Lehti 36: Ajan­kohtai­sta 36/1994 vsk 49 s. 3851

Työnantaja maksamaan korvauksia loppuunpalaneelle työntekijälle

Oikeus on määrännyt Englannissa työnantajan maksamaan korvauksia työntekijälleen, joka oli liian suuren työtaakan alla palanut loppuun ja joutunut jäämään ennenaikaiselle eläkkeelle. Kyseessä on ennakkotapaus, ja useita vastaavanlaisia oikeusjuttuja lienee tulossa; Englannin lääkäriliitto on jo saanut useita yhteydenottoja uupuneilta sairaalalääkäreiltä. Tapauksesta kertoi British Medical Journal.

Oikeusjutun nosti erään alueen sosiaalityön johtaja. Mies oli toistuvasti pyytänyt työnantajaltaan lisäresursseja kasvaneen työmääränsä takia - turhaan. Hän kärsi hermoromahduksen, mutta palasi siitä toivuttuaan työhön. Lisäapua ei edelleenkään myönnetty, mies sai toisen hermoromahduksen ja päätyi eläkkeelle. Tuomarin päätökseen vaikutti todistajanlausunto, jonka mukaan mies olisi säästynyt toiselta hermoromahdukselta, jos hänelle olisi järjestetty lisätyövoimaa.

Brittilakimiesten mukaan kyseessä on tärkeä ennakkotapaus, joka enteillee sitä, että ylivoimaisten työpaineiden aiheuttamista haitoista kärsivät ihmiset alkavat perätä oikeuksiaan. Englannin korkein oikeus käsittelee parhaillaan toista työstressin seurauksia koskevaa kannetta, ja päätös saataneen aikaan vielä ennen joulua.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030