Riskisuhteiden vaikea yhtälö Tapaus: Koeputkilapsen epämuodostumariski
Oulun yliopiston seminaarissa kansleri Eero Vuorio kertoi tyypillisen tapauksen tieteentekijöiden ja toimittajien ajautumisesta törmäyskurssille. Kumpikaan osapuoli ei esimerkkitapauksessa toiminut "väärin" tai "ammattietiikan vastaisesti". Kyse oli kahden ammattikunnan pelisääntöjen erilaisuudesta.
Helsingin Sanomat julkaisi lauantai-aamuna 5.3.2005 uutisen koeputkihedelmöityksellä alkunsa saaneiden lasten kohonneesta riskistä synnynnäisiin epämuodostumiin. Raflaava otsikko sai aamukahvin väärään kurkkuun muiltakin kuin Eero Vuoriolta.
- Tutkimuseettinen neuvottelukunta päätti ottaa tapauksen taustat selvittääkseen, jotta saisimme konkreettista tietoa median pelisäännöistä, kertoo Vuorio.
Kävi ilmi, että juttu oli syntynyt varsin tavanomaisesti. Helsingin Sanomien toimittaja oli soittanut Stakesin tutkimusprofessorille kertoen tietävänsä, että Stakesissa tutkitaan hedelmöityshoitoja ja niiden terveysvaikutuksia.
Professori kertoi, mitä IVF-hoitoihin liittyviä tutkimusprojekteja maassa on meneillään ja antoi yhden väitöskirjatutkimusta tekevän tutkijan nimen. Professori kertoi etukäteen tutkijalle tulevasta yhteydenotosta ja neuvoi, että julkaistut abstraktit ja artikkelit voi toimittajalle antaa.
Toimittaja soitti tutkijalle, joka antoi haastattelun. Toimittaja kirjoitti jutun samana päivänä ja lähetti sen tutkijalle tarkistettavaksi. Jutussa oli asiavirheitä ja väärinymmärryksiä, jotka korjattiin. Otsikoinnin toimittaja kertoi olevan "muiden päätettävissä". Juttu ilmestyi seuraavana päivänä.
Helsingin Sanomien pääuutissivun pääotsikko hätkähdytti tutkijaa - ja varmasti myös lukijoita. Otsikossa ja jutussa kerrottiin yli neljällä prosentilla koeputkilapsista olevan vakavia synnynnäisiä epämuodostumia. Tutkijaa harmitti, koska hän ei katsonut otsikon vastanneen haastattelun henkeä ja sitä, mitä toimittaja oli kertonut etukäteen.
- Totta, kyse oli siitä, että koeputkihedelmöityksessä on 1,3-kertainen riski saada virtsaputken epämuodostumaa kantava poikavauva, Eero Vuorio huomauttaa. Riski on pieni, mutta prosentteina ilmaistuna hätkähdyttävä. Prosenttien ja riskisuhteiden kertominen onkin lääketieteessä taitolaji.
- Nyt voidaan sitten sanoa, että tutkimustulokset oli tuotu esiin pelottavalla tavalla. Totta kyllä, että asia pelottaa varsinkin niitä, joita asia koskettaa. Otsikoinnista ei kuitenkaan vastaa haastateltava tutkija, joten häntä ei voi syyttää pelottelusta, Vuorio korostaa.
- Usein näiden räväköiden otsikoiden ilmaantuessa tiedeyhteisön sisällä moititaan julkisuudessa olevia tutkijoita sensaatiomaisen julkisuuden tavoittelusta. Tässäkään kohtaa kyse ei ollut siitä, vaan tutkija antoi juttua tekevälle toimittajalle asiantuntijalausunnon tämän sitä pyytäessä. Olisihan ollut väärin kieltäytyä, koska asiasta kerran oli hallussa tutkimustietoa, Vuorio sanoo.
Eero Vuorio korostaa myös, että tässä tapauksessa mediaan ei välitetty julkaisematonta tutkimustietoa, vaan tiedot perustuivat aiempiin muiden tutkijoiden julkaisuihin sekä kansainvälisissä kongresseissa esitettyihin, tieteellisen arvioinnin läpikäyneisiin abstrakteihin.
- Ongelmalliseksi tilanteen kuitenkin tekee se, että potilaiden kysymysten ja pelkojen ristituleen joutuva lääkäri ei ole voinut saada mistään tieteellisestä lähteestä tarkistaa kaikkia jutussa olevia tietoja. Osa sanomalehden uutisen tiedoista nimittäin oli vain tutkijan hallussa absrakteina. Sanomalehtiuutisesta ei käynyt tarkasti ilmi, mitkä tiedot tai luvut olivat missäkin artikkelissa tai abstraktissa julkaistu. Tämä teki asiatietojen tarkistamisen entistä vaikeammaksi, Vuorio toteaa.
Eero Vuorio sanoo, että sellaisen tutkimustiedon julkaisemista, josta ei ole saatavilla kirjallisia lähteitä, pitäisi varoa.
Toisaalta jo alustavasti "koeteltujen" tutkimustulosten tuominen julkisuuteen voi lisätä tieteiden välistä vuorovaikutusta ja tieteen yhteiskunnallista avoimuutta.
