Ajan­kohtai­sta

Työntekijämiehen depressio jää hoitamatta

Vähemmän koulutetut työntekijämiehet käyttävät 20–50 prosenttia vähemmän masennuslääkkeitä kuin toimihenkilömiehet, vaikka tarve olisi suurempi.

Tasa-arvo ei toteudu työssäkäyvien depression hoidossa. Näin voi päätellä Työterveyslaitoksen, KELAn, Stakesin, Helsingin yliopiston ja Bristolin yliopiston tutkimuksesta.

Vähän koulutetut ja työntekijäasemassa olevat miehet käyttävät masennuslääkkeitä 20–50 prosenttia harvemmin kuin hyvin koulutetut toimihenkilömiehet. Depression hoidon tarve työntekijämiehillä on kuitenkin keskimääräistä suurempi kohonneiden itsemurha- ja alkoholikuolemalukujen perusteella.

– Monet depressiota sairastavista suomalaisista eivät saa masennukseensa hoitoa. Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että työntekijäammateissa työskentelevät miehet jäävät muita useammin ilman asianmukaista depression lääkehoitoa, sanoo professori Mika Kivimäki Työterveyslaitoksesta.

Seurantatutkimus käsitti yli 65 000 kunta-alan työntekijän tiedot vuosilta 1994–2000.

Ammattiryhmillä selvät kuolleisuuserot

Tutkimuksessa kokonaiskuolleisuus, itsemurhat ja alkoholikuolemat olivat noin 1,5 kertaa yleisempiä työntekijätason ammateissa ja vähän koulutetuilla kuin ylemmillä toimihenkilöillä ja hyvin koulutetuilla.

Uuden polven masennuslääkkeistä ns. selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien käyttö kaksinkertaistui tutkimuksen aikana. Vuonna 2000 niitä käytti miehistä lähes 2 prosenttia ja naisista 4 prosenttia.

Vanhemman polven masennuslääkkeiden käytön yleisyydessä ei havaittu muutoksia seuranta-aikana. Niitä käytti vuosittain miehistä vajaa 1 prosentti ja naisista 1,5 prosenttia.

Suuremmasta hoidontarpeesta huolimatta vähän koulutetut ja työntekijämiehet käyttivät 20–30 prosenttia vähemmän masennuslääkkeitä kuin toimihenkilömiehet. Uudempien SSRI-ryhmän masennuslääkkeiden käytössä ero oli peräti 47 prosenttia.

Naisilla epäsuhta hoidon tarpeen ja masennuslääkkeiden käytön välillä oli vähäisempi.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030