Potilasvahinkoilmoitusten määrä ennallaan
Yleisimmin korvatut hoitovahingot sattuivat viime vuonna lonkan ja polven tekonivelleikkauksissa sekä raajamurtumien leikkauksen ja muun hoidon yhteydessä.
Korvausratkaisu tehtiin 7 180 tapauksesta. Niistä korvattaviksi potilasvahingoiksi todettiin 2 167 tapausta. Korvausprosentti on pysytellyt vuosittain 30 prosentin tuntumassa.
Korvatuista vahingoista 92 prosenttia oli hoitovahinkoja. Infektiovahinkoja oli viisi prosenttia ja muita vahinkoja kolme prosenttia.
Kaikista korvatuista vahingoista neljännes oli tapahtunut yksityisellä sektorilla ja muut julkisella sektorilla. Yleisimmät korvattavat hoitovahingot olivat sattuneet lonkan ja polven tekonivelleikkauksissa sekä raajamurtumien leikkauksen ja muun hoidon yhteydessä.
Korvauksia potilasvakuutuksista suoritettiin viime vuonna kaikkiaan 32,6 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen korvauslaji oli ansionmenetyskorvaukset, joita maksettiin kolmannes koko korvaussummasta.
Viime vuonna keskimääräinen käsittelyaika oli 5,1 kuukautta. Puolet tapauksista ratkaistiin 4,3 kuukaudessa, Potilasvakuutuskeskus tiedottaa.
Kuva: Pixmac