Ajan­kohtai­sta

WHO:n yleiskokous hyväksyi uuden Kansainvälisen terveyssäännöstön

Maailman terveysjärjestön WHO:n toukokuisen yleiskokouksen yksi tärkeimmistä päätöslauselmista koski uusitun Kansainvälisen terveyssäännöstön (International Health Regulations) hyväksymistä. Säännöstö tulee voimaan toukokuussa, vuonna 2007. Uusitun säännöstön tarkoituksena on aiempaa paremmin heijastaa lisääntyneen kansainvälisen kanssakäymisen tuomia terveydenhuollon ongelmia.

– Uusittu Kansainvälinen terveyssäännöstö on aiempaa kattavampi. Se asettaa WHO:lle sekä sen jäsenmaille uudet vaatimukset ja toimintaohjeet tarttuvien tautien toteamiseen, epidemiauhan arvioimiseen ja raportointiin, toteaa asiantuntijalääkäri Li Ailan WHO:n Läntisen tyynenmeren aluetoimistosta, Manilasta.

Ailanin mukaan WHO:n tulee panostaa yhä enemmän sen omaan valmiuteen ja kapasiteettiin toimia johtavana kansainvälisenä organisaationa tarttuvien tautien ja uhkaavien epidemioiden valvonnassa. Toisaalta uusittu säännöstö tarjoaa tarkennetut ohjeet jäsenmaille kuinka toimia kansallisella tasolla tautiepidemioiden hallinnassa. Se auttaa myös jäsenmaita identifioimaan tautienvalvonnassa todetut heikkoudet, ja opastaa niiden kohentamisessa.

Viime vuosien sars- sekä lintuinfluenssaepidemiat ovat osoittaneet tehokkaan tautivalvonnan ja ennen kaikkea ripeän, kansainvälisen yhteistyön tärkeyden, joka heijastuu uusitussa terveyssäännöstössä.

– Oletamme, että WHO:n tuen tarve epidemioiden koordinoinnissa ja hallinnassa kansainvälisellä tasolla tulee yhä kasvamaan, Li Ailan toteaa.

Vuodelta 1969 peräisin olevan terveyssäännöstön uusiminen vaati laajan, lähes 10 vuotta kestäneen konsultaation niin WHO:n jäsenmaiden kuin terveydenhuollossa toimivien kansainvälisten organisaatioiden ja asiantuntijoiden kesken. Vielä 1960-luvulla maailma oli hyvin toisen näköinen; kansainvälinen kaupankäynti ja ulkomaan matkustus olivat melko vaatimatonta. Pelko laajoista, maasta toiseen siirtyvistä tautiepidemioista rajoittui etupäässä isorokkoon, keltakuumeeseen, koleraan ja ruttoon, joidenka valvontaan säännöstö antoi toimintaohjeet (isorokko poistettiin valvottavien tautien listalta vuonna 1981).

Kansainvälinen terveyssäännöstö on edelleen poiminut joukon erityisen uhkaavia tauteja, kuten isorokon, polion sekä sarsin, joidenka esiintymisestä on viipymättä raportoitava WHO:lle. Säännöstö auttaa jäsenmaita paremmin arvioimaan tautiepidemioiden kansainvälisen leviämisen uhkaa ja mikäli epidemian torjunta vaatii matkustamiseen tai kaupankäyntiin liittyviä rajoituksia.

Seppo Suomela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030