Ongelmista vain puhutaan - mitään ei tehdä Väestö vanhenee mutta geriatria on lapsipuolen asemassa
Väestön vanhenemisesta puhutaan paljon, mutta geriatristen potilaiden tulevaan määrään nähden tilanteeseen on valmistauduttu perin heppoisesti.
- Ongelmista vain puhutaan, mitään ei tehdä, tiivistää yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä.
Geriatrian osuus lääkärien koulutuksessa on aivan liian vähäinen ja geriatreja liian vähän. Se heijastuu myös hoitoon.
- Virheellisillä hoidoilla tuhotaan iäkkäiden toimintakykyä aivan liian usein, Kivelä sanoo.
Tyypillinen esimerkki on vanhuksen sekavuus, jonka syytä ei tunnisteta kunnolla. Kivelän mukaan infektiotaudista tai akuutista sairaudesta johtuvaa vanhuksen sekavuutta ryhdytään hyvin herkästi hoitamaan useammalla kuin yhdellä psykiatrisella lääkkeellä.
Hän ottaa esimerkiksi ikääntyneen potilaan, joka joutui sairaalaan leikkauksen komplikaationa saamansa infektion takia. Kun potilas muuttui sairaalassa sekavaksi, hänelle annettiin ensin yhtä, sitten toista psykoosilääkettä ja niistä aiheutuneiden haittavaikutusten takia bentsodiatsepiinijohdannaista, josta hän masentui ja sai masennuslääkettä. Potilaalla oli kuitenkin myös tramadoli-kipulääkitys, joka yhdessä masennuslääkkeen kanssa aiheutti hänelle serotoniinioireyhtymän. Lopulta keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä oli käytössä kahdeksan ja potilas käveli rauhattomana pitkin keskussairaalan käytäviä. Omaisten etsittyä geriatrista apua sairaalan ulkopuolelta lääkitystä vähennettiin, potilas pääsi kotiin ja muuttui täysin asialliseksi, kun lääkitys purettiin kokonaan. Sairaalassaoloajasta hän ei muista mitään.
- Tämä tapaus ei ole mitenkään ainutkertainen, minulla on kymmeniä esimerkkejä, Kivelä huomauttaa.
Myös tramadolin ja masennuslääkkeiden yhteiskäytön seurauksena syntyvä serotoniinioireyhtymä tunnistetaan hänen mukaansa erittäin huonosti.
- Serotoniinioireyhtymässä vanhus alkaa nähdä harhoja tai hänelle tulee epämääräisiä kuumepiikkejä, hän on hermostunut ja hypomaaninen, ei nuku, pulssi on kiivas ja verenpaine koholla. Oikea hoito olisi lopettaa äkkiä kumpikin lääkitys, mutta sen sijaan oireyhtymää on saatettu ryhtyä hoitamaan psykoosilääkkeillä ja bentsodiatsepiineilla.
Kivelä muistuttaa, että 75 vuotta täyttäneiden kaatumistapaturmista kolmasosa johtuu ainakin osittain lääkkeiden haittavaikutuksista. Kaikkein hankalimpia haittavaikutuksia aiheuttavat psykiatriset lääkkeet, opioidikipulääkkeet, antikolinergiset lääkkeet ja verenpainetta alentavat lääkkeet.
Kun Kivelän omat opiskelijat vastikään selvittivät pitkässä laitoshoidossa olevien potilaiden lääkitystä yhdessä sairaalassa, kävi ilmi, että yli puolella noin 150 potilaasta oli lääkityksenä kolme tai useampia psyykenlääkkeitä.
- Tällainen hoitokulttuuri ei ole harvinainen.
Ei päivääkään geriatrista koulutusta
Kivelä etsii vanhusten lääkehoitojen ongelmien syitä lääkärikoulutuksesta, jossa geriatrian opetus alkoi pääsääntöisesti vasta 1990-luvulla.
- Niinpä meillä on suuri määrä lääkäreitä, jotka eivät ole saaneet lainkaan geriatrista koulutusta.
Hänen mukaansa geriatrian osuus koulutuksessa on aivan liian pieni edelleenkin, eikä vähäinen täydennyskoulutus riitä paikkaamaan puutteita.
Myös geriatreja on vähän: työikäisiä geriatriaan erikoistuneita lääkäreitä oli alkuvuodesta 174, huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa.
- Yleislääketieteen professorina ja tutkijana näen tilanteen nimenomaan perusterveydenhuollon näkökulmasta ongelmallisena, koska perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen työntekijöiltä puuttuvat lähes kokonaan mahdollisuudet geriatrisiin ja psykogeriatrisiin konsultaatioihin, Kivelä taustoittaa näkemyksiään.
Hän vertaa geriatrian ja pediatrian asemaa: keskussairaaloissa ja yliopistosairaaloissa on paljon pediatreja, joita muut lääkärit ovat tottuneet konsultoimaan. Geriatriassa tilanne on aivan toinen: keskussairaaloissa geriatreja ja geriatrian klinikoita ei juuri ole eikä sitä myöten konsultaatioitakaan.
Omalta osaltaan vanhusten lääkehoidon ongelmiin vaikuttaa myös se, että lääketutkimukset tehdään kapeina yhden lääkkeen tutkimuksina tarkoin valitulle, yleensä työikäiselle potilasmateriaalille. Yhden sairauden ja työikäisten näkökulmasta laaditaan myös Käypä hoito -suositukset.
Geriatrian resursointi keskiaikaista
Miksi väestön ikääntyminen ei sitten näy geriatriaan erikoistuvien määrässä? Sirkka-Liisa Kivelä epäilee syyksi geriatrian huonoa resursointia yliopistoissa.
- Geriatrian resursointi yliopistotasolla on keskiaikaista. Yliopistoihin pitäisi saada pysyvät geriatrian professorin virat ja lisäksi pari kliinistä opettajaa. Myös jokaiseen keskussairaalaan ja yliopistosairaalaan tarvittaisiin kunnollinen geriatrian yksikkö.
Pysyvä geriatrian professorin virka on nyt vain Helsingin ja Kuopion lääketieteellisissä tiedekunnissa, Oulussa ja Turussa virat ovat viisivuotiset ja Tampereella on gerontologian professorin virka.
- Kiireen vilkkaa tarvitaan myös geriatrian tutkimus- ja täydennyskoulutuskeskus koordinoimaan ja tekemään alan tutkimusta ja laatimaan geriatrisia Käypä hoito -suosituksia.
Kriittinen katsaus palvelujen tilasta
Ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva tutkimus on ollut Suomessa Kivelän mielestä melko monipuolista, mutta työtä on silti vielä paljon. Kaikkein kiireellisin tehtävä olisi kerätä nämä tutkimukset kriittiseksi katsaukseksi siitä, mikä palvelujen tila on.
Lisäksi tarvitaan katsauksia esimerkiksi hoidon ja palvelujen vaikutuksista: mitkä hoidot tehoavat iäkkäille, mitkä ovat näytöt palvelujen vaikutuksista ja kustannuksista, mikä on palvelujen laatu jne.
- Miten esimerkiksi erikoissairaanhoidossa tapahtuvat muutokset vaikuttavat perusterveydenhuoltoon ja vanhustenhuoltoon: miten kotisairaanhoito ja kotipalvelu selviävät, kun kaihileikkaukset ovat muuttuneet päiväkirurgisiksi ja yhä useammat vanhukset palaavat kotiin jo samana päivänä kuin leikkaus on tehty, Kivelä kysyy.
Hän peräänkuuluttaa myös uudenlaista tutkimusotetta: tutkijoiden pitäisi mennä asumaan pitkäaikaishoidon laitoksiin tai käytävä osastoilla tekemässä itse havaintoja, mitä siellä tapahtuu.
