoliklinikalla. Kyseisen poliklinikan asiantuntemuksella on lopullisen kisajoukkueen osalta saatu testit KOK:n vaatimalla tavalla suoritettua, ja valtaosa astmaatikoista on jo saanut luvan käyttää normaalia astmalääkitystä. Valitettavasti tälläkin kertaa joukossa on urheilijoita, joilla selkeästä astma-anamneesista ja oireista huolimatta KOK:n kriteerit beta2-mimeetien käytölle eivät täyttyneet. Näiden urheilijoiden osalta avaava lääkitys joudutaan kisojen ajaksi keskeyttämään, ja astman hoito optimoimaan muulla lääkityksellä.