Potilaan kohtaamisen merkitys pysyy

Potilaan ja lääkärin kohtaamisen merkitys ei ole muuttunut, vaikka lääkärin käytössä on yhä kehittyneempiä teknisiä apuvälineitä. Näin kiteytyy kolmen eri aikakautena opiskelleen lääkärin viesti.

Tieto on mullistunut 60 vuodessa

– Olennaista on potilaan kunnollinen haastattelu ja tutkiminen silmin, korvin, käsin. Sillä tavalla edelleenkin saadaan selville valtaosa diagnooseista suuntaa antavasti.

Näin näkee sisätautiopin emeritusprofessori Kalevi Pyörälä. Hän aloitti lääketieteen opintonsa syksyllä 1948 Helsingin yliopistossa ja valmistui 1954.

– Potilaan tutkimisen taito on paljon tärkeämpää kuin se, että osaa määrätä laboratoriotutkimuksia. Se kannattaa opetella alusta alkaen kunnolla.

Pyörälä on nähnyt lääketieteen kehityksen yli 60 vuoden ajalta. Luonnontieteellinen tieto on mullistunut. Tietotekniikka ja insinööritieteet ovat tuoneet lääkärien käyttöön valtavan määrän erilaisia apuvälineitä.

– Ollaan kuin toisessa maailmassa, Pyörälä sanoo.

– Kuitenkin perusrunko siitä, mitä lääkärin koulutukseen pitää sisältyä, oli olemassa jo opiskeluaikanani. Koulutus on laajentunut, runkoon on kasvanut lisää oksia.

Kirjat ovat tärkeitä edelleen

Pyörälän opiskeluaikoina luentoja pitivät pääasiassa professorit. Usein luennolle tuotiin potilas, jonka professori tutki ja sen jälkeen luennoi aiheesta. Kliinisessä vaiheessa opiskelijat käytännössä viettivät päivänsä sairaaloissa ja oppivat ammattinsa erikoistuvilta lääkäreiltä.

Jotkut professoreista olivat mieleen jääviä persoonallisuuksia teatraalisine luentoineen tai erikoisine tenttitilaisuuksineen.

– Silloinen aika salli heille suuret taiteilijan vapaudet.

Pyörälä muistuttaa, että kirjojen lukeminen on tärkeää tänäkin päivänä, vaikka verkko on täynnä tiedonhakupalveluja.

– Vain lukemalla lääkärin pääkoppaan rakentuu oma kunnollinen systeemi, josta tietoja voi kutsua ilman, että heti joutuu hakemaan jostain lähteistä.

Pyörälä arvioi, että nyt olisi tärkeää tutkia, miten uudet tietotekniset apuvälineet vaikuttavat oppimiseen.

Potilastyö palautti opiskelumotivaation

Kalevi Pyörälän pyrkiessä lääketieteelliseen tiedekuntaan karsinta tapahtui kuuden viikon mittaisilla kesäkursseilla, joilla opiskeltiin ja tentittiin luonnontieteitä. Opiskelijavalinta oli samanlainen myös vuonna 1970, jolloin HUS:n toimitusjohtaja, yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri Aki Lindén aloitti lääkäriopintonsa Turun yliopistossa.

Lindén pohtii, että kesäkurssit olivat uusi mahdollisuus niille, jotka eivät olleet lukiossa lukeneet fysiikkaa ja kemiaa tai joiden ylioppilastodistus oli heikompi.

Luonnontieteiden opiskelu jatkui lääketieteellisessä. Lindén koki sen puuduttavana ja kärsi motivaatio-ongelmista prekliinisessä vaiheessa.

– Olin ajatellut, että lääkiksessä pääsee näkemään potilaita, mutta sitten jatketaankin vain lukiota, fysiikkaa ja kemiaa.

Motivaatio-ongelmia hän purki opiskelemalla rinnalla yhteiskuntatieteitä ja toimimalla opiskelijapolitiikassa.

Kliinisessä vaiheessa motivaatio palasi.

– Kun pääsin tekemisiin potilaiden kanssa, koin olevani omassa elementissäni.

Kiihkeän 1970-luvun opiskelijapolitiikka vei miestä, ja opinnot olivat ajoittain sivuroolissa. Lindén valmistui lopulta vuotta myöhemmin kuin muut samaan aikaan aloittaneet.

– Viimeisenä vuonna pistin tenttikirjat pinoon ja otin loppukirin.

Lindén kannustaa nuoria lääkärin ammattiin.

– Se on hienoimpia ammatteja mitä ihmisellä voi olla. Saa auttaa hädässä olevaa ihmistä ja saa siitä vielä palkkaakin, jopa kohtalaisen hyvää. Lisäksi perustutkinto avaa valtavan määrän erilaisia mahdollisuuksia.

Tietokantoja ja ihmisen kohtaamista

Kun vuonna 1999 opintonsa aloittanut yleislääketieteen erikoislääkäri Anni Seiskari opiskeli Tampereen yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa, opiskelijoilla ei ollut käytettävissään läppäreitä eikä tabletteja, joista tarkistaa tiedot heti halutessaan.

– Sähköisten apuvälineiden kanssa on menty iso harppaus eteenpäin, Seiskari sanoo.

– Me vielä istuimme kirjastossa. Vaikka tietokantoja jo oli, tiedon hakeminen oli työläämpää.

Seiskari oli opiskeluaikoina mukana ainejärjestötoiminnassa ja myös kandiseuran puheenjohtajana. Ainejärjestön lehteä toimitettiin leikkaa–liimaa-menetelmällä. Yhdessä järjestettiin lääketieteen etiikkaan liittyviä keskusteluiltoja.

Seiskari on vastikään työskennellyt kliinisenä opettajana lääketieteellisessä tiedekunnassa. Nykyopiskelijoita katsoessaan hän näkee välillä nuoren itsensä ja innostuksen uudesta tiedosta. Se on saanut hänet pohtimaan lääkärin ammatin toista puolta, ihmisten kanssa olemista.

Lääketieteen opinnoissa keskitytään tietoon, kovaan dataan. Tärkeää on myös ihmisen kohtaamisen oppiminen. Vaikeatkin tilanteet voi ottaa kasvamisen paikkoina.

– Ihmisen kohtaamista ei ole liikaa tässä maailmassa, ja meidän alalla se on ihan asian ytimessä. Kovaa dataa opinnoissa tulee riittävästi.

– Olkaa läheisten kanssa, tehkää asioita, jotka tekevät teidät ja läheisenne onnellisiksi. Siinä ehkä oppii jotain siitä, miten kohdata lähimmäinen, miten olla hänen kanssaan hädän hetkellä, Seiskari kehottaa.