• Tuomas Keränen

Oriolan lääketilaukset vihdoin matkalla asiakkaille

Oriola on purkanut lääketoimitusjonoja viikonlopun aikana, tiedottaa Fimea.

Oriolan lääketilaukset vihdoin matkalla asiakkaille Kuva 1 / 1

Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen kertoo, että tunnelin päässä näkyy nyt valoa lääketoimitusten suhteen. Oriolasta on vakuututettu liitolle, että viime viikolta toimittamatta jääneet lääkkeet on saatu keräiltyä viikonlopun aikana ja ne on lähetetty apteekkeihin.

– Tämä tarkoittaa sitä, että lääkkeiden pitäisi olla tänään apteekeissa iltapäivä neljään mennessä.

Oriolasta arvioidaan, että kaikki apteekit saavat tilaamansa lääkkeet tämän päivän aikana, tiedottaa Fimea. Oriola odottaa, että lääkkeiden saatavuus apteekeista palaisi normaalille tasolle alkuviikon aikana.

– Se on kova tavoite Oriolalle, koska toimittamattomia lääkkeitä on niin paljon. Toivotaan parasta, että saadaan apteekkien varastoihin kaikki puuttuvat lääkkeet, Kostiainen toivoo.

Potilasturvallisuus ei vaarantunut

Apteekkariliiton mukaan ainakin 50 apteekkia odotti vielä viikonloppuna Oriolan lääketoimituksia. Puutteita oli muun muassa insuliineista, tyroksiinista sekä kylmäsäilytystä vaativista lääkkeistä.

– Viikonloppuna kaikki apteekit eivät olleet auki, mutta tästäkin määrästä voidaan päätellä, että toimitusvaikeuksia oli edelleen.

Potilasturvallisuus ei ole kuitenkaan vaarantunut toimituspuutteiden takia, uskoo Kostiainen.

– Viikonloppuna oli kolme tapausta, jossa oli saatava kiireellisesti lääkkeitä potilaille. Kaksi näistä oli tapauksia, jossa potilaat tarvitsivat munuaisensiirron hyljinnänestolääkettä. Tilanne saatiin hoidettua erikoisjärjestelyjen avulla eikä potilasturvallisuus vaarantunut.

Kostiainen jatkaa, että apteekit ovat vaihtaneet lääkkeitä myös rinnakkaisvalmisteisiin.

– Apteekit ovat pystyneet vaihtamaan lääkevaihdon puitteissa lääkkeen. Lisäksi olen kuullut yksittäisistä tapauksista, joissa lääkäri on kirjoittanut reseptin toiselle lääkkeelle.

Tamro ja Orion ovat sopineet, että Oriolan ongelmien vuoksi lääketukku hoitaa väliaikaisesti Orionin lääkkeiden jakelun 29 kriittiseksi muodostuneen tuotteen osalta.

– Puutteita on ollut ainakin Marevanissa ja Thyroxinissa. Tavanomaisia lääkkeitä, mutta pakkauskohtaiset myyntivolyymit ovat niin isoja, joten nämä lääkkeet ovat loppuneet joistakin apteekeista.

Jälkipyykki pestään myöhemmin

Iltapäivällä Apteekkariliitto aikoo tehdä apteekeille verkkokyselyn, jossa käydään läpi mahdolliset puutteet maanantain toimituksissa. Oriola on ohjeistanut apteekkeja mahdollisten ylimääräisten tai vielä puutteellisten toimitusten suhteen. Jos kaikki menee suunnitellusti, apteekkeihin saapuu tänään valtava määrä tavaraa.

– Isoissa apteekeissa puhutaan yli sadasta laatikosta lääkkeitä, missä on valtava purkaminen. Viime viikolla toimituksia on jäänyt rästiin, joten toimitusrivien määrä on nyt huikea.

Poikkeuksellisesta tapauksesta pitää ottaa opiksi.

– Tämä on ainutlaatuinen tapaus. Sanotaan niin, että se pitää perata jälkeenpäin, että missä on perattavaa. Pyykki pestään, kun akuutti tilanne saadaan hallintaan, Kostiainen lopettaa.

Kuva: Fotolia

Lue myös:

Fimea: Oriolan lääketoimituksissa yhä ongelmia

Lääketukkukauppa Oriolalla ongelmia lääketoimituksissa

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi