Sotatraumoista kiistellään yhä Ville Kivimäki: Sotapsykiatrit sysäsivät häiriöt miesten kontolle

Talvi- ja jatkosodan aikana sota- ja kenttäsairaaloissa hoidettiin psyykkisistä syistä noin 18 000 miestä.

- Suomalaisen sotapsykiatrian päämäärä oli psyykkisesti sotimaan kykenevä mieskansalainen, sanoo historiantutkija

Ville Kivimäki

Kivimäki on mukana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa "Rauhan tultua jatkunut sota". Siinä selvitellään toisen maailmansodan jälkivaikutuksia suomalaisessa yhteiskunnassa vuoteen 2000 saakka.

Opit Saksasta

Kivimäen tutkimusaineisto käsittää neljän suomalaisen sotapsykiatrin tuottaman materiaalin vuosilta 1930-54. Mukana on lähinnä ohjekirjeitä viranomaisille ja lääkäreille. Myöhemmin tutkimukseen tulee mukaan myös potilaskertomuksia.

Kivimäen mukaan keskeiset suomalaisen sotapsykiatrian linjanvetäjät olivat

Martti Kaila

Lauri Saarnio

Sven E. Donner

Conrad von Bagh

- Suomalaisilla psykiatreilla oli perinteisesti hyvät suhteet Saksaan, ja oli ymmärrettävää, että tuohon aikaan oppia otettiin juuri sieltä. Saksassa kuitenkin psykiatria 1930-luvun lopulla selkeästi politisoitui palvelemaan tiettyjä päämääriä, Kivimäki huomauttaa.

- Sodan jälkeen suomalaiset psykiatrit kokivat sotilaiden sopeutuneen varsin hyvin takaisin siviiliyhteiskuntaan, Kivimäki toteaa. Hän kuitenkin katsoo, ettei syynä ollut suomalaisten miesten erityinen kestävyys, vaan sotapsykiatrien oma suhtautuminen sodan mahdollisiin vaikutuksiin.

- Sotapsykiatrit yksinkertaisesti sysäsivät pitkäaikaiset psyykkiset häiriöt miesten itsensä kontolle. Ne, jotka sairastuivat psyykkisesti sodan aikana, arvioitiin jo ennen sotaa mieleltään järkkyneiksi, perimältään heikoiksi tai vähälahjaisiksi, Kivimäki sanoo.

Rintamalle kelpuutettiin lähes kaikki, myös kehitysvammaisia ja psyykkisesti sairaita.

- Sodan jälkeen miehet hakivat erittäin harvoin korvauksia psyykkisistä sotavammoista, ja vielä vähemmän heille korvauksia myönnettiin. Vaikeneminen traumaattisista sotakokemuksista liittyy sota-aikana syvään iskostettuun häpeän kulttuuriin ja veteraanien ahtaaseen liikkumavaraan ilmaista traumojaan.

Lääkärin tuli estää sairaudesta hyötyminen

Ville Kivimäki sanoo, että ahdas ja stigmatisoiva sotapsykiatria voi herättää meissä jälkipolvissa vastenmielisyyttä. Tuolloinen psykiatria kuitenkin synnytti tietynkaltaista todellisuutta, määritti sotilaiden ja veteraanien olemassaolon mahdollisuuksia sekä loi jännitteen elettyjen, piinaavien sotakokemusten ja niiden kulttuurissa hyväksyttyjen ilmaisumahdollisuuksien välille.

- Psykiatrit pyrkivät hoitamaan parhaansa mukaan miehiä takaisin rintamalle ja samalla rakentamaan epämääräistä oireista objektiivista diagnostiikkaa ja oireisiin tehokkaita hoitoja. Vajaakuntoisia potilaita ei väkisin lähetetty takaisin etulinjaan, vaan pyrittiin etsimään muita tehtäviä.

Sairaalahoidot olivat ensin lepoa ja kannustavia puhutteluita. Jos tämä ei tehonnut, ja oireet viittasivat potilaan sielulliseen heikkouteen, siirryttiin voimallisempiin hoitoihin. Sokkihoidot sähköllä, insuliinilla ja cardiazolilla olivat pelottavia ja kivuliaita. Erikoisyksiköissä potilaat pantiin töihin, mutta hoitoina olivat myös pitkät lenkit, kylmät kylvyt ja muu rääkki. Rintamalle palaaminen piti nähdä helpompana vaihtoehtona.