Lehti 25-26: Ajan­kohtai­sta 25-26/2005 vsk 60 s. 2774

Suomi on noussut MRSA-tautitilastoissa Pohjolan kärkimaaksi Terveydenhuollon säästöt syynä epidemiaan

MRSA-infektiotapausten määrä on muutamassa vuodessa nelinkertaistunut Suomessa. Pohjoismaista kehitys on ollut erityisen huolestuttava Suomessa, missä tautitapauksia osoittava käyrä on ponkaissut omiin korkeuksiinsa.

Neljässä vuodessa uusien MRSA-tapausten määrä kasvoi Suomessa 340:stä viime vuoden liki 1 500 tautitapaukseen. Muissa Pohjoismaissa vuoden 2004 uusien tapausten määrä vaihteli Islannin kahdeksan ja Ruotsin 712 tapauksen välillä.

Suomen nousukehitys on aivan omaa luokkaansa, vaikka tautitapausten määrä on noussut myös Ruotsissa ja Tanskassa.

Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan kaikista maan uusista MRSA-tautitapauksista noin 60 prosenttia oli Husin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien alueella viime vuonna. Liki puolet kaikista maan uusista MRSA-tapauksista oli Husin alueella.

Miljoonapiirien koot eivät yksin selitä asiaa.

Potilasralli kostautui

Professori, infektioylilääkäri Jukka Nikoskelainen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta sanoo, että suomalainen terveydenhuolto maksaa kovaa hintaa terveydenhuollon niin sanotuista säästöistä.

- Viime kesänä Uudellamaalla harrastettiin hillitöntä potilasrallia. Vanhuspotilaita kuljetettiin sinne ja tänne. Siinä ei millään pystytty huolehtimaan hygieniasta, toteaa professori Nikoskelainen.

Nikoskelaisen mukaan MRSA karkasi potilasrallissa hallinnasta.

- Ensinnäkään ei otettu näytteitä riittävästi, henkilökuntaa ei ollut riittävästi ja molemmissa asioissa vedottiin säästösyihin. Säästöt tulivat itse asiassa hyvin kalliiksi.

- Joka paikassa on vähennetty henkilökuntaa ja ihmisiä pidetään pätkätöissä. Ihmiset eivät pysty sitoutumaan töihinsä. Juuri pitkäaikaispotilaiden hoitoon, kroonikko-osastoille, pitäisi saada vakinaista motivoitunutta henkilökuntaa. Osastot ovat täysin alimitoitettuja.

Suomen lukuja ihmetellään

Pohjoismaiset vertailutiedot ilmenevät Scandinavian Society for Antimicrobial Chemotherapy -yhdistyksen (SSAC) perustaman työryhmän tutkimusraportista. Nikoskelainen kuuluu yhdistyksen hallitukseen.

Yhdistyksen asiantuntijoiden mukaan MRSA uhkaa riistäytyä käsistä Pohjoismaissa. Tilanne vaati nopeita vastatoimia ja viivyttely uhkaa johtaa pysyviin vaikeuksiin MRSA:n kanssa. Suomen tilannetta asiantuntijat pitävät erityisen huolestuttavana.

- Muut Pohjoismaat ovat huolissaan siitä, miten Suomessa oikein mahtaa käydä, kun MRSA-käyrämme menee tällä tavalla. Suomen tilannetta ihmetellään kaikkialla Pohjoismaissa.

Keskeinen syy MRSA:n leviämiseen on yksinkertainen. Kun henkilökuntaa on liian vähän, hygienialle ei jää tarpeeksi aikaa. Esimerkiksi käsien desinfektointi unohtuu tai "unohtuu" kokonaan tai se tehdään huolimattomasti.

SSAC:n mukaan metisilliinille vastustuskykyinen Staphylococcus aureus (MRSA) on kansainvälisesti yksi suurimpia uhkia potilaille ja terveydenhuoltojärjestelmille.

Asiantuntijat korostavat, että MRSA:n tehokas torjunta vaatii poliittisten päättäjien, sairaanhoitopiirien ja sairaaloiden terveysjohtajien, terveydenhoitoviranomaisten sekä terveydenhuollon henkilökunnan yhteistyötä ja myötävaikutusta.

Lue myös

Vaihtelu on isoa

MRSA:n alueellinen vaihtelu on Suomessa huomattava. Esimerkiksi Ahvenanmaan sairaanhoitopiirissä ei viime vuonna ollut yhtäkään uutta tapausta. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä tapauksia oli piirin suuruudesta huolimatta vain 39.

Synkät luvut lienevät kuitenkin pienenemässä, sillä ongelma on ainakin osin tiedostettu. Valtiovalta myönsi viime vuonna kaksi miljoonaa euroa MRSA-ongelman ratkaisuun.

Suomessa esiintyvät MRSA-kannat ovat Nikoskelaisen mukaan tulleet Suomeen pääosin ulkomailta. MRSA leviää sairaanhoitolaitoksissa sekä henkilökunnan että potilaiden välityksellä.

- Jos ongelma halutaan ratkaista, ei voida vedota siihen, että on väärin rajoittaa ihmisten liikkumista. Kaikki MRSA-potilaat saavat kyllä kaiken sen hoidon, jota heille voidaan antaa.

Nikoskelainen painottaa, että MRSA-ongelma pitää laitoksissa tiedostaa, tunnustaa ja tunnistaa. Sen jälkeen on aika tehdä tarvittavat toimet.

- Jos potilas kantaa MRSA:ta, hänet voidaan sijoittaa esimerkiksi leikkauspäivänä leikattavaksi sellaiseen ajankohtaan, että kaikki paikat voidaan siivota ennen kuin sinne tulee puhtaita potilaita.

Nikoskelaisen mukaan esimerkiksi Englannissa MRSA:n edessä levitellään käsiä.

- MRSA:ta ei siellä ilmeisesti enää pystykään saamaan hallintaan. Toivottavasti tilanne ei Suomessa muutu samaksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030