Lehti 23: Ajan­kohtai­sta 23/2005 vsk 60 s. 2556

Vuotoja vai ei?

Ulla Järvi

Naisten suhtautuminen kohtuunsa, kuukautisvuotoon on vahvasti kulttuurisidonnainen asia, johon esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen tulokset tuntuvat vaikuttavan hitaasti. Myös suhtautuminen ehkäisymuotoihin pohjaa kulttuurisiin käsityksiin naiseudesta ja miehuudesta.

- Kun meillä Pohjois-Amerikassa ollaan siirtymässä yhä enemmän tauottomaan ja vuodottomaan e-pilleriehkäisyyn, on tämä lähes mahdoton ajatus latinalaisissa maissa. Mitä runsaammat kuukautiset, sitä naisellisempi nainen, ajatellaan etelässä,

- Kyse lienee niin lääkäreiden kuin naistenkin asenteista, totesi viime viikolla Euroopan Gynekologi-yhdistyksen kongressissa Helsingissä puhunut professori Regine Sitruk-Ware. Hän työskentelee Rockefellerin yliopistossa ja Population Council -tutkimuskeskuksessa New Yorkissa.

Etelä-Amerikassa naiset kokevat kohdun ja erityisesti kuukautisvuodon naiseuteen olennaisesti kuuluvina asioina.

- Kuukautisia pidetään luonnollisesti myös parhaimpana keinona varmistaa, ettei nainen ole raskaana, Sitruk-Ware huomauttaa.

USA oli pitkään ehkäisykierukoiden "mahdottomana" pidetty markkina-alue, mutta viime vuosina vahvat epäluulot kehon sisäisiä ehkäisimiä kohtaan ovat alkaneet hälvetä. Esimerkiksi Scheringin suomalainen progestiinikierukka tuli USA:n markkinoille vasta vuonna 2001, mutta nyt jo kolmasosa myynnistä kertyy sieltä.

Kierukan aiheuttaman kuukautisvuodon vähenemisen länsimaiset naiset ottavat yleensä iloiten vastaan, mutta Schering törmäsi tässäkin kulttuurieroihin. Kun Ruotsissa ja Suomessa vain pari prosenttia naisista lopetti kierukan käytön vuodottomuuden takia, lopetukseen tästä syystä päätyi Unkarissa peräti joka viides nainen.

Lue myös

- Asiantuntijat kiistelevät yhä siitä, "tarvitseeko" naisen elimistö kuukausittaisen vuodon. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vuodottomuus saattaa jopa laskea joidenkin hormonaalisten syöpien riskiä, toteaa Regine Sitruk-Ware.

Suomessa gynekologit ovat amerikkalaiskollegaansa astetta varovaisempia; seurantatutkimukset olisivat tarpeen.

- Luonnonmukaisuus on toki tulkinnanvarainen asia, huomauttaa dosentti Aila Tiitinen Husista. Naiskehon historiassa vuodottomuushan on oikeastaan "luonnollisempi" olotila kuin nelisensataa kuukautisvuotoa hedelmällisen eliniän aikana, entisajan nainenhan oli aina joko raskaana tai imetti.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030